Tiedemiehet aikamoisia pelkureita

nenada

Mitä enemmän mormonismia tutkii, sitä hämmästyttävämmältä sekä tiedemiesten, että tämän palstan "oppineiden" vastustajiemme suhtautuminen tiettyihin asioihin vaikuttaa. Ei lainkaan tunnusteta faktoja vaan ajetaan sitä oma aagendaa koko ajan oli asia mikä tahansa ja faktat työnnetään tekosyyn nojalla maton alle.
On totta että jotkut MAP kirkon puolitieteelliset tutkijat noin 50 vuotta sitten jahtasivat kaikenlaisia todisteita amerikoissa voidakseen todistaa MKn olevan totta, tehden näin hallaa MAP tieteelle. Mutta MAP kirkon tutkijat eivät todellakaan ole subjektiivisia tutkimuksissaan. Mutta jos Lähi-idästä löytyy hopealevyjä ajalta 600 ekr, eikö tämä osoita muutaman asian: Ihmiset tuolloin kirjoittivat metallilevyille, eli Labanin levyjen todellisuus varmistuu. Nauroivathan antit ennen MKta koska se muka oli kirjoitettu metallilevyille.. vieläpä kultalevyille. No kultalevyjä, todella ohuita on löytynyt mm. Väliameriikasta, ajastus MK aikaisia... eli Väli Ameriikassa tehtiin ohuita kultaa (tai sen tapaista metallia) olevai levyjä... MK on yhtäkkiä mahdollisempi kuin ennen jolloin ei noita levyjä oltu löydetty!
Kun on puhe MKn kulttuurista vastustajamme tyrmäävät aivan selviä asioita, joita on löytynyt MM väliamerikan vëstöstä.
Usein MAP kirkon tutkijat eivät edes halua tutkia väli amerikkaa koska jos he sattuisivat löytämään jotakin joka todistaa tai vahvistaa MKn todellisuutta heidän tieteellisyytensä setetan kyseen alaiseksi. Totuus on kuten erän MAP kirkon arkeologi sanoi: Jos löytäisin kultalevyistä tehdyn kirjan kaivaisin sen heti takaisin enkä kertoisi kellekkään. Voi vaan miettiä MIKSI arkeologi näin teksisi!
Jopa Tor Heyerdal löysi MKta vahvistavia todisteita mutta hän joutui perumaan sanansa koska hänen tieteellisyytensä asetettiin kyseen alaiseksi. On aika mielenkiintoista että tiedemiehet eivät edes USKALLA tutkia asioita jotka voivat vaikuttaa MKn todellisuuden havaitsemiseen. Jos jotakin tällaista löytyy se kiikutetaan nopeasti eri museoihin ja arkistoidaan "odottamaan tutkimusta" Näin ovat monet laatikot monessa museossa täynnänsä MKsta todistavia kappaleita, mutta kukaan ei uskalla tutkia niitä, koska sillon heidän tieteellisyytensä on mennyttä.... etenkin jos tutkimuksen tulos saattaisi olla MKlle positiivinen.
MAP kirkon tutkijat tutkivat mielummin kristinuskon alueilla koska sillon heistä ei sanota että he vetävät kotiin päin. Mutta ei MAP kirkon tutkijat eivät uskalla pahemmin tutkia Väli-Amerikan seutuja. Cohenkin pakotettiin muuttaman lausuntojan vain siksi, että ne olivat liian MAP positiivisia. Väli ameriikasta on tutkittu vain noin 2% eli paljon on vielä löytämättä.
Hyvä esimerkki tutkimusten vähättelystä on palstan vastustajien suhtautuminen teksteihin joissa on sekoitettu Egyptin kirjaimia ja Israelilaisten kieltä... juuri niinhän Nefi sanoi että hän kirjoitti... eihän kukan tarkaan tiedä mitä se uudistettu Egypti oli jota Nefi käytti. Nefi sanoi sen olevan Egyptiläisillä kirjoitusmerkeillä kirjoitettua Hebreaa... juuri mtä on löytynyt kotoisin 600 ekr tienoilta Lähi-Idästä.
Ihmettelen sitä, kuinka joku voi kutsua OBJEKTIIVISEKSI tutkimukseksi näiden löytöjen KIELTÄMISEN tai edes sen, että se ei tee MKta mahdollisemmaksi. Kuinka joku voi kutsua objektiiviseksi tutkimukseksi sitä kun tavaroita piilotettaan museoiden kaappeihin ja nähtävästi toivotaan että ne unohdettaisiin.
Onhan sanomattakin selvää että MAP lasiet tutkijat sekä jäsenet osaavat laskea yhteen löytöjen sisällön ja MKn sisällön. MKsta tietämätön tutkija taasen ei osaa yhdistää ... tai ei HALUA... yhdistää mitään MKhon.
On todella upeata lukea kaikkesta mitä on löydetty... harmi vaan, että siitä ei voida kertoa muille, ennen kuin joku ei mormoni havaitsee saman ja USKALTAA sanoa sen.

29

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Exmoro

      Minä taasen ihmettelen sitä miten mielikuvituksesi muodostaa olemattomista löydöistä ja tiedoista juuri sellaista huttua mitä sinä haluat uskoa. Koska lähi-idästä ja uudesta maailmasta on löytynyt metallilevyjä, niin se on mielestäsi todiste Mormonin kirjan alkuperän totuudellisuudesta. Kas kun et keksi perustella tätä samaa sillä, että sellainen alkuaine on olemassa kun kulta - ja koska MK oli kirjoitettu kultalevyille, niin sen pitää sitten olla totta. Kun nyt menit näistä levyistä kirjoittelemaan, niin myönnä saman tien että Mormonin kirjan (ja mikäli sinetöity osuus otetaan huomioon, niin paljon suuremman tietomäärän) kirjoittaminen alkeellisine työkaluineen metallilevylle on täysi mahdottomuus. Vaikka ostaisit bauhausista dremelin, ja 50kg kuparilevyä (tai 150kg kultalevyjä), niin et saisi siihen kaiverettua mormoninkirjan sisältöä. Sitäpaitsi et varmasti vaivautuisi kirjoittamaan sinne "ja katso, Jaredin veli meni vuorille, ja katso, Jaredin veli tuli vuorilta".

      • Tapani1

        Aiheen ydin on siinä, että aikaisemmin väitettiin, ettei metallilevyille on kirjoitettu missään mitään. Tälläkin perusteella on hyökätty Mormonin kirjaa vastaan.

      • nenada

        "niin se on mielestäsi todiste Mormonin kirjan alkuperän totuudellisuudesta."
        Voi hyvä sylvi! tuo on NIIN tyypillistä teikäläisten lukutapaa!!! EN ole sanonut etta¨se TODISTAA vuoren varmasti ... olen sanonut että se todistaa että 600eKr kirjoitettiin METALLI Levyille... asia jota antit ennen nauroivat! Eivät enää naura jolleivät halua munata itseään!
        Apropo KULTA... emme tiedä oliko se kultaa, oli jotakin sen näköistä sellasita jota oppimaton 20 vuotias nuori mes voisi kutsua kullaksi 1820 luvulla!
        Heh olet hupaisa.. kuten sanoin aine josta levyt oli tehty saattoi ensinnäkin olla kevyempää materiaalia ... paino oli arvioitu noin 30kg! Toiseksikin levyt olivat niin ohuita kuin nykyinen hopea paperi ja ne kahisivat samalla tavalla. Kolmanneksi mitä MK ssa sanotaankaa , kirjoittamiseen käytettiin näitä reformoituja merkkejä, koska ne veivät vähemmän tilaa. Neljänneksi Tuo lause on tärkeä koska se kertoo Jaredin veljen mm. käynene temppelissä...

      • Exmoro
        nenada kirjoitti:

        Asia on Nenada niin, että tiedemiehet eivät vääristele, peittele tai valehtele - tai jos niin tekevät, niin silloin eivät ole tiedemiehiä/naisia. Mitä tulee kulta/metallilevyihin, niin ainoa varteenotettava materiaali on kulta. Tämä siksi, että amerikassa ei ollut käytössä muuta kuin kultaa ennen eurooppalaisia. Tietysti oli jotain pieniä määriä muitakin metalleja, joita oli löytynyt esim meteoreista, rikkaista malmeista, yms. Mutta kulta oli ainoa jota osasivat työstää kivisillä työkaluillaan.

    • R. Sitia

      Nensku, sinulle ei sitten vissiin ole koskaan käynyt mielessä se todellinen syy miksi tiedemiehet eivät yhdistä näitä mainitsemiasi "todisteita" MK:oon historiallisuuteen. Todellinen syyhän on siinä, että näillä väittämilläsi "todisteilla" ja MK:lla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, joten yhdelläkään tiedemiehellä ei ole mitään syytä tuollaista asiaa nostaa esiin. Voit ihan kaikessa rauhassa kehitellä näitä salaliittoteorioitasi, mutta näissä asiayhteyksissä olisi toki hyvä sitten myös mainita, että kyseessä on ihan oma salaliittoteoriasi sen sijaan, että yrität välittää tätä viestiä yleisenä faktatietona.

      • nenada

        Heheh tulet hämmästymään...

      • R. Sitia
        nenada kirjoitti:

        Heheh tulet hämmästymään...

        Odotan... hämmästytä minua.

    • Melkein naurattaa

      Tiedemiehet ovat pelkureita, kaikki jotka eivät ole mormonien kanssa samaa mieltä ovat saatanan kätyreitä, kaikki jotka eivät ole mormoneita ovat valehtelijoita. Samaa roskaa päivästä toiseen, mahtaa olla usko koetuksella kun joutuu todellisuuttakin vastaan taistelemaan

      • nenada

        EN puhu mitään saman mielisyydestä... muta he eivät edes uskalla alkaa tutkia mitään koska tietävät lopputuloksen... TIETEELLISEN tutkinnan lopputuloksen...

    • Todisteita kiitos

      "Väli ameriikasta on tutkittu vain noin 2% eli paljon on vielä löytämättä."

      Todistahan väitteesi. Olisi tuossa muutakin, mihin voisin tarttua, mutta aloitetaanpas tästä.

      • nenada

        Due to satellite imaging we can actually put a number on how many ancient sites remain unexcavated. Mark Wright has said over and over that we have only excavated 1/2% of the ruins in Central America. John Sorenson is quoted as saying "This is a very, very lonely line of work," Sorenson conceded, running a hand through his thinning hair. "Non-Mormon archaeologists and anthropologists don't want to have anything to do with us. Still, Mesoamerica is such a wide-open field, with so many complexities and conundrums. Only one one-hundredth of one percent of the material has been excavated. And so I have complete faith that over time, the answers are going to rise up out of the forest carpet .... like wild mushrooms."

      • Naurattaa

        Annahan lähteesi, ja samalla myös tämän BYU-professorin lähteet?

        Se, että mormoni selittelee miten ei varmasti ole tutkittu ei tarkoita, etteikö näin olisi. Anteeksi nyt vaan nenskupikkuinen.

    • M.E.L.

      Korvatunturin lähistöltä tien varresta on löytynyt punainen pipo -> Joulupukki on olemassa ja asuu Korvatunturilla.

      Mormonistista Nenskulogiikkaa puhtaimmillaan!!

      Voi hyvää päivää(!!!)

      • R. Sitia

        "Mormonistista Nenskulogiikkaa puhtaimmillaan!!"

        Mielestäni on hieman harhaanjohtavaa kutsua tätä "logiikaksi", koska loogisen ajattelun kanssa tällähän ei ole mitään tekemistä. Lienee siis asiaankuuluvaa lanseetata tälle käsitteelle ihan oma termi.

        "mogiikka" : mormonien kanssa keskusteltaessa esiintyvä ajatusvirta, joka pyrkii yhdistämään asiaankuulumattomia ja usein asiayhteydestään irrotettuja yksittäisiä asioita keskenään. Mogiikka on usein argumentointivirheiden ja kognitiivisten harhojen kombinaatio.

      • M.E.L.
        R. Sitia kirjoitti:

        Se oli sitä mustinta mogiikkaa :-D

        Jos ette kestä totuutta kultaseni pane se musta myssy ihan kaulaan asti niin et nää...

      • Todisteita kiitos
        nenada kirjoitti:

        Jos ette kestä totuutta kultaseni pane se musta myssy ihan kaulaan asti niin et nää...

        Nensku miksi et vastaa sinulle esitettyyn kysymykseen vaan kertoilet miten kukaan muu paitsi sinä ei kestä totuutta?

        "Väli ameriikasta on tutkittu vain noin 2% eli paljon on vielä löytämättä."

        Todistahan väitteesi. Olisi tuossa muutakin, mihin voisin tarttua, mutta aloitetaanpas tästä.

    • menee niin överiksi

      Onko avaaja kenties avohoidossa?

      • nenada

        Tais tulla taas liikaa totuutta poloselle! Ei kestä ei...

    • M.E.L.

      Ihan oikeasti, hakeudu hyvän lääkärin hoitoon ja sukkelasti!

      • nenada

        Ja mikäs nyt noin ottaa pannuun kultaseni? Voitko sanoa mikä oli väärin vai vainko räksytät kuin naapurin vanha rakki?

      • Voi nensku pikkuinen
        nenada kirjoitti:

        Ja mikäs nyt noin ottaa pannuun kultaseni? Voitko sanoa mikä oli väärin vai vainko räksytät kuin naapurin vanha rakki?

        Tämä sitä mormonien peräänkuuluttamaa kohteliaisuutta? Eipä sitä kyllä muuta voi odottaa vainoharhaiselta henkilöltä joka pitää lasten hyväksikäyttäjää profeettana.

      • M.E.L.
        nenada kirjoitti:

        Ja mikäs nyt noin ottaa pannuun kultaseni? Voitko sanoa mikä oli väärin vai vainko räksytät kuin naapurin vanha rakki?

        Nensku kultaseni,

        kirjoita lisää ja paljon :-D

        Katselen mielelläni kun kaiken aikaa potkit palloa omaan maaliin. :-D

    • Outoa tekstiä

      "MKsta tietämätön tutkija taasen ei osaa yhdistää ... tai ei HALUA... yhdistää mitään MKhon. "

      Mitä tämä tarkoittaa? Miten henkilö, joka ei tiedä asiasta X, voi mitään yhdistää asiaan X? Mietitkö nyt tekstejäsi ihan loppuun saakka, mussukkaiseni?

      • nenada

        Aivan juuri tuot tarkoitan. eihän kukaan muu kun MAP kirkon tutkija havaitse yhtäläisyyttä löytöjen ja MAP kirkon uskon kesken. Jos tavallinen tutkija löytää kultalevyistä tehdyn kirjan tai oudin kielen, hän pistää sen jonnekkin odottamaan tutkimuksia. MAP tutkija voisi tietenkin kertoa jollekin joka voisi tutkia asian, tuo toinen ei tajua tutkia asiaa... tällaisia tavaroita on valtavasti museoiden holveisa. Nykyään vaikak tajuaisi ei uskalla koska jos tulos olisikin MAP kirkolle positiivinen hän menettäisi " luottamuksensa " tieteilijänä. Mitä sillä on väliä jos löytö todistaisi MAP kirkon oikeaksi, se kuitenkin tahraisi tutkijan maineen... eli pelkureita löytyy jopa siinä määrin että he vetävät takaisin sanomiaan.

        On tutkijoita ja "tutkijoita".

        Tutkija menettää maineensa lähinnä silloin, kun hän ei toimi kuin TUTKIJA.

        Jos MK:n tarinoiden tueksi löytyisi ihan oikeasti jotakin - eikä vaan hömppää - niin ilman muuta oikea tutkija huolellisen tutkinnan jälkeen kertoisi asiasta julkisuuteen. Hänestä tulisi todennäköisesti jopa kuuluisa kun löytö olisi usealta taholta varmistettu.

        Mormonien suuri ongelma on juuri tässä että oikeita löytöjä EI OLE! Niitä ei ole sen vuoksi, että Mormonin kirjan tarinat eivät kerta kaikkiaan ole ikinä tapahtuneet. Jos edes jotakin totuuspohjaa tarinoille olisi, niin AIVAN TAKUUVARMASTI paljon olisi löydetty jo kauan sitten.

        Verrataan taas Raamattuun; Raamatun tarinoiden tueksi on löydetty hyvin paljon ja tiukalla kritiikillä seuloen. Niitä on - ihan oikeasti.

        On aivan samanlaista päiväunta odottaa oikeita todisteita vaikkapa Liisa ihmemaassa - sadusta kuin Mormonin kirjasta.

        Aivan hölmöä ja totaalisen arvostelukyvytöntä ja valheellista spekulointia johon ainoastaan houkat lankeavat!

        Jumala antoi ihmiselle pään myös muuhun käyttöön kuin pelkäksi telineeksi nenälle!!!

      • M.E.L.
        nenada kirjoitti:

        Aivan juuri tuot tarkoitan. eihän kukaan muu kun MAP kirkon tutkija havaitse yhtäläisyyttä löytöjen ja MAP kirkon uskon kesken. Jos tavallinen tutkija löytää kultalevyistä tehdyn kirjan tai oudin kielen, hän pistää sen jonnekkin odottamaan tutkimuksia. MAP tutkija voisi tietenkin kertoa jollekin joka voisi tutkia asian, tuo toinen ei tajua tutkia asiaa... tällaisia tavaroita on valtavasti museoiden holveisa. Nykyään vaikak tajuaisi ei uskalla koska jos tulos olisikin MAP kirkolle positiivinen hän menettäisi " luottamuksensa " tieteilijänä. Mitä sillä on väliä jos löytö todistaisi MAP kirkon oikeaksi, se kuitenkin tahraisi tutkijan maineen... eli pelkureita löytyy jopa siinä määrin että he vetävät takaisin sanomiaan.

        ...ja vielä:

        Jos tiede ja uskonto ovat jostakin asiasta ristiriidassa ja tiede kykenee aivan pomminvarmasti todistamaan olevansa oikeassa niin silloin USKONTO on väärä ja vailla totuuspohjaa.

        Silloin tulee etsiä virhettä uskonnosta, ei tieteestä!!

        Aivan hullua ja itsensä ( ja muiden ) pettämistä on edes yrittää toimia toisin päin. Se tie vie takuuvarmasti ainoastaan hulluuteen ja epärehellisyyteen!

        Mitä hyötyä on uskonnosta jolla ei ole mitään oikeaa totuuspohjaa? Mitä iloa kenellekään olisi Jumalasta joka laskettelee aivan puutaheinää?!?! EI MITÄÄN!!! Yksi hailee vaikka siitä saisi kuinka hyvän fiiliksen ja lämpimän "totuuden tunnun".

        Aivan turhaa touhua - ja epärehellistä!

      • M.E.L.
        nenada kirjoitti:

        Aivan juuri tuot tarkoitan. eihän kukaan muu kun MAP kirkon tutkija havaitse yhtäläisyyttä löytöjen ja MAP kirkon uskon kesken. Jos tavallinen tutkija löytää kultalevyistä tehdyn kirjan tai oudin kielen, hän pistää sen jonnekkin odottamaan tutkimuksia. MAP tutkija voisi tietenkin kertoa jollekin joka voisi tutkia asian, tuo toinen ei tajua tutkia asiaa... tällaisia tavaroita on valtavasti museoiden holveisa. Nykyään vaikak tajuaisi ei uskalla koska jos tulos olisikin MAP kirkolle positiivinen hän menettäisi " luottamuksensa " tieteilijänä. Mitä sillä on väliä jos löytö todistaisi MAP kirkon oikeaksi, se kuitenkin tahraisi tutkijan maineen... eli pelkureita löytyy jopa siinä määrin että he vetävät takaisin sanomiaan.

        Eikö TULE EDES MIELEEN että samanlaista aprillia ovat myös odotuksenne ikuisesta avioliitosta, korotuksesta yms. "tosista" lupauksista kuin mikä on se oikea todellisuus koko uskontonne perustan suhteen?!?!
        Tasan tarkkaan yhtä suurpiirteisesti tulette saamaan sen "palkintonne"!!!

        Jefff!!! Takapihan proffa!!! Joseph Smith!!!!!
        Minut on petetty!!!

        Siksi pitää olla hyvin tarkka siitä mihin uskoo sillä samalla mitalla tulee palkkiota kuin mitä täällä purematta nielee!!

      • Tätä taas nenskulta
        nenada kirjoitti:

        Aivan juuri tuot tarkoitan. eihän kukaan muu kun MAP kirkon tutkija havaitse yhtäläisyyttä löytöjen ja MAP kirkon uskon kesken. Jos tavallinen tutkija löytää kultalevyistä tehdyn kirjan tai oudin kielen, hän pistää sen jonnekkin odottamaan tutkimuksia. MAP tutkija voisi tietenkin kertoa jollekin joka voisi tutkia asian, tuo toinen ei tajua tutkia asiaa... tällaisia tavaroita on valtavasti museoiden holveisa. Nykyään vaikak tajuaisi ei uskalla koska jos tulos olisikin MAP kirkolle positiivinen hän menettäisi " luottamuksensa " tieteilijänä. Mitä sillä on väliä jos löytö todistaisi MAP kirkon oikeaksi, se kuitenkin tahraisi tutkijan maineen... eli pelkureita löytyy jopa siinä määrin että he vetävät takaisin sanomiaan.

        Voi nenskumussukkaa. Kerrohan minkä "museoiden holveissa" on todisteita mihin kukaan ei uskalla puuttua koska on olemassa joku salaliitto?

        Hassua miten todellisuus on päinvastainen kuin sinun kuvitelmasi. Muistat varmaan mitä tapahtui mormonitutkija Simon Southertonille joka huomasi että todellisuus poikkeaa Mormonin kirjan tapahtumista? Aivan, kirjan julkaisun jälkeen hänestä alettiin puhumaan pahaa ja hänet erotettiin kirkosta.

        Jotenkin tämän tapauksen käännät päässäsi päinvastaiseksi ja selittelet miten itseasiassa kaikki muut tekevät näin. Tuossa on tiettyä paranoidin oireyhtymän tuntua, nenskuseni.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1869
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1768
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1766
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1439
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1383
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      486
      1016
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      962
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      908
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      902
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      864
    Aihe