Onneksi tulee kuolema!

Kuka nyt haluaisi ikuisesti olla "minä"?

Mielestäni ongelma poistuu kun ihminen unohtaa itsensä. Näinhän meille käy kun tänne synnymme. Olemme "tabula rasa". Tyhjä maalaus, jota alamme vähitellen värittää. Joku sotkee maalauksensa ja joku toinen tekee siitä kauniin.

Aattele jos sinäkin olet ollut täällä aina? Et vain muista sitä? Miltä tuntuu? Tuntuuko siltä, että olet ensimmäistä kertaa olemassa? Aika jännää tuntea siten, jos oletkin ollut aina olemassa. Silti tuntuu kuin ei olisi koskaan ollutkaan. Taitaa päästä nauru kuolemassa? Olinko todellakin näin tietämätön itsestäni? Nyt kaikki on selvää ja on hyvä olla. Haluatko elää ikuisesti? Ehkä.

Ei hassumpaa. Mitäs jos koittais elämää vaikka delfiininä? Tai jollain toisella planeetalla kukkana, jolla on tietoisuus?

Seikkailu ei koskaan lopu! Ehkä seuraavaksi oletkin sankari! Sitähän sinä olet jo nyt! Me kaikki olemme! :)

Fyysinen kuolema ei ole pelastus sillä me olemme sitä kuoleman jälkeen mitä olemme ennen kuolemaa
Jos kuitenkin kuolemme jo täällä ollessamme ns, psykologisen kuoleman niin on aivan eri asia mitä silloin tapahtuu

Psykologine kuolema on jokapäiväisä kuolemista kaikelle eiliselle
eli menneisyyden muuttamista eilisen tuhkasi josta syntyy uusi ihminen autuallista elämää ja tuo elämä jatkuu kfysisen kuloleman jälkeenkin
Ajaton elä jonka osa me olemme ei ole koskaan sytynyt joten se ei myöskään koskaan kuole
Se mikä on materiasta kehityksen kautta syntynyt ego sielu se saa mennä sillä se on kaiken kärsimyksen ja ristiriidat lähde

Kuolema on siunaus tuskaisille olennoille, mutta terveet ja esillä olevat itseriittoiset, muiden huomiota hakevat ja siitä elävät itsekkyydet pitävät poistumistaan näistä kuvioista hirvittävänä, koska eivät enää voi olla "stagella" kaikkien ihasteltavana.
Tavallaan "kuoleman" voi saavuttaa jo tässä ja nyt henkisellä tasolla kokemuksen ja tiedon kautta, koska elämä on todellisuudessa harhaa ja turhuutta.

Syysinen kuolema ei ole lainkaan kuolema, vaan ruumiin toimntojen päättyminen koska elämä ei voi pitää sitä hengissä

Sen sijaan, maaelämän aika tapahtuva psykologinen kuolema
on ainut kuolema jolla on ihmiselle jotain merkitystä
Psykologisessa kuolemassa päättyy se joka aiheuttaa meissä kärsimystä ja tuskaa, eikä sitä tarvitse viedä rajan tuolle puolen, jossa sen joutuu syyn ja seurauksen lain mukaisesti, ottaamaan kannettavakseen syntyvä persoona, joka on hänen psykologinen perimänsä
Tuossa ns. psykologisessa kuolemassa päättyy se tuskan ja kärsimyksen aiheuttaja ego joka on luonut ihmisen kaikki ongelmt, ja voimme elää autuaallista elämää jo täällä ollessamme

"Pitäisi katsoa tätä tylsää p*skaa 1000 vuotta"

Tylsyys on korvien välissä.
Se on seurausta omasta asenteesta eikä ulkoisista olosuhteista.

"Kaikki sukulaisesi ja kaverisi kuolisi pois, sinä vain kökkisit täällä elossa yksin?"

Jos tuossa ajatusleikissä voisit elää tuhat vuotta, eivätkö silloin myös sukulaiset ja ystävät?

Epäsosiaalinen vampyyri? Tuhannessa vuodessa varmaan tutustuis muutamaan muuhunkin tyyppiin kuin serkkupoikaan. Ainahan voisi vaikka seurata oman sukuhaaransa leviämistä. Tai ottaa harrastukseen talsia koko pallo ympäri joka kohdasta. Kulttuurin ja teknologian kehityksen seuraaminen olisi jo mielenkiintoista sinänsä. Yksi milleeniumi on jo aika pätevä sijoitushorisontti, jos niin kuin ajattelee vaikka omaisuuden kerryttämistä tai asuntolainen maksamista... Ties vaikka pääsisi joskus avaruuteen tältä pallolta? Odottais vaan niin kauan että lennon Marsiin saa varata kohtuu hinnalta lähimmästä matkatoimistosta. Ties vaikka näkisi ihmiskunnan tuhon ja jonkun toisen lajin nousun. Ainakin olisi aikaa "etsiä itseään"; 100 vuotta hillitöntä elostelua ja siihen päälle 500 vuotta joogaa jossain luostarissa.

Jos Jeesus ei oele sydämmessä kuoleman hetkellä, niin ihminen menee helvettiin, kuten Raamatussa se rikas mies ja jos on niin taivaaseen. https://www.youtube.com/watch?v=Q40zAG7i8ok