Ketkä pääsevät toiselle kierrokselle?

No niin, media on hehkutellut Niinistön puolesta. Sen varmasti kaikki ovat päässeet huomaamaan, ainakin suurin osa äänestysikäisistä.

Näin ollen Niinistö lienee toinen toisella kierroksella olijoista.

Vastaehdokkaasta käydään tiukempi taisto. Väyrynen on koko ajan kirinyt. Hänellä ei ole mitään hävittävää, hän voi olla oma itsensä. Se on hänen lyömäaseensa toista kierrosta ajatellen. Hän saa sanoa, mitä ajattelee. Hän saa naurattaa ja jospa itkettääkin heitä, jotka itkeä haluavat. Hänen ei tarvitse mielistellä esimerkiksi homokysymyksessä. Homojen etuja ajavia ehdokkaita on jo paljon, hänen ei tarvitse lähteä heidän ääniään kalastelemaan. Viekööt muut niiltä homovesiltä äänet. Hänellä on isommat vesistöt.

Soini taistelee pitkälti samojen ehdokkaiden äänistä kuin Väyrynen. Soinin ei kärsi pahemmin Väyrystä alkaa mollaamaan, liioin kuin Väyrysenkään Soinia. Varmasti moni miettii Soinin ja Väyrysen väliltä. Soinikin saa vapaasti käyttää sananvapauttaa. Häneltä on jo yritetty riistää rasisminvastainen mielipiteensä osoittamalla häntä, silloin kun on puhuttu rasismista. Siellähän se pahin rasisti nytkin istuu. Hyvin löy Arhinmäellekin luun kurkkuun Soini, kun Arhinmäki alkoi Järvenpään tentiss ahdistelemaan rasismilla Soinia. Soini kysyi, onko Arhinmäki käynyt tiedustelemassa, josko se vasemmiston kissantappaja on tekoaan anteeksipyydellyt. No, ei osannut vastata. Miksi Soinin pitäisi osata kaikkien perussuomalaisten edesottamuksista vastata?

Kolmas pyrkijä toiselle kierrokselle on Haavisto. Jos nuoriso saisi äänestää, Haavisto saisi paljon enemmän ääniä. Sen huomasi tuolla Järvenpään lukion kyselyissä. Mutta nämä samat tyypit näyttivät olevan puolueellisia. Omaa suosikkiaan äänestelivät ja hännillä keikkui Väyrynen ja Essayah. Niin, ne kaksi yo-todistuksillaan ja lukiotodistuksillaan parasta tyyppiä. Mutta eiväthän kaikki lukiolaiset kovinkaan häävejä arvosanoja sieltä saa, josko joutenaikaansa vain siellä istuskelevat.
260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun Niinistön kannatus alenemisestaan huolimatta näyttää vievän ilman muuta toiselle kierrokselle, niin monet vakavasti harkitsevat äänestäjät miettivät jo valmiiksi toisen kierroksen tilannetta ja suosikkiehdokkaansa todellisia mahdollisuuksia. Taktikoinniksi menee siis heti alkuunsa.

Soini ja Väyrynen vaikuttaisivat olevan parhaassa asemassa. Haavistoa tuntuvat suosivan erityisesti nuoret, mutta nuorten äänestysinto ei ole hääppöinen.

Mutta kumpiko: Soini vai Väyrynen? Sitä en menisi edes veikkaamaan.

Väyrynen on muuten juuri nyt maikkarin vaalitentissä.

Äänestä

Soini ja Niinistö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toiselle? kirjoitti:

No niin, media on hehkutellut Niinistön puolesta. Sen varmasti kaikki ovat päässeet huomaamaan, ainakin suurin osa äänestysikäisistä.

Näin ollen Niinistö lienee toinen toisella kierroksella olijoista.

Vastaehdokkaasta käydään tiukempi taisto. Väyrynen on koko ajan kirinyt. Hänellä ei ole mitään hävittävää, hän voi olla oma itsensä. Se on hänen lyömäaseensa toista kierrosta ajatellen. Hän saa sanoa, mitä ajattelee. Hän saa naurattaa ja jospa itkettääkin heitä, jotka itkeä haluavat. Hänen ei tarvitse mielistellä esimerkiksi homokysymyksessä. Homojen etuja ajavia ehdokkaita on jo paljon, hänen ei tarvitse lähteä heidän ääniään kalastelemaan. Viekööt muut niiltä homovesiltä äänet. Hänellä on isommat vesistöt.

Soini taistelee pitkälti samojen ehdokkaiden äänistä kuin Väyrynen. Soinin ei kärsi pahemmin Väyrystä alkaa mollaamaan, liioin kuin Väyrysenkään Soinia. Varmasti moni miettii Soinin ja Väyrysen väliltä. Soinikin saa vapaasti käyttää sananvapauttaa. Häneltä on jo yritetty riistää rasisminvastainen mielipiteensä osoittamalla häntä, silloin kun on puhuttu rasismista. Siellähän se pahin rasisti nytkin istuu. Hyvin löy Arhinmäellekin luun kurkkuun Soini, kun Arhinmäki alkoi Järvenpään tentiss ahdistelemaan rasismilla Soinia. Soini kysyi, onko Arhinmäki käynyt tiedustelemassa, josko se vasemmiston kissantappaja on tekoaan anteeksipyydellyt. No, ei osannut vastata. Miksi Soinin pitäisi osata kaikkien perussuomalaisten edesottamuksista vastata?

Kolmas pyrkijä toiselle kierrokselle on Haavisto. Jos nuoriso saisi äänestää, Haavisto saisi paljon enemmän ääniä. Sen huomasi tuolla Järvenpään lukion kyselyissä. Mutta nämä samat tyypit näyttivät olevan puolueellisia. Omaa suosikkiaan äänestelivät ja hännillä keikkui Väyrynen ja Essayah. Niin, ne kaksi yo-todistuksillaan ja lukiotodistuksillaan parasta tyyppiä. Mutta eiväthän kaikki lukiolaiset kovinkaan häävejä arvosanoja sieltä saa, josko joutenaikaansa vain siellä istuskelevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu