Olen syönyt kyseistä lääkettä nyt kolmisen vuotta. Ahdistuneisuuteen ja jännitykseen. Lääkkeen aloitin terapian yhteydessä ja terapia loppui pari vuotta sitten. Haluaisin ehkä lopettaa lääkkeen käytön mutta pelkään oireiden tulevan uudestaan takaisin. Millaisia kokemuksia teillä on citalopramista tai vastaavista lääkkeistä? Annokseni on siis 20mg.
Citalopramin lopetus?
8
265
Vastaukset
- cipralexzombie
Minulla itselläni on kans kyseistä lääkettä Cipralex nimisenä ja annoksena 20mg. Olen syönyt kyseistä lääkettä jo 4 vuotta. Tottakai tuo on todella tehokas. Itseäni se on auttanut jaksamaan paremmin arkea, kun ei ole ahdistus enää päällimmäisenä tunnetilana.
Olen itse myös miettinyt lääkkeen lopettamista, koska se on aiheuttanut itselleni tunteiden katoamista. Välistä tuntuu, että mikään ei tunnu enää miltään. Tavalliset asiat joista ennen olen saanut mielihyvää, eivät enää tuota sitä samaa fiilistä. Oloni on ns. tunteeton zombi melkeen. Myös olen huomannut itsessäni välinpitämättömyyttä ihan tavallisiin asioihin. Tuntuu, että mikään ei juuri hetkauta suuntaan eikä toiseen. Olo on todella tasainen ja mitään notkahduksia hyvään eikä huonoon löydy. Käytän kyllä siinä rinnalla bentsoja, jotka myös vaikuttavat tunteisiini.- ap
Itse en ole huomannut mitään sivuvaikutuksia. Tai en ainakaan ole ajatellut että jokin olisi muuttunut paitsi ettei ahdista. Tiedän ettei tää mun ahdistus ja jännitys tuu koskaan täysin katoamaan mutta pelottaa et tuleeko heti paska fiilis takas jos lopetan lääkkeen. Niin ja must tuntuu et noi bentsot sulla aiheuttaa tuon tasaisuuden ja zombeilun. Itse osaan taas just nauttia arjen asioista tän lääkkeen takia.
- .
Gipralex on aivan eri lääke kuin aloittajan mainitsema citalopram.
- ed.
. kirjoitti:
Gipralex on aivan eri lääke kuin aloittajan mainitsema citalopram.
soru typo; siis Cipralex (essitalopram)
- pms tyty
Itse aloitin vasta citalopramin käytön 10mg.Otin muutaman päivän ja tuli kamala hönö olo,epätodellinen.Joten olin pari päivää ilman ja nyt aloitin sit 5mg.Lääkäri määräsi nämä lääkkeet pms oireisiin.Alkuun otan joka päivä(jos voin) ja sit vaan viikon,kahden ajan kuukaudesta kun on pahimmat pms menossa..Käyttääkö teistä joku näitä lääkkeitä pms oireisiin?Onko auttanut?Entä lihottaako/turvottaako nämä?kiitos vastauksista:)
- cipralexzombie
Mitä itse tiedän ihmisiä, jotka ovat cipralex lääkettä käyttäneet ilman bentsoja, ovat huomanneet samoja oireita kuin itselläni. Tasaisuutta, tunnottomuutta, tunteiden vaihtelemattomuutta, seksihalujen vähenemistä, väsyneisyyttä, mielihyvän katoamista...lista on pitkä. Tottakai lääke vaikuttaa ihmisiin eritavalla ja jokainen meistä on oma yksilö. Voi olla, et joku syö kyseistä lääkettä ilman mitään oireita.
Ap miksi sinun pitäisi lopettaa lääke, jos nautit tällä hetkellä elämästäsi täysin rinnoin ilman ahdistuneisuutta? Mielestäni mikään ei estä sinua käyttämästä lääkettä, jos pärjäät hyvin sen kanssa ja elämäsi on parantunut. Pitää hyväksyä, et mä syön tätä lääkettä ja fine mun elämä on loistavaa. Itse jatkaisin kyllä kans, mutta tuo tunnottomuuteni vaivaa mua tosi paljon, nii harkitsen lopetusta.
Mä en ainakaa oo huomannu, et lääke lihottaisi tai lisäisi ruokahalua. Mut jos paino alkaa kertyy, niin voihan se syy löytyy muustaki ku lääkkeestä :)- ap
Niin, onhan sekin totta et miks lopettaa jos nyt on asiat paremmin.. Tuntuu vaa oudolta syödä tätä loppu elämä, jos mun oloon auttoikin aikoinaan terapia eikä lääke? Vai pysyykö ahdistus kurissa vaa ku ajattelin niin olevan ku syön lääkettä? Kyl mul välil saattaa tulla ahdistavaa/ huonoa oloa mut tuntuu et tää lääke antaa mulle aikaa ajatella asiaa järkevästi, eli ilman lääkettä paniikki olis heti päällä.
- cipralexzombie
Oho nyt muuten ite huomasin saman :D kiitos huomautuksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756