Lopputuloksena tästä kaikestä on paha olo, mutta ei niinkään pettämisestä vaan hirveästä ikävästä tätä toista miestä kohtaan. Tietysti kadun että petin miestäni ja olen pettänyt ennenkin mutta nyt se tuntuu erilaiselta koska tässä ei ollut pelkästä seksistä kyse.
Kaiken tämän taustalla on huono itsetuntoni. Kaipaan oikeaa ystävää kenen kanssa voin puhua ihan kaikesta, ja kuka silti rakastaa minua vaikka tietäisikin kaikki kauheuteni. Tälle toiselle miehelle olen myös ilmaissut haluni olla edes ystävä mutta se keskustelu jäi siihen koska hän totesi ettei se jäisi kuitenkaan ystävyyteen. Kulutan kaiken aikani kotona mieheni kanssa, tuntuu ettei meillä ole mitään elämää ja kun mieheni ei paljon missään edes tykkää käydä niin tuntuu epäreilulta jos minä alkasin käydä baareissa usein. Josta taas päästäänkin siihen ettei minulla ole edes oikeita ystäviä kenen kanssa voisin viettää kivaa iltaa muuten kuin ravintolassa ystävien ja heidän lastensa kanssa ruokaillessa.
Kaipaisin takaisin nuoruutta ja onnellisuutta, vapautta ja ystäviä. Elämäni on niin kuollutta. Ja juuri kun löysin sellaisen ihmisen kuka olisi voinut olla minulle tosi hyvä ystävä tai mieletön rakastaja/poikaystävä, niin mikään ei onnistu kun kaikki olosuhteet haraavat vastaan. Edelleen korostan että rakastan miestäni mutta hänen kanssaan ei ole enää mielenkiintoa missään, hän on se tuttu ja turvallinen kenen kanssa tehdään talo ja tehdään lapsia ja eletään koko loppuelämä velkavankeudessa asuntolainoissa.
Olen surullinen ja pelkään että masennun. Kun ei ole ketään kelle puhua. Vieraalle olisi ehkä helpompi mutta sekään ei onnistu kasvotusten.
Olen myös ystäviä vailla jos joku haluaa kuunnella.
Olisi kiva kuulla asiallisia kommentteja, varsinkin noin 30v miehiltä ja naisilta, että kuinka hullulta kuulostan. Tiedän itse omat tunteeni ja olo ei ole hyvä tällä hetkellä kun tuntuu ettei voi enää hymyillä.
Kaiken tämän taustalla on huono itsetuntoni. Kaipaan oikeaa ystävää kenen kanssa voin puhua ihan kaikesta, ja kuka silti rakastaa minua vaikka tietäisikin kaikki kauheuteni. Tälle toiselle miehelle olen myös ilmaissut haluni olla edes ystävä mutta se keskustelu jäi siihen koska hän totesi ettei se jäisi kuitenkaan ystävyyteen. Kulutan kaiken aikani kotona mieheni kanssa, tuntuu ettei meillä ole mitään elämää ja kun mieheni ei paljon missään edes tykkää käydä niin tuntuu epäreilulta jos minä alkasin käydä baareissa usein. Josta taas päästäänkin siihen ettei minulla ole edes oikeita ystäviä kenen kanssa voisin viettää kivaa iltaa muuten kuin ravintolassa ystävien ja heidän lastensa kanssa ruokaillessa.
Kaipaisin takaisin nuoruutta ja onnellisuutta, vapautta ja ystäviä. Elämäni on niin kuollutta. Ja juuri kun löysin sellaisen ihmisen kuka olisi voinut olla minulle tosi hyvä ystävä tai mieletön rakastaja/poikaystävä, niin mikään ei onnistu kun kaikki olosuhteet haraavat vastaan. Edelleen korostan että rakastan miestäni mutta hänen kanssaan ei ole enää mielenkiintoa missään, hän on se tuttu ja turvallinen kenen kanssa tehdään talo ja tehdään lapsia ja eletään koko loppuelämä velkavankeudessa asuntolainoissa.
Olen surullinen ja pelkään että masennun. Kun ei ole ketään kelle puhua. Vieraalle olisi ehkä helpompi mutta sekään ei onnistu kasvotusten.
Olen myös ystäviä vailla jos joku haluaa kuunnella.
Olisi kiva kuulla asiallisia kommentteja, varsinkin noin 30v miehiltä ja naisilta, että kuinka hullulta kuulostan. Tiedän itse omat tunteeni ja olo ei ole hyvä tällä hetkellä kun tuntuu ettei voi enää hymyillä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.