Olen hakemassa osa-aikatyöstäni työvoimapoliittiseen koulutukseen (lähihoitajaksi).
Te, jotka olette päässeet kyseiseen koulutukseen, voisitteko antaa vinkkejä, miten kannattaa herättää valitsijoiden mielenkiinto omassa hakemuksessa?
Millainen pääsykoe oli? Oliko vaikea päästä jne.
Olen yo-merkonomi.Olen tehnyt toimistotyötä, postin työtä, siivoushommia ja kotiäitinä 7 vuotta. Lisäksi olen suorittanut psykologian perusopinnot. Haluaisin ihan valtavasti päästä kyseiseen koulutukseen. Pelkään kuollakseni, etten tällä kertaa pääse. Pääsykokeita en enää pelkää, sillä siellähän katsotaan vain persoonaa ja eipä omaan persoonallisuuteen voi paljon vaikuttaa...
Työvoimapoliittinen lähihoitajakoulutus, pääsykokeet yms?
23
4107
Vastaukset
- Pirtsakka tää
Ihan faktana, se piirustustehtävä ja haastattelu ovat ne ratkaisevat tekijät. Piirtele kukkia ja yksisarvisia ynm. Ja hymyile haastattelussa ja ole avoin sekä innostunut. Ei voi mennä pieleen.
Mietin ihan samaa, haaveena ois päästä sinne. Mietin vaan sitä että pääseekö työvoimapoliittiseen koulutukseen ilman minkäänlaista tutkintoa? Olen tosiaan peruskoulun jälkeen kokeillut vaikka mitä ja koulukiusaamisen takia en haluaisi opiskella enää päivääkään nuorten toisenasteen koulutuksessa. Jotain vinkkejä hakemuksen kirjoittamiseen??
Jos saa olla utelias, minne päin maailmaa aloittaja tahtoisi hakea? :)- Tuleva lähihoitaja?
Olen hakemassa lähihoitajakoulutukseen Oulussa. Katsotaan, miten käy. Mun tietääkseni hakemuksessa kannattaa kertoa, miksi haluaa hakea koulutukseen ja minkä takia hakija kannattaisi ottaa koulutukseen.
En osaa vastata tuohon, voitko hakea koulutukseen jos sinulla ei ole ammatillista pohjakoulutusta. Kannattaa kysyä neuvoa Te-keskuksien koulutusneuvojilta. Minä sain sieltä ainakin todella hyvää tietoutta.- Belsepuuppi
Peruskoulu riittää pohjakoulutuksena. Kouluun pääsemisestä taas....hakijoita voi olla muutama sata ja karsintaan pääsee se kolmisenkymmentä joista puolet valitaan. Karsintaan pääsemisessä ovat etusijalla ne joilla on jo kokemusta hoitoapulaisena työskentelystä. Tämä siis työkkärin järkkäämistä kursseista. Yhteishaussa kouluun pääseminen on kouluttajasta riippuen hieman helpompaa. No diakonissalaitos on aika kranttu siinä asiassa ja melkein edellyttää jonkunlaista kokemusta hakijalta. Oppisopimus voisi olla parempi tapa ja ainakin Rinnekoti säätiö harrastaa tätä oppimista jossain määrin. Tosin sielläkin täytyy olla töissä min. sellainen vuosi hoitoapulaisena ennenkuin oppitie aukeaa.
Soittelin tuossa TE-toimistoon ja kertoi koulutuksesta enemmän. Sanoi kyllä työntekijä siellä että pääsee opiskelemaan, oli sitä työkokemusta eli ei, jos vain hakemuksessa ja pääsykokeissa kaikki natsaa kohdilleen ja oikeasti on alalle halua.
Ouluun olen minäkin yrittämässä, tiedä vaikka sitten jos siellä törmätään. Haaveissa ja suuremmissa toiveissa olisi kyseiseen koulutukseen pääseminen, sillä minulla olisi ainakin töitä tiedossa valmistumisen jälkeen....
Pidetään nyt peukkuja kovasti pystyssä, että päästäisiiin. :)- Kertoiko myös, että
eikös työvoima(poliittinen)koulutus ole tarkoitettu ensisjiaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille?
Kertoiko myös, että kirjoitti:
eikös työvoima(poliittinen)koulutus ole tarkoitettu ensisjiaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille?
Kertoi toki. Työtönhän minä toki olenkin ja karenssissakin vielä kun ammattia ei ole.
Mutta sanoi ettei näkisi mitään estettä minulle työvoimapoliittiseen koulutukseen hakeutumista.
Työttömyysuhkahan on jatkuva, ja työttömänä pysytään, silä niiin moneen työpaikkaan vaaditaan ainakin alan koulutus vähintäänkin, työkokemuksen lisäksi. Ja kun minulla ei ole sitä koulutusta miltään alalta...- molikiio
Kertoiko myös, että kirjoitti:
eikös työvoima(poliittinen)koulutus ole tarkoitettu ensisjiaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille?
Näin se on, että työvoimapoliittiset koulutukset tarkoitettuja työttömille tai työttömyysuhan alla olevia ja ilman ammatillista koulutusta oleville. Jos siis on jo joku koulutus, on silloin viimeisellä sijalla, kun opiskelijoita sinne valitaan.
- höpsistä
molikiio kirjoitti:
Näin se on, että työvoimapoliittiset koulutukset tarkoitettuja työttömille tai työttömyysuhan alla olevia ja ilman ammatillista koulutusta oleville. Jos siis on jo joku koulutus, on silloin viimeisellä sijalla, kun opiskelijoita sinne valitaan.
No ei se merkkaa jos on jo joku koulutus. Meidän ryhmässä lähes kaikilla on joku ammatillinen koulutus pohjalla.
- kannattaa opiskella
Työvoimapoliittiseen koulutukseen on siis soveltuvuustestit kuten normistikkin. Niissä on turha alkaa esittää jotain muuta ku mitä on! Haastatteluissa on turha vetää tekohymyä naamaan, ei auta.
Itse olen kyseisessä koulutuksessa ja en olel katunut päivääkään. Pohjana oli peruskoulu vuonna( kirves ja miekka), ihan toista alaa rapiat kymmenen vuotta ja sit vuosi hoitoalalla töissä, jolloin sain itselleni varmuuden , että haluan opiskella lh:ksi.
Ja muistakaa, että vaikka olemme työvoimapoliittisessa aikuiskoulutuksessa, meidän kouluttajina on ihan samat oppilaitokset kuin muussakin koulutuksessa, koulutuksen ostaja ja maksaja on TE keskus. Olen kuullut nimittäin juttua, että meillä on epäpätevät opettajat ja koulutsaikakin on niin lyhyt, mutta totuushan on toinen.- Galliope
Itseasiassa teorian tunnilla oloa tulee paljon enemmän kuin omaehtoisessa iltamuotoisessa koulutuksessa. Mutta kyllä, kouluttajat ovat aivan samat opet kuin muissakin koulutus muodoissa. Opiskelutahti on myös paljon tiiviimpää.
Miksi vetää tekohymyä naamaan? Ainakin itselle on tärkeää olla vain ja ainoastaan oma itsensä jokapaikassa, mihin menee.. Ei tulisi mieleenikään alkaa esittämään mitään mitä en oikeasti ole.
Mutta silti kiinnostaa, milaiset pääsykokeet siellä on ?
Ettei tarvi jännittää, kun se nyt on tapana ollut uusissa paikoissa. Eikä se mielestäni ole väärin, moni ihminen jännittää asioita joita tekee ensimmäisen kerran. :) Pieni, terve jännitys on vain hyvästä.Aai niin, onko työvoimapoliittisesti opiskellessa opinnäytytyö niinkuin normaalissa lähihoitajan koulutuksessa ?
- Piltteri
jojovain kirjoitti:
Miksi vetää tekohymyä naamaan? Ainakin itselle on tärkeää olla vain ja ainoastaan oma itsensä jokapaikassa, mihin menee.. Ei tulisi mieleenikään alkaa esittämään mitään mitä en oikeasti ole.
Mutta silti kiinnostaa, milaiset pääsykokeet siellä on ?
Ettei tarvi jännittää, kun se nyt on tapana ollut uusissa paikoissa. Eikä se mielestäni ole väärin, moni ihminen jännittää asioita joita tekee ensimmäisen kerran. :) Pieni, terve jännitys on vain hyvästä.Kielioppia, matikkaa, päättelykykyä ja mahd. kuntoa testaavat. Piirtelytehtävä ja psykologin haastattelu päälle. Jälkimmäisessä voit vähän yllättyä. Ja vielä, ei työvoima poliittinen koulutus eroa sisällöltään millään lailla muista koulutusmuodoista. Samat tutkinnot näyttöineen (huomaa monikkomuoto) ja teoriat.
- loppu häämöttää
jojovain kirjoitti:
Aai niin, onko työvoimapoliittisesti opiskellessa opinnäytytyö niinkuin normaalissa lähihoitajan koulutuksessa ?
Meille ainakin sanottiin, ettei ole opinnäytetyötä koska suoritamme koulutuksessa näyttöja viisi kertaa
- Piltteri
loppu häämöttää kirjoitti:
Meille ainakin sanottiin, ettei ole opinnäytetyötä koska suoritamme koulutuksessa näyttöja viisi kertaa
Huonosti olet tajunnut koulutuksen. Nämä opinnäytteet eli osatutkinnot ovat juuri samoja asioita.
- loppu häämöttää
Noh jos lie väärin ymmärretty, kun meillä ainakin oli puhe koulussa kirjallisesta opinnäytetyöstä, jota emme tee. Näytöt suoritetaan työpaikalla ihan työtätehden näyttäen osaaminen..mitä sinä Piltteri sitten tarkoitatkaan..
- hoitaja 2013.
Itsellä testit kesti yhden päivän. Siihen kuului psyko-haastattelu ja opettaja- haastattelu. Itsellä kyllä vaikutti työkokemus taustalla, jota oli puolisen vuotta. Eikä lähihoitaja tee opinäytetyötä, vaan sairaanhoitaja opiskelijat. Lähihoitaja tutkinnossa on viisi tutkintotilaisuutta, eli näyttö viikkoa ja
sen jälkeen aina kolmikanta arviointi. Eli kolme pakollista osaa ja kaksi itse valitsemaa.
itsellä KTO, HOHU, KUTU ja PÄMI ja kotihoito.Koulutus kestää 2,5- 3 vuotta. Mutta voin sanoa,
että jos on jännittäjä tyyppiä niin kannattaa ehkä harkita uudestaan. Nimittäin teoria-opetuksessa
on todella paljon esiintymistä ja ryhmä työtä. Eikä siinä enään kysellä, vaan mennään ja toimitaan.
Jokainen joutuu vuorollaan esiintymään. Välillä meilläkin saattaa olla pari ryhmää, eli opiskelijoita
on 40-50 kpl. - BuraC
Itselle sanottiin, että hakemuksessa kannattaa panostaa siihen kohtaan jossa kysytään, miksi haet tähän koulutukseen, eli haluavat tietää, että olet kyllin motivoitunut.. siihen hyvin vastaamalla pääsee ainakin soveltuvuustesteihin saakka.
- Tuleva lähihoitaja?
Jippii, pääsin soveltuvuustesteihin!!! Vaikka aluksi en aikonut jännittäväni niitä testejä, mutta voi kamala kuin jännittää. Toivottavasti pääsisin koulutukseen. Aivan valtava innostus päällä.
Välillä olen varma, että pääsen ja välillä ihan varma etten pääse. Tunteet aika sekalaiset. Pääsykokeissa kannattaa varmaan olla ihan oma itsensä, eikö niin? Kovasti olen tässä viime viikkoina yrittänyt tutkiskella omaa itseäni, että pystyisin antamaan itsestäni mahdollisimman realistisen kuvan. Toivon, että oma persoonani on se, mikä antaa minulle mahdollisuuden. :)- hoitaja 2013
Hieno homma, ota vaan ihan rauhallisesti. Eikä niiden testien takia kannata uniaan pilata. Pikkusen matikkaa ja äidinkieltä. Nopeutta ja oikein lukemista niin kyllä se siitä. Psykologi ja opettajat kyselee
vähän, ja se siitä. Toi on kyllä totta, että kannattaa miettiä jo vastausta kysymykseen miksi on valinnut alan. Tai miksi juuri sinä haluat lähihoitajaksi. Kysytään takuu varmasti. Ainakin itseltäni kysyttiin.
- Tuleva lähihoitaja!
Jippii!! Pääsin tuohon koulutukseen, olen ihan mielissäni! Nyt alkaa uusi vaihe elämässä mutta taatusti mielenkiintoinen ja mukava. Odotan innolla opiskelun alkamista.
- BuraC
Onnea opiskeluihin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po884397Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi202817Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242684Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441886- 251736
- 1521530
- 1251511
Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin1111471Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2821409Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.941360