Ikäero

Hmm on tästä vissiin aiemminkin keskusteltu, mutta...

Kävipähän sitten niin että juhannuksen alla tuli tavattua baarissa yksi nainen. Tavattiin nyt jälkikäteenkin ja tuntuisi siltä että voisi tulla jotain (?). Molemmat ollaan vapaita eikä kummallakaan ole lapsia. Hän (nainen) on eronnut jo joitain aikoja sitten.

Juolahti nyt mieleen että millaisia tuntoja on ikäeroista. Itse olen 27-vuotias mies, hän 34-vuotias nainen. Hän käy kokopäivätöissä, itse olen vielä päätoiminen opiskelija. Mietittiin tuossa edellisellä kerralla, että miksi se on näin päin kummalista että kaikki alkavat ihmetellä. Jos tilanne olisi päinvastoin niin tuskinpa kukaan ihmettelisi yhtään...

Kommentteja ?
6925
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No höh! Tossako on sun mielestä aihetta jutuksi "ikäero"? Eihän tuollaista ikäeroa edes naisen "hyväksi" enää nykypäivänä kukaan ihmettele. Mun rakas ystävätär meni naimisiin 27-vuotiaana 19-vuotiaan jenkkikundin kanssa. Kaikki sanoivat, ettei onnistu. Pari on edelleenkin yhdessä ja heillä on kolme lasta.

Itse myös ihastun ihan järestään itseäni nuorempiin miehiin. Olen 40-vuotias ja uusimmat ihastukseni ovat 31-ja 26-vuotiaat. Olen mielestäni mieleltäni hyvin nuori (siis kehittymätön?), parin netin "henkinen ikä"-testin mukaan korkeintaan 29-vuotias. Ulkoisesti olen myös hyvin säilynyt, normaalikokoinen, urheilullinen, ei ryppyjä etc. Miksei siis minulla olisi oikeus ihastua nuoriin miehiin. Siis tervetuloa nuoret (ja ennenkaikkea viriilit) miehet elämääni! Olisi paljon annettavaa.

Ikäväkseni voin todeta, että (se oikeasti vähäinen) charmini on toistaiseksi iskenyt vain miehiin, jotka ovat minua vähintään 30 vuotta vanhempia... Itseluottamus, elämänkokemus ja korkea koulutus kai pelottavat nuorempia miehiä liikaa.

Äänestä

10:nen vuoden ikäero pistäisi jo minutkin miettimään. Toisaalta kukaan ei kohottele kulmiaan, jos mies on 10-15 vuotta vaimoaan vanhempi.

Kyse taitaa olla siitä kuinka valmis itse olet kestämään jatkuvat ihmettelyt ikäerostanne ja tuleeko nimenomaan se väliinne myöhemmin, kun siitä koko ajan muistutetaan. Jos muutoin olette samanoloiset, niin mitä väliä. Ei mitään.

Eikös muuten Mika Häkkisen ja Erjan ikäerokin ole tuota luokkaa ja hyvin näyttää menevän.

Äänestä

Sä tuota ikäeroa ihmettelet, vai pitikö vaan päästä kertomaan. Totta kai on kiva kertoa löytäneensä jotain erinomaista, siitä ei ole kyse, vaan tuosta kysymyksen asettelusta.

Jos sä oikeasti emmit tuon ikäeron takia, niin varmaan kannattaa unohtaa koko juttu: kumpikaan teistä ei tule enää nuortumaan, joten ongelma on vain kasvamaan päin.

Jos taas ihan kurillasi kysyit, vaikka ikäero ei sua haittaa, niin asiallisesti voin sanoa, ettei tuo ole ikäero eikä mikään enää noissa kymmenissä. Jos olisitte 17 ja 23 voisi vähän ihmetellä, mutta mitä enemmin vuosikymmeniä tulee tuollaista eroa ei edes huomaa.

Mä olen 42 ja mun nyt tosin exsiippa on 36, eikä meistä tiennyt päältäpäin että toinen olisi toistaan vanhempi. Siippa ei ollut yhtään sen vanhemman näköinen kuin ikäisensä, mutta mä olen kait jotenkin keskenkasvuinen (netin henk.iäntestit näyttää pysyvästi 27v.) ja kakaramainen, ettei ikä noussut missään vaiheessa kynnyskysymykseksi. Lisäksi mulla ei ole omanikäisiä ystäviä eikä kavereita just ollenkaan, kaikki on järestään sen 10-14v. nuorempia tai sitten reilusti mua vanhempia. Kaitpa se on tyylistä enemmän kiinni kuin syntymävuodesta. Aika harva, jos kukaan on sitä päässyt valitsemaan. Jos olisi, mä olisin halunnut syntyä joko vuonna 1969 tai sitten suurena vuonna naintiin-nainti-nain (1999), mutta kukaan ei kysynyt.

Äänestä

Eihän tossa ikäerossa ole mitään outoa, mun tuttu mies on iältään 23 ja sen naisystävä 37..aluks sitä monet ihmetteli jne..mutta jos toisesta välittää ja muutenki tulee juttuun niin antaa mennä vaan!

Äänestä

Meilläkin on mieheni kans ikäeroa melkein 6 vuotta. Hän vain on 21 ja minä 27. Ja hyvin sujuu. Ehkä monet jotka tämän tietävät ensin ihmettelevät ja kummeksuvat, mutta kun he sitten lopulta näkevät meidät yhdessä, he eivät enää mieti miksi.
Ja toisaalta mitä se kenellekkään kuuluu. Sinähän annat sydämmesi hänelle joka sen ansaitsee omasta mielestäsi. Vasta aika näyttää teille oliko ratkaisu oikea vai väärä. Ja mitäänhän ei saa jollei uskalla sitä tavoitella.

Onnea!

Äänestä
  • Minä ihastuin 10 vuotta nuorempaan mieheen, joka tosin ei tiedä sitä. Ihmettelin itseäni, mutta tajusin, että kemiamme ja ajattelumme kohtaavat samalla tasolla. Ja meillä on mukavia hetkiä yhdessä.

    Pönttöä, ei tule kuitenkaan mitään, sillä tällä on vakityttö, joten olen tässä koittanut etääntyä takavasemmalle kiltisti, ja unohtaa koko miehen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nytkö kolahti? kirjoitti:

Hmm on tästä vissiin aiemminkin keskusteltu, mutta...

Kävipähän sitten niin että juhannuksen alla tuli tavattua baarissa yksi nainen. Tavattiin nyt jälkikäteenkin ja tuntuisi siltä että voisi tulla jotain (?). Molemmat ollaan vapaita eikä kummallakaan ole lapsia. Hän (nainen) on eronnut jo joitain aikoja sitten.

Juolahti nyt mieleen että millaisia tuntoja on ikäeroista. Itse olen 27-vuotias mies, hän 34-vuotias nainen. Hän käy kokopäivätöissä, itse olen vielä päätoiminen opiskelija. Mietittiin tuossa edellisellä kerralla, että miksi se on näin päin kummalista että kaikki alkavat ihmetellä. Jos tilanne olisi päinvastoin niin tuskinpa kukaan ihmettelisi yhtään...

Kommentteja ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu