Kuorolaulusta kiinnostunut/Osaanko laulaa???

Ms Tartsa

Toivon, että saan vastauksia erityisesti kuorolaulua tuntevilta henkilöiltä.
Olen siis ladannut pienen kansanlaulun pätkän tuonne youtubeen ja toivon, että joku edes vastaisi joko siihen videoon suoraan tai sitten tähän palstalle.
Miksi sitten tahdon palautetta äänestäni?
Tämä sama sepustus on kyllä em. videon yhteydessäkin eli tahtoisin laulaa kuorossa, mutta kynnys mennä antamaan laulunäyte on tosi korkealla. Elämässäni olen saanut laulustani melkein vain negatiivista palautetta ja ehkä pari positiivsta. En tiedä johtuuko se siitä, että ihmisten on helpompi yleensä moittia kuin kehua, mutta olkaa rehellisiä. Itse en uskalla sanoa äänestäni yhtään mitään. En ole mikään nuori neitokainen, vaan jo keski-iän ylittänyt ja kestän kyllä nykyään negatiivistakin palautetta.
Ennen tätä ääninäytettä en ole suutani lauluun avannut ainakaan pariin kymmeneen vuoteen.
Olen lukenut netistä, että kuka tahansa oppii laulamaan ja hyvää tietoa löytyy hakusanalla Lauluavain. Lauluavain projekti liittyy väitöskirjaan laulutaidosta.
Kansanlauluja inhoavat; teidän ei varmaan kannata kommenttia jättää.
Tässä linkki laulunäytteeseeni:

http://www.youtube.com/watch?v=C6KI6_VbsEc

2

403

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • laulunope

      Rohkeutta! Kaikille laulun ystäville löytyy kyllä sopiva kuoro, kunhan vaikeustaso asetetaan sopivaksi.

      Tällä hetkellä kuulen laulussasi tyypillisiä kokemattoman laulajan virheitä. Vaihdat sävellajia herkästi kesken kappaleen. Suurin syy tähän on, että harjaantumattomuuttasi valitset alussa itsellesi sopimattoman sävellajin (liian korkea), ja sitten kun laulu alkaisi mennä liian korkealle, vaihdat spontaanisti matalampaan sävellajiin. Täysin sävelkorvaton et tosiaankaan ole, koska fraasien sisällä sävellaji pysyy melko hyvin. Sävelpuhtautta ja "korvan ja kurkun yhteistyötä" voi harjoitella kuorossa tai laulutunneilla.

      Äänesi kuulostaa myös hyvin tyypilliseltä kokemattoman laulajan ääneltä. Puutteellinen tekniikka rajoittaa äänialaa ja tekee esim. hengityksistä kuuluvia ja muutenkin laulamisesta vähän kiireisen kuuloista. Nämä ovat opeteltavissa olevia asioita, eivät äänen ominaisuuksia. Kuulen kuitenkin laulussasi hyvää ajatusta laulun tulkinnasta ja fraseeraksesta. Äänessäsi ei tuon näytteen perusteella ole mitään perustavanlaatuista vikaa, mikä estäisi tekniikan parantumisen.

      Selvitä onko paikkakuntasi seurakunnissa tai kansalaisopistoissa "laulutaidottomien kuoroja" (nimi on tarkoituksellisen itseironinen), kuorolaulukursseja tai "löydä äänesi" -tyyppisiä kursseja. Pääkaupunkiseudulla esim. Lauluavain järjestää näitä myös. Matalan kynnyksen kuoroihin ei ole pääsykokeita - kuka vain pääsee mukaan. Tällaisessa kuorossa tai lauluryhmässä saat laulukokemusta ja -taitoa, ja huomaat taitojesi ja itseluottamuksesi kasvavan nopeastikin. Sen jälkeen olet valmis siirtymään jo vaativampaakin ohjelmistoa harjoittelevaan, esiintyvään kuoroon.

      Tsemppiä kuoroharrastukseesi!

      • Ms Tartsa

        Kiitos vastauksestasi laulunope. Mutta kaameeta, en oikein huomaa tuota sävellajin vaihdosta, vaikka kuuntelen uudestaan tuon esitykseni. Ilmeisestikin se taphtuu ainakin kohdassa ....Mesimarjani, pääskyni...jne.???
        Noita laulamattomien lauluryhmiä juuri olen etsiskellytkin ainakin näin alkuun. Mutta voi sentään: näinkin suuressa kaupungissa (Jyväskylä) löytyy niitä ainoastaan yksi Jyvälän kansalaisopistosta (max 10 hlö) ja sekin täynnä ja lisäksi minulle sopimattomaan aikaan ja sopimattomalla suunnalla. Sitten on Kuokkalan alueseurakunnassa (no en asu kyllä sielläkään) Kehittyvien laulajien ryhmä, mutta taitavat laulla enimmäkseen hengellistä musiikkia, joka ei minua niin miellytä, vaikka kaunista onkin.
        Onko muuten tyypillistä, että itse laulamattomat henkilöt saattavat sanoa laulustani, että tosi hyvin laulettu. Tein nääs vähän testejä työkavereillani ja erotan kyllä kuka sanoo asian tosissaan ja kuka vähän ilkeämielisesti. Ilahdutti tietysti nuo työkaverien kommentit ja sieltä tuli ehdotus minulle kuoroon menosta, vaikka en ole sanallakaan haaveistani puhunut kenellekään.
        Toivottavasti vielä luet tämän jatkokommenttini ja toivon lisäksi, että tulisi vielä pari kommenttia muiltakin ja sen jälkeen poistan tuon videoni tuolta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      309
      3055
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2353
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      124
      2057
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2043
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1733
    6. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1399
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1395
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      69
      1270
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1243
    Aihe