Eilisessä vaalitentissä TV1 kiinnitti huomiota Niinistön ja Biaudetin tietämättömyys ja kakistelu etenkin ulkopolitiikan saralla joka nimenomaan kuuluu presidentin toimivaltaan. Biaudet puhui autuaasti asian vierestä herttaisia yksinkertaisuuksia ja Niinistö peesaili ja korjaili kantojaan yleensä Väyrysen hetki sitten sanomaan suuntaan.
Olipa Niinistö epävarma ulkopolitiikassa.
Tarkka poika
3584
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Joopa, tuo Niinistön epävarmuus pistää silmään ja korvaan. Niinistö ei hallitse asioita, pelkää sanoa mitään ja sen takia toistelee toisten, fiksumpien sanomaa. Pikkulapset toimii samalla tavalla ja epävarmat, sellaiset joilla on heikko itsetunto, mikä tulee siitä kun ei tiedä.
Timo Soinilla ja Paavo Väyrysellä on selvät sävelet asiassa kuin asiassa. Toivon, että toinen kierros käydään heidän kesken.
Kokoomus ja vihreät ovat puoleina pelanneet Suomen velkasuohon ja kaikkiin ongelmiin.
Tärkeä pointti. Vihreät on lapioinut rahojamme euroon yhtä innokkaasti kuin kokoomuskin.
Kokoomuksen intressin ymmärtää osittain, Katainen yrittää ettei Niinistön Suomeen hankkima euro kaadu, mutta mikä on vihreiden intressi hukata kymmeniä miljardeja, hallituspaikkako?
Haavisto toistaa samoja fraasejaan paneelista toiseen... vihreidellä ei ole kuin homous mielessä.
Niinistö surkein tenteissä, pelkkää liirumlaarumia. Ei vastaa mihinkään kyllä/ei kysymykseen, kunhan kiertelee. Ja mikä se uusi maailmanjärjestys oikein on kun siitä jaksaa jankuttaa, mutta ei ole selkeyttänyt mitä se tarkoittaa!
Ei tipu ääntä täältä.
http://www.youtube.com/watch?v=0JYsrQQDM00&feature=related
Ei riitä kahdelle EU-kriittiselle ääniä, täytyy keskittää toiselle.
Suosittelen Väyrystä
Eipä ole ihme, että Suomi on korviaan myöten suossa, kun johtajat ovat tasoa NiinistöHaavisto eli vähän yksinkertaisia, myös vaimovalinnat kertoo omaa lahjomatonta kieltään kyseisten "herrojen" harkintakyvystä ja kapasiteetista.
Ei ole noissa miehissä kyse pikkulapsista poliitikkassa, mutta hassu herja tietysti, vaikutelmat ovat ihan mukavia, jos tulee noin herttaisia ajatuksia, mutta se voi olla silmänlumetta....
Kuoleeko taas keskusta kuitenkin ekax, ja muut jäävät vain roikkumaan?
Vanhasella oli aavistuksen pienempi äänivyöry viime vaaleissa, kuin Saulilla, ja onko Keskustan tilanne parantunut? Tämän hetken vanhin ja jopa viisain keskustapoliitikko on varmaan Väyläävä Väyrynen, mutta anteeksi tämmöiset mielistelyt, ei niiistä kenelläkään mitään hyötyä ole, koska ei yksin ikä ole viisautta lisäävä tekijä, jos on jäänyt luvut laskematta ja lukematta....
Timo Soinilla ja Paavo Väyrysellä on selvät sävelet asiassa kuin asiassa. Toivon, että toinen kierros käydään heidän kesken.
"Toivossa on hyvä elää, mutta ilman uskoa ei kukaan ole otollinen, edes Jumalalle!"
Luulouskot liian pienen tiedonja töiden kera ei ole sellainen usko, joka varmasti onnistuu....
Ei se pelkästä tyhmyydestä johdu, vaan siitä, että maksettu mies on maksettu mies. Pitää palvella rahoittajiaan. On se helpompaa olla köyhä, kun ei tarvitse myydä sieluaan isolle rahalle.
Ei siinä Niinistön presidenttinä kuin katsoa päälle.
EU hoitaa Suomen puolesta sivistysvaltioiden ja NATO hoiteleen sitten Neuv ... Venäjän ja muiden roistovaltioiden ulkopolitiikan.
Kumpi on sotahullumpi, Niinistö vai Haavisto. Molemmat ovat Naton ehdokkaita. Huhut kertovat, Haavisto tykkää uniformuista, nahkasaappaista, Niinistö maastopuvusta, maihinnousukengistä.
Mitä tekee EU:lla ja natolla? Kumpikin on kyvyttömyytensä osoittanut. Sen sijaan hyvällä ja järkevällä Venäjän politiikalla on Suomi aina pärjännyt. Ei tarvitse kuin hiukan lukea historiaa.
Kohta 70 -vuotta oltu rähmällään, eikä Karjalaa ole vieläkään palautettu!?
Mistä kohtaa SINÄ luet historiankirjoja? Niistä kai, missä kerrotaan Neuvosto-/Venäjän hieroriaan "edullisessa valossa! (niin kuin nykyinen LAKI Venäjänmaalla määrää)
Kirjoita sepustuksiasi lisää....
Älä sinä elä rähmällään taatta enää vaan elä nykypäivää. Karjala ei palaudu ja kaikki venäläiset on ainakin sinua fiksumpia.
Kirjoita sepustuksia lisää...
Siis niitä mainitsemiasi "hyvän politiikan" hedelmiä, millä Suomi on pärjännyt?
NL:n romahduksen jälkeen oli liki, ettei koko Suomi romahtanut, virheellisen politiikan johdosta?
Muistat´ Sie?
Ei ole koskaan ollut kyse Suomen kansassa kyse mistään sotahulluudesta, Mannerheiminkin piti Venäjältä ne opit saada.....
Tietääkö joku syyn toiseen maailmansotaan ja Holocaustiin?
Sotainen lause Kaifaalta: TULKOON HÄnen Jeesus verensä meidän ja lastemme päälle. Ruotsi ei näyttänyt 2. maailmansodassa olleen kyllä yhtään Kaifaksen lapsi, sillä Ruotsalaisia kuoli muutama tuhat vapaaehtoisjoukoissa Suomen puolella. Katse taivaalle ja Ronald Reaganin syvällinen viisaus Tähtien Sodasta on parempi asia varastautua sieltä tuleviin uhkiin, kuin ihmiskunnan itsemurha.
Mitä ihmettä tarkoitetaan tuolla, että onko Karjala palautettu? Onhan Suomessa sen niminen läänikin aina ollut.... Ei Venäjä murhannut Suomea, koska Saksan antautuminen tilanteessa, jossa Italia tupelsi vähän liikaa Keisareitaan Esiin sinetöi sen 2. kerran... Daniel sanoo, että kolmas kerta ei ole sama, ja silloin kauhistumme kyllä lännestä saapuvia asioita, jos luulemme NÄILLÄ löpinöimillämme mitään Rauhaa rakentavamme....
Älä sinä elä rähmällään taatta enää vaan elä nykypäivää. Karjala ei palaudu ja kaikki venäläiset on ainakin sinua fiksumpia.
Kertokaa jo että tyhmäkin ymmärtää? Eikö meillä ole muka Karjalaa? Viipuri ei tainnut koskaan olla alunperin Suomen kaupunki vaan semmosen sotateon tekivät viissiin, että antoivat edes yhdelle Venäläiselle kaupungille Suomalaisen nimen?
Tyhmä ei ymmärrä kuulemaansa.
Lienee ennemminkin näin että vain tyhmä löytää Niinistön puheista jonkin ulkopoliittisen linjan. Helppo on sanoa että Natoon vain, kyllä siellä meidän puolesta sitten päätökset tehdään. Helppo linja sinänsä, mutta vailla järkeä.
Tyhmä ei ymmärrä lukemaansa.
Tyhmä ei ymmärrä kuulemaansa.
Ei, vaan tyhmyyttä on vaikeinta kestää....
Tyhmä ei ymmärrä lukemaansa.
Suomessa ei ole montaa sellaista sälliä.... Harvinainen on kallisarvoista....
Mutta onko sekin tyhmyyttä, kun en oppinut millään Ranskaa, on ihan ihme kieli?!
Niinistöä kiinnostaa vaan raha politiikka,kun on sitä millä mällätä.
Niinistö meni ihan solmuun ja aloitti taas käsittämättömän asian vierestä hulluja puhumisen kun Väyrynen otti Naton esiin Ylen tentissä. Natokeskusteluun Niinistö ei uskaltautunut.
Samalla tavalla kävi MTVn tentissä. Niinistö rupesi puhumaan maalaamisesta kun olisi pitänyt vadtata Väyrysen esittämään NAto-kysymykseen.
Ihme panikointia. Ei Niinistöstä olisi pressaksi.
Niinistöä kiinnostaa vaan raha politiikka,kun on sitä millä mällätä.
Ei se, vaan se minne vaimonsa katosi....
Niinistö meni ihan solmuun ja aloitti taas käsittämättömän asian vierestä hulluja puhumisen kun Väyrynen otti Naton esiin Ylen tentissä. Natokeskusteluun Niinistö ei uskaltautunut.
Samalla tavalla kävi MTVn tentissä. Niinistö rupesi puhumaan maalaamisesta kun olisi pitänyt vadtata Väyrysen esittämään NAto-kysymykseen.
Ihme panikointia. Ei Niinistöstä olisi pressaksi.
En minä ainakaan ole koskaan pystynyt poliitikkojen puheita kovin intensiivisesti keskittämään, mutta ei kannata kaataa omia pressojaan ja kuninkaitaan, sen asian jopa Vanha testamentti kirosi, mutta tuskin sitä tarkoitit, olet ihan hyvä, koska hieman mustamaalaat....
Paavali: Älkää asettuko mahtaillen toisen puolesta toista vastaan, kaikkihan he ovat teidän....
Se Nato-jäsenyys on varmasti tärkein kysymys ulkopolitiikassa, tulevalla vaalikaudella, varsinkin jos/kun Niinistö valittaisiin pressaksi, en usko että kysymystä voidaan enää lykätä seuraavan pressan harteille.
Rukoilkaamme pressallemme Jumalan viisautta ja jopa kaikkitietävyyttä päättää, pitääkö Suomen muuttaa asennettaan, koska tilanne olisi Venäjän kannalta LIIAN TUKALA, jos Suomi olisi Natossa, kun nyt Virokin jo on.... Miksi muka muuttuisimme, onko pakko ruveta maalaamaan piruja seinille, ja joka vuosi ainkin 10-1000-kuolonuhria sotilaalle tai upseerille natontoimintajoukoissa? Eikö se alkuperäinen idea ollut Eurooppan yhteinen puolustautuminen, englannin kielikö ja brititkö ne muka meidät pakottaisi Usan pimeän puolen voimaa matkimaan?
En usko, että jos kansa päättäisi jotakin kansanäännestyksessä, että eduskunta tai pressa voisi siinä asiassa tehdä omapäisiä päätöksiä, muistakaa - Libyan tilannetta, ei olisi kovin eri tilanne siihen nähden enää....
Niinistö tiedä ulkopolitiikasta mitään.
No ei tiedä niin, välillä vaikuttaa että se Haaviston oma ulkomaalaispojukin tietää enemmän kuin Niinistö vaikkei sekään tiedä mitään.
Jos muistelee vaalikeskusteluja, Niinistön ulkopolitiikan lausumia ei ole kuin muutama. Natostakaan se ei enään loppuvaiheessa uskaltanut sanoa mitään, vaikka ajoi Suomea Natoon.
Miksi pyrki pressaksi. Ihme tyyppi.
Niinistö tiedä ulkopolitiikasta mitään.
Hei oikeesti, älä viitsi valehdella noin helposti....
No ei tiedä niin, välillä vaikuttaa että se Haaviston oma ulkomaalaispojukin tietää enemmän kuin Niinistö vaikkei sekään tiedä mitään.
Jos muistelee vaalikeskusteluja, Niinistön ulkopolitiikan lausumia ei ole kuin muutama. Natostakaan se ei enään loppuvaiheessa uskaltanut sanoa mitään, vaikka ajoi Suomea Natoon.
Miksi pyrki pressaksi. Ihme tyyppi.
Ihan samasta syystä kuin miksi sinä täällä heität läbbää....