Haluasin tässä kertoa jotain, minkä on vaivannut minua yli vuoden aikana ja tarvitsen apua ja rehellista neuvoa:
Olen yli kolmetoista vuotta tuntenut miestä, joka on naimisissa ja meidän välillä on ollut aina erityistä niin sanottuna vetovoima. Molemmat olemme tiennyt sen, mutta viime vuonna otin häneen yhteyttä, koska minulla oli asiaa joka koski vanha exmiestäni ja jotain mitä se oli meistä puhunut. Juttu oli, että exa oli puhunut ympäri kylää, että meillä on ollut suhde ja sitä rataa. Hän puolestaan avautui ja kertoi minulle, että jos hän olisi ollut jo silloin vuonna 98 tutustuessa minuun vapaa olisi hän kosinut minua, älä ota stressia siitä , mitä meistä on puhuttu sanoi hän, koska minä olen ollut aina pitänyt sinusta. Minä puolstani avauduin ja kerroin, että hän on ihannemieheni ollut aina ja jos hän olisi vapaa yrittäisin hänen kanssa. sen jälkeen ollaan vuoden verran soitellut ja lähetellyt viestiä, mutta ei me olla mitään tapaillut, koska vastusta ja pelko siitä, että tulee iso juttu pelottaa. hän halua ottaa eron vaimosta , mutta minä sanoin, ettei minun takiani tarvitsee ja etten ole perheen hajottaja vaikka tunnen palava halu olla hänen kanssa. Pelottaa mennä ja tehdä jotain typerää. en vastanut hänen soittoihin kahteen kuukauteen juuri sen takia, mutta nyt olen taas vastaillut ja hän sanoo, ettei luovuta. Tunnen rakastavani häntä. MITÄ TEEN ANTAKAA NEUVOJA.... olen sekaisin. Kiitos vastauksista
Neunokaa miten toimia.
5
291
Vastaukset
- Nnainen
No hei... ei se ruusuiselta kuulosta, että alkaisi seukata naimisissa olevan kanssa. Ei sitä oikein mitenkään voi suositella.
Funtsi sitä kolmatta osapuolta.
Ja funtsi, millainen sun asemasi olisi: edelleen salailua koko suhteen ajan.
Näillä palstoilla on moni tilittänyt, että salarakas on se, joka kustantaa koko suhteen; odottelee toisen ehdoilla tapaamisia "puhtain lakanoin ja ruoat valmiina..." - äh ja ei! - Rakastunut38
Niin se on. Onneksi en ole tehnyt muuta, kun puhelimessa jutellut ja se jo on mielestäni pettämistä. Arvostan suuresti neuvoasi ja otan askel takaisin. En ala, koska niitä vapaita miehiä on myös: kiitos ja hyvää illan jatkoa.
- parempia löytyy___
Toi mies on kyllä vellihousu. Jos se olisi edes puoliksi tosissaan suhteesi, olisi lähtenyt kävelemään nyksän luota. Jos sillä ei kotona homma toimi, niin aika varmaa olis, että juttu olisi päättynyt ilman sinuakin.
Eri asia olisi, jos molemmilla olisi sama tilanne päällä ja teillä kahdella oma juttunne. - Old male fox
Ole vain kaveri, älä missään nimessä ala kakkoseksi.
Jos miehen avioliitto kaatuu niin saat syyn niskoillesi jos olet kakkosena kuvioissa.
Ja kaatuuhan se ihan itsestäänkin jos on kaatuakseen.
Ikinä ei pidä sekaantua, eroavaan naiseen taikka mieheen. Aina tulee omaan niskaan kaikki eroavien katkeruus. Älä myöskään rupea laastariksi. Jos mies pääsee liian helpolla uuteen parisuhteeseen niin luulee itsestään liikoja.
Vuoden päivät kun istuksii yksin niin alkaa kummasti parisuhdetta arvostamaan.
Kovat ovat neuvoni, tiedän. Mutta jos oikeasti tunnetta on välillänne niin vain oikein toimimalla voi onnistua lopullisesti. Jos mies on kunnollinen niin ei edes alista sinua kakkoseksi. - R-S
Joo neuvon sinua, kun luin viestisi.
1. Puhu miehelle suoraan, että en halua kakkoseksi jäädä ( vai haluatko?)
2. Ja mies päättäköön haluaako erota.
jos mies ei pysty tekemään ratkaisua tai miettii ja miettii pitkään ......niin
lopeta sitten. Ei kannata roikkua miehen kaa jos ei saa sitä mitä haluaa.
Ja jos mies rakastaa vain sinua, eroaa hän sitten ja on sun kaa.
Ja jos ei luovu sinusta .......luopukoon kaikesta muusta.
Elämää on vain tämä yksi elämä ja minä ainakin haluan elää onnellisena
elämääni. En tapella miehestä joka on vielä toisen.
Kokemusta on tältäkin alaa ja olenhan reilusti yli viidenkymmenen.
Onnea sulle ja pitkää pinnaa ( sitä tosiaan tarvitaan )
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1201924Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1251818Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101778Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561454Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341386Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4961038Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50969Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115912Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347874