Minä en anteeksipyytele sitä että rakastan,ikävöin ja tarvitsen sinua. Jos tämä rakkauteni määrä ahdistaa sinua niin, että soitteluni erossa ollessamme on kuin "kyttäävä varjo kintereilläsi" niin meillä ei ole kuin yksi mahdollisuus; erota.
Minä en aio joustaa omassa rakkauden tarpeessani. Jos inhoat läheisyyttäni niin reilu teko minua kohtaan olisi puhua siitä suoraan jotta voimme tehdä päätöksemme suhteestamme? Eikö?
Minä en kaipaa elämässäni ainaista riippakiveksi itsensä tuntemista. Minä haluan, että soittoni omalle rakkaalleni ilahduttaa häntä ja hän on valmis juttelemaan kärsivällisesti pitempäänkin kuin minuutin ellei kyseessä ole jokin todellinen kiire; alkava pelivuoro, ruon laitto jne... Pelkästään se, että istuu kavereineen kannon juurella ei riitä syyksi tiuskasta alle minuutin päästä; tuota tuota, minäpäs lopettelen tässä. Heippa.
Minä en ole niin halpa ihminen, että sinä voit uhrata onneni ja rakkauden tarpeeni ja ikävöintini oman päättämättömyytesi takia. Jopa minä kaikista pahoista vioistani huolimatta ansaitsen itseni arvoista kohtelua, lämpöä ja kärsivällisyyttä. Minä ansaitsen sen, ettei minun miehelläni ole kiire pois lähettyviltäni. Niinkö sinä ajattelet; poissa silmistä, korvista ja sydämestä. Kunhan en vain satu soittamaan tai odota, että sinä soittaisit minulle, voit unohtaa minun koko olemassaoloni? Olla näennäisesti vapaa. Vaikka et sinkku niin vapaa. Tajuatko sinä ja ymmärrätkö sinä, että rakkauteen ei yksinkertaisesti kuulu tuollainen läheisyyden aiheuttama ahdistus niin kuin sinulla!!!!!
Ja sinä nolaat minut ystäviesi ja tuttujesi silmissä kertomalla vain oman versiosi ruikuttavasta akasta etkä mainitse sitä että olet itse viileä ja lyhytpinnainen.
Minä kyllä näen kaikki surulliset vivahteet tässä suhteessamme. Minä en nauti riitelystä, huutamisesta ja koska mikään ei näytä muuttuvan, kuljemme kohti sitä risteystä jossa tiet haarautuu.
Olen miettinyt sitä mitä sanoit tänään kun aloit itse uudelleen huutamaan. Olen kuin vaaniva varjo kintereilläsi.
Minä en halua olla varjo. Ja se tarkoittaa suoraan sitä, että koska minun rakkauteni aiheuttaa sen varjon purkautumistavallaan, se ei ole oikea rakkaus sinulle. Sen ei pitäisi tuntua sille. Ja itse perjantaiyön riitaan en enää tule lainkaan puuttumaan koska olen pyytänyt jo käytöstäni anteeksi. On sinun tehtäväsi joko antaa anteeksi tai olla antamatta. Jatka rankaisua jos sille tuntuu mutta se ei johda mihinkään. Valitan.
Minä en lähtenyt tänään riitelemään kanssasi sillä tiedän olevani oikeassa tässä asiassa. Niin oikeassa kuin voinkaan olla ja ihan kiihkotta, selkeämpänä kuin koskaan, sanon tämän. Huomenna, kun olet nukkunut hyvät unet työvuorosi jäljeltä. Me keskustelemme ja pilkomme suhteemme palasiksi sillä en enää näe mitään syytä seurustella sinun kanssasi -tai rakastaa sinua. Koska sinä et arvosta sitä mitä minulla on annettavana.
Voin kuvitella sinun kiihtyneen tässä vaiheessa. Äsköisen lauseen jäljiltä, jos olisit tässä, rupeaisit puhumaan sihisten hampaidesi välistä, ilme niin pirun pahana. Ja sinä sihisit minulle että en arvosta minäkään mitä sinulla on annettavaa.
Arvostan minä. Kaiken mitä olet antanut, olen huomannut sen ja arvostanut sitä mutta olisi olemassa niin paljon enemmänkin jota voisit antaa muttet halua. Sinä tiedät että olen onneton, mutta sen sijaan että ottaisit selville ja kuuntelisit miten voisit parantaa elämämme laatua, sinä suutut minulle koska en osaa olla onnellinen siitä mitä saan.
Ja että ei tulisi epäselvyyksiä, minä tiedän mitä sinulta saan. Minä saan hellyyttä ja pieniä rakkauden paloja tiettyyn pisteeseen asti. Minä saan ruokaa ja katon pääni päälle, kaikennäköistä aineellista hyvää, mutta surullinen totuus on että minä en edes tarvitsisi mitään noista kunhan minulla vain olisi syvääkin syvempi rakkautesi ja läheisyytesi tarve. Kuten yöllä viestitin sinulle; sinä et tarvitse minua ja sen tajuaminen tekee kipeätä.
Huomio on sitä mitä minä En saa sinulta. Sinä et myöskään arvosta mielipiteitäni saatikka haluaisit kuunnella puhettani. Sinä suutut minulle kun aukaisen suuni ja sanon jotakin suuripiirteistä. Olen kyllästynyt siihen että minua muokataan. Tuolla mökillä kukaan ei katsonut kieroon minua vaikka avasin suuni, juttelin ja puhuin ihmisten kanssa. Kukaan ei pitänyt typeränä tai kummallisena. Heistä jokainen oli mukava ihminen vaikka haukutkin heitä tuntematta lainkaan. Merkittävintä oli se, että heidän seurustelusuhteensa olivat aikuismaisia ja kaksi pareista olivat ehdottomasti löytänyt itselleen sen suuren rakkauden. Se ei näkynyt yltiöpussailuna vaan suhtautumisena toiseen. He kunnioittivat ja huomioivat toisiaan ilman nalkutusta ja aggressiota. He pystyivät olemaan eri puuhissa ja eri paikoissa, mutta kun sattuivat törmäämään toisiinsa, he huomasivat ja näkivät toisensa, he vaihtoivat useamman sanan, istuutuivat vierekkäin, vastakkain ja kumpikin oli sulassa sovussa toistensa kanssa. He olivat tiimi, pitivät toistensa puolia. Voisi sanoa, että he hengittivät samaan tahtiin, mutta kun tiedän ettet arvosta kielellisiä ominaisuuksiani tippaakaan niin totean vain, että he olivat samanlaisia rauhallisuudessaan. Tiedän minä, että ei heidänkään elämänsä ole ruusuilla tanssimista mutta pikkuvaikeudet eivät ole mitään jos välillä vallitsee syvä ymmärrys ja rakkaus.
Toki, olivathan he vanhempia ja molemmilla oli takana varmasti muita suhteita ja lapsiakin. Ehkä aikuisuus tuo nuo ominaisuudet esiin; tai sitten ei. Ehkä siihen tarvitaan ihminen joka virittyy samalle aaltopituudelle. Me kaksi olemme saaneet kaiken niin helposti, kokematta koviakaan tärskyjä elämässämme, että olemme vielä tämän ikäisenä kuin itsekkäitä teinejä. Aina vaatimassa vapautta olla oma itsemme, mutta kuitenkaan huomaamatta että meidän itsemme eivät sovi yhteen. Kun minä kuuntelin ja keskustelin heidän kanssaan iltanotsin ääressä rakkaudesta ja ihmissuhteista, minä tajusin itseni niin saatanan lapselliseksi. Minua neljä vuotta nuoremmatkin olivat jo tajuneet asioita ja tapoja joilla suhteessa ollaan. Toista ei voi käskeä ja kommentaa muuttumaan. Toisen päätöksiä tulee kunnioittaa ja yrittää ymmärtää keskustelemalla. Jos ei ymmärrä niin sitten se on oma ongelma, siitä ei voi riidellä. Se oli oikeasti ihailtavaa. Toisilleen ei nalkuteta eikä heidän oikeuttaa päättää asioistaan kyseenalaisteta. Minä olen tehnyt nuo kaikki virheet ja niin olet sinäkin.
Tiedätkö millaista signaalia me lähetämme ollessamme yhdessä? Emme ainakaan rauhallista toveruutta tai rakkautta vaan aggressiota, valta-taistelua. Sinä istut kuin tatti istut missä istut, et välttämättä sano minulle sanaakaan niinkuin silloin kuin olimme Ystävämme tupareissa. Sinä linnottauduit parhaimman naisystäväni kanssa vain keskustelemaan asioista tiskille unohtaen minut kokonaan. Se loukkaa eniten; etten ole sellaisen keskustelun arvoinen. Sinä et ikinä linnottautuisi kanssani tiskille juttelemaan. Meillä ei ole enää mitään puhuttavaa toisillemme.
Tässäkin asiassa voisi ajatella juttua nurinkurin jos sinun on vaikea ymmärtää. Mieti itse että olisimme olleet sinun ystäväsi tupareissa ja sinut olisi jokakerta jätetty ystäväsi muijan kanssa pöytään kun itse olisin hipsinyt ystäväsi kanssa juttelemaan. Yhä uudelleen ja uudelleen. Koko ajan. Useita kertoja. Ja ikinä sinua ei pyydettäisi mukaan ja katsot ettei sinulla ole oikeutta häiritä toisia. He haluavat ilmiselvästi olla kahdestaan. Ja sinulla ei olisi mitään juteltavaa ystäväsi muijan kanssa sillä hän on keskittynyt juttelemaan toisen kaverin naisystävän kanssa. Olisiko olosi yksinäinen?
Oletko sinä nähnyt luonnollisesti yhteen sopivaa pariskuntaa? Minä en ennen tätä, joten se lienee harvinaista. Eronneen kaveripariskuntamme suhde näytti ulospäin kylmältä ja siksihän se lopulta paljastui. Kumpikaan ei rakastanut niin kuin olisi pitänyt. Suhde oli jäänyt pieneksi. Toivotaan että kummallakin on sopivampi puolisko nyt.
Omasta puolestani toivon, että meidän suhteemme olisi voinut olla niin hyvä, mutta en tiedä enää mitä tehdä saadakseni sen toimimaan. Olen niin väsynyt edes yrittämään. Ja ole niin kiltti Rakas että edes tämän kerran elämässäsi yrität ymmärtää.
Minä olen yrittänyt ymmärtää sinua. Tiedän sen ettei ole oikein yrittää pakottaa sinua rakastamaan itseäni mutta en voi teoilleni mitään sillä kaipaan niin paljon rakkautta. Toivoisin sen tulevan helpommalla mutta kun se ei tule... Ja olen väsynyt vaatimaan sitä itselleni. Jäljellä on melkoinen lohduttomuus sillä kaipaan sinua mutta tiedän että se tunne on yksipuolinen. Kun sinä et tajua edes rakkauteni määrää. Sinä et tiedä miten sydämeni pakahtuu kun katson sinua. Kuinka kroppasi lämpö ja läheisyys saa minut onnelliseksi. Sinä et itse voi ymmärtää sitä tunneta koska menetit sen jossakin kohtaa yhteiseloamme. Kun sinä katsot minua, näet tutut kasvot ja vartalon mutta et tunne pakottavaa tarvetta pyyhkäistä, nuuhkaista ja vain olla. Todentua siitä että olen olemassa.
Rakas, minä rakastan sinua ja tämä on valtava uhraus minulta. Vaikka lähtisin, sinä olet se ihminen joka toipuu erosta ensimmäisenä, sillä tunteesi eivät ole kovin voimakkaat. Kyllä sinä minusta pidät, ja rakastatkin, mutta et tarpeeksi. Minä en periaatteessa ole sinulle enää mitään muuta kuin tyttö (vaanija) joka jakaa vuoteesi. Sinä toivot salassa että olisin joku toinen, toisenlainen ja että kykenisit rakastamaan minua rauhallisesti ja vakaasti.
En todellakaan tiedä kuinka paljon tästä voisi panna sairautesi piikkiin. Millainen on todellinen luonteesi. Todettakoon että jos olenkin kyllästynyt siihen etten koe saavani sinulta tarpeeksi rakkautta niin olen kyllästynyt myös itseeni. Inhoan pikkumaisuuttani, riippuvaisuutani, typeryyttäni ja itsekkyyttäni ja egoistisuuttani. Minä en ole missään mielessä mukava persoona ja haluan saada irroitettua nuo paskapiirteet itsestäni. Sinun kanssasi se ei onnistu sillä jatkan vain samojen toimintamallien käyttämistä koska herätät pahimmat puoleni esiin.
Kun rakastaa jotakuta niinkuin minä. Ja kun pelkää menettävänsä rakkaansa niin kovasti kuin minä, ei elämä ole kovin mukavaa. Sydämeni ei halua erota mutta järkeni sanoo (on sanonut jo pitkään) että me vain tapamme henkisesti toisemme. Siksipä minä toivoisinkin, että mikäli eroamme, eroaisimme hellällä tavalla, kuin koeajan kautta. Minä muutan omaan asuntoon ja opettelen elämään oman itseni herrana. Ja samaan aikaan me molemmat mietimme mitä haluamme elämältämme, mikä asia on uhrauksen arvoinen sekoittamatta kolmansia osapuolia kuvioihin. Ja jos elämä tuntuu kivalta, keveämmältä hengittää ilman toista, eroamme lopullisesti.
En voi luvata ystävyyttä koska mustasukkaisuus kuitenkin kuuluu osana ihmisluontoon -minussa voimakkaampana. Ja sen tuhoava voima vaan jättää paskan maun kummankin suuhun. Sinulla on jo paha tapa haukkua ja nöyryyttää minua suuttuessasi ja siihen kun lisätään minun kipakkuuteni niin me saattaisimme saada suuren sodan aikaiseksi. Yritän vain suojella sitä viattomuutta mikä eittämättä on välillämme kaikesta kaunasta huolimatta.
Olen jo alistunut siihen etten halua lapsia koskaan, etten pääse kihloihin ja naimisiin sillä sinä et arvosta asiaa lainkaan. Olen myös alistunut siihen etten ehkä koskaan löydäkään itselleni rakkautta. Mutta se ei haittaa mitään jos vain saan rauhan sisälleni ja pystyn sammuttamaan sen tuskan joka kalvaa minua joka päivä.
Ajattelin mennä pääni kanssa psykologillekin. Nämä äärilaidan tunteet vain rikkovat vaikka niiden olisi tarkoitus eheyttää. Sinulla sentään on syy omalle tuskallesi ja saat siihen lääkitystä tai sitä ainakin koko ajan etsitään. Minä taas olen murtua oman itseni alle eikä sitä näe kukaan kun en osaa muille avata sieluani ja sinua ei kiinnosta enää näin monen vuoden jälkeen ja omien ongelmiesi kanssa painiskellessa. Kannan suunnattomia määriä häpeää ja syyllisyyttä aina seurustelumme alkuajoista. Kaikki ikävät teot mustasukkaisuudesta rakkautesi testaamiseen ovat syöpyneet häpeällisinä läiskinä mieleeni. Ja tiedän senkin, että sinä et osaa/kykene minua auttamaan sillä hukkuva ei voi auttaa toista hukkuvaa.
Eräs unelmistani on jättää kaikki taakse. Jokainen tuttu ihminen joka tuntee minut ja taustani vähääkään. Jotta saisin aloittaa puhtaalta töydältä ja rakentaa imagoni uudelleen. Se on kuitenkin pakenemista sillä aivan varmasti asiat vielä joskus ajautuisivat samaan pisteeseen ja taas minun pitäisi jättää kaikki puhtaan pöydän takia.
Minä siis en voi muuta jäädä entiseen ja kohdata kaikki häpeä uudelleen ja uudelleen asioiden muodossa joita et ole antanut anteeksi.
Kovin tuli pitkä kirje mutta ainakin sain taas hetkeksi kaiken pois niskaltani. Minä vain toivon että kerrankin kuulisit sen mitä olen sanonut ja uskoisit minun tarkoittavan sitä. Olen oppinut sen, ettei minun sanoillani ole uskottavuutta mielessäsi. Että vanha tarina pojasta joka huusi turhaan Apua, Apua pitää paikkansa. Minä olen aikonut asioita liian pitkään etkä sinä enää usko minuun ja sanoihini. Se ei ole sinun syysi vaan pelkästään minun omani. Minä annan liian helposti anteeksi muille kuin itselleni ja itsekurini on täysin puutteellinen mitä sinuun tulee. Pyrin tekemään oloni mahdollisemman mukavaksi ja koska tunnen tarvitsevani sinua, en uskalla lähteä. Minä toivoisin, että minulla olisi enemmän rohkeutta ja itseluottamusta. Itseensä luottavan ihmisen vieressä ollaan ja häntä kohdellaan kuin kukkaa sillä tiedetään että hän lähtee jos asiat eivät ole hyvin. Sinä tiedät ettei minulla ole rohkeutta tai kykyä lähteä ja käytät omalla tavallasi hyväksesi sitä.
Minä pyydän Sinulta että talletat tämän kirjeen sydämeesi ja ajattelet asioita vaikka ne tekisivät kipeätä. Yritä ymmärtää ja miettiä mitä itse haluat elämältä ja minusta. Minä olen halukas kasvamaan ja muuttamaan itseäni mutta en tee sitä jos sinä et vastavuoroisesti suostu/katso tarpeelliseksi kasvaa itsekin. Anna minulle kerrankin arvostusta täydestä sydämestä ja näe elämäsi ilman minua sellaisena kuin se voisi olla. Onko näkymä ihana ja rauhallinen? Jos on, siinä on kaipaamamme vastaus.
Tämä lähti siitä rakkauden tarpeesta jota elän. Ja siihen tämän lopetankin. Kultainen, minua ei ole niin vaikea rakastaa kun sinä väität. Rakkauden tunne ei ole ikinä "vaikea". Se muuttuu vaikeaksi vain silloin jos sitä yritetään luoda tyhjästä.
Tienhaarassa.
Minä en aio joustaa omassa rakkauden tarpeessani. Jos inhoat läheisyyttäni niin reilu teko minua kohtaan olisi puhua siitä suoraan jotta voimme tehdä päätöksemme suhteestamme? Eikö?
Minä en kaipaa elämässäni ainaista riippakiveksi itsensä tuntemista. Minä haluan, että soittoni omalle rakkaalleni ilahduttaa häntä ja hän on valmis juttelemaan kärsivällisesti pitempäänkin kuin minuutin ellei kyseessä ole jokin todellinen kiire; alkava pelivuoro, ruon laitto jne... Pelkästään se, että istuu kavereineen kannon juurella ei riitä syyksi tiuskasta alle minuutin päästä; tuota tuota, minäpäs lopettelen tässä. Heippa.
Minä en ole niin halpa ihminen, että sinä voit uhrata onneni ja rakkauden tarpeeni ja ikävöintini oman päättämättömyytesi takia. Jopa minä kaikista pahoista vioistani huolimatta ansaitsen itseni arvoista kohtelua, lämpöä ja kärsivällisyyttä. Minä ansaitsen sen, ettei minun miehelläni ole kiire pois lähettyviltäni. Niinkö sinä ajattelet; poissa silmistä, korvista ja sydämestä. Kunhan en vain satu soittamaan tai odota, että sinä soittaisit minulle, voit unohtaa minun koko olemassaoloni? Olla näennäisesti vapaa. Vaikka et sinkku niin vapaa. Tajuatko sinä ja ymmärrätkö sinä, että rakkauteen ei yksinkertaisesti kuulu tuollainen läheisyyden aiheuttama ahdistus niin kuin sinulla!!!!!
Ja sinä nolaat minut ystäviesi ja tuttujesi silmissä kertomalla vain oman versiosi ruikuttavasta akasta etkä mainitse sitä että olet itse viileä ja lyhytpinnainen.
Minä kyllä näen kaikki surulliset vivahteet tässä suhteessamme. Minä en nauti riitelystä, huutamisesta ja koska mikään ei näytä muuttuvan, kuljemme kohti sitä risteystä jossa tiet haarautuu.
Olen miettinyt sitä mitä sanoit tänään kun aloit itse uudelleen huutamaan. Olen kuin vaaniva varjo kintereilläsi.
Minä en halua olla varjo. Ja se tarkoittaa suoraan sitä, että koska minun rakkauteni aiheuttaa sen varjon purkautumistavallaan, se ei ole oikea rakkaus sinulle. Sen ei pitäisi tuntua sille. Ja itse perjantaiyön riitaan en enää tule lainkaan puuttumaan koska olen pyytänyt jo käytöstäni anteeksi. On sinun tehtäväsi joko antaa anteeksi tai olla antamatta. Jatka rankaisua jos sille tuntuu mutta se ei johda mihinkään. Valitan.
Minä en lähtenyt tänään riitelemään kanssasi sillä tiedän olevani oikeassa tässä asiassa. Niin oikeassa kuin voinkaan olla ja ihan kiihkotta, selkeämpänä kuin koskaan, sanon tämän. Huomenna, kun olet nukkunut hyvät unet työvuorosi jäljeltä. Me keskustelemme ja pilkomme suhteemme palasiksi sillä en enää näe mitään syytä seurustella sinun kanssasi -tai rakastaa sinua. Koska sinä et arvosta sitä mitä minulla on annettavana.
Voin kuvitella sinun kiihtyneen tässä vaiheessa. Äsköisen lauseen jäljiltä, jos olisit tässä, rupeaisit puhumaan sihisten hampaidesi välistä, ilme niin pirun pahana. Ja sinä sihisit minulle että en arvosta minäkään mitä sinulla on annettavaa.
Arvostan minä. Kaiken mitä olet antanut, olen huomannut sen ja arvostanut sitä mutta olisi olemassa niin paljon enemmänkin jota voisit antaa muttet halua. Sinä tiedät että olen onneton, mutta sen sijaan että ottaisit selville ja kuuntelisit miten voisit parantaa elämämme laatua, sinä suutut minulle koska en osaa olla onnellinen siitä mitä saan.
Ja että ei tulisi epäselvyyksiä, minä tiedän mitä sinulta saan. Minä saan hellyyttä ja pieniä rakkauden paloja tiettyyn pisteeseen asti. Minä saan ruokaa ja katon pääni päälle, kaikennäköistä aineellista hyvää, mutta surullinen totuus on että minä en edes tarvitsisi mitään noista kunhan minulla vain olisi syvääkin syvempi rakkautesi ja läheisyytesi tarve. Kuten yöllä viestitin sinulle; sinä et tarvitse minua ja sen tajuaminen tekee kipeätä.
Huomio on sitä mitä minä En saa sinulta. Sinä et myöskään arvosta mielipiteitäni saatikka haluaisit kuunnella puhettani. Sinä suutut minulle kun aukaisen suuni ja sanon jotakin suuripiirteistä. Olen kyllästynyt siihen että minua muokataan. Tuolla mökillä kukaan ei katsonut kieroon minua vaikka avasin suuni, juttelin ja puhuin ihmisten kanssa. Kukaan ei pitänyt typeränä tai kummallisena. Heistä jokainen oli mukava ihminen vaikka haukutkin heitä tuntematta lainkaan. Merkittävintä oli se, että heidän seurustelusuhteensa olivat aikuismaisia ja kaksi pareista olivat ehdottomasti löytänyt itselleen sen suuren rakkauden. Se ei näkynyt yltiöpussailuna vaan suhtautumisena toiseen. He kunnioittivat ja huomioivat toisiaan ilman nalkutusta ja aggressiota. He pystyivät olemaan eri puuhissa ja eri paikoissa, mutta kun sattuivat törmäämään toisiinsa, he huomasivat ja näkivät toisensa, he vaihtoivat useamman sanan, istuutuivat vierekkäin, vastakkain ja kumpikin oli sulassa sovussa toistensa kanssa. He olivat tiimi, pitivät toistensa puolia. Voisi sanoa, että he hengittivät samaan tahtiin, mutta kun tiedän ettet arvosta kielellisiä ominaisuuksiani tippaakaan niin totean vain, että he olivat samanlaisia rauhallisuudessaan. Tiedän minä, että ei heidänkään elämänsä ole ruusuilla tanssimista mutta pikkuvaikeudet eivät ole mitään jos välillä vallitsee syvä ymmärrys ja rakkaus.
Toki, olivathan he vanhempia ja molemmilla oli takana varmasti muita suhteita ja lapsiakin. Ehkä aikuisuus tuo nuo ominaisuudet esiin; tai sitten ei. Ehkä siihen tarvitaan ihminen joka virittyy samalle aaltopituudelle. Me kaksi olemme saaneet kaiken niin helposti, kokematta koviakaan tärskyjä elämässämme, että olemme vielä tämän ikäisenä kuin itsekkäitä teinejä. Aina vaatimassa vapautta olla oma itsemme, mutta kuitenkaan huomaamatta että meidän itsemme eivät sovi yhteen. Kun minä kuuntelin ja keskustelin heidän kanssaan iltanotsin ääressä rakkaudesta ja ihmissuhteista, minä tajusin itseni niin saatanan lapselliseksi. Minua neljä vuotta nuoremmatkin olivat jo tajuneet asioita ja tapoja joilla suhteessa ollaan. Toista ei voi käskeä ja kommentaa muuttumaan. Toisen päätöksiä tulee kunnioittaa ja yrittää ymmärtää keskustelemalla. Jos ei ymmärrä niin sitten se on oma ongelma, siitä ei voi riidellä. Se oli oikeasti ihailtavaa. Toisilleen ei nalkuteta eikä heidän oikeuttaa päättää asioistaan kyseenalaisteta. Minä olen tehnyt nuo kaikki virheet ja niin olet sinäkin.
Tiedätkö millaista signaalia me lähetämme ollessamme yhdessä? Emme ainakaan rauhallista toveruutta tai rakkautta vaan aggressiota, valta-taistelua. Sinä istut kuin tatti istut missä istut, et välttämättä sano minulle sanaakaan niinkuin silloin kuin olimme Ystävämme tupareissa. Sinä linnottauduit parhaimman naisystäväni kanssa vain keskustelemaan asioista tiskille unohtaen minut kokonaan. Se loukkaa eniten; etten ole sellaisen keskustelun arvoinen. Sinä et ikinä linnottautuisi kanssani tiskille juttelemaan. Meillä ei ole enää mitään puhuttavaa toisillemme.
Tässäkin asiassa voisi ajatella juttua nurinkurin jos sinun on vaikea ymmärtää. Mieti itse että olisimme olleet sinun ystäväsi tupareissa ja sinut olisi jokakerta jätetty ystäväsi muijan kanssa pöytään kun itse olisin hipsinyt ystäväsi kanssa juttelemaan. Yhä uudelleen ja uudelleen. Koko ajan. Useita kertoja. Ja ikinä sinua ei pyydettäisi mukaan ja katsot ettei sinulla ole oikeutta häiritä toisia. He haluavat ilmiselvästi olla kahdestaan. Ja sinulla ei olisi mitään juteltavaa ystäväsi muijan kanssa sillä hän on keskittynyt juttelemaan toisen kaverin naisystävän kanssa. Olisiko olosi yksinäinen?
Oletko sinä nähnyt luonnollisesti yhteen sopivaa pariskuntaa? Minä en ennen tätä, joten se lienee harvinaista. Eronneen kaveripariskuntamme suhde näytti ulospäin kylmältä ja siksihän se lopulta paljastui. Kumpikaan ei rakastanut niin kuin olisi pitänyt. Suhde oli jäänyt pieneksi. Toivotaan että kummallakin on sopivampi puolisko nyt.
Omasta puolestani toivon, että meidän suhteemme olisi voinut olla niin hyvä, mutta en tiedä enää mitä tehdä saadakseni sen toimimaan. Olen niin väsynyt edes yrittämään. Ja ole niin kiltti Rakas että edes tämän kerran elämässäsi yrität ymmärtää.
Minä olen yrittänyt ymmärtää sinua. Tiedän sen ettei ole oikein yrittää pakottaa sinua rakastamaan itseäni mutta en voi teoilleni mitään sillä kaipaan niin paljon rakkautta. Toivoisin sen tulevan helpommalla mutta kun se ei tule... Ja olen väsynyt vaatimaan sitä itselleni. Jäljellä on melkoinen lohduttomuus sillä kaipaan sinua mutta tiedän että se tunne on yksipuolinen. Kun sinä et tajua edes rakkauteni määrää. Sinä et tiedä miten sydämeni pakahtuu kun katson sinua. Kuinka kroppasi lämpö ja läheisyys saa minut onnelliseksi. Sinä et itse voi ymmärtää sitä tunneta koska menetit sen jossakin kohtaa yhteiseloamme. Kun sinä katsot minua, näet tutut kasvot ja vartalon mutta et tunne pakottavaa tarvetta pyyhkäistä, nuuhkaista ja vain olla. Todentua siitä että olen olemassa.
Rakas, minä rakastan sinua ja tämä on valtava uhraus minulta. Vaikka lähtisin, sinä olet se ihminen joka toipuu erosta ensimmäisenä, sillä tunteesi eivät ole kovin voimakkaat. Kyllä sinä minusta pidät, ja rakastatkin, mutta et tarpeeksi. Minä en periaatteessa ole sinulle enää mitään muuta kuin tyttö (vaanija) joka jakaa vuoteesi. Sinä toivot salassa että olisin joku toinen, toisenlainen ja että kykenisit rakastamaan minua rauhallisesti ja vakaasti.
En todellakaan tiedä kuinka paljon tästä voisi panna sairautesi piikkiin. Millainen on todellinen luonteesi. Todettakoon että jos olenkin kyllästynyt siihen etten koe saavani sinulta tarpeeksi rakkautta niin olen kyllästynyt myös itseeni. Inhoan pikkumaisuuttani, riippuvaisuutani, typeryyttäni ja itsekkyyttäni ja egoistisuuttani. Minä en ole missään mielessä mukava persoona ja haluan saada irroitettua nuo paskapiirteet itsestäni. Sinun kanssasi se ei onnistu sillä jatkan vain samojen toimintamallien käyttämistä koska herätät pahimmat puoleni esiin.
Kun rakastaa jotakuta niinkuin minä. Ja kun pelkää menettävänsä rakkaansa niin kovasti kuin minä, ei elämä ole kovin mukavaa. Sydämeni ei halua erota mutta järkeni sanoo (on sanonut jo pitkään) että me vain tapamme henkisesti toisemme. Siksipä minä toivoisinkin, että mikäli eroamme, eroaisimme hellällä tavalla, kuin koeajan kautta. Minä muutan omaan asuntoon ja opettelen elämään oman itseni herrana. Ja samaan aikaan me molemmat mietimme mitä haluamme elämältämme, mikä asia on uhrauksen arvoinen sekoittamatta kolmansia osapuolia kuvioihin. Ja jos elämä tuntuu kivalta, keveämmältä hengittää ilman toista, eroamme lopullisesti.
En voi luvata ystävyyttä koska mustasukkaisuus kuitenkin kuuluu osana ihmisluontoon -minussa voimakkaampana. Ja sen tuhoava voima vaan jättää paskan maun kummankin suuhun. Sinulla on jo paha tapa haukkua ja nöyryyttää minua suuttuessasi ja siihen kun lisätään minun kipakkuuteni niin me saattaisimme saada suuren sodan aikaiseksi. Yritän vain suojella sitä viattomuutta mikä eittämättä on välillämme kaikesta kaunasta huolimatta.
Olen jo alistunut siihen etten halua lapsia koskaan, etten pääse kihloihin ja naimisiin sillä sinä et arvosta asiaa lainkaan. Olen myös alistunut siihen etten ehkä koskaan löydäkään itselleni rakkautta. Mutta se ei haittaa mitään jos vain saan rauhan sisälleni ja pystyn sammuttamaan sen tuskan joka kalvaa minua joka päivä.
Ajattelin mennä pääni kanssa psykologillekin. Nämä äärilaidan tunteet vain rikkovat vaikka niiden olisi tarkoitus eheyttää. Sinulla sentään on syy omalle tuskallesi ja saat siihen lääkitystä tai sitä ainakin koko ajan etsitään. Minä taas olen murtua oman itseni alle eikä sitä näe kukaan kun en osaa muille avata sieluani ja sinua ei kiinnosta enää näin monen vuoden jälkeen ja omien ongelmiesi kanssa painiskellessa. Kannan suunnattomia määriä häpeää ja syyllisyyttä aina seurustelumme alkuajoista. Kaikki ikävät teot mustasukkaisuudesta rakkautesi testaamiseen ovat syöpyneet häpeällisinä läiskinä mieleeni. Ja tiedän senkin, että sinä et osaa/kykene minua auttamaan sillä hukkuva ei voi auttaa toista hukkuvaa.
Eräs unelmistani on jättää kaikki taakse. Jokainen tuttu ihminen joka tuntee minut ja taustani vähääkään. Jotta saisin aloittaa puhtaalta töydältä ja rakentaa imagoni uudelleen. Se on kuitenkin pakenemista sillä aivan varmasti asiat vielä joskus ajautuisivat samaan pisteeseen ja taas minun pitäisi jättää kaikki puhtaan pöydän takia.
Minä siis en voi muuta jäädä entiseen ja kohdata kaikki häpeä uudelleen ja uudelleen asioiden muodossa joita et ole antanut anteeksi.
Kovin tuli pitkä kirje mutta ainakin sain taas hetkeksi kaiken pois niskaltani. Minä vain toivon että kerrankin kuulisit sen mitä olen sanonut ja uskoisit minun tarkoittavan sitä. Olen oppinut sen, ettei minun sanoillani ole uskottavuutta mielessäsi. Että vanha tarina pojasta joka huusi turhaan Apua, Apua pitää paikkansa. Minä olen aikonut asioita liian pitkään etkä sinä enää usko minuun ja sanoihini. Se ei ole sinun syysi vaan pelkästään minun omani. Minä annan liian helposti anteeksi muille kuin itselleni ja itsekurini on täysin puutteellinen mitä sinuun tulee. Pyrin tekemään oloni mahdollisemman mukavaksi ja koska tunnen tarvitsevani sinua, en uskalla lähteä. Minä toivoisin, että minulla olisi enemmän rohkeutta ja itseluottamusta. Itseensä luottavan ihmisen vieressä ollaan ja häntä kohdellaan kuin kukkaa sillä tiedetään että hän lähtee jos asiat eivät ole hyvin. Sinä tiedät ettei minulla ole rohkeutta tai kykyä lähteä ja käytät omalla tavallasi hyväksesi sitä.
Minä pyydän Sinulta että talletat tämän kirjeen sydämeesi ja ajattelet asioita vaikka ne tekisivät kipeätä. Yritä ymmärtää ja miettiä mitä itse haluat elämältä ja minusta. Minä olen halukas kasvamaan ja muuttamaan itseäni mutta en tee sitä jos sinä et vastavuoroisesti suostu/katso tarpeelliseksi kasvaa itsekin. Anna minulle kerrankin arvostusta täydestä sydämestä ja näe elämäsi ilman minua sellaisena kuin se voisi olla. Onko näkymä ihana ja rauhallinen? Jos on, siinä on kaipaamamme vastaus.
Tämä lähti siitä rakkauden tarpeesta jota elän. Ja siihen tämän lopetankin. Kultainen, minua ei ole niin vaikea rakastaa kun sinä väität. Rakkauden tunne ei ole ikinä "vaikea". Se muuttuu vaikeaksi vain silloin jos sitä yritetään luoda tyhjästä.
Tienhaarassa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minun mieheni sai tällaisen kirjeen. Luonnollisesti toivon sen saavan aikaan suhteemme korjaavan prosessin, mikäli ei ole liian myöhäistä.
Tämä on hyvin henkilökohtainen ja laitoin sen tänne vain siitä puhtaasta syystä että haluan teidän kaikkien muistavan sen kuinka tärkeää on olla puolisolleen lojaali, arvostaa häntä ja rakastaa. Suurin osa ei siihen pysty; en minäkään psytynyt -eikä mieheni.
Jos löydätte henkilön lähellenne, pitäkää hänestä kiinni. Henkilön jonka kasvoilta paistaa vilpitön rakkaus ja arvostus kun hän katsoo teitä. Kun hän imee jokaisen sananne kuin villanuttu ja ymmärtää jakaa kärsivällisyyttä ja rakkautta.
Jos teillä on lähellänne sellainen ihminen. Pitäkää kuva hänestä mielessänne iän kaiken. Muistakaa ne piirteet joita rakastatte ja palvotte. Yrittäkää selviytyä yhdessä arjen paineista, tekemättä hänestä itsestäänselvyyttä. Hän voi kuolla tänään, huomenna tai lähteä sekunnin päästä koska rakastaa toista. Jos rakastatte ja arvostatte, hänkin rakastaa takaisin.
Kommunikoikaa ja ennekaikkea kohdelkaa häntä kuin rakasta ystäväänne, ilolla ja suvaitsevaisuudella, ei kuin puolisoa, tuttua ja liian turvallista, aina saatavilla olevaa tarvekalua.
Minä en tiedä miten meidän käy. Minä rakastan mutta mikään rakkaus ei kestä halveksuntaa ja kontrollointia. Minussa on ollut yhdeksän vuotta jotakin vikaa, liian energinen, liian puhelias, liian leikkisä ja lapsen mielinen ja nykyään kaikki mitä päästän suustani on kuulemma tyhmää.
Minun sydämeni on murrettu ja siihen tekee kipeää. Älkää tehkö näin rakkaalleni. Minä pyydän. En itseni, minua ei paranna mikään muu kuin pyyteetön rakkaus, mutta niiden viattomien nuorien, rakkauteen uskovien ihmisten takia. Että meillä olisi ihmiskuntana edes hitunen paratiisia maanpäällä.
kirje sai minut mykistymään ja ajattelemaan. Joskus olisi minunkin ollut hyvä kirjottaa vastapuolelle mitä tunnen. Vaan eipä tuo olisi edes vaivautunut lukemaan. Mulla on asiat nyt hyvin - miten ne on huomenna, riippuu paljon minusta mutta myös toisesta osapuolesta kuinka ylläpidämme suhdettamme. Pelotti tämänkin suhteen alku koska niin kauan kun ei ole suhdetta ei ole mikä loppuisi. Ehkä hän ei sittenkään ollut sinulle se oikea vaikka siltä joskus tuntuikin. Eikä sinun toisaalta kannata tuhlatakaan rakkauttasi häneen. Kipeää tulee tekemään mutta toivotan sinulle voimia ja parempaa onnea jatkossa. Olet paremman rakkauden arvoinen. Kiitos myös muistutuksesta että kukaan ei ole itsestäänselvyys.
Ihan pisti kirjeesi minut itkemään. Niin paljon samalta kuulostavia asioita, kuin ne jotka pyörivät minunkin päässäni jatkuvasti, ja tekevät minulle pahan olon. Joitakin yksityiskohtia lukuunottamatta kirjeesi voisi olla minun kirjoittamani.
Olen kirjoittanut 2 vastaavaa kirjettä miehelleni ilman että hän reagoi niin yhtään mitenkään.Uskohan se on jo multakin mennyt vaan en jaksa/saa aikaiseksi tehdä asialle sen enenpää.Kai sitä ajattelee että jos tilanne korjaantuu...miehen mielestä kun meillä on kaikkii hyvin ja lapsilta ei saa perhettä hajottaa.Vaan onko se kenellekkään hyväksi kun äiti voi huonosti...Kertokaahan millä saisin itseeni puhtia että saisin asiat rullaamaan kohti eroa.Voimia kaikille suhdesotkussa kamppaileville!
Kijroitin miehelleni tällaisia kirjeitä...
Monia... Mikään ei auttanut. Mieheni oli varma ettei mitään vikaa ollut, mutta äiti voi pahoin ja lopulta lapsikin alkoi voida pahoin. Siinäkin vaiheessa kaikki oli miehelle vain sitä samaa nalkutusta.
Ero oli vaikea ja raastava. Kesti kuukausia. Itkuisia öitä oli monia ja yksinäisyys saattoi tukahduttaa kun yö tuli. Pikkuhiljaa päivä päivältä... kuukausien kuluessa kun lapsi alkoi jälleen hymyillä. Helpotti. Vuosien päästä kun exä viimein kuunteli... Saatiin puhuttua, setvittyä asiat. Yhteen ei enää palattu, mutta nyt jokainen on onnellinen tahollaan. Ja ystävällisyys tulut takaisin.
Meidän perhe osaa taas hymyillä muistoille. Se oli rohkeutta ja parasta mitä lapselleni pystyin antamaan. Ja nyt katkeruutensa loppuun poltettuaan, ex-mieheni ymmärtää miksi kirjoitin niin kuin kirjoitin. Miksi tein mitä tein. Ja nykyistään hän kohtelee ihan erillai.
Toivoa ei saa koskaan menettää, mutta aina me ihmiset emme vain löydä sen oikean luo.
Jaksamista kaikille parisuhteeseen ja sen vaikeuksiin. Kokeilkaa kaikkea ennen eroa ja jollei toimi älkää väkisin yrittäkö. Näin kukaan ei satuta toista peruuttamattomasti.
Tässä suhteessa eivät kohtaa toisen ihmisen tarvitsema tilantarve (miehesi) ja sinun rakkaudentarpeesi. Jotkut miehet niinkuin naisetkin ahdistuvat voimakkaasti toisen jatkuvasta "läsnäolosta", kun taas toisten mielestä elämä on hyvää vain, kun ollaan kuin paita ja peppu tiiviisti yhdessä (mutta sitten kun se toteutuu, ei se enää olekaan niin hyvää..). Miehelläsi voi olla rakkaudeton lapsuus eli ei kykene vastaanottamaan rakkautta, mutta kyllähän jotkut luonteet tulevat "vähällä rakkaudella" toimeen!!Tilanne on ikävä miehellesikin, ei vain sinulle. Aivan varmasti hän todella kokee, että olet kyttääjä ja sellaisessa ilmapiirissä ei ainakaan hänen rakkautensa voi elää. Rakkaus elää vain täydellisessä vapaudessa, eikä ketään voi pakottaa toista rakastamaan. Epäilemättä hän tuntee syyllisyyttä ( mikä pahentaa vain tilannetta - ja vähentää hänessä edelleenkin rakkauden tunnetta. Se, että saat "kerjätä" rakkaudenmurusia, vahvistaa sinun rakkauttasi, sillä tragedia rakkaudessa on eräänlainen tunteiden elatusastia; kun jatkuvasti kokee olevansa nälässä - nälkä vain kasvaa ja nälän tyydyttämisestä tulee elämän tärkein asia. Entäpä sinä itse? Onko sinulla omia menoja, harrastuksia, omia ystäviä? Pystyisitkö hetkeksi unohtamaan miehesi ja "rakkauden", jota tunnut pyörittävän päässäsi joka hetki? Kahden aikuisen tasapainoinen ihmissuhde ei ole riippuvuussuhde, se ei kajoa toisen persoonaan, eikä ainakaan jää inisemään vuosikausiksi, jos on valinnut puoliskon, jonka tarpeet ovat erilaisia kuin omat.
(Tässä suhteessa eivät kohtaa toisen ihmisen tarvitsema tilantarve (miehesi) ja sinun rakkaudentarpeesi.)
Pitää paikkansa ja ei pidä. Mieheni menee ja saa mennä paljon yksinään ilman että todellisuudessa kyttäilisin. Suurin ongelma suhteessamme on se, että mieheni suuttuu ja turhautuu siitä ettei osaa rakastaa minua niin että rakkauden nälkäni tyyntyisi normaaleihin mittoihin.
Siinä suhteesssa olen läheisriippuvainen, että pelkään läheisteni menettämistä mm. kuoleman kautta. Olen sen joutunutkin jo kokemaan kun menetin serkkuni leukemialle ja toipuminen kesti ainakin vuoden. Lisäksi en ole saanut osakseni isänrakkautta vaan rankkoja selkäsaunoja, arvostelua ja haukkumista tyhmästä huoraksi asti. Omalta isältäni! Hän on koko nuoruuteni yrittänyt alistaa minut, mutta hänelle pahaksi onneksi minä ja siskoni olemme perineet isämme tempperamentin ja itsepäisyyden (tosin hellemmässä muodossa)eikä hän ole ikinä saanut murrettua meitä, edes lyönnin uhalla. Nykyään me olemme kuulemme hänen elämänsä suurin pettymys eikä äiti ole osannut kasvattaa meitä oikein sillä me emme arvosta isäämme. Jouduin nuoruudessani käymään psykologilla raivokohtauksien takia ja ainakin silloin täti sanoi että valta-taistelu ja rakkaudettomuus isän puolelta yrittää etsiä tietä ihmissuhteeseeni. Pelkään liian kovasti löytäväni sieltä samat ainekset ja siksi vaadin asioiden ja rakkauden ylittämistä ettei minun tarvitsisi olla huolissaan.
(Jotkut miehet niinkuin naisetkin ahdistuvat voimakkaasti toisen jatkuvasta "läsnäolosta", kun taas toisten mielestä elämä on hyvää vain, kun ollaan kuin paita ja peppu tiiviisti yhdessä.)
Tiedän. Olen minäkin ollut ahdistunut läheisyydestä ja rakkaudesta. Kun toinen tuntuu rakastavan enemmän mutta itse ei... Me olemme olleet puolisoni kanssa 10 vuotta ja osat ovat olleet joskus nurinkin päin... Paita ja peppu me emme missään nimessä ole.
(Miehelläsi voi olla rakkaudeton lapsuus eli ei kykene vastaanottamaan rakkautta, mutta kyllähän jotkut luonteet tulevat "vähällä rakkaudella" toimeen!!)
Uskon näin. Vasta kanssani hän on oppinut halaamaan. Tai äitini sen oikeastaan opetti kun pitää miestäni kuin poikanaan. Meillä ei isäkään näytä tunteitaan vaan on oikea kivikasvo. Miesheni ei pidä hänestä mutta äöidistäni kylläkin. Ja mammahan halailee meitä kaikkia -isääkin.
(Tilanne on ikävä miehellesikin, ei vain sinulle.)
On. Syyllisyyttä.
(Aivan varmasti hän todella kokee, että olet kyttääjä ja sellaisessa ilmapiirissä ei ainakaan hänen rakkautensa voi elää.)
Jos kokeekin niin siihen ei ole syytä. Me emme tee juuri mitään yhdessä. Hän tekee vuorotyötä ja minä kolmea eri osa-aikaa joten tuskin edes näemme toisiamme. Juhannuksenkin vietimme eri paikoissa. Hän pakoilee selvästi. Eikä kyse ole kyttäämiseni koska sitä se ei ole. Tunne syntyy hänelle aivan normaalista tarpeestani olla yhteydessä häneen päivittäin edes kerran. Hän ei haluaisi että soitan.
(Rakkaus elää vain täydellisessä vapaudessa, eikä ketään voi pakottaa toista rakastamaan.)
Totta
(Se, että saat "kerjätä" rakkaudenmurusia, vahvistaa sinun rakkauttasi, sillä tragedia rakkaudessa on eräänlainen tunteiden elatusastia; kun jatkuvasti kokee olevansa nälässä - nälkä vain kasvaa ja nälän tyydyttämisestä tulee elämän tärkein asia.)
KYllä, hyvin vahvasti. Näen tunteettomuuden olevan onneni este.
(Entäpä sinä itse? Onko sinulla omia menoja, harrastuksia, omia ystäviä?)
On kaikki nuo. Minulla on kokonainen oma elämä ja miehelläni oma kun hän ei halua sekoittaa niitä.
(Pystyisitkö hetkeksi unohtamaan miehesi ja "rakkauden", jota tunnut pyörittävän päässäsi joka hetki?)
Pystyn kun olen tarpeeksi taistelutahtoinen. Olen helposti masentuva ja lamaantuva ihminen. Keskellä surua ei auta mikään, mutta viha pitää minut elossa ja toimintakunnossa.
(Kahden aikuisen tasapainoinen ihmissuhde ei ole riippuvuussuhde, se ei kajoa toisen persoonaan, eikä ainakaan jää inisemään vuosikausiksi, jos on valinnut puoliskon, jonka tarpeet ovat erilaisia kuin omat.)
Täsmälleen!
vastailit. Näen, että tilanne on vaikea, (enkä kai itsekään näillä palstoilla roikkuisi, ellen hakisi omaan elämäänikin erilaisia näkökulmia). Muistutan kai enemmän miestäsi kuin sinua (tutkimuksen mukaan "voimakkaasti usein ihastumaan kykenevät ihmiset, jotka eivät kuitenkaan kykene pitkäaikaiseen ihmissuhteeseen, ovat näitä "rakkaudettomia" eli lapsuudessaan kokeneet rakkautensa tulleen torjutuksi)siinä mielessä, että liiallinen läheisyys pitkäaikaisessa suhteessa ahdistaa minua. Toisaalta jos olen ihastunut johonkuhun, pyöritän tätä ihastusta päässäni tuntitolkulla. Tommy Hellstenin kirjat ovat olleet minulle suureksi avuksi tajuta käytöstäni ihmissuhteissani. Ihmissuhde on kuitenkin aina kahden kauppa - toimintatavat vääristyvät vähitellen- on saatava molemmat ymmärtämään, missä mennään ja mistä todellisuudessa on kyse (esim. lapsuuden traumoista). Jos jompikumpi on kykenemätön käsittelemään asiaa, ei kai juurikaan voi olla toivoa.
Uskon, että sinä olet kykenevä käsittelemään ihmissuhdettasi, mutta entäpä jos miehesi ei? Itselläni on mitä keskustelutaitoisin kumppani ja siitä huolimatta vaikeuksia on ollut enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Ongelmana on myös se, että "alamme ajatella toisesta jotenkin". Toinen (esim. sinä) ei välttämättä oikeasti konkreettisesti "ahdista", mutta omassa päässä (miehesi) on kuvitelma siitä, että toinen "ahdistaa", ja se riittää. Tällaisesta asenteesta voi olla tosi vaikea päästä irti.
Ei ole kasvua ilman kipua- päästä siis irti, jos mikään muu ei auta. Olisi muuten kiva kirjoitella kanssasi.
Noo, tässä katsellaan sitä eroa vielä kun mies ei kuulemma halua erota. Näissä ongelmissa kun on vielä yksi juttu joka tuo pikantin lisän ongelmaamme. Kyse on puolisoni sairaudesta. Tänä aamuna kuitenkin juttelimme hänen tullessaan kotiin töistä ja kovin pyyteli anteeksi kohtelemisiaan...
Oikeastaan nämä suhde jutut ovat hemmetin kimurantteja kun itselläkin katsantokanta näihin muuttuu ihan mielialan mukaan. Vihoissaan sitä näkee kaikki kyyt polulla kun taas aurinkoisessa olotilassa mikään ei taas paljasta varjoja.
Toki ymmärrän, että paljon ongelmista voi totisesti olla myös "oman pään" tuotosta. Sitä rupeaa pitämään varmistamatonta ajatusmallia oikeana edes kysymättä toiselta asian laitaa.
Ainahan minä kirjoitella voin, ei siinä mitään =)
jos huvittaa..postia osoitteeseen [email protected]. Otan osaa omaan tilanteeseeni, jospa siitä lankeaisi jokin säde muuallekin. Tai ehkä sinun neuvoistasi minusta kasvaa ehyempi. Haliterkuin, A.
Kumma kun ihmiset aina haluavat käyttää tuota puolipistettä, eikä heillä ole hajuakaan miten sitä käytettään. Puolipiste ei koskaan mene kaksoispisteen paikalle!
En ole äidinkielen opettaja mutta kirjailijana pitäisi hallita nämäkin asiat. Kiitos siis oikaisusta. Jospa vielä määrittelisit virheen tarkemmin kun en jaksa etsiä niitä kaksoispisteitä :)