Ero ja paskat niskaan..

Paha tyttö(?)

En yleensä kirjoita tämmöisille palstoille, mutta nyt on jotenkin pakko saada purkaa sydäntä.
Jätin miehen 7vuoden yhdessä olon jälkeen.. Suhde oli suoraansanottuna pyllystä jossa mua kohdeltiin kuin pask*a.. Olin halunnut erota jo varmaan 3vuotta aiemmin, mutten pystynyt sanomaan sitä ääneen koska pelkäsin ihmisten suhtautumista ym. joten vain kärvistelin huonossa suhteessa ja ahdistuin päiväpäivältä enemmän. Loppu vuodesta sitten tapasin yhden miehen johon sitten palavasti ihastuin ja keräsin rohkeutta lähteä nykyisestä suhteesta..
Kun ilmoitin ero aikeestani, selitin muuten asiat parhaani mukaan, mutta jätin kertomatta toisesta miehestä, niin mies itkien pyyteli anteeksi. Hän myös myönsi olevansa huono mies,mutta lupasi muuttua (taas vaihteeksi).. Ja kun pidin pääni enkä antanut miehen enää huijata, niin hän juoksi sitten vanhempieni luokse itkemään (vanhemmat on ehkä mun heikoin kohta) jolloin sai vanhempieni sympatiat puolelleen. Pysyin edelleen lujana.. Siinä meni sitten muutaman päivän kunnes mies sai tietää tästä toisesta miehestä, niin se suru muuttui kertaheitolla vihaksi, jolloin alkoi huor*ttelut ym.. Hän meni huutelemaan asiaa suunnilleen kaikille läheisilleni sekä omille kavereilleen, jolloin sain niin paljon paskaa niskaan (ja häntä itseään nostettiin jalustalle), että huhheijaa.. En ole jaksanut puolustella itseäni millään tavalla, enkä ole kertonut kenelläkään miehen kohtelusta mua kohtaan.. Olen vain ottanut kaiken paskan vastaan.. En tiedä mitä muutakaan voin..

11

619

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 0+iol98ikj798hik

      Sympatiani on sinun puolella, mutta jos totuuden haluat, niin sinä tavallaan petit kumppaniasi. Vaikka kuinka huonosti hän on sinua kohdellut, sinä olet kuitenkin etsinyt itsellesi toisen miehen ilman että olisit jättänyt nykyisen miehesi.

      Mutta tuosta kannattaa oppia. Ensikerralla jätät miehen ennenkuin etsit uuden.

      • Näinpä...

        En oikeastaan omasta mielestäni pettänyt, enkä todellakaan etsinyt mitään uutta miestä.. Juttelin paljon ja sitten ihastuin.. Tanssittiin yhdet hitaat, that's it..
        Mutta kyllä olen jotain pask*a varmasti ansainnutkin..


    • 010102020202

      Mitäs tässä voi sanoa. Inhosit äijääsi, mutta ei ollut pokkaa jättää ennen kuin olit itselle varmistanut uuden sängynlämmittäjän.

      Kyllä se kaikki sulle kuuluu mitä tuutista tulee.

      Huhheijaa vaan, niin makaa kuin petaa.

    • wasq

      Kannattaa varmaan jatkossa pistää pillit ensin pussiin kuin ruveta uutta säätöä miettimään. Ja avoimuutta mukaan myös!

    • Paljon Onnea!

      Onneksi olkoon, rakkaus ei tule kello kaulassa tiettynä päivänä. Kun se sattuu kohdalle, niin anna mennä. Olen varma, että tavatessasi tämän ihastuksen, pohdit myös sitä nykyistä suhdetta, jossa siis sait paskaa niskaan.

      Kylläpä tällä entisellä nopeasti kasetti pyörähti päässä, huhheijjaa. Puhumattakaan, miten lapsellinen ruikuttaja, joka menee itkemään sinun vanhemmillesi, miksei omilleen? Hänenkin pitäisi pystyä käsittelemään eroasiaa kanssasi aikuisten oikeesti, vaan taitaa olla kaukana siitä.

    • Et ole paha

      Et ole paha tyttö.

    • hiutale 27

      Minut jätettiin noin puolivuotta sitten sammalla tavalla kuin sinä jätit miehesi. Avovaimoni tapasi uuden suhteemme loppuvaiheessa, mutta ei kertonut siitä eropäätöksessään vaan vetosi suhteen aikana ilmenneisiin riitoihin. Myöhemmin minulle paljastui että hän oli löytänyt uuden miehen. Asian sulattelu olisi ollut paljon helpompaa, jos avovaimoni ei olisi kertonut eron yhteydessä että kuinka paljon hän minua vielä rakastaa. Olisi ollut rehellinen ja kertonut, että uusi löytyi. Vielä 2kk myöhemmin hän väitti puhelimessa rakastavansa minua. Uskon hänen sanoneen asian, koska ei tiennyt minut tietävän hänen uudesta kumppanistaan.

      Et ole paha tyttö, mutta et mielestäni ole toiminut kovinkaan kunnioitettavasti exääsi kohtaan. Asioilla on ikävä tapa kostautua, joten kannattaa varautua siihen että näpeille osuu joskus tulevaisuudessa. Minussa herätti aikamoista hilpeyttä se kun kuulin exäni uuden miehen pettäneen häntä 3kk tapailun jälkeen. Ei mennyt sekään homma ihan putkeen.

      Niin makaa kuin petaa.

    • Alkup.

      No joo.. Kyllä olen ymmärtänyt tekeväni väärin. Olisi vain pitänyt olla rohkeampi ja erota paljon aikaisemmin. Olen kuitenkin vielä aika nuori, eikä noita suhdekuvio kokemuksia ole pahemmin kertynyt, mutta onneksi elämä opettaa..

      En ole katunut päätöstäni hetkeäkään ja kunnioitan miestä sen verran, etten heti lähtenyt säätää uuden kanssa mitään ennen kuin asiat on saatu täysin kondikseen. Eniten olen ehkä katkera siitä, että silloin kuin mies minua petti ja antoi vielä kaupanpäälle sukupuolitaudinkin, niin nämä yhteiset tutut kovasti kehottivat antamaan anteeksi ja jatkamaan. Noh, minähän tottelin.. Ja nyt kun asia on päin vastoin, niin minut haukutaan ja nälvitään.. Tiedän, että mies on kertonut kaikille musta ja mun "miesseikkailuista" ja värittänytkin hieman tarinaa. Olen parille läheisimmille henkilöille puolustellutkin hieman itseäni, muut saavat ajatella mitä haluavat.

    • mk

      Laitappa sinä juoru kiertämään että mies on impotentti eikä pysty naimaan ollenkaan ja kattelee vain pornoa kun muuhun ei pysty niin kattoppa sitten mit äex meinaa. Kosto on paras puolustus.

    • yks kiva mies

      no sun pitää puolustaa itteesi ja kertoo kaikki mitä se mies on sulle tehnyt. jos arvostat itseäsi niin et anna sen miehen mustamaalata sua ja et anna olettaa et kaikki on sun syytä. Joten nyt kirjoitat vaikka paperille kaikki mitä se mies on tehnyt sulle ja lähetät sen paperin kaikille miehen kavereille ja sukulaisille. Jos se on vaikka pahoinpidellyt sua niin sun pitää kertoo siitä.

      • ei koko kylä

        joo, kirje sukulaisille ja tutuille! Sehän pelastaa tilanteen? Teeppä niin ja saat ikuisen vihamiehen. Muuten aika parantaa haavat ja kerrot niille , mitä tarpeelliseksi koet, jotka sinulle ovat tärkeitä henkilöitä. Muuten annat asia olla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      1840
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1763
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1754
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      1437
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1382
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      486
      1008
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      960
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      907
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      901
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      861
    Aihe