steroidihirviöstä
Kopioin tuon eräästä tuubipätkästä jossa Mentula pullistelee lainalihoillaan
"Hyi helvetti mitä homoilua. Toi on kyllä tosimiehestä kaukana. Kyllä miehen kuuluu näyttää mieheltä eikä pihvilehmältä missikierroksella!
-Naisen mielipide"
Samanalisia mielipiteitä olen kuullut myös monen naisen suusta liveänäkin.
Naisen mielipide
13
178
Vastaukset
- jopezo
Eihän niillä hormonihirviöillä ole edes palleja enää joten siinäkin yksi syy miksi naiset pysyy kaukana niistä.
- Pieni natu
Totta. Hormoonit ovat kutistaneet kivekset rusinoiksi ja siittiöidenkin tuotannon ovat myrkyt tuhonneet, joten lapsiakaan ei voi steroidinarkkarin kanssa hankkia. Tosin ei hormoonihuurupään kanssa saman katon alle kannata pieniä lapsia laittakkaan.
- Herkko 48
Tuo on aivan täyttä paskaa, että kivekset surkastuu. Itse roinannut 15 vuotta ja normaali kivekset, samoin monella roinaavalla ystävälläni, vaikka en ole erityisemmin tarkastellut, mutta tuskin ni pallittomina saunaan tulisivat.
Toi pallijuttu on täyttä propagandaa steroidea vastaan, että nuoret kollit säikkyis, että pallit menee. Kokeneet roinarit tietää, että penis toimii koko käyttöajan paremmin kuin koskaan. Muut sivuvaikutukset on kyllä aikalailla totta.
- -janne jokinen-
"Totta. Hormoonit ovat kutistaneet kivekset rusinoiksi ja siittiöidenkin tuotannon ovat myrkyt tuhonneet, joten lapsiakaan ei voi steroidinarkkarin kanssa hankkia."
No munan perässäkö ne kaikki naiset sitten ovat vai?
"Toi pallijuttu on täyttä propagandaa steroidea vastaan, että nuoret kollit säikkyis, että pallit menee."
MIksi juuri nuoret kollit, mikset muutkin? vai meinasitko että vanhemmat miehet elikkä 50 ei ole väliä asian suhteen?
alle 30v junioreita en edes kelpuuta koko lajiin, ovat sen verran pikkupoikia vielä. aineenvaihdunta polttaa kasvun meinaan.- KooMikko-
>alle 30v junioreita en edes kelpuuta koko lajiin, ovat sen verran pikkupoikia vielä. aineenvaihdunta polttaa kasvun meinaan.<
Selitätkö miten se aineenvaihdunta muuttuu 30 ikävuoden korvilla?
Ei se aineenvaihdunta mitenkään mystisesti mihinkään muutu. Kyllä ihminen polttaa hyvin saman määrän kaloreita oli se sitten 20 tai 40. Ehkä nuoret ovat muuten hieman aktiivisempia, mutta siltikään ei puhuta mistään hirveistä eroista kulutuksessa.
Sun juttuja lukiessa on kyllä tullut hyvin selväksi, että sinä et tajua lajista sitten hölkäsen pöläystä. Sun jutut on lähinnä kaikessa pateettisuudessaan koomisia.
- Manu****
Naiset sitä, naiset tätä, naiset, naiset, naiset, naiset. Ei kaikki reenaa naisten takia, joillain voi olla ihan oikeita urheilutavoitteita.
- Pieni natu
Steroidien käyttäjässä on yhtä paljon urheilijaa kuin heroiiniin käyttäjässä.
- Manu****
Pieni natu kirjoitti:
Steroidien käyttäjässä on yhtä paljon urheilijaa kuin heroiiniin käyttäjässä.
Tuntuu siltä, että ajattelet lihasten kasvavan steroidien käytön jälkeen ihan tosta vaan. Sä varmasti itkisit jo ekan sellaisen sarjan jälkeen, mitä ammattilaisbodarit tekevät. Mites sitte muut urheilijat jotka douppaa? Mikset ota niitä esille? Sua tuntuu vaan häiritsevän, ettet ite saa siitä salilla räpellyksestä mitään tulosta aikaseks.
- Pieni natu
Manu**** kirjoitti:
Tuntuu siltä, että ajattelet lihasten kasvavan steroidien käytön jälkeen ihan tosta vaan. Sä varmasti itkisit jo ekan sellaisen sarjan jälkeen, mitä ammattilaisbodarit tekevät. Mites sitte muut urheilijat jotka douppaa? Mikset ota niitä esille? Sua tuntuu vaan häiritsevän, ettet ite saa siitä salilla räpellyksestä mitään tulosta aikaseks.
Höpöhöpö. Ammattilaisbodarit eivät treenaa yhtään sen kovempaa tai ihmeellisemmin kuin me harrastelijatkaan. Kyllä itsekin niitä sarjoja todellakin vedet silmissä rutistan todella kovaa.
Esim. Jay Cutler treenaa todella naurettavan löysästi, Branch Warren treenaa kovaa, mutta ei sen kovempaa kuin minäkään.
Ratkaiseva ero on se suunnaton myrkkyjen määrä jota ne sinne kroppaansa tykittävät ja sitten käyvät salilla lähinnä huvikseen heilumassa, jotta voisivat hehkuttaa sitä kovaa treeniä lihasten kasvun syyksi.
90% ammattilaisten lihoista on rakennettu hornooneilla ja isoin ei ole se kuka treenaa koviten, vaan se jonka kroppa kestää eniten mömmöjä.
Niin ja lihas kasvaa mömmöillä ilmankin treeniä, ei tosin ehkä niin isoksi.
Ja myös se on pötypuhetta, että aloitettuaan itsensämyrkyttämisen, nämä bodarit muka treenaisivat kovemmin kuin natuaikoina tai että kun käyttää horkkaa niin pitää treenata kovempaa että saa myrkyistä sen hyödyn.
Steroidihirviöt voidaan laskea huumeriippuvaisiksi ongelmatapauksiksi ihan samalla tavalla kuin kadunkulmassa istuva heroiininarkkarikin. Mitään eroa ei ole, paitsi että se heroinisti myöntää käytön olevan idioottimaista eikä keksi mitään tekosyitä itsensämyrkyttämiseen.
- Ei ammattilaiset
treenaa sen kovempaa kuin vaikka cbb kisaajat. Päinvastoin ammattilaisten treeni on vähän sinnepäin. Myrkyt todellakin tekee sen eron ainoastaan. Kun myrkyt lopetetaan kuihtuu ammattilainen ihan cbb-jätkän kokoiseksi. Tällaisia esimerkkejä on esim Tom Plaz ja Kevin levrone jotka molemmat vieläkin treenaavat kovaa,mutta ovat kuin pakkasen raiskaamia pulkannaruja.
- Peini natu.
Myös Paul Dillet kuuluu tuohon kastiin. Hänen oli pakko lopettaa itsensä myrkyttäminen koska kroppa ei enää kestänyt ja henki meinasi mennä.
Mahtoi olla kovat vierotusoireet silläkin narkkarilla. Ja itsetunto todennäköisesti meni lihasten mukana kun peilistä ei enää katsonut steroidihirviö. - Jonttejontteh
Peini natu. kirjoitti:
Myös Paul Dillet kuuluu tuohon kastiin. Hänen oli pakko lopettaa itsensä myrkyttäminen koska kroppa ei enää kestänyt ja henki meinasi mennä.
Mahtoi olla kovat vierotusoireet silläkin narkkarilla. Ja itsetunto todennäköisesti meni lihasten mukana kun peilistä ei enää katsonut steroidihirviö.Mitä itse olen seurannut, niin monet roinarit reenaa todella löysästi, sarja siellä ja toinen tuolla ja sit välillä rupatellaan. Niinhän toi MIke Matarazzokin sanoi, että suuri osa ammattilaisista on melkeen puoliunessa kun reenaa, lihakset kasvaa kun tykittää tarpeeksi aineita. Matarazzo oli sentäs parhaimmillaan yhdeksänneksi Mr.Olympiassa, puolinukuksissa reenaamalla.
- paksumika
Peini natu. kirjoitti:
Myös Paul Dillet kuuluu tuohon kastiin. Hänen oli pakko lopettaa itsensä myrkyttäminen koska kroppa ei enää kestänyt ja henki meinasi mennä.
Mahtoi olla kovat vierotusoireet silläkin narkkarilla. Ja itsetunto todennäköisesti meni lihasten mukana kun peilistä ei enää katsonut steroidihirviö.Paul Dillet ennen:
http://www.flickr.com/photos/steroid/5509611484/
ja jälkeen:
http://www.youtube.com/watch?v=nCYXn87-Vq8&feature=related
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770