Onko ystäviä olemassa? osa 2

Hanneli

Lopputuloksena tästä kaikestä on paha olo, mutta ei niinkään pettämisestä vaan hirveästä ikävästä tätä toista miestä kohtaan. Tietysti kadun että petin miestäni ja olen pettänyt ennenkin mutta nyt se tuntuu erilaiselta koska tässä ei ollut pelkästä seksistä kyse.

Kaiken tämän taustalla on huono itsetuntoni. Kaipaan oikeaa ystävää kenen kanssa voin puhua ihan kaikesta, ja kuka silti rakastaa minua vaikka tietäisikin kaikki kauheuteni. Tälle toiselle miehelle olen myös ilmaissut haluni olla edes ystävä mutta se keskustelu jäi siihen koska hän totesi ettei se jäisi kuitenkaan ystävyyteen. Kulutan kaiken aikani kotona mieheni kanssa, tuntuu ettei meillä ole mitään elämää ja kun mieheni ei paljon missään edes tykkää käydä niin tuntuu epäreilulta jos minä alkasin käydä baareissa usein. Josta taas päästäänkin siihen ettei minulla ole edes oikeita ystäviä kenen kanssa voisin viettää kivaa iltaa muuten kuin ravintolassa ystävien ja heidän lastensa kanssa ruokaillessa.

Kaipaisin takaisin nuoruutta ja onnellisuutta, vapautta ja ystäviä. Elämäni on niin kuollutta. Ja juuri kun löysin sellaisen ihmisen kuka olisi voinut olla minulle tosi hyvä ystävä tai mieletön rakastaja/poikaystävä, niin mikään ei onnistu kun kaikki olosuhteet haraavat vastaan. Edelleen korostan että rakastan miestäni mutta hänen kanssaan ei ole enää mielenkiintoa missään, hän on se tuttu ja turvallinen kenen kanssa tehdään talo ja tehdään lapsia ja eletään koko loppuelämä velkavankeudessa asuntolainoissa.

Olen surullinen ja pelkään että masennun. Kun ei ole ketään kelle puhua. Vieraalle olisi ehkä helpompi mutta sekään ei onnistu kasvotusten.
Olen myös ystäviä vailla jos joku haluaa kuunnella.

Olisi kiva kuulla asiallisia kommentteja, varsinkin noin 30v miehiltä ja naisilta, että kuinka hullulta kuulostan. Tiedän itse omat tunteeni ja olo ei ole hyvä tällä hetkellä kun tuntuu ettei voi enää hymyillä.

0

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        94
        4233
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        29
        3213
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2340
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        35
        1358
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        949
      6. 136
        936
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        894
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        832
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        786
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        770
      Aihe