Pätkätyöt ja työttömyysjasojen vuorottelu jättää kyllä jälkensä ihmiseen. Minussa ei esimerkiksi ole niin paljon lojaalisuutta työnantajaa kohtaa kuin aiemmin.
Minulla meni kymmenen vuotta pätkätöissä ja eri pituisissa työttömyysjaksoissa. Onneksi työttömyysjaksot pysyin sen verran lyhytaikaisina, että sain aina ansiosidonnaista päivärahaa.
Ihmeellisintä on, että kolmetoista vuotta sitten minua pidettiin työtä hakisssani useimmiten liian vanhana. Nyt, kun joka tuutista on toitotettu kuinka tärkeitä varttuneet työntekijät ovat yrityksen menestymiselle ja kuinka suuret kustannukset ennenaikaisesta eläköitymisestä syntyy, minua on ryhdytty kohtelemaan kuin ihmistä. Se on kyllä nyt myöhästä.
Yli kolme vuotta on nyt tullut täyteen yhtäjaksoisessa työssä. Tämä viimeisin on ns. vakityö.
Pätkätöissä ollessani naapurit olivat kovin kiinnostuneita kuulumisistani. Erityisesti heitä ilahdutti, kun sanoin olevani työttömänä. Olin jopa kuulevina pienen äänettömän huraahuudon. Nyt kuulumisiani ei kysellä ja minua tuskin tervehditään.
Olen syntynyt 1949, eli kuulun viimeiseen ikäryhmään, joka pääsee tarpeen vaatiessa ns. eläkeputkeen täytettyään 55 vuotta ja yhden kuukauden. Vaikka olen töissä, niin odotan kärsimättömästi tätä ihmeellistä syntymäpäivää. Sen saavutettuani minulla on tunne, että loppu elämä on taloudellisesti turvattu.

Vastaukset 1
Vanhimmat
kateellisena todeta pudonneeni JÄLLEEN KERRAN siihen kuuluisaan ja niin sanottuun "VÄLIIN", kun satuin syntymään v.-51.