Mieheni ei tue minua.

Raakasti todeten äijäsi on oikeassa, kuolleet ovat kuolleita ja sillä hyvä.
Inhimillisesti asiaa katsoen se onkin toisenlainen, tietynlainen sureminen kuluu ihmisen eloon mutta ei siihen märehtimään saa jäädä.

Sinulla on lupa surra ja puhua surustasi. Itkukin on vain hyväksi ja saat tunteet puretuksi. Puhu ystäville tai ammattilaiselle. Miehes ei ole tottunut puhumaan tunteista eikä osaa suhtautua normaaleihin tunnereaktioihin, ehkä lapsuuskodista alkaen, ja sitä on vaikea nyt enää opetella. Kai sinun täytyy tyytyä siihen että siihen ei miehesi pysty, ja etsiä henkinen tuki ja lohdutus muualta.

On kamalaa kun ystävä kuolee, ja ikävä ja kaipaus tulee pintaan vielä pitkään. Vähitellen alat muistella hyviä ja iloisiakin asioita, ja huomaat että hänen muistonsa ei tarvitse kuolla, ja hän on muistoina mukana elämässäsi, tukijana ja nauvojana. Huomaat myös, että voit tuntea surua ja iloa samanaikaisesti ja vähitellen elämän iloiset asiat voittavat

Kannattaa puhua jollekulle vaikka neuvolapsykologille, nyt kun olet siunatussa tilassakin. Puhua myös miehesi oudosta käytöksestä. Epäempaattinen pösilö.
Valitteluni huonon miesvalinnan takia ja onnea odotukseen, voimahali sinulle surussasi. Nyt pistät jalat ristiin pariksi viikoksi, siis kieltäydyt seksistä, kunnes mies pikkusen ymmärtää jostakin jotakin ja ehkä osaa pyytää anteeksi. Ts. jos toinen käyttäytyy huonosti, sinun ei tarvitse hyväksyä sitä. Osoita loukatut tunteesi niin selvästi, aste asteelta selventäen jos ei mene perille, että hänen on pakko ne vähintäänkin hyväksyä jos osanotto on mahdotonta. Se, että hän on kovettanut itsensä ja jäädyttänyt tunteensa, ei tarkoita etteikö nainen saisi surra ystäväänsä. Ja tarvitsisi juuri nyt tukea ja turvaa.
Matkusta viikoksi sukusi luo, ota sairaslomaa tarvittaessa, ja jätä hänet miettimään!

Käy puhumassa ammattiauttajalle, jos ei muita kuulijoita ole..niin ikävältä kuin se kuulostaakin, se voi olla ainoa kanava mihin voit purkaa surusi järkevästi.

Jokaisella meillä on omanlaisensa käsitys kuolemasta ja surun kokemisesta. Sinulla on oikeus surra ja jos sitä joku ei ymmärrä, pysyttele poissa sellaisten ihmisten seurasta. Sure silloin kun surettaa, iloitse kun olet iloinen. Älä muuta itseäsi muitten vaatimusten mukaiseksi.

Suru ja kaipaus lähtevät vain niitä tunteita tuntemalla ja ajan kanssa. Oli läheinen tai ei, poismeno koskettaa aina tunteellista ihmistä. Tällä hetkellä itse suren lapsettomuuttani, se suru ei ehkä koskaan hälvene. En tiedä milloin voin laskea tuskasta irti, mutta toivon, että se päivä vielä tulee kun pääsen tämän asian yli lopullisesti. Inhoan ajatustakin, että en päässyt kokemaan äitiyden riemua ja tuskaa, kasvanut ihmisenä lasten kanssa..ei näitä tuskia voi verrata, mutta samanlainen loputtomuus niissä on. Et saa ystävääsi takaisin, kadut ehkä sanomattomia asioita. Anna itsellesi anteeksi sellaiset asiat, joille et voi enää mitään. Kunnioita ystäväsi muistoa, sytytä kynttilä ja mieti itsellesi se aika ja paikka, jossa voit arvostelutta häntä surra ja muistaa.

Toinen vaihtoehtosi on tietysti istuttaa mies kuuntelemaan se mitä sinulla on sanottavana. Jos haluat suhteestanne syvemmän ja näet onko mies oikeasti tukenasi kaikessa hyvässä ja pahassa, kerrot hänelle miltä tuntuu siten että hän sen oikeasti ymmärtää. Hänen ei tarvitse ottaa suruasi kannettavaksi, mutta riittäisi että hän antaa sinulle tilaa. Suru menee aikanaan ohi, nythän se on niin tuore että olisi petosta yrittää sivuuttaa koko asia..

Voimia!

Älä sure miehesi käytöstä, ehkä hän ei uskalla näyttää tunteitaan. Sure ystävääsi niin kauan kuin haluat, menetys on varmasti suuri. Et saa tukea tai ymmärrystä miehellesi tähän asiaan, se on fakta joka sinun on tajuttava. Jaa surusi jonkun toisen kanssa tai sitten ammattiauttajalla. Unohtaa ei tietenkään tarvitse, ei varsinkaan sen takia kun joku niin sanoo.

Heitä vit..tuun tollanen äijä jos ei tue sua surun kohdatessa. Ystävät on tärkeitä ja on luonnollista surra jos joku kuolee.

Saat keskusteluapua valtakunnallisesta kriisipuhelimesta, tai kirkon perheasiain neuvottelukeskusksesta (käynnit, terapeutti) tai sitten kriisikeskuksesta puhelimella tai käynti. Nimettömänäkin. Googlaa.
Itse muuttaisin erilleen, mies on jotenkin pelottavan kuuloinen ja jos haukkuu. Hän ei tunne sympatiaa ehkä lainkaan, jatkossakaan.

Taas yksi tälläinen itsekäs huora jolle kaikki on miestä tärkeämpää. Sinuna keskittyisin mieheesi ja unohtaisin kuolleet ämmät. Turha tulla tänne poraan kun mies käy vieraissa, eikä ihme ei kukaan jaksa kattella pillittävää ja itsekästä huoraa. Oikein toivon että ukkos ettii paremman! Jos mun miehelle olisi kaverit tärkeämpiä niin ovea näyttäisin. Tuossa juuri syy miksi miehet pettää kun kaiken maailman kaverit menee toisen edelle!

Minä menetin läheisen ihmisin joitain viikkoja sitten. Mieheni antoi surra, lohdutti ja piti lähellä. Ensijärkytyksen jälkeen yritin hoitaa arjen asiat edes jotenkin. Vaikka taisin toimia vain robottimaisesti.

Hautajaiset pari viikkoa myöhemmin nosti taas surun pintaan.

Hautajaisiltana kotiin päästyämme mies halusi seksiä. En antanut.
Seuraavana päivänä hän itketti minua heti aamiaispöydästä iltaan saakka. Hänellä oli asia ja pointti mutta päivä totaalisen väärä.

Ne miehet, ne miehet.

Muista, että on helpompi surra nyt täysillä niin kauan kuin surettaa, loppuu se johonkin kuitenkin ajan kanssa KUIN että yrität esittää urheaa, teeskentelet että kaikki on hyvin ja unohdat surra. Kyllä se täytyy käydä läpi. Tänään vähän enemmän, huomenna jo hieman vähemmän.

Sun mies ei ole empatiaa tunteva tai sitten häntä ahdistaa nähdä surusi eikä oikein osaa lohduttaa sinua.Jos kerrot että tarvitset kuuntelijaa..muuttuko asenne? Mene vaikka juttelemaan th tai pyydä psykologille aika..

Unohda tunnevammainen mieäs.

Miehesi on sika!

Ehkä vain kouluttaa sinua vahvemmaksi ihmiseksi? Niin kuollut on kuollut ei takasin tule. Oikeassa on. Tarpeeksi kun elät tuon kyynisyyden alla itsesyäkin tulee samanlainen lopulta ja onnellinen liitto taattu. Molemmat patoon tunteensa ja odottaa kumpi kuolee ensi että vihdoinkin pääsee elämään yksin ja onnellisena.