Hiilihydraatit minimiin
Virallisten ravitsemussuositusten mukaan myös laihduttajan tulisi syödä vähän rasvaa ja runsaasti hiilihydraatteja sisältävää ravintoa, laskea kaloreita ja syödä usein.
Lääkäri Antti Heikkilä puolestaan kehottaa syömään harvoin ja vähentämään ravinnon hiilihydraattien määrän alle 70 grammaan tai jopa alle 50 grammaan vuorokaudessa. Hänen mukaansa myös jatkuva syöminen sekoittaa järjestelmän: ihmisen aineenvaihdunta toimii tietyn rytmin mukaan, se vuoroin varastoi energiaa ja kuluttaa sitä. Heikkilä kehottaa unohtamaan välipalat ja syömään kolme ateriaa päivässä niin, että aterioiden väli on 5-6 tuntia.
Aterian jälkeen elimistö polttaa aluksi pelkkää sokeria ja insuliinin eritys kasvaa. Insuliinin avulla kaikki ylimääräinen hiilihydraatti muuttuu rasvaksi, joka on elimistön luonnollinen energialähde. Sokerinpolttovaiheen jälkeen elimistö alkaa käyttää rasvaa polttoaineenaan. Rasvanpoltto jatkuu seuraavaan ateriaan, joka laukaisee jälleen insuliinin erityksen.
Ideana on siis syödä niin, että elimistö siirtyisi mahdollisimman nopeasti käyttämään rasvaa polttoaineena eikä kävisi sokerin voimalla. Välipalat sotkevat rytmin, koska elimistö ei ehdi kunnolla siirtyä sokerinpolttovaiheesta rasvanpolttovaiheeseen. Silloin, kun elimistö käy pääasiassa sokerilla, ihmisellä on koko ajan nälkä.
Lisää täällä: http://www.iltalehti.fi/terveys/200708216457526_tr.shtml
Lisätietoa: Antti Heikkilä, Ravinto & terveys, Rasalas-Kustannus, 2006
Oikeaa tietoa energian käytöstä
19
107
Vastaukset
- pahakarppi1
Oi Mattila Oi Mattila eikö se koskaan opi mitään.
1) Ihmisen aineenvaihdunnannassa ei ole mitään vuoroin varastoi ja vuoroin kuluttaa rytmejä vaan elimistö kuluttaa energiaa koko ajan ja varastoi aterian jälkeen.
2) Kaikki ylimääräinen hiilihydraatti ei varastoidu rasvaksi vaan sillä täytetään glygogeenivarastot. Rasvaksi varastoituva hiilihydraatti taas kulutetaan energiana aterioiden välillä jos enegiatasapaino on balanssissa.
3) Se, että jollain on jatkuva nälkä on jotain poikkeuksellista. Normaalisti aterian jälkeen ollaan kylläisiä ja ennen seuraavaa ateriaa on luonnollista olla hieman nälkäinen. Onko kasvissyöjillä jatkuva nälkä? Jos on niin ei se ainakaan saa niitä syömään itseään lihaviksi. - yks toinen kp
tarkoitatko,
tälle kertaa, että ihminen onkin kone. Aiemminhan kaloreista puhuttaessa on väitetty, ettei ihminen ole kone -> jonka perusteella kaloroteoria ei toimi,
Nyt sitten otetaan oletus, että ihmisen ruumis toimiikin konemaisesti. Ilmeisesti oletukset siitä, että ihmisen ruumis polttaa sekä glukoosia, että rasvaa yhtä aikaa voi tai oikeastaan pitää heittää romukoppaan, ainakin Mattilan väitteiden mukaan.- jokusentään tietää
Yritätkö väittää että ihmiskeho polttaa samanaikaisesti rasvaa ja sokeria? Onko sinulla kaksi moottoria käytössä. Oletko jokin mutantti
- yks toinen kp
jokusentään tietää kirjoitti:
Yritätkö väittää että ihmiskeho polttaa samanaikaisesti rasvaa ja sokeria? Onko sinulla kaksi moottoria käytössä. Oletko jokin mutantti
Niin,
ja tätä lihaksessa tapahtuvaa enenrgiantuotantoa on anaerobista (hh:sta ja glukoosista) sekä aerobista, jolloin käytetään hh:ta, rasvoja sekä proteiinia.
googlettamalla lihaksen energian tuotantoseuraavaa:
Aerobisessa, eli hapellisessa energianmuodostuksessa ATP:ia tuotetaan kemiallisesti hiilihydraateista, rasvoista, tai proteiineista. Soluhengitykseksi kutsuttu prosessi ei monimutkaisuudessaan kykene tuottamaan ATP:ia kovin tehokkaasti, lisäksi se edellyttää, että lihassolun käytettävissä on riittävästi happea. Toisaalta se ei happamoita elimistöä. Aerobista energianmuodostusta rajoittaa välillisten energiavarastojen riittävyys. Käytännössä lihastyö voi jatkua useita tunteja - kysyn nyt vaan
yks toinen kp kirjoitti:
Niin,
ja tätä lihaksessa tapahtuvaa enenrgiantuotantoa on anaerobista (hh:sta ja glukoosista) sekä aerobista, jolloin käytetään hh:ta, rasvoja sekä proteiinia.
googlettamalla lihaksen energian tuotantoseuraavaa:
Aerobisessa, eli hapellisessa energianmuodostuksessa ATP:ia tuotetaan kemiallisesti hiilihydraateista, rasvoista, tai proteiineista. Soluhengitykseksi kutsuttu prosessi ei monimutkaisuudessaan kykene tuottamaan ATP:ia kovin tehokkaasti, lisäksi se edellyttää, että lihassolun käytettävissä on riittävästi happea. Toisaalta se ei happamoita elimistöä. Aerobista energianmuodostusta rajoittaa välillisten energiavarastojen riittävyys. Käytännössä lihastyö voi jatkua useita tuntejaEli ei siis pala samanaikaisesti rasva ja glukoosi. Sitäkö tarkoitat?
- kj.mattila
kysyn nyt vaan kirjoitti:
Eli ei siis pala samanaikaisesti rasva ja glukoosi. Sitäkö tarkoitat?
Järjestys on se että enisn palaa sokeri ja vaswta sitten kun sokerit on poltettu niin elimistö siirtyy rasvan polttoon.
- yks toinen kp
kysyn nyt vaan kirjoitti:
Eli ei siis pala samanaikaisesti rasva ja glukoosi. Sitäkö tarkoitat?
niin no,
anaerobisessa palaa hiilihydraatti ja glukoosi. Anaerobisessa, soluhengityksen kautta palaa hiilihydraatit, proteiinit ja rasva soluhengityksen kautta.
Eli kysymykseesi soluhengityksen kautta hiilihydraatteja, rasvaa ja proteiineja kuluu kaiken aikaa. Glukoosia kuluu vain anaerobisessa toiminnassa.
Ja edelleen suurimman osan ajasta lihakset kuluttavat soluhengityksen kautta tai soluhengityksen ja aerobisen kautta energiaa.
Näin pääpiirteittäin. - pahakarppi1
jokusentään tietää kirjoitti:
Yritätkö väittää että ihmiskeho polttaa samanaikaisesti rasvaa ja sokeria? Onko sinulla kaksi moottoria käytössä. Oletko jokin mutantti
"Yritätkö väittää että ihmiskeho polttaa samanaikaisesti rasvaa ja sokeria? Onko sinulla kaksi moottoria käytössä. Oletko jokin mutantti "
Ihmiskehossa on miljoonia mitokondrioita jotka on elimistön moottoreita. Mitokondriat pystyy käyttämään soluhengitykseen kaikkia ravinnon hiiliketjuja ja niissä käytetään samanaikaisesti rasvahappoja ja hiilihydraatteja. Vain tietämättömät ihmiset kuvittelevat että elimistön pitää makroravinteet tietyssä järjestyksessä. - pahakarppi1
kj.mattila kirjoitti:
Järjestys on se että enisn palaa sokeri ja vaswta sitten kun sokerit on poltettu niin elimistö siirtyy rasvan polttoon.
"Järjestys on se että enisn palaa sokeri ja vaswta sitten kun sokerit on poltettu niin elimistö siirtyy rasvan polttoon."
Oi Mattila opitko koskaan mitään, Oi miksi olet palstalla kun et mitään kuuntele, Oi samaa puppuako jatkat tuomiopäivään saakka
- ___________________.
onko tämä siis se sama lääkäri antti heikkilä, joka väittää että mikrossa lämmitetty vesi tappaa kasvit?
- Heh !
"Olematta ydinfyysikko jokainen voi testata itse kotona, onko mikrosta jotain haittoja." http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=232
Et ole ymmärtänyt lukemaasi tai et ole lukenu. Älä välitä sitä on margariinisyöjien keskuudessa liikkeellä. - Niin?
Heh ! kirjoitti:
"Olematta ydinfyysikko jokainen voi testata itse kotona, onko mikrosta jotain haittoja." http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=232
Et ole ymmärtänyt lukemaasi tai et ole lukenu. Älä välitä sitä on margariinisyöjien keskuudessa liikkeellä.Linkin takana Heikkilä esittää, että mikrossa lämmitetty vesi tappaa kasvin.
Tiesin että Heikkilä on humpuukkiguru, mutta että noin humpuukkiguru! - Jep..
Niin? kirjoitti:
Linkin takana Heikkilä esittää, että mikrossa lämmitetty vesi tappaa kasvin.
Tiesin että Heikkilä on humpuukkiguru, mutta että noin humpuukkiguru!Joten, kaikki epäilevät Tuomaat: Tehkää itse sama koe nyt kevätistutusten aikaan ja miettikää, mitä tapahtuu siinä valmisruokamössössä, jonka lämmitätte mikrossa.
Oli siinä valokuvia vaan onko Pekalla muutakuin tuhat tutkimusta ...missä? ? ?
Antti kehoittaa kokeilemaan vaan ei oo pakko uskoo jos ei haluu - joku vaan
Jep.. kirjoitti:
Joten, kaikki epäilevät Tuomaat: Tehkää itse sama koe nyt kevätistutusten aikaan ja miettikää, mitä tapahtuu siinä valmisruokamössössä, jonka lämmitätte mikrossa.
Oli siinä valokuvia vaan onko Pekalla muutakuin tuhat tutkimusta ...missä? ? ?
Antti kehoittaa kokeilemaan vaan ei oo pakko uskoo jos ei haluuMikroaaltouuni poistaa kasteluvedestä hapen ja osan kalkista. Ei siis hyvä idea mutta ei tosissaankaan niin turmiollista kuin mitä Heikkilä kirjoittaa.
Ihan saman tekee liedellä keittäminen.
Mikroaaltouunin lämmitysvaikutus perustuu nopeasti vaihtuvaan sähkökenttään. Se ei mitenkään muuta ruuan rakennetta. - heh !
joku vaan kirjoitti:
Mikroaaltouuni poistaa kasteluvedestä hapen ja osan kalkista. Ei siis hyvä idea mutta ei tosissaankaan niin turmiollista kuin mitä Heikkilä kirjoittaa.
Ihan saman tekee liedellä keittäminen.
Mikroaaltouunin lämmitysvaikutus perustuu nopeasti vaihtuvaan sähkökenttään. Se ei mitenkään muuta ruuan rakennetta.Taas elämää suurempia viisauksia. Kiitos tietoiskusta.
"kasteluvedestä hapen" vee lämmitettäessä sen hapensitomis kyky heikkenee mutta ei kasvi tarvitse happea vaan se tuottaa sitä.
"osan kalkista" mihinkä se sieltä astiasta vai kiinnittykö se kuten valtimoissa seinämiin. - kj.mattila
Niin? kirjoitti:
Linkin takana Heikkilä esittää, että mikrossa lämmitetty vesi tappaa kasvin.
Tiesin että Heikkilä on humpuukkiguru, mutta että noin humpuukkiguru!Unohda mikroaaltouuni. Niin minäkin tein kun aloitin VH`H-ruokavalion. Mikroruoka ei ole terveellistä.
- joku vaan
heh ! kirjoitti:
Taas elämää suurempia viisauksia. Kiitos tietoiskusta.
"kasteluvedestä hapen" vee lämmitettäessä sen hapensitomis kyky heikkenee mutta ei kasvi tarvitse happea vaan se tuottaa sitä.
"osan kalkista" mihinkä se sieltä astiasta vai kiinnittykö se kuten valtimoissa seinämiin.Keitetty vesi on kasveille huonompaa kuin keittämätön. Varsinkin ylikastelu saa aikaan tilanteen, jossa kasteluveden happi on hyödyksi kun juuret eivät muuten sitä saa.
Kalkin saostuminen taasen muuttaa ph:ta. ja kasvit ovat hyvin herkkiä happamuuden muutoksille.
Molemmilla pientä merkitystä kasveille mutta kyllä ne silti mikrotetulla vedellä kasvavat. - - - - - -
kj.mattila kirjoitti:
Unohda mikroaaltouuni. Niin minäkin tein kun aloitin VH`H-ruokavalion. Mikroruoka ei ole terveellistä.
Siinä taas sitä tyypillistä VHH-pelottelua.
Eikö VHH:ta saa millään näyttämään terveelliseltä kuin valehtelemalla ja pelottelemalla?
- kj.mattila
Vastaisku Balleriina Lutuusen massapostituksille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242100Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1332009Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101817Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581491Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341397Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5411142Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50992Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115936Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348921