Pitäisikö Suomessa olla eläkekatto?
Kyllä 95%
Ei 5%
Ääniä yhteensä: 22521
Toisin kuin aiemmin on väitetty, tavalliset suomalaiset kustantavatkin pomojen jättieläkkeistä.
Helsingin Sanomien mukaan työssä käyvät mattivirtaset ja maijameikäläiset maksavat joka vuosi yli sadan miljoonan euron laskun johtajien ja ylempien toimihenkilöiden lisäeläkkeistä.
Tieto on yllättävä, sillä työeläkejohtajat ja yrityspomot ovat julkisuudessa toistuvasti korostaneet johtajien kaikkien lisäeläkkeiden tulevan henkivakuutusyhtiöiden kanssa tehdyistä vakuutusjärjestelyistä. Tuolloin kustannuksen maksaa yritys eli sen omistajat.
Niin sanotun rekisteröidyn lisäeläkkeen maksumiehiksi joutuvat puolestaan kaikki työeläkemaksujen maksajat, vaikka he eivät tätä lisäeläkettä koskaan saa.
Rekisteröityjä lisäeläkkeen saajia ovat kaikkein hyvätuloisimmat. Selvityksen mukaan sadan eniten työeläkettä saavan henkilön joukosta 60 henkilöä sai niin sanottua rekisteröityä lisäeläkettä vuonna 2010. Kyseessä on huomattava tulo. Sadan eniten työeläkettä saavan eläkkeen keskiarvo oli 17 400 euroa kuukaudessa vuonna 2010. Tästä rahasta taas rekisteröidyn lisäeläkkeen osuus oli noin 26 prosenttia eli noin 4 500 euroa.
Kun työssä käyvät maksavat tästä kaksi kolmannesta, he kustantavat huippueläkeläisille keskimäärin kolmen tuhannen euron lisäeläkkeen kuukaudessa.
HS:n mukaan työeläkeläisten huipulla ovat UPM:n Juha Niemelä (eläkettä 68 000€/kk), Jukka Härmälä (62 000€/kk) ja Sampon Jouko Leskinen (29 780€/kk). HS:n mukaan tulot voivat sisältää muutakin kuin työeläkettä. Summa ei sisällä välttämättä rekisteröityä lisäeläkettä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
2500€ Eläkekatto.
Ja reiolusti verooo
Juu - hyvävelimeininki toimii.
Jos noi "sattumalta" kuolisivat niin noiden eläkkeiden maksu loppuisi ... veronmaksajien rahaa säästyisi.
Paljonkohan virolainen hitman ottaisi maksua?
2.500 euroa/ nuppi.
eih maksi määrää. vaikka 100.
Soittakaa Niinistölle.
Niinistö panee lopun Herrojen Supereläkkeille.
Hehehhehheh Hohoohoo !
Niinistö on ...
Ei sulta kysytä haluatko maksaa vai etkö halua.
Maksat! Ja piste.
Luuletko olevasi jossakin demokratiassa?!