Oon kirjotellu jo pidemmän aikaa lyriikoita itselleni useamman vuoden ja nyt viimein päätin sitten julkaista niitä muidenkin kuunneltaviksi Youtubeen. Nyt olisinki kiinnostunut ottamaan niistä vastaan rakentavaa palautetta. Kokeilu mielessä olen lähettänyt muutamia näistä kappaleista levy-yhtiöihinkin, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole tullut vastausta. Pidän lyriikoissa erityisesti taitavasta riimittelystä ja siitä, että jokainen laulu muodostaisi kokonaisen tarinan. Aiheita kappaleisiini saan omista kokemuksista ja omasta elämästä.
Kappaleeni ovat vain pelkkää laulettua lyriikkaa, sillä säveltämisen taito minulta puuttuu kokonaan ja olenkin yrittänyt metsästää henkilöä, joka kiinnostuisi lyriikoistani ja haluaisi säveltää ne.
Elikäs Youtubessa laulettua lyriikkaani löytyy nimimerkillä Exild92 tällä hetkellä muistaakseni jo 21 erilaista kappalta.
Laitan tuohon alle vielä muutaman linkin.
Ei muuta kun rohkeasti vain antamaan palautetta. Lauluäänestä tai äänityksen laadusta ei kannata välittää. Pääasia, että keskittyy kuuntelemaan laulun sanoja.
http://www.youtube.com/watch?v=Y6sYdloZe0A&context=C337ae1dADOEgsToPDskKzDvexi4yizwzGXTqzA3b4
http://www.youtube.com/watch?v=w-XOVYQK8Jc&context=C3b6cb82ADOEgsToPDskLm6NZMgxpsYdYYUVui3ODl
http://www.youtube.com/watch?v=Q2JKPeyRHWU&context=C39000b4ADOEgsToPDskJijfg6_q8TpN1JwbqVEciV
http://www.youtube.com/watch?v=x_oh8N12jtw&context=C3c923ceADOEgsToPDskJzad5OReTO5l5Tp5TSW3Lo
http://www.youtube.com/watch?v=cKqMTTBu0NE&feature=context&context=C3c923ceADOEgsToPDskJzad5OReTO5l5Tp5TSW3Lo
Palautetta lyriikoista kaipaava
Exild
0
81
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi345977- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591