Olen perussuomalainen, mutta siitä huolimatta en aio äänestää presidentinvaaleissa Timo Soinia. En vain pidä Soinin vetämästä kapea-alaisesta linjasta. Muilla persujen kansanedustajilla on paljon tärkeämpiä linjauksia kuin Soinilla, joka keskittyy vain ja ainoastaan EU:n talouteen eikä mihinkään muuhun.
Aion äänestää presidentiksi Paavo Väyrystä. Tähän on muutamia syitä.
1. Olin nuoruudessani punkkari. Me sen ajan punkkarit opimme arvostamaan kaikkia niitä ihmisiä, jotka jotenkin erosivat harmaasta massasta, ja Väyrynen tosiaan erosi. Hän oli 1980-luvulla varsinainen klovni, valtakunnanpelle, joka vakavalla naamalla hauskuutti kansaa - ja samalla myös ärsytti monia. Varsinainen kävelevä Pahkasika-lehti.
2. Nykyään Väyrynen ainoana presidenttiehdokkaana sanoo jatkavansa Paasikiven-Kekkosen ulkopoliittista linjaa. Voitteko kuvitella! Vuonna 2012! Paasikiven-Kekkosen linja oli kova sana Suomessa 1950-70 -luvuilla, ja sitä opetettiin ainoana oikeana ulkopoliittisena totuutena kouluissa siihen aikaan - mutta ei se ole huono linja vieläkään. Väyrynen ainoana siis kannattaa tätä linjaa, joten hän taas kerran ärsyttää, tällä kertaa modernisteja ja eurofanaatikkoja. Juuri nyt me kaipaamme miestä menneisyydestä. Kaipaamme Väyrysen kaltaista vanhaa kapinallista.
3. Edellämainittujen perustelujen lisäksi tulevat mm. Väyrysen EU-kriittisyys, kokemus ulkopolitiikasta vuosikymmenten ajalta, asema Urho Kekkosen viimeisenä opetuslapsena, pyrkimys vanhan, isänmaallisen Suomen palauttamiseen, puheet markan ottamisesta takaisin valtionvaluutaksi jne. Ja mies on lisäksi lausunut: "Minä olen Jumalan valitsema johtaja Suomen kansalle". Aika mykistävä argumentti :D
Luovaa hulluutta ja toisinajattelua Mäntyniemeen - Paavo Väyrynen presidentiksi! NYT!
Tämän takia PAAVO VÄYRYNEN !
Pro Paavo.
1
<50
Vastaukset
- Hän on
hieno ja viisas keskustalainen poliitikko!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1241984Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331910Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101804Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561470Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5231091Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50978Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115920Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347889