1. Älä yritä iskeä ensimmäistä kohdalle osuvaa naista. Klassinen virhe on yrittää ensimmäistä, epäonnistua ja siirtyä heti seuraavaan. Noudata jotain valintakriteeriä.
"Valinnan perusteena käytetään yleisesti kahta erilaista lähestymistapaa: 1) kenen kanssa makaisin mieluiten tai 2) kuka antaa todennäköisimmin."
2. Osta naisia kiihottava auto. Teppo M. hankki myyjän suosituksen perusteella Alfa Romeon. Volvot, Mersut ja BMW:t kannattaa jättää pois laskuista.
3. Jos et tiedä, mistä ravintolasta/baarista voisi löytyä hyvää naisseuraa, kysy taksikuskilta neuvoa. Juo alkoholia vain kohtuudella.
4. Tarkkaile naisten eleitä. Jos nainen katselee keimaillen, tee aloite.
"Lähimpänä seissyt tummaverikkö katsoi minuun keimaillen ja myönsi sääriään tosiaan palelevan. Ehdotin hänelle, että skippaisimme jonotuksen ja siirtyisimme suoraan jatkoille luokseni. Nainen kikatti hieman ja sanoi ettei hän voisi sellaista tehdä. Katsoin häntä vielä kerran arvioivasti varpaista päälakeen ja totesin: "Sääli"."
5. Varmista, että kotona on esimerkiksi pullo valkoviiniä mahdollisia jatkoja varten.
6. Aina ei kannata yrittää seurueen äänekkäintä naista. Hae baaritiskiltä kaksi juomaa, lähesty hiljaisempaa naista ja tarjoa toista juomaa hänelle. Vaikka nainen aluksi hämmentyisi ja jopa kieltäytyisi tarjouksesta, ehdota hänelle mahdollisuutta tulla juttelemaan sinulle. Anna kiltille tytölle aikaa tarttua houkuttimeen.
7. Varaa treffeille aikaa muutama tunti. Älä aloita heti henkilökohtaisilla asioilla vaan pysyttele neutraaleissa aihealueissa.
8. Mieti kotisi sisustusta.
" Lukuvalo ja seksivalo ovat kaksi täysin päinvastaista asiaa."
9. Älä ole aina äänessä. Joskus naiset haluavat purkaa tuntemuksiaan ja kaipaavat kuuntelijaa. Kun sellainen osuu kohdalle, kaato on lähes taattu.
"Olen elämäni aikana karkottanut luultavasti satoja naisia innostumalla puhumaan aivan liikaa, täysin vääristä aiheista ja katastrofaalisen väärässä seurassa."
10. Naisia ei löydy vain baareista! Voit tarjota esimerkiksi kahvit sinulle juttelemaan tulevalla kylmissään olevalle feissarille.
11. Kiinnitä huomiota puolituttujen naisten pukeutumiseen, hiuksiin jne. Jos nainen ostaa esimerkiksi uutta hajuvettä, muista kehua sitä.
12. Älä aliarvioi naisia.
"Naiset ovat miehiin verrattuna ylivertaisia tulkitsemaan toisen ihmisen tarkoitusperiä ja ymmärtämään sosiaaliseen tilanteeseen kätkettyjä merkitystasoja."
13. Tunnista potentiaaliset yökerhoissa käyvät naisseurueet.
"Tanssivia naisryhmiä näyttäisi olevan kahdenlaisia. Ne joiden jäsenet nauravat usein ja katsovat toisiaan silmiin ja sitten toiset, jotka vilkuilevat ympärilleen ja kiinnittävät vähemmän huomiota musiikkiin. Edeltävät eivät halua tulla häirityksi, jälkimmäiset toivovat jotain tapahtuvaksi."
14. Jos yksinäinen nainen etsii ravintolassa tms. istumapaikkaa, tarjoa sitä vierestäsi.
15. Kun nainen huomaa sinut, tartu tilaisuuteen.
"Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran ja tässä harrastuksessa sen muuttamiseen ei anneta mahdollisuutta."
16. Käy kaikissa mahdollisissa juhlatilaisuuksissa pikkujoulusta häihin. Ota huomioon, ketkä käyvät kyseisissä juhlatilaisuuksissa ja paikoissa.
"Laivalla olevat naiset ovat ehkä kolmatta kertaa ulkona vuoden sisällä, kun taas kaupunkien yökerhoissa pyörivät pörräävät siellä joka viikko."
17. Voit hakeutua niin nais- kuin sekaporukoihin. Keskustelu voi lähteä käyntiin paremmin seurueessa, jossa on myös miehiä.
18. Tarjoa puhelinnumeroasi, jos nainen meinaa lähteä ennen kuin olette päässeet itse asiaan. Pidä mielessä, kenelle olet jo antanut numerosi ja missä tapasitte.
Teppo.M ja naurettavat iskuvinkit..
Viikon joka päivä
3
184
Vastaukset
- oon eri mieltä
Miten niin naurettavat vinkit? Hyviähän noi on ja varmasti noita noudattamalla saa naisia.
- Nynneröille..
Niin AMT:LLE Mutta ei miehelle joka kulkee omia polkujaan..
- oon eri mieltä
No ATM:t tuskin pystyvät noita vinkkejä noudattamaan. Mutta PUAksi pyrkiville miehille ihan ok neuvoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171869Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101768Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1141766Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561439Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341383Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861016Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50962Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115908Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237902Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347864