Milloin ne palaavat Suomeen?
Muuttolinnut
xbabe
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
keväällä.
Hähä! :D
Vastahan viimeiset lähtivät :-)
Sekä laulu- että kyhmyjoutsen muuttaa etelään vain sen verran, että löytää avointa vettä. Suuremmassa määrin taisivat joutsenet lähteätänä vuonna Suomesta vasta joulukuussa - ja tuskin silloinkaan kauemmas, kuin merelle kiintojään reunalle.
Samalla tavoin joutsenet myös palaavat. Kunhan jossain on edes hiukan sulaa vettä, joutsenet palaavat hankien keskelle. Mun mielestä jo maaliskuulla
Telkkää sanotaan aikaisimmaksi muuttajaksi ja niitäkin saapuu jo maaliskuulla. Nykyään leutoina talvina monien lintujne kevätmuutto on aikaistunut: vanhat säännöt ei enää päde ja kaikenlaisia muuttolintuja on nähty jo samoihin aikoihin