Sain avopuolisoltani ns.vaparin

Nemesis1111322

Olemme 30-kymppinen pariskunta ja yhtesistä eloa takana miltei kymmenen vuotta. Seksi on ihan perushyvää mutta

Vähän kaavamaista jo. Ollaan usein puhuttu fantasioista ja toiveista jne. Seksin piristämiseen oli ajatuksena myös toisen kumppanin kokeileminen. Tyttöystäväni ei kuitenkaan tähän halunnut itse ryhtyä, eli vieraan miehen kanssa naiminen ei kuitenkaan ollut sellaista mihin hän oikeasti haluaisi ryhtyä. Sanoi kuitenkin että jos haluan itse kokeilla niin saan siihen luvan häneltä yhden kerran, kuulostaa toisaalta loistavalta mutta mahtaako siitä loppujen lopuksi koitua jotain pahaa.

18

2604

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paljon nähnyt

      Siitä vaan kunhan varaudut siihen että tyttöystäväsi on kohta ex-tyttöystävä.

      Luepahan muutamia esimerkkejä vaikka tältä palstalta, tai kokeile jos et halua muutan uskoa.

    • voi poika parkaa

      Eikö muita keinoja seksielämän piristämiseen ole kuin toinen nainen? No hoh hoijaa. Melko mielikuvituksetonta. Enkä tosiaan usko että tuollainen toimisi. Jos ollaan tähänki asti oltu ns normaalissa parisuhteessa niin voit sanoa sille hyvästit jos menet kokeilemaan. En myöskään voi uskoa että naisesi oli täysin tosissaan, halusi tietää mitä sinä vastaisit jos hän ehdottaisi.

    • 7

      Saatte siitä suhteeseenne "mörön", johon aina palataan ja joka kasvaa vuosien saatossa.

    • oh noes :/

      Miksette kokeile jotain asusteita/asuja sun tyttöystävälle? Tai jos hän tykkää esim. rajummasta otteesta, ostatte jotain sitomisvälineitä jne. Ei sen piristysruiskeen tosiaankaan aina tarvi olla se, että kokeillaan vierasta...

    • ölkjhrtoppäö.dgjkk

      en suosittele

    • Benny Hill

      Elämässä sattuu kaikenlaista. Faija kerto jurrissa vanhemmistaan juttua,joka oli tapahtunut heidän ollessaan nuoria. Ne asu silloin menetetyssä Karjalassa. Illalla oli oventaakse ilmestynyt laukkuryssä kyselemään yösiaa. Vaari tarjos mestan . Bunkka oli sellanen leveä laveri Ryssä oli toisessa laidassa mummo keskellä ja vaari toisessa laidassa. No ne rupes koisaa. Yöllä vaari heräs kun punkka nytkähteli ja sano mummolle. Musta tuntuu et toi ryssä panee suo. Mummo siihen, et nii mustakin. Vaari sano. Kiellä sitä johon mummo vastasi. Millä kiellän kun en osaa venäjää.

      • Pappa liukkaille.

        Ja juttu jatkuu.., vaari muisti, että naapurin renkihän osaa solkata venättä ja veti kengät loppaan, että hakee tulkiksi. Oli ovella menossa kun mummo sanoi, potki kengät pois.., tuntuu jo lopettelevan.


    • ffffffffffffffffffff

      muijallas on jo salapano,nyt pitää saada se ero susta ja pääsee panee sitä uutta uhria

    • kolmeneljäjuustoisku

      Voisin kuvitella saman tilanteen omalle kohdalleni myös. Itse oon sitä mieltä, että jos ootte tuosta asiassa ihan hyvässä ja rakentavassa hengessä puhuneet niin minun mielestä sillon sinun ei tarttee enää miettiä muuta kun että haluatko sen tosiaan itse tehdä. Älä enää murehdi sitä, että pahoittaakohan se toinen nyt mielensä vaan kun asiasta on puhuttu niin thats it. Piristääkö se suhdetta vai ei niin on toinen juttu... voi hyvinkin olla. ( ainakin saat varmasti erittäin hyvän kokemuksen..hohohoh!!) :)

    • !!!

      ETPÄ!

    • minä vain

      En todellakaan suosittele kokeilemaan. Oletko ottanut huomioon sen, että naiset ovat yleensä aika tunteellisia? siis tarkoitan sitä, että jos jonkun tuntemattoman otat niin siitä voi koitua sala romanssi tai mikä pahempaa se tuntematon muija ihastuu sinuun ja alkaa "vainoamaan". Ja olisiko se sitten muka sen arvoista, että oma muija kotona ja sinä vääntämässä jotain vierasta ämmää jossain muualla, pystyisitkö muka itse siihen? minäkin olen seurustellut jo saman ihmisen kanssa 12v ja meillä on kaksi lasta, meidän seksi elämää piristää jännitys siis eli menemme jonnekin rannalle, metsään, koirapuistoon jonnekkin ulos ja panemme siellä. siitä tulee se fiilis ja intohimo, suosittelen kokeilemaan. hyvää jatkoa teile ja toivon MIES ettet lähde aidan toiselle puolelle!

    • PolyAm

      Todellakin suosittelen kokeilemaan. Tyttöystäväsi on aarre, jos on noin vapaamielinen. Parasta olisi tietysti tehdä asiat kimpassa, mutta niin vapaamielistä kolmatta osapuolta on vaikea löytää. Mitä vain voi tehdä, mutta ei millä tavalla vain. Varsinkaan mihinkään salasuhdevirityksiin ei kannata lähteä, ihan avoimesti vain.

    • naikkonennnnn

      Tulee oikein pahamieli kun lukee tämmöistä..
      Mutjoo, sen jälkeen saatkin sit ravata iskemässä, naisia sänkyyn,
      koska silloin sulla ei ole enään sitä naista, joka pitää järjestystä.
      Ehkä naisesi testaa sinua, että menetkö heti, jos saat luvan vai jäätkö naisesi luokse rakastamaan, ja luomaan jotain uutta piristystä sänkyyn.

    • 1+2+3

      Olemme jo vähän vanhempi pari, yhdessä lähes neljännesvuosisata, kaksi aikuista lasta. Seksiäkin on edelleen muutaman kerran viikossa, mutta joskus vähän tylsää. Mies ei innostu mistään uudesta.

      Meillä tietääkseni vain minä harrastan vieraita, mieheni luvalla. Emme keskustele salasuhteista, vaikka muuten lähes kaikesta. Mieheni on paras ystäväni.

      En välttämättä suosittele, mikäli molemmat eivät hyväksy toimintamallia. Meillä tämä toimii, kaikilla ehkä ei. Monet ihmiset ovat mustasukkaisia, haluaisiavat omistaa toisen kokonaan.

    • Panox

      Olisit onnellinen edes siitä kaavamaisesta seksistä! Missä mahtaisimme olla jos esi-isämmekin olisivat päivät pitkät etsineet g-pistettä?

    • rairuoho'

      Tietäähän sen nyt kokeilemattakin, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen.
      Ja se mikä on kiellettyä, viehättää päivä päivältä yhä enemmän ja viimein vie kokonaan mukanaan. Onko se nyt sitten niin paha asia, kun meillä on käytössämme vaan se 1 elämä.

    • kiva rakastaa

      se on kuin eron haluaisi,mä ainakin arvostan vaimoani niin paljon etten uskaltaisi kokeilla(eikä ole tarvettakaan kiva kun rakastaa vielä 15vuoden jälkeenkin

    • Erinomainen asia jota kokeilin myös vuodenpäivät ja näin 50 v ainoa harmi oli ,että uusi oli aivan uskomaton seksinsaralla joten yö uneni jäivät 3-4 tuntiin.Molemmat ehdottivat jatkossa jos kolmistaan muutamme yhteen kun heistä tuli ystävät.
      Näin se homma toimii siitä vaan apajalle

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      336
      701
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe