Appivanhempani ottivat koiranpennun syksyllä. Kuitenkin varailevat matkoja siinä missä ennenkin ja olettavat että minä miehineni hoidetaan koira heidän ollessa poissa. Miksi olettavat että kaikki tykkäävät koirista? En minä tykkää koirista. Varsinkaan sellaisista jotka purevat ja eivät ole sisäsiistejä ja joiden ulottuvilta pitää siivota kaikki irtain talteen. Minä tykkään kengistäni ja matoistani enkä halua että niitä syö kukaan. Raivostuttavaa kun appiukko sanoo oikein että kyllähän sitä kaikki haluaa hoitaa ja että hoitajia meidän koiralle sitten aina riittää. Nytkin tekee mieli kysyä että mihin koiran ajattelitte laittaa matkan ajaksi vai otatteko mukaan koska meille se piski ein ainakaan ole tulossa.
Argh.
Pitäkää piskinne
22
530
Vastaukset
- mk
Sama homma kun teini haluaa koiran ja tiedän yhden jonka lapselle koira hankittiin ja kun tyttö kasvoi niin rupesi siinä16v iässä tulemaan kaikenlaista menoa niin vanhemmat sanoivat että sinä halusit koiran ja hoidat sitä ja me emme sitä hoida jos menet viikokosi johonkin niin kyllähän teini luopui aika äkkiä koirasta että silleen. Itselämme kaksi kissaa ja niistäkin aina riesa että mihin saadaan hoitoon kun on selllaista reissua ettei voi mukaan ottaa. Sen olen päätänyt että kun kissoista aika jättää niin en koskaan ota mitään kjotieläintä kun ne haittaavat normaalia menemistä ja matkustelua. Pidä tiukka linja ja älä hoida toisten lemmmikkejä.
- JK
VAI IIN
- Hehao
Idiotismi! Mitäs hankkii koiran ja on paljon poissa? Sun ei ole pakko sitä hoitaa. Voisit alkaa mystisesti yskiä ja niiskuttaa aina, kun appivanhemmat tuovat piskinsä teille. Vähän kerrallaan vihjailla, että allergialta tää vaikuttaa.
- pikoiluoa
Moninaiset ovat ongelmat, nyt sitten tietää senkin ettei hanki lemmikki eläintä itselleen kun on anoppi, sitä voi joutua sairaalaan ja kukas silloin ottaa pikku koiran huoltoon, ei ainakaan miniä, kun ei tykkää koirista. Niin on että suurperheiden aika onohi.
Neuvoksi muille, jos hommaatte lemmikki eläimen niin matkoille lähtiessä laittakaa koiranne, heille kuuluvaan koiran hoitopaikkaan ja maksakaa hoidosta, sillä ei kai tarvitse säästää rahojaan jälkeläisille sillä he eivät ole niiden tarpeessa. - Mustin "vanhemmat"
Olemme anoppi ja appi, itsellä neljä lasta, joista yhdellä puoliso ja lapsia. Otettiin koira mietittyämme, miten se vaikuttaa lasten elämään. Todettiin, että jos he käyvät muutaman kerran vuodessa meillä (asuvat kaukana), niin se ei voi estää meidän elämäämme. Allegikko voi ottaa allegialääkkeet, voivat asua hotellissa tai olla tulematta. Koiraa haluaa kaksi lapsista hoitaa, mutta emme perusta matkojamme sen päälle. Olemme selvittäneet valmiiksi usean eri mahdollisuude. Ja jos ei koiraa voi ottaa mukaan, niin koirahoitoloita löytyy.
Tämä on ihan sama asia kuin että lapset vaativat isovanhempia hoitamaan lapsenlapsia. vain päinvastoin. - daa
Näin on näreet...
Kenenkään ei tarvitse tosiaan hoitaa kenenkään muiden lemmikkejä; nämä asiat ne on mietittävä yleensä jo ennen lemmikin ottamista; jos ei ole näitä etukäteen mietitty on mietittävä jälkikäteen, mutta itsestäänselvyyksiä kenenkään suostumuksesta lemmikin hoitoon ei voi olla.
Ja samahan se on kaikenlaisten muidenkin asioiden kanssa; ei ole itsestään selvää että joku hoitaa kotiani, lapsiani, vanhempiani, tai että työnantaja edes antaa vapaata juurikin silloin kun minulle sopii... - Ei minulle
Koiraa pitää osata käsitellä. Minulla ei ikinä ole ollut koiraa. En voisi ottaa kotiini hoitoon koiraa, kun en tietäisi sen tarpeista mitään.
Jos koira voisi olla kotonaan, ja minä kävisin sen ulkoiluttamassa ja syöttämässä, niin sen voisin vielä kuvitella tekeväni. Vuorokauden ajan.
Koirahan on kuin lapsi. En ottaisi ventovierasta lastakaan vastuulleni. - toisin päin
Lapsemme ovat ottaneet koiria meiltä hoitomahdollisuuksia kysymättä. Eläimet tuodaan meille hoitoon aina kun on tarvis, ja hoitoaikoja varaillaan niin että emme ole vapaita matkustelemaan niin kuin eläkeläisinä muuten voisimme. Vastuu ja vaiva eläimestä rasittaa myös, nyt kun vihdoin olisimme vapaita lastenhoidosta. Eläimet myös likaavat ja kuluttavat kotiamme.
No tietysti voisimme kieltäytyä, mutta emme halua torjua lapsiamme vierailemasta, vaan pelkästään eläimet, ja kieltäytymistä on vaikea perustellakaan, kun eläkeläisillähän on aikaa....- Mustin "vanhemmat"
Jos lasten vierailut perustuvat siihen, hoitavatko vanhemmat heidän koiransa/lapsensa, on se minusta todella itsekästä. Ei ketään voi siihen velvoittaa. Hätätilanteet ovat eri asia ja niitä ei ihmiselämässä kovin monta kertaa ole, menemiset tiedetään yleensä ajoissa.
Jos hoidat suhteiden vuoksi eläimiä/lapsia, vaikka et halua, yllä pidät systeemiä Rohkeasti vain kielto, kerran se vain puraisee... - ja eikun alabamaan..
Vanhemman kasvatusvastuu ei kuule lopu siihen että lapsi täyttää 20, 30 tai 40 vuotta. Kasvatat aikuisista lapsistasi kaikella tavalla itsekkäitä paskiaisia omalla joojoo-meiningilläsi. Rajoja nyt vaan, ja sanot että koira ei nyt tule, piste, meillä on omia suunnitelmia.
- Ei minulle
Aivan, voitte kieltäytyä! Se sanotaan suomeksi: "En ota koiraa hoitoon!"
Minä tekisin sen ilman muuta. Kenenkään ei ole pakko ruveta hoitaman koiraa, vaikka mikä tulisi. Sen voi aina vaikka lopettaa, jos niin välttämätön meno tulee, eikä koiralle paikkaa löydy.
Koiraa otettaessa on hoitopaikatkin etukäteen selvitettävä.
Ette ole koiran lähiomaisia.
- toisin päin.
Kiitos rohkaisusta! :) Ehkäpä nyt uskallan ajatella että en teekään väärin jos jätän lapset pulaan. Kun vaan saisin sanotuksi... hm hm, ei se kylläkään ole helppoa, kun toisaalta mielelläni soisin heille lomamatkoja ja virkistystä. Asiassa on niin monta puolta
- eläinten ystävä
Oiskohan muitakin vaihtoehtoja kuin että hoidat aina tarvittaessa tai että et koskaan? Jotain siltä väliltä ehkä, että joskus voit hoitaa, jos eivät muuta hoitajaa löydä? Jos lapset ei edes hoksaa miettiä muita hoitajia, kun ajattelevat, että niin tykkäät hoitaa koiraa?
Kerro vain lapsille totuudenmukaisesti, mitä ajattelet. Samoin ketjun aloittajan kannattaisi kertoa appivanhemmilleen, ettei tykkää koirista. Asiallinen ja avoin keskustelu yleensä kannattaa.
- oppeliini
Voitte aivan hyvällä omallatunnolla ilmaista että teille ei todellakaan sovi noina päivinä toimia koiranvahtijana. "Mutta teidän koira on niin sopo, aivan varmsti joku toinen ilahtuu sadessaan siitä seuraa".
Annettuanne tuon ton saman vastauksen kerta toisensa jälkeen, he luovuttavat ja antavat koiransa jollekin toiselle joka todella haluaa koiran.
Toinen vaihtoehto on edeltäkäsin etsiä lähin Kennel ja ehdottaa sitä ellei kukaan muu voi ottaa heidän koiraansa.
Teillä ei ole mitään velvollisuutta sitoutua hoitamaan toisten eläimiä ellette itse sitä halua. Ja jos OIKEALLA tavalla esitätte mielipiteenne, kukaan ei tunne oloaan loukatuksi. Jokainen selviää voittajana.- karvapallero
kenneleissä vain yleensä kasvatetaan koiria.. eläinhoitolat ovat ihan erikseen. Meidän koiria en edes antaisi hoitoon ellen näkisi omin silmin että hoitaja siitä tahtoo pitää huolen. Ei näin.. eläin kärsii ellei sille ole osaavaa ja luotettavaa hoitajaa.
Millainen idiootti ensin ottaa koiran ja vasta sitten kysyy hoitopaikkaa.. Vai onko kentie sitä jo mieheltäsi kysyttykkin ja eri vastaus saatu..???
- vehoska
Appivanhempasi edustavat niin tyypillisen masentavia lemmikin ottajia, että olen sen takia ehdottomasti koiratutkinnon kannalla. Siinä voisi ihan ajatuksen kanssa käydä vuositasolla vapaa-ajan suunnitelmat läpi ja pohtia onko lemmikki järkevää ottaa, jos siitä tulee riesa sukulaisille omien menojensa takia.
Lemmikkiä hankkiessa pitää aina laskea rahansa tarkkaan onko siinä budjetoitu raha hoitoapuun, jota todellakin tarvitaan olipa kova reissaamaan tahi ei. Ja koska hoitoapua saa hoitoloista, erilaisista yhdistyksistä,yksityisistä dog sittereistä olisi appivanhempiesi kohtuullista kääntyä ensin heidän puoleensa.
Lemmikki on sitoutumista ja jos siinä ei osaa nähdä sen tuomaa iloa elämään kiitokseksi vaivastaan, niin on aikuoikeesti parempi helliä pehmolelua tai kokeeksi ottaa jonkun tutun lemmikki hoitoon.
Minulla on kolme kissaa ja järjestän niille aina maksullisen hoitajan. Jos olen pyytänyt sukulaisia avuksi maksan yhtä lailla heillekin. Näin apua saa aina, eikä ketään harmita taasko se yksi on ruinaamassa.
Toivon, että löydät kirjoituksestani edes jonkun ajatuksen pitämään puolesi. Ja säälin heidän koiraansa. Onpa kiva, ettei omistajilla ole halua ja tahtoa hoitaa lemmikkiään. Liekö osaavat sitä kasvattaakaan, jos se ei jo ala oppimaan tavoille. - Napen "äiskä"
Jos koira on otettu syksyllä normaalissa luovutusiässä, se ei välttämättä todellakaan ole vielä sisäsiisti, ja puremisvimma voi olla päällä vielä jonkin aikaakin. Eli ei kannata nyt alkaa syyllistää näitä ko. appivanhempia, että eivät osaisi sitä kasvattaa. Yleensä koira oppivat sisäsiisteiksi ensimmäisen vuotensa aikana, ennemmin tai myöhemmin. Kenkien ja mattojen pureskelu loppuu vähitellen myös ja koiralle riittää omat lelut ja puruluut. Noin kaksivuotias koira on jo helppo lemmikki.
Moni "koiravihaaja" perustaa sen vastenmielisyytensä juuri näihin seikkoihin, kun ovat nähneet koiran pentuna, sen ollessa villeimmillään. Tosiasiassa monet koirat on pentuudesta päästyään todella vaivattomia, tietysti on olemassa yksilöllisiä eroja ja rodustakin johtuvia.
Jos ottaa koiran eläkeiässä, on aina ajateltava sen koiran elinkaarta ja omaa ikääntymistään myös. Vanhemmalle ihmiselle voi tulla yllättäviä sairastumisia ja vaivoja ja koiran pitäminen onkin silloin haasteellista. On otettava etukäteen selvää, mitä koiran kanssa sitten tehdään, jos jotain tällaista sattuu. Viisikymppisen ihmisen nyt ei tällaista tarvitse vielä mietiskellä, mutta kuusikymppisen kyllä jo kannattaa. Ja miksei noin yleensä kaikkien, jotka ottavat itselleen lemmikkejä. Voihan sitä kenelle tahansa jotain yllättävää tulla, ja mitäs sitten tehdään.
Se, että haluaa matkustella ja lomailla ei kyllä saa olla este koiran ottamiselle. On vain huolehdittava siitä, miten sen lemmikin hoito järjestetään. Täysikasvuinen koira voi olla kotona yksikseenkin vaikka viikon verran, jos sitä joku käy päivittäin aamuin ja illoin ulkoiluttamassa ja sen kanssa olemassa muutenkin ja huolehtimassa ruuasta ja juomisesta. Tällainen luotettava ihminen voi olla naapuri tai ystävä tai kuka tahansa. Ei koiraa ole pakko kenenkään toisen kotiin sijoittaa.
Koirahoitolat voi olla hyviä paikkoja tai sitten ei. Itselläni on huono kokemus yhdestä, riitti meille.
Olemme juuri eläkkeelle jäävä pari, ja meillä on koiranpentu. Emme aio matkustaa minnekään vähään aikaan, kesällä lomailimme kotimaassa muutamassa lomamökissä, jonne sai viedä lemmikin. Kun eläkepäivät koittavat, hommaamme asuntoauton ja koira lähtee matkoille kanssamme. Jos joskus lähdemme "etelänlomalle," joku lapsenlapsista käy hoitamassa Nappea, yksi jo lupautui muuttamaan meille siksi aikaa, ja mikä ettei, hän on jo teini-ikäinen.
Ap voi kyllä ihan vailla omantunnontuskia sanoa kauniisti, mutta päättäväisesti, että heille ei kyllä voi koiraa tuoda, ei miksikään aikaa, eli on oltava muita hoitovaihtoehtoja. Tässä tietysti voi sitten tulla vastaan se ikävä puoli asiassa, että nämä isovanhemmat voi aivan yhtä hyvällä omallatunnolla olla sitten ottamatta lapsenlapsia hoitoonsa. Parasta olisi koittaa selvittää asiat nätisti ja ketään loukkaamatta, molemmin puolin.- tajutonta
Ei kai nyt lapsenlapsia voi koiraan verrata? Ihan outoa.
- niin että
tajutonta kirjoitti:
Ei kai nyt lapsenlapsia voi koiraan verrata? Ihan outoa.
No ei tiettykään, mutta palvelusten pyytämistä ja niiden täyttämistä eri asioissa tietysti voi vertailla.
On todella eri asia olla yhteydessä lapsenlapsiinsa, muodostaa heihin suhde, ja vierailla puolin ja toisin lapsiperheen kanssa, kuin "ottaa lapsia hoitoon".
(Omalta mieheltäni meinasi melkein katketa suhteet sekä lapsiin että lapsenlapsiin, kun näitä hoitoon-tulemisia olisi tarvittu lähes päivittäin, kun mies oli jäänyt eläkkeelle. Omaa aikaa tai elämää ei sitten olisi enää tarvinnut ilmeisesti ollakaan. Onneksi saivat puhuttua asioista.)
- Ärsyyntynyt
Kiitoksia kaikille asiallisista vastauksista. Odotin että koirarakastajat olisivat lynkanneet minut täysin, mutta kiva että tällä palstallakin saa sanoa että ei oikeastaan edes tykkää koirista. Aion todella ottaa asian esiin appivanhempien kanssa, en aio haastaa riitaa vaan sanoa että jäin tuota miettimään että tunnutte matkustavan aika paljon vaikka nyt onkin tämä perheen pienin kuvioissa. Ja että tuon ikäisen koiran perään saisi koko ajan olla katsomassa ja siksi on parempi että joku toinen ottaa sen hoitoon matkan ajaksi.
Kannattaa nämä asiat kuitenkin sanoa aina ääneen kyseessä oleville henkilöille kun muuten jää kaunaksi sitten vaan suotta. Eri asia sitten on että millä tavalla asiasta sanoo. Kun on miljoona tapaa sanoa niin ei kannata valita sitä kaikista ikävintä. - kynäri
Eihän lapsenlapsia tietenkään voi verrata koiraan, mutta hoitamispyyntöjä voi verrata. Jos miniältä ja pojalta tulee jyrkkä ei koiranhoitopyyntöön, niin voihan se olla jonkinlainen kynnys sitten vähän ajan päästä soittaa ja kysyä, että ottaisitteko meidän lapsen hoitoon.
Ei tämmöisestä asiasta nyt kuitenkaan pidä liian suurta myrskyä nostaa. Ei ole yhtään ihme, jos nuokin appivanhemmat on niin ihastuneita koiranpentuunsa. Sellainen voi nimittäin olla oikeasti ihan hirveän hellyttävä, jos ihminen vain yhtään on eläinrakas. Ap:n ei pidä säikähtää, ehkä ne appivanhemmat ei ole tarkoittaneetkaan, että juuri pojan perheen pitäisi sitä koiraa sitten alkaa tarvittaessa hoitamaan.- Tasan
Jos mummulla on koira, lapsenlapsi ei mene mummulle hoitoon. Lapsenlapsi pelkää koiraa tai päin vastoin. Mummulla on kaksi yhtä vaikeaa vahdittavaa, jotka kärsivät toistensa seurasta.
On myös tasan niin, että jos kieltäytyy hotamasta koiraa, voi odottaa ilman muuta, että mummu ei hoida lapsenlasta.
Koira on monelle yhtä tärkeä kuin lapset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1151840Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101763Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1131754Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2551437Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341382Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861008Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50960Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115907Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237901Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347861