Kirkko tekee pesäeroa fundamentalisteihin

Arkkipiispa haluaa Luther-säätiön ulos kirkosta. Kirkko tekee siis selvästi pesäeroa fundamentalismiin.

http://www.hs.fi/kotimaa/Arkkipiispa Mäkinen Ylelle Luther-säätiö irti kirkosta/a1305553831632

Tämä on tietysti positiivista kehitystä kirkon uskottavuuden kannalta, mutta toteutuesssaan tuo jako samalla pienentää kirkon jäsenmäärää ja asettaa siten kirkon nykyisen valtioyhteyden entistä kyseenalaisemmaksi.

Fundisten Luther-säätiölle ja sitä lähellä oleville lähetyssäätiöille (esim. Kansanlähetys) lähtö kirkosta olisi opillinen helpotus, mutta potentiaalinen taloudellinen katastrofi. Luultavasti änkyräfundikset olisivat lähteneetkin kirkosta jo aikaa siten, mutta pelko omien toimintaedellytysten puuttumisesta on pitänyt änkyrätkin kirkossa vaikka vastentahtoisestikin.

Odotan mielenkiinnolla mitä mahdollisen jaon jälkeen tapahtuisi. Nykyisin suomalainen kreationistinen propaganda on jopa pääosin tuon fundiskaartin tuottamaa. Jos evlut-seurakuntien ja valtion myöntämät tuet poistetaan vaikka Kansanlähetykseltä, niin yhdistys on lähellä konkurssia. Tai ainakin fundikset joutuisivat kaivamaan kuvettaan toimintaa jatkaakseen.

Elämme mielenkiintoisia aikoja :-)

32

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RepeRuutikallo

      Niin elämme. Toivottavasti kaikenkarvaiset yhteisille pelisäännöille kuseskelevat uskonkiihkoilijat, kreationistit ja homofoobikot pannaan lopultakin rahoittamaan itse oma hihhulointinsa. Ameriikan ihmemaasta varmaan löytyy rahaa, siellä on jokunen upporikas kreationisti. Isot lainatkin voisi ottaa, sillä kuten tiedämme Jeesus tulee pian, eikä niitä velkoja siis tarvitsisi edes maksaa takaisin.

      • Satunnaista ulkomaanapua saattaa olla tarjolla, mutta tuskinpa sen varaan mitään isompaa toimintaa voi perustaa.

        Pankista ei lainaa irtoa ilman vakuuksia kuten kiinteää omaisuutta. Kirkolla sitä omaisuutta on mutta änkyräräleirillä paljon vähemmän (esim. Kansanlähetyksellä on jonkin verran), mutta tuostakin omaisuusmassasta saattaa osa olla jo kiinnitetty.

        Taitaa olla kymmenysten keruu edessä jäsenistöltä :-)

      • Möttöskä 1
        illuminatus kirjoitti:

        Satunnaista ulkomaanapua saattaa olla tarjolla, mutta tuskinpa sen varaan mitään isompaa toimintaa voi perustaa.

        Pankista ei lainaa irtoa ilman vakuuksia kuten kiinteää omaisuutta. Kirkolla sitä omaisuutta on mutta änkyräräleirillä paljon vähemmän (esim. Kansanlähetyksellä on jonkin verran), mutta tuostakin omaisuusmassasta saattaa osa olla jo kiinnitetty.

        Taitaa olla kymmenysten keruu edessä jäsenistöltä :-)

        Pankista ei lainaa irtoa ilman vakuuksia kuten kiinteää omaisuutta. Kirkolla sitä omaisuutta on

        Hah haaa, mahtaisikohan kirkkorakennus kelvata lainan vakuudeksi? Mitä pankki sillä tekisi ja saattaisi olla vaikeaa muuttaa rahaksi ellei sitten Saudi-Arabia tai Iran ostaisi sitä moskeijaksi. Riippuisi paikkakunnasta.

      • Apo-Calypso
        Möttöskä 1 kirjoitti:

        Kirkolla on vallan helvetisti maaomaisuutta, jonka olen itse kirpeästi havainnut. Kesämökin tontin vuosivuokra seurakunnalle (on vuokramaata) nousi vuoden aikana 700%, joten mene muualle länkyttämään typeryyksiäsi kirkkojen panttaamisesta.

      • Möttöskä 1 kirjoitti:

        Kirkolla on mm. metsää, osakkeita ja muita kiinteistöjä kuin kirkkoja. Niillä olisi enemmän käyttöä vakuutena.

        Minä en ottaisi kirkkorakennusta vakuudeksi ellei sitä voi muuttaa johonkin muuhun käyttöön sopivaksi. Yökerho, kuntosali, kirjasto, ilotalo tai moskeija, kaikki käy.

      • Yngh!
        Apo-Calypso kirjoitti:

        ,,,,Kesämökin tontin vuosivuokra seurakunnalle (on vuokramaata) nousi vuoden aikana 700%,,,,,

        Ihan oikein, että edes lopulta joudut sinäkin maksamaa käypää vuokraa. Kumma tyyppi kun olet saanut loisia kirkon mailla lähes ilmaiseksi vuosikymmenet ja silti käytät kaiken aikasi kirkon ja sen edustaman uskon herjaamiseen. Tyypillinen henkisesti keskenkasvuinen nousukas, narsisti, egoisti ja oman navan tuijottelija.

      • Töppönen
        Yngh! kirjoitti:

        Mistä päättelet, että alkuperäinen vuokra oli "lähes ilmainen"?
        Jos taas nykyinen vuokra on törkyhintainen, se laskee mökin myyntimahdollisuuksia tai ainakin hintaa.

        Paikallisten kiinteistönvälittäjien mukaan vuokra (ja sen perusteena jeesuspellejen arvioima maa-alueen arvo) on n. viisinkertainen käypään arvoon verrattuna. Joten ääriuskonnollisen roskaväen edustaja, möttöskä, joutuu taas puolustamaan perusahneita fariseuksia, tapansa mukaisesti.

      • Apo-Calypso kirjoitti:

        Tuokin seurakunta on luultavasti menettänyt viimevuosina verotulojaan, joten paikkaavat vuotavaa kassaansa sitten noin.

      • Apo-Calypso
        illuminatus kirjoitti:

        Tuokin seurakunta on luultavasti menettänyt viimevuosina verotulojaan, joten paikkaavat vuotavaa kassaansa sitten noin.

        Näinhän se menee.Ja menettävät lisääkin. Kaikki tontinvuokraajat ao. alueella ovat eronneet kirkosta

      • Apo-Calypso
        Töppönen kirjoitti:

        Mistä päättelet, että alkuperäinen vuokra oli "lähes ilmainen"?
        Jos taas nykyinen vuokra on törkyhintainen, se laskee mökin myyntimahdollisuuksia tai ainakin hintaa.

        Alkuperäinen vuokra ei tosiaankaan ollut "lähes ilmainen".

      • Töppönen
        Apo-Calypso kirjoitti:

        Näinhän se menee.Ja menettävät lisääkin. Kaikki tontinvuokraajat ao. alueella ovat eronneet kirkosta

        Jumalatonta seutua :D

      • Yngh!
        Töppönen kirjoitti:

        Mistä päättelet, että alkuperäinen vuokra oli "lähes ilmainen"?
        Jos taas nykyinen vuokra on törkyhintainen, se laskee mökin myyntimahdollisuuksia tai ainakin hintaa.

        ,,,,,Jos taas nykyinen vuokra on törkyhintainen, se laskee mökin myyntimahdollisuuksia tai ainakin hintaa.,,,,,,,,

        Ei kirkon asia ole murehtia sitä miten kristinuskon rienaajat saisivat kesämökistään mahdollisimman korkean hinnan. Jos vuokra on nyt jonkun mielestä kiskurihinta niin senhän voi aina riitauttaa ja vaatia kohtuullistamista. Tai lähteä lätkimään jos muualla on paljon parempaa. Että silleen, turhan ruikuttajille.

      • Kääpäkääpä
        Möttöskä 1 kirjoitti:

        Pankista ei lainaa irtoa ilman vakuuksia kuten kiinteää omaisuutta. Kirkolla sitä omaisuutta on

        Hah haaa, mahtaisikohan kirkkorakennus kelvata lainan vakuudeksi? Mitä pankki sillä tekisi ja saattaisi olla vaikeaa muuttaa rahaksi ellei sitten Saudi-Arabia tai Iran ostaisi sitä moskeijaksi. Riippuisi paikkakunnasta.

        Vuosi 2010 näytti olevan evankelisluterilaiselle kirkolle kovin kehno; tilinpäätöksen mukaan kirkko tuotti vaivaiset 8 miljoonaa euroa voittoa. Edellisenä vuonna voittoa kertyi 100 miljoonaa euroa.

        Pistää toki miettimään, miksi kirkon pitää yleensä haalia voittoa itselleen...

      • illuminatus kirjoitti:

        Kirkolla on mm. metsää, osakkeita ja muita kiinteistöjä kuin kirkkoja. Niillä olisi enemmän käyttöä vakuutena.

        Minä en ottaisi kirkkorakennusta vakuudeksi ellei sitä voi muuttaa johonkin muuhun käyttöön sopivaksi. Yökerho, kuntosali, kirjasto, ilotalo tai moskeija, kaikki käy.

        Täällä meillä päin on kaupan ilmeisesti jehovalaisten 340 neliön talo jonka sali on 7 metriä korkea. Siitä saisi loistavan kotiteatterin.

        Eikä maksakaan paljoa...

      • naapurin.kissa kirjoitti:

        Täällä meillä päin on kaupan ilmeisesti jehovalaisten 340 neliön talo jonka sali on 7 metriä korkea. Siitä saisi loistavan kotiteatterin.

        Eikä maksakaan paljoa...

        Kotiteatteri on erinomainen tapa uusiokäyttää valtakunnansali. Muuten tilaan saa vaikka avaran olohuoneen - ja jos valoa on riittävästi, niin passelin tilan viherkasveille.

      • puhh-----
        Apo-Calypso kirjoitti:

        Alkuperäinen vuokra ei tosiaankaan ollut "lähes ilmainen".

        Hinnannousu johtuu Euron alamäestä!
        Markka-aikana vuokrasi oli varmastikin pienempi!

      • Apo-Calypso
        puhh----- kirjoitti:

        Hinnannousu johtuu Euron alamäestä!
        Markka-aikana vuokrasi oli varmastikin pienempi!

        Älä puhu roskaa. Uskoakseni tunnen omat maksamani vuokrat paremmin kuin sinä.

      • kr
        Apo-Calypso kirjoitti:

        Näinhän se menee.Ja menettävät lisääkin. Kaikki tontinvuokraajat ao. alueella ovat eronneet kirkosta

        Vain tyhmä rakentaa vuokramaalle.

        En itse tekisi nii ikinä.

    • Phelpsit

      Nyt ei tietenkään pidä kuvitella että enemmistä, eli langetteet muka-kristityt, olisivat missään asiassa oikeassa.

      Taivaaseen pääsemme vain me: Phelpsin perhe.

      http://yle.fi/ohjelmat/1273888

    • Yngh!

      ,,,,,Arkkipiispa haluaa Luther-säätiön ulos kirkosta.,,,,

      Minä haluaisin arkipiispa Mäkisen ulos kirkosta.

      • Apo-Calypso

        Luulenpa, että Arkkipiispa Mäkisellä on hieman enemmän sananvaltaa asian suhteen kuin kaltaisellasi krediootilla.

      • pro fidel

        Olet niitä ihmisiä jotka eivät voi sietää itseään viisaampia, joita on paljon.

      • Yngh!
        Apo-Calypso kirjoitti:

        Luulenpa, että Arkkipiispa Mäkisellä on hieman enemmän sananvaltaa asian suhteen kuin kaltaisellasi krediootilla.

        Lienetkö edes kirkon jäsenkään joten mitä tulet mäkättämään toisten asioista. Pysy omalla tontillasi äläkä ala huudella asioista, jotka mitä ilmeisimmin eivät sinulle kuulu millään lailla. Vain kirkkoon kuuluvat voivat lausua näkemyksiään kirkon asioista.

      • Yngh! kirjoitti:

        >>Vain kirkkoon kuuluvat voivat lausua näkemyksiään kirkon asioista.

      • Apo-Calypso
        Yngh! kirjoitti:

        Lienetkö edes kirkon jäsenkään joten mitä tulet mäkättämään toisten asioista. Pysy omalla tontillasi äläkä ala huudella asioista, jotka mitä ilmeisimmin eivät sinulle kuulu millään lailla. Vain kirkkoon kuuluvat voivat lausua näkemyksiään kirkon asioista.

        En ole. Erosin kirkosta juuri tuon kirkon harrastaman ahneuden vuoksi, samoin kuin n. 10 muutakin tonttivuokralaista. Eikä uskonnollisen roskaväen ahneus ole suinkaan asioita mitkä eivät minulle kuulu, päinvastoin.

        Suomen kansalaisena minulla on yhtäläiset oikeudet sanoa mitä hyvänsä valtiokirkkoon liittyvistä asioista kuin kenellä muullakin. Joten, pidä typerä turpasi vain sopuisasti tukossa.

        Olet aivoton tollo.

      • jee jee jee

        Tervemenoo !!!!!!

        Arvelinkin että erosit kirkosta muun kuin sen opetuksen vuoksi.
        Eli virsiä veisailisit vieläkin ellei kirkkosi olisi tullut ahneeksi.

    • .

      .

    • 12+9=11

      Mitä kirkko sinua kiinnostaa, kuulutko edes kirkkoon?

      • No en varmasti kuulu, en ole kuulunut vuosikymmeniin. Ainoa kirkkoon oikeasti liittyvä minua kiinnostava asia on, miten ja milloin se saadaan irrotettua valtiosta.

        Avauksessa hekumoin ajatuksella, että fundikset joutuisivat toimimaan omillaan kirkon siipien ulkopuolella, ja minusta tuo arkkipiispan kirjoitus on oikeansuuntainen.

        Toivon vilpittömästi, että vanhoilliset ääriuskonnolliset fundisjärjestöt menettävät toimintaedellytyksiään ja hyvänä alkuna niiden näivettämiselle olisi, että ne menettävät kaiken ulkopuolisen rahoituksensa. Nykyisinhän niitä rahoittavat usein joko yhteiskunta, kirkko tai molemmat.

    • RepeRuutikallo

      >Toivon vilpittömästi, että vanhoilliset ääriuskonnolliset fundisjärjestöt menettävät toimintaedellytyksiään

      Samoin. Maksakoot itse hömppänsä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2124
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2028
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      211
      1818
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1496
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1399
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      548
      1156
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      998
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      937
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      929
    Aihe