Tutkijat ovat huolissaan, jopa peloissaan Meksikonlahden öljyn aiheuttamista seurauksista. Labratutkumuksissa on havaittu sellaisia tuloksia, josta yllätyttiin. (voi vain arvailla Japanin tsunamikatastrofin vaikutuksia meren eliöstöön, sieltä ihmiseen)
Puhtaassa vedessä bakterit kasvavat helposti, mutta meksikonlahden öljyn saastuttamassa vedessä ei ja siinä tapahtuu bakteereille tuhoisia mutaatioita, jotka johtavat kasvaimiin, syöpään.
Nämä öljykatastrofien ongelmat eivät jää ainoastaan pinnalle, vaan syvemmälekin haitat kulkeutuvat, josta tutkijat yllättyivät myös.
Ihmisten määrä planeetalla tarkoittaa aina lisäkulutusta vain, jos ei kyetä siirtymään öljystä pois päin ja näin ollen öljyn kuljetus pysyy vilkkaana merillä.
Toivoisi, että muutosta vauhditettaisiin maailmanlaajuisilla sopimuksilla, jossa maailman moottoreihin ja muuhun kulutukseen kehitettäisiin puhdasta energiaa tehokkaampinen akkuineen ja kennoineen, jotta planeetta voitasiiin ainakin yrittää pelastaa vielä.
Loppu näyttää vääjäämättömältä. On hullua, että planeetan ihmiskunta jatkaa piakoin hurjaa lisääntymistä ja että planeetan nykyinen johtotähti on kulutushysteria uskonto, talouskasvu ja jonka vaihtoehtona liika köyhyys.
Myös monikulttuuriksi sanottu kulttuurien sekoitus vie entistä huonompaan, levottomampaan tilaan, kuten kehitysapu, joka auttaa vain väestöräjähdyksissä.
Oppikoon ihmiseksi kehittynyt kansa itse päättämään, kuinka eteenpäin menee ja säätelemällä väkilukuaan, jos ei kykene elättämään lapsiaan. Tuottaa vian kärsimystä synnyttämällä lisää.
Ihmiskunta on ollut alkeellinen uskontojensa kanssa, niiden tulkinnoissa ja jotkut uskonnot ovat väkivaltaisia jo synnyttäjästään alkaen. Joidenkin uskontolahkojen päämääränä on lisätä määriään.
Ihmiskunta alkaa olla umpikujassa. Luulen, että suuri murros alkaa olemaan lähellä.
Valmistautukaa henkisesti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.