miehen epäkunnioittava käytös, voiko muuttua koskaan ?

Olen turhan kiltti ihminen, annoin aikoinaan liian helposti periksi.
Oikeastaan ongelmaksi on nousemassa se, etten annakaan enää talloa itseäni, vaan haluan että kunnioitus, rakkaus ja kunnollinen kohtelu on alettava näkyä arjen teoissa ja sanoissa, muuten eroan.

Olen tehnyt tämän selväksi, myös sanonut, että puhumalla ja ajattelemalla toisin hän voi muuttaa kohtaloaan, ja että ero ei välttämättä ole edessä, jos oppii suhtautumaan vähemmän itsekeskeisesti ja omia motivaatioitaan pohtien.

Olemme olleet pariterapiassa useamman vuoden, siellä terapeutti toteaa vain, ettei toinen( minä ) voi tehdä enempää asian eteen, ja että mieheni pitää itse haluta terveempää suhdetta.
Nyt tästä vaikuttaa nousevan hirveä hulabaloo.
Olen epäreilu, itsekäs ja vaikka mitä, kun haluaisin vain, että saisin elää suhteessa, jossa tuntisin oloni rakastetuksi, ja että puheeni olisi muutakin kuin
" vain minun mielipiteeni", kun kerron, että sanansa satuttavat.

Miehellä on todettu masennusta, on ollut pakkohoidossakin, ottaa lääkkeensä ja käy terapiassa asian vuoksi.
On ylimielinen, alentuva ja itseriittoinen luonteeltaan.
Narsististisen mainitsi sairaalan omahoitaja hänen olevan.
Tätä olin jo uumoillutkin, tosin sillä erotuksella, että yleisesti narsistin monta naista yhdellä iskulla ei ole hänen juttunsa.
Olemme olleet aviossa kohta 30 vuotta, ja nyt kun en enää anna talloa itsetuntoani rikki, on syntynyt hänelle pelko, että on tossun alla, jos joutuu harjoittamaan kunnioitusta ja itsekuria. Työkaveri häntä aikoinaan kiusannut, että tossun alla on, kun ei pienten lasten takia voinut lähteä kaljalle vapaasti, tämä yksin asuva poikamies oli oikea riesa taannoin, sillä halusi ilmeisesti rikkoa suhteemme etsimällä vikaa minusta ja lapsista, kun ei mies ollutkaan enää siinä määrin käytettävissä renttuiluun kuin ennen avioliittoa.
Nyt sitten saan kuulla, miten olen erottanut heidät, ja että ei voinut pitää kavereitaan jne.. vaikka meillä on iso lapsilauma, jonka tekoon mieheni mielellään kyllä osallistui.

En kuitenkaan aio antaa periksi, sillä katson, että minullakin on oikeus olla onnellinen, jos ei tämän miehen, niin jonkun toisen sitten.

Onko muilla kokemusta vastaavista tilanteista, oletteko selvinneet sen jälkeen onnelliseen suhteeseen, kun olette alkaneet odottaa tasokkaampaa kohtelua ja kykyä puhua asiat halki ?
toivon asiallista keskustelua, mitkään ehdottomuudet ja irvailut eivät auta asiaamme yhtään-kiitos siis kunnioittavasta vastauksestasi etukäteen.