Mulla on tunne, että olen nykyiselleni jollain tavalla ”varavaihtoehto”, joka nyt vain sattui kohdalle kun miehestä tuntui, että on aika sitoutua. Hän on kertonut, että olisi jo aiemmassa suhteessa halunnut naimisiin, mutta suhde menikin poikki. Jotenkin tuntuu, että se suhde olisi ollut miehelle SE juttu, eikä niinkään tämä minun kanssani. En tiedä, mutta mulla on tällaisia tuntemuksia. Kun koitan kysellä mieheltä, hän sanoo että rakastaa minua ja että ”älä tommosia mieti”. Mutta nekin tulee jotenkin vaisusti, ihan kuin ei jaksaisi minulle edes mitään vakuuttaa.
Olemme menneet kihloihin, ja rakastan tätä miestä kovasti. Hänkin on monesti huomannut, että me sovimme luonteiltamme ja ajatuksiltamme yhteen. Mutta ilmeisesti se jokin hehku tästä miehen mielestä puuttuu? En vain saa häntä koskaan ainakaan myöntämään, en tietenkään. Jos hän on rationaalisesti päättänyt, että nyt on aika sitoutua kun mukiinmenevä nainen löytyy, niin eipä hän tietenkään sitä paljastuksillaan horjuttaisi. Mutta mistä itse saan vakuuden, että tämä kannattaa? Että en ole vain korvike? Enhän voi tietää, millainen mies on aiemmissa suhteissa ollut. Silti jokin sanoo, ettei hän nyt ole täysillä tässä meidän suhteessa. Toisaalta taas, ehkäpä hän näkee tällaisen tasaisemman alun ihan hyvänä kun ajatellaan että rakennetaan pitkää kumppanuutta? Mutta riittääkö se? Pelkään, että hän ei loppujen lopuksi ole tyytyväinen, enkä halua naimisiin ihmisen kanssa, joka ei halua minua täysillä.
Olemme menneet kihloihin, ja rakastan tätä miestä kovasti. Hänkin on monesti huomannut, että me sovimme luonteiltamme ja ajatuksiltamme yhteen. Mutta ilmeisesti se jokin hehku tästä miehen mielestä puuttuu? En vain saa häntä koskaan ainakaan myöntämään, en tietenkään. Jos hän on rationaalisesti päättänyt, että nyt on aika sitoutua kun mukiinmenevä nainen löytyy, niin eipä hän tietenkään sitä paljastuksillaan horjuttaisi. Mutta mistä itse saan vakuuden, että tämä kannattaa? Että en ole vain korvike? Enhän voi tietää, millainen mies on aiemmissa suhteissa ollut. Silti jokin sanoo, ettei hän nyt ole täysillä tässä meidän suhteessa. Toisaalta taas, ehkäpä hän näkee tällaisen tasaisemman alun ihan hyvänä kun ajatellaan että rakennetaan pitkää kumppanuutta? Mutta riittääkö se? Pelkään, että hän ei loppujen lopuksi ole tyytyväinen, enkä halua naimisiin ihmisen kanssa, joka ei halua minua täysillä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
samanlaisten ajatusten kanssa, mutta eri lähtökohdista. Minun mies nimittäin jätti minut noin vuosi sitten toisen naisen takia, koska halus niin kovasti tutustua siihen/rakastella sen kanssa.Piti sen kanssa peliä tekstiviestien välityksellä monta viikkoa ja sitten petti. No mä lähdin sitten kävelemään, vaikka rakastin tuota miestä valtavasti.
Se tajus sitten tehneensä virheen ja kuinka paljon minä merkitsin sille, pyysi sitten takaisin. ja jopa pyysi muuttamaan kanssaan yhteen. Ihan hyvin menee yhdessä, menneet on unohdettu ja anteeksiannettu, itkettykin ollaan yhdessä sitä kaikkea paskaa, mitä silloin meille kävi. Kuitenkin olen haudannut kaikki haaveet kihloista ja perheestä. Hän sanoo haluavansa viettää elämää kanssani ja jonakin päivänä myös perheen, mutta ei juuri nyt ei ole sellaiseen valmis. Ollaan tunnettu kohta kaksi vuotta ja hän on jo kuitenkin liki kolmekymppinen mies, että ei tässä nyt mitään teinejä enää olla!
Itsekin odotan vain sitä päivää, kun hän löytää paremman ja jättää minut taas, sen jälkeen en enää halua yhtään miestä elämääni. Olen asiasta hänelle puhunut ja hän sanoo samoin, että miksi edes ajattelen moista, jos hän kerta haluaa vain olla minun kanssani, miten hän voisi sen minulle todistaa?No kihloista hänen kanssaan olen haaveillut jo jonkin aikaa, eikös siinä olisi myös todistetta tarpeeksi. No joskus katseltiin kihloja jostain kultasepän liikkeen ikkunasta, hän tokaisee minulle:"Minä haluan mieluummin tuollaisen valkokultaisen sormuksen sitten, se on hienompi...JA JATKAA NÄIN...se on sitten helppo siirtää vaan toiseen sormeen, eikä sitä ajattele välttämättä kihlaksi!"Se oli olevinaan vain hyväntahtoinen vitsi, että ei hän sillä mitään pahaa tarkoittanut, mutta minuun se sattui todella paljon. Joten elelen tässä päivä kerrallaan ja odotan, että mies osaa jättää minut ajoissa. Itse en halua lähteä, koska rakastan häntä niin paljon ja hänessä on todella paljon hyvää. Tulemme toimeen henkisellä tasolla hyvin, hän pitää minua kauniina, seksi on upeaa, nauramme paljon yhdessä ja teemme kaikenlaista. Mutta tämä tunne, että odottaa vaan toisen löytävän sen oikean on todella piinaava. Mieheni on komea ja naiset kiinnittävät häneen huomiota, toki minutkin huomataa, mutta en ala mitään silmäpeliä pitämään kenenkään kanssa, kun ollaan jossakin liikkeellä.
Siis tässä samalla olisi kiva kuulla mielipiteitä miehiltä,miksi ei naisiltakin myös omaan tilanteeseeni.
Vaikka rakkautta riittää ja hyvä on olla yhdessä, niin tuleeko tässä itselläni seinä vastaan ja päätän lähteä. Saatan sitten lähteä sellaisin perustein, että ehkä olenkin lopulta väärässä. Mutta tunne on, etten ole hänelle se oikea. Tiedän, että hänen exänsä oli hänelle todella rakas, hän säilyttää paljon muistoja tuosta naisesta yhteissä kodissamme ja on pitänyt yhdessäolo aikanamme myös yhteyttä tuohon toiseen. Nyt ei ole ilmeisesti ollut mitään yhteydenpitoa noin puoleen vuoteen. Mutta poissa silmistä, poissa ajatuksista?
toivon ettei kihlattusi nimi ala I:llä
On varmasti niin, että jokainen, joka aikoo vakiintua ja tekee sen ajatuksella, pohtii näitä kysymyksiä. Jokainen. Mutta, jos niitä pohtii noin paljon ja jos koko ajan tuntuu tuolta, kannattaisi vähän jarruttaa. Itse tein nuoruudessani sen virheen, että pidin kiinni ensirakkaudesta, vaikka jotenkin tiesin heti alusta, ettei tunne ole molemmin puolinen.Uskoin minun rakkauteni riittävän ja saavan hänetkin rakastamaan. Tuntui, ettei aika riitä toisen miehen etsimiseen. Halusin perheen, lapsia ja oman kodin. Sain ne, mutta hinta oli kuitenkin aika kova. Silloin en vaan tiennyt sitä. Ero oli aika kova koulu ja kaikki se katkeruus, pettymys ja totuuden kanssa silmäkkäin olo. Se tuli sittenkin vastaan vuosien päästä. Nyt olen naimisissa miehen kanssa, josta taatusti tiedän, että olen hänelle numero yksi. Ja hän minulle. Ja voin vakuuttaa; tämä on ihan toisenlainen avioliitto. Ja huom! edellisessä aviomiehessänikään ei ollut mitään vikaa; hän on mukava, kiltti ja erinomainen isä...tunteita vaan kun ei voi pakottaa eikä sitä hehkua tahdolla sytyttää.
Et tietenkään ole se paras, mutta onko sillä mitään väliä. Elämä on kohta ohi by the way.