Olihan se niitä päiviä, kun oltiin nuoria ja vapaita. Seurusteltiin ja pidettiin hauskaa yhdessä. Kaikki vain muuttui iän myötä. Kaikki ympäriltä lähti, eikä siihen enää oikein voinut palata. Se vain tuli jostain. Sanottiin. Mikään ei tullut vain jostain. Se haluttiin vain muuttaa jotenkin toisenlaiseksi, jotta ei tulisi kenellekään paha mieli. Kaikki vain miettivät mistä se paha mieli tuli.
Ehkä ensirakkaus oli liian kova pala monelle, jota ei osattu käsitellä. Sitä heiteltiin ympäriinsä ja kaikki kaatui vain kyyneliin. Lapsen omaiseen hysteeriseen itkuun. Kaikki vain kaatui. Siitä oli tullut paha tapa, josta jokainen tahtoi eroon. Niin kuin minäkin tahdoin. Vaikeinta vain oli päästää irti rakkaudesta, jota en koskaan kertonut hänelle. Pienelle paholaiselle, ketä tappoi minut useammin kuin ketään elävä olento olisi voinut. Olisin ennemmin antanut kaikkien hakata minut kun kärsinyt kipua siitä, kun sydän revittiin yhä uudelleen ja uudelleen ulos rinnasta ja tallottiin. Tuhansiin naisiin tuhansiin osiin. Pettämällä ja tappamalla nekin tunteet mitä joskus olisin halunnut suojella sellaisilta ihmisiltä. Kaikki vain kaatui syliini. En jaksa enää olla kiltti rakkaalleni, jota edelleen rakastan. En pysty olemaan niin, ettei koskaan olisi mitään tapahtunut. Vaikka hän olisi kuinka pahoillaan kaikesta mitä hän minulle on tehnyt.
Minulle hän on vain valehtelija, johon en voisi ikinä luottaa. Hän puhuu ja suu liikkuu, mutta sanat minulle ovat tyhjiä. Merkkaamattomia. Olin niin monta kertaa antanut anteeksi hänen virheensä. Hänen pinnallisuutensa. Enää en voi tehdä sitä, sillä satuttaisin vain itseäni enemmän kuin sillä, että unohtaisin hänen tuottamansa kivun ja antaisin muille mahdollisuuden. Ansaitsen parempaa, vaikka olen vain minä. Kaiken irvikuva katsoessani peiliin. Hän katsoessaan peiliin näkee kauniin naisen ilman ulkoisia vikoja. Mutta minä voin todistaa käsi raamatulla, että hän on oikeasti se hirviö, johon minut sekoitetaan. Hän on susi lampaan turkissa kun taas minä olen lammas suden turkissa.
Hän on edelleen minulle heikko kohta. Rakastanhan häntä vaikka hän ei sitä tiedäkään. En voisi koskaan sitä hänelle kertoa. Ystäväni suojelee minua vaikka tietävät hyvin etteivät voi korvata sydäntä, jonka nainen repi rinnastani taas. Polki sen maahan ja pyysi anteeksi. Ei. Tahtoisin unohtaa kaiken pahan minkä hän minulle teki, mutta en voi. Enkä oppisi mitään siitä, miten petollinen rakkaus on. Varsinkin kun susi puhuu lampaan suulla. Lupaa tyhjää ja antaa aina kipua. Hän varotti minua, että hän ei voi luvata ettei hän satuta. Liian hyväuskoinen kun olen ajattelin, että hän tuntee oikeasti niin kuin oli sanonut. Että hän oikeasti yrittää. Kaikki oli valhetta. Vaikka hän toisin sanookin. Hän sanoo, että kaikki johtuu hänen pinnallisuudestaan. Niin se johtuukin. En kiellä. Hän sanoo, että häpeää ystäviensä seurassa itseään kun ei voi olla rehellinen minun suhteen. Eli toisin sanoen hän häpeää minua. Minäkin häpeän itseäni hänen ystäviensä seurassa. En koskaan voisi olla niin pinnallinen kuin he. He eivät ole koskaan nähneet mikä on oikeasti kaunista. Ei edes rakkaani vaikka hän onkin esimakua saanut. Ei. En voi sanoa häntä enää rakkaaksi. En sitä koskaan sanonut hänelle. En voi häntä sillä nimellä kutsua. Sillä hän ei koskaan voisi riittää siihen asti, että voisin rakastaa häntä oikeasti. Ei enää, sillä hänen on muutettava tapaansa ajatella. Hänen täytyisi tietää jokapäiväinen tuska, joka hiertää sydäntä. Tietoisuus siitä, ettei voi itselleen mitään. Ei voi sille miksi on syntynyt ja sille elämälle, jonka on joutunut valitsemaan. Koska ei voi mitään omalle mielelleen. Hän ei ole koskaan tuntenut minua, enkä koskaan ole näyttänyt hänelle sitä mitä oikeasti olen. Hän olisi muuten vienyt minulta kaiken itsekunnioituksen. Jota on niin vähän muutenkin jäljellä. Mietin vain, ansaitsinko kaiken sen mitä hän antoi minulle. Minä en koskaan pettänyt, en koskaan. Vaikka olisi ollut mahdollisuuksia enemmän kuin jaksan kertoa. Mutta minä pysyin uskollisena hänelle, vaikka hän ei pysynytkään. Minua vain harmittaa se, etten pääse hänestä yli vielä. Koska rakastan häntä. Osa minusta tulee aina rakastamaan. Osa minusta tahtoo aina suojella sitä pientä haavoittunutta sielua, joka oikeasti asustaa siinä pienessä kehossa. Nyt vain minun sydämeni ei enää jaksa tulla tallotuksi. Niin monesti sitä on jo runnottu. Paraneminen vie aikaa. En tiedä koska saan itselleni kylliksi rohkeutta jatkaa sellaisena naisena, jota oikeasti olen. Sydämeni tarvitsee nyt aikaa parantua.
Ilman häntä, jota rakastan. Tulen aina rakastamaan häntä tietysti, mutta miten. Se on ajan kysymys. Toivon vain, että pääsen kunnialla ylös haudasta, jonne upposin. Toivon, että tunteeni laantuvat tätä naista kohtaan, enkä reakoisi niin paljon kuin nyt. En tahdo olla se ketä itkee naisen perään, joka ei tehnyt mitään muuta kuin satuttanut. Hänet oli ihana tuntea silloin kun hän ei ollut jättämässä minua….ja niitä hetkiä oli vähän.
Ehkä ensirakkaus oli liian kova pala monelle, jota ei osattu käsitellä. Sitä heiteltiin ympäriinsä ja kaikki kaatui vain kyyneliin. Lapsen omaiseen hysteeriseen itkuun. Kaikki vain kaatui. Siitä oli tullut paha tapa, josta jokainen tahtoi eroon. Niin kuin minäkin tahdoin. Vaikeinta vain oli päästää irti rakkaudesta, jota en koskaan kertonut hänelle. Pienelle paholaiselle, ketä tappoi minut useammin kuin ketään elävä olento olisi voinut. Olisin ennemmin antanut kaikkien hakata minut kun kärsinyt kipua siitä, kun sydän revittiin yhä uudelleen ja uudelleen ulos rinnasta ja tallottiin. Tuhansiin naisiin tuhansiin osiin. Pettämällä ja tappamalla nekin tunteet mitä joskus olisin halunnut suojella sellaisilta ihmisiltä. Kaikki vain kaatui syliini. En jaksa enää olla kiltti rakkaalleni, jota edelleen rakastan. En pysty olemaan niin, ettei koskaan olisi mitään tapahtunut. Vaikka hän olisi kuinka pahoillaan kaikesta mitä hän minulle on tehnyt.
Minulle hän on vain valehtelija, johon en voisi ikinä luottaa. Hän puhuu ja suu liikkuu, mutta sanat minulle ovat tyhjiä. Merkkaamattomia. Olin niin monta kertaa antanut anteeksi hänen virheensä. Hänen pinnallisuutensa. Enää en voi tehdä sitä, sillä satuttaisin vain itseäni enemmän kuin sillä, että unohtaisin hänen tuottamansa kivun ja antaisin muille mahdollisuuden. Ansaitsen parempaa, vaikka olen vain minä. Kaiken irvikuva katsoessani peiliin. Hän katsoessaan peiliin näkee kauniin naisen ilman ulkoisia vikoja. Mutta minä voin todistaa käsi raamatulla, että hän on oikeasti se hirviö, johon minut sekoitetaan. Hän on susi lampaan turkissa kun taas minä olen lammas suden turkissa.
Hän on edelleen minulle heikko kohta. Rakastanhan häntä vaikka hän ei sitä tiedäkään. En voisi koskaan sitä hänelle kertoa. Ystäväni suojelee minua vaikka tietävät hyvin etteivät voi korvata sydäntä, jonka nainen repi rinnastani taas. Polki sen maahan ja pyysi anteeksi. Ei. Tahtoisin unohtaa kaiken pahan minkä hän minulle teki, mutta en voi. Enkä oppisi mitään siitä, miten petollinen rakkaus on. Varsinkin kun susi puhuu lampaan suulla. Lupaa tyhjää ja antaa aina kipua. Hän varotti minua, että hän ei voi luvata ettei hän satuta. Liian hyväuskoinen kun olen ajattelin, että hän tuntee oikeasti niin kuin oli sanonut. Että hän oikeasti yrittää. Kaikki oli valhetta. Vaikka hän toisin sanookin. Hän sanoo, että kaikki johtuu hänen pinnallisuudestaan. Niin se johtuukin. En kiellä. Hän sanoo, että häpeää ystäviensä seurassa itseään kun ei voi olla rehellinen minun suhteen. Eli toisin sanoen hän häpeää minua. Minäkin häpeän itseäni hänen ystäviensä seurassa. En koskaan voisi olla niin pinnallinen kuin he. He eivät ole koskaan nähneet mikä on oikeasti kaunista. Ei edes rakkaani vaikka hän onkin esimakua saanut. Ei. En voi sanoa häntä enää rakkaaksi. En sitä koskaan sanonut hänelle. En voi häntä sillä nimellä kutsua. Sillä hän ei koskaan voisi riittää siihen asti, että voisin rakastaa häntä oikeasti. Ei enää, sillä hänen on muutettava tapaansa ajatella. Hänen täytyisi tietää jokapäiväinen tuska, joka hiertää sydäntä. Tietoisuus siitä, ettei voi itselleen mitään. Ei voi sille miksi on syntynyt ja sille elämälle, jonka on joutunut valitsemaan. Koska ei voi mitään omalle mielelleen. Hän ei ole koskaan tuntenut minua, enkä koskaan ole näyttänyt hänelle sitä mitä oikeasti olen. Hän olisi muuten vienyt minulta kaiken itsekunnioituksen. Jota on niin vähän muutenkin jäljellä. Mietin vain, ansaitsinko kaiken sen mitä hän antoi minulle. Minä en koskaan pettänyt, en koskaan. Vaikka olisi ollut mahdollisuuksia enemmän kuin jaksan kertoa. Mutta minä pysyin uskollisena hänelle, vaikka hän ei pysynytkään. Minua vain harmittaa se, etten pääse hänestä yli vielä. Koska rakastan häntä. Osa minusta tulee aina rakastamaan. Osa minusta tahtoo aina suojella sitä pientä haavoittunutta sielua, joka oikeasti asustaa siinä pienessä kehossa. Nyt vain minun sydämeni ei enää jaksa tulla tallotuksi. Niin monesti sitä on jo runnottu. Paraneminen vie aikaa. En tiedä koska saan itselleni kylliksi rohkeutta jatkaa sellaisena naisena, jota oikeasti olen. Sydämeni tarvitsee nyt aikaa parantua.
Ilman häntä, jota rakastan. Tulen aina rakastamaan häntä tietysti, mutta miten. Se on ajan kysymys. Toivon vain, että pääsen kunnialla ylös haudasta, jonne upposin. Toivon, että tunteeni laantuvat tätä naista kohtaan, enkä reakoisi niin paljon kuin nyt. En tahdo olla se ketä itkee naisen perään, joka ei tehnyt mitään muuta kuin satuttanut. Hänet oli ihana tuntea silloin kun hän ei ollut jättämässä minua….ja niitä hetkiä oli vähän.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä koskaan sekoita rakkautta ja sääliä keskenään, naiset käyttävät sitä hyväkseen.
Yritä päästä yli tuosta. Korjaa oma sydämes ja jatka eteenpäin. Oot varmasti oppinu tuosta suhteesta paljon,ainaki sen mitä haluat ja et halua sitte seuraavasa. Oot vahvempi ja osaat sanoa sen mitä tunnet sillon ku tiedät että se pitää sanoa/kertoa. Vika ei ole ollenkaan sussa,älä ajattele niin. Ehkä se toinenki joskus ymmärtää mitä se oikeasti teki sulle ja oppii siitä ja te molemmat ootte vahvempia henkisesti ja kokeneempia. Mutta älä satuta ite itteäs enää enempää tuolla...