s-n loppu

Mieheni ilmoitti jokin aika sitten, että ei enää s-ä iltaisin, koska aamulla on aikainen ylösnousu. Illat vain ovat oikeastaan se ainoa hetki, kun lapset nukkuvat. No nyt sitten jo pari viikkoa ilman. Olen nyt sitten ajatellut, että haluaa elää vain kämppiksenä. Välillä voin lähes pahoin tästä tilanteesta. Hakeeko hän s-n muualta vai miten on?
9189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kannattaisi ehkä keskustella, ettet suotta itseäsi kiusaa. Tähän nyt varmaan joku kohta jo sanoo että toki hakee seksin muualta mutta mitä sitä arvuuttelemaan vaan nosta kissa pöydälle. Asiat ei keskustelematta ainakaan mihinkään etene.

Äänestä

Kysy siltä, herrajumala!!!!!
Mistä kukaan Suomi24-palstalla vois tietää mitkä syyt taustalla piilee!

Äänestä
  • Niin, vaikka täällä yleensä olaan tietävinään kaikki.

    Äänestä

Meillä ei aivan samanlainen tilanne ole mutta kuitenkin olen elänyt reilun kuukauden ilman seksiä. Ennen raskautta harrastimme mieheni kanssa muutamiakin kertoja päivässä. Raskauden aikana suunnilleen kerran kaksi päivässä. Mutta lapsen synnyttyä seksiä ei ole ollut lainkaan, vaikka olen ehdotellut, niin sanomalla suoraan kuin vihjailemalla. Hän ei kuitenkaan ole yhtään halukas tekemään minulle mitään, mutta minun pitäisi hänelle tehdä lähes päivittäin jotain. Tiedän että elämämme on muuttunut täysin lapsen myötä, mutta silti minusta tuntuu kuin syy seksittömyyteen on se, että kehoni on muuttunut ja mieheni ei pidä minua enää niin seksikkäänä kuin ennen.

Äänestä
  • Mitä? 2 krt/pvässä? Kävittekö duunissa ollenkaan?..No alkuhuuma voi ollakin just sitä että ollaan koko ajan iholla ja limakalvot huutaa hoosiannaa..;D Toki äitiys muuttaa kaikien vartaloa jakyllä ne puolisot siihen tottuu(ellet ole lihonut vaikka 30kg) Miehetkin väsyy kun käyvät töissä ja saattavat yövalvomiset niitäkin rassata vaikka vaimo hoivaa vauvaa..kyllähän siinä herää herkästi molemmat kun vauva itkee,,Kysy puolisoltasi..:)

    Äänestä

  • Oliko synnytyksessä mukana?

    Jotkut miehet ovat niin heikkoja mieliltään, että kun näkevät jotain sellaista mitä synnytyksessä on, se jättää lähes traumoja ja tosiaan ei näe enää sinua seksuaalisesti, kun tuo synnytys on vaan mielessä.

    Äänestä

  • Seksi on arka asia ja menee herkästi rikki. Lasten syntyminen heittää niin monta kapulaa rattaisiin, että seksi jää monella pariskunnalla sivuun tai ainakin muuttuu väkinäiseksi. Miehesi on todennäköisesti vaikea nähdä sinua rakastajattarena, kun olet niin itsestäänselvästi äiti.

    Nämä asiat eivät ole tietoisia vaan tulevat jostain alitajunnan syvyyksistä. En usko, että niille paljon mitään voi. Meilläkin seksi lasten synnyttyä ensin väheni radikaalisti ja muutaman vuoden sisään loppui kokonaan. Enpä enää edes muista, miltä seksi tuntuu.

    Äänestä

Vaihtoehto on et hommaatte lapsen vahdin pariksi tunniksi päivällä ja sit nus..sitte kuin kanit.

Äänestä

Lapsenvahdin hommaaminen hyvä idea ja olen ehdottanut asiaa hänelle, mutta tämä ei halua laittaa lasta hoitoon vaikka ei itse sitä hoidakkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


agjdäaskl kirjoitti:

Mieheni ilmoitti jokin aika sitten, että ei enää s-ä iltaisin, koska aamulla on aikainen ylösnousu. Illat vain ovat oikeastaan se ainoa hetki, kun lapset nukkuvat. No nyt sitten jo pari viikkoa ilman. Olen nyt sitten ajatellut, että haluaa elää vain kämppiksenä. Välillä voin lähes pahoin tästä tilanteesta. Hakeeko hän s-n muualta vai miten on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu