surun murtama..

Hei Sinulla on kaikki vielä uutta ja ahdistavaa. Ja tuska on suurin juuri nyt. Mutta yllättävän hyvin pystyit silti erittelemään asioita. Se antaa kuvan, että olet pärjääjä.
Toisen rakkautta ei voi käskeä, opin itse sen todella kantapään kautta nuorena äitini pienen vauvan kanssa. Kun mies oli lähtenyt mallitytön matkaan. (Mallityttö hylkäsi hänet myöhemmin, mutta silloin oli jo kaikki kuollutta.) Rukoilin ja pyysin ja vetosin ja kiristin. Mikään ei auttanut.
Varmempaa olisi ollut keskittyä omaan elämään ja saada mies ajattelemaan, että eikö tuo nyt minua mihinkään tarvitsekaan. Olisi saattanut silloin jopa turhamaisuuttaan näyttää oman arvonsa...

kyllä miehet on joskus todella tyhmiä kun noin käyttäytyy, tiedä itse kokemuksesta ja ei auttanut mikään kun löys niin ihanan naisen..

kiitos "oppinut".. annoit pimeään hetkeen valoa....

tässä on nyt ilmennyt viime päivinä asioita mitkä helpottaa mun oloa koska selvisi että mies onkin täysi paska... puhuu ku ruuneberi mut totuus on toinen.. se miten asia selvisi ei kuulu muille kun mulle mutta pääasia että tiedän miten asia todellisuudessa on... paluuta takaisin liittoon ei ole.. ainankaan minun puolestani... mittani on täysi.. luottamus kun on mennyt ni sitä ei takaisin saa..
nyt pitäis vaan osata selviä asioita sillee et mies maksaa oman velkansa pois eikä jätä mua ihan liriin niiden kanssa...

nyt vain kun asunnon löytäisi ja tekisi oman kodin muualle... vois avata uuden lehden elämässä... rakastan edelleen, se ei ohi mene tosta noin vain mutta muuttuneet asiat helpottavat tuskaa...

Hei,näin kävi mullekin..mutta nyt kun erosta tai eka vaiheesta kulunut puoli vuotta etsin jo uutta parempaa elämää täysillä.Elin narsistin ehdoilla enkä sitä tajunnut ennenkuin nyt ..vapaana.Ota päivä kerrallaan ,selvisit tästä päivästä ja selviät huomisesta.Hän ei ollut arvoisesi..

Annahan ajan kulua. Keskity nyt itseesi ja elämäsi hyviin asioihin. Yritä unohtaa ikävät ja hoida eroon liittyvät rutiinit mahdollisimman hyvin (ja ehtottomasti kirjallisesti) loppuun asti. Myöhemmin kiität itseäsi näistä.

Itse sain vanhemmalta naiselta hyvän neuvon vastaavassa tilanteessa. "Järjestä elämäsi hyväksi itsellesi. Sitten kun tunnet yksin elämisen mukavaksi alat hiljalleen etsiä uutta kumppania." Tein niin ja olen nyt muutamia vuosia myöhemmin äärettömän kiitollinen sekä hänelle että itselleni kun jaksoin.

Meni siihen yli vuosi, että pitkän liiton jälkeen yksin eläminen alkoi tuntua mukavalta. Ehtipä rauhassa käydä kaikki tunteet ja ajatukse läpi.

On tämä hirveää luettavaa, miten ihmiset kohtelee toisiaan. En tajunnut kuinka paljon näitä tapauksia on, ennenkuin lähdin hakemaan tietoa täältä. 90-luvun alussa kolmikymppisenä ollessani ensimmäinen vaimoni otti eron kun oli rakastunut työkaveriin, eli voi se salama iskeä kaks kertaa samaan puuhun, tai sitten minussa on jokin virhe ohjelmoinnissa =)

Pari viikkoa sitten sain tietää että vaimollani on ollut jonkun vuoden suhde työkaveriin. Oli "jäänyt" viestit auki koneessa, mietin näinköhän se kerrotaan kun ei uskalleta sanoa suoraan, tottakai tein virheen kun luin. Oli pyytänyt samaan konserttiin jossa olimme kahdestaan kesällä, viikko sitten piti olla "tyttöjen ilta" johon oli miestä pyytänyt, ym ym...en jaksa noita eritellä, mutta palasia loksahti kohdalleen ja se on kumma miten ihminen osaa valehdella, kun varoo satuttamasta toista. Minua ei satuta muu kuin salailu, johon olen kyllä itsekkin syyllistynyt ja myös ihastuksia ollut itsellänikin.

Meillä on 4 lasta ja arki kiireistä ja rankkaa enkä todentotta minäkään ole osannut viimevuosina vaimoa huomioida. Kaikki arkiasiat hoidettiin, mutta jotenkin oli vieraannuttu ja tuntui että piti varoa kokoajan sanomasta väärin, ettei tulis tappelua pienistäkin asioista.

Olen vähän Dr. Philin kannalla siinä että ihmiset eivät monesti ole ansainneet vielä erota, vaan tuossa kohti pitäis alkaa yhdessä työstämään itseä, omaa käytöstä ja ongelmaa, jos ei sitten toimiskaan, niin edes vastuu siitä, ettei ongelmia jätä toiselle seuraavaan suhteeseen.

Me emme aio erota, vaan tuntuu että jotenkin näin tässä piti käydä, jotta herättäis missä mennään. Ensimmäistä kertaa käytiin avioliiton ongelmat ja kipupisteet jollain lailla yhdessä läpi, tuntuu että ei tarvitse enää pelätä
sanoa asioita ja itsekin löytänyt rakentavamman tavan puhua ja huomioida toinen. Ensin ajattelin kyllä että tämä musertaa, mutta päätin että teen kaikkeni
pelastaakseni 17 v avioliiton. Hurskastelulta voi kuulostaa, mutta kun ajattelee eritoten lapsia ja muita kuin itseä välillä niin se auttaa. Pienillä askeleilla kuitenkin nyt mennään.

Toivon todella sinulle voimia ja muista uskaltaa olla katkera ja itkeä pahaa oloa, vaikkei se helpota kun ajan oloon. Varmasti on luotettavia ihmisiä olemassa, mutta ensin pitää itselle rakentaa usko siihen.

Hei,

Kumpa saisin puhua kanssasi, "surun murtama"
Tarvisten kovasti tukea kaltaiseltasi.
Itselläni erotilanne ja tunteet kuohuavat., minäkin taidan rakastaa edelleen miestäni.