Mies juo. Sanoo, että on etsinyt itelleen uuden asunnon. Kävelee ulos ovesta. Tulee takaisin sammumispisteessä parin tunnin kuluttua. Sama jatkuu läpi päivän ja seuraavan ja sitä seuraavan. Puheyhteyttä ei saa, koska hän on koko ajan alkoholin vaikutuksen alaisena. Säikyttää lapset, mököttää, juo, syyttää minua.
Olen elänyt hänen alkoholisminsa kanssa kahdeksan vuotta ja nyt en enää jaksa. Olen tehnyt kaikkeni ja yrittänyt auttaa. Ja nyt hän tuntee olonsa loukatuksi siksi että olen tyytyväinen hänen ratkaisuunsa, että hän muuttaa pois. Kaksi pientä lasta ja alkoholi eivät sovi yhteen.
Silti ahdistaa. Pelkään tulevaa ja sitä miten pärjään. Pelkään mieheni puolesta, koska hän on tekemässä elämässään valinnan jota ei voi enää perua. Hän on menettämässä työnsä ja perheensä viinan takia.
Kyyneleiden syliin pitää minun nukahtaa...

Vastaukset 6
Vanhimmat
Joo, lapset ja alkoholis miehes erilleen. se on parasta kaikille.
Tottakai pärjäät! Alkoholismi ei sovi yhteen muiden ihmisten kanssa. Ei lasten eikä aikuisten. Olet jo liian kauan yrittänyt auttaa. Nyt lähde.
Kiitos kaikille tukevista sanoista. Tätä tsemppausta tarvitaan, kun tuntuu että omat voimat ei riitä...
Ymmärrän itkun, mutta usko sellaista, jonka kyyneleistä olisi syntynyt valtameri - nooo, järvi ainakin. Itku ei auta! Jos alkoholi on tehnyt perhe-elämästä helvettiä, niin anna alkoholin mennä. Sinä pärjäät loistavasti, jos olet pärjännyt sen alkon kanssa tähänkin asti.
Uskoa, toivoa ja itseensä luottamista enemmän kehiin nyt. Ja voihan olla, että elämän muutos avaa myös miehen silmät auki ja sepposen selälleen huomaamaan, mitä on menettänyt.
Aikamoisen viinamäen on mies itselleen kehittänyt! Siellä yksiössään voi vapaasti keskittyä juomiseen, kun ei "kontrolli" ole paikalla.
Mutta oma valinta tämä on; ja lapsien kannalta hyvä valinta. Ja/tai minkäs perintötekijöilleen voi.
Ero voi olla hyvä jopa miehesi kannalta, voi jossain vaiheessa herätä karuun todellisuuteen. Näin on usein käynyt, että ihminen raitistuu kun kaikki läheiset ovat kadonneet rinnalta. Keskity nyt hoitamaan itseäsi, hankkiudu vaikka Al Anon palaveriin (alkoholistien läheisille) ettet suotta kanna syyllisyyttä siitä, miten miehellesi käy. Hän on yksin elämästään vastuussa. Suosittelen myös eroseminaaria, jossa voit saada tukea itsellesi ja pystyt eheytymään ja tukemaan lapsiakin vaikeassa elämäntilanteessa.