Kokemuksia

po,k+,

Omia kokemuksia nettideittailun ihmeellisestä maailmasta:

Takaisin vastaa suunnilleen puolet niistä joille olen laittanut viestiä. Naiset eivät tosin tee aloitteita eikä kuvatonta profiilia edes käydä katsomassa juuri koskaan, paitsi ne joiden profiilissa olen itse käynyt tai lähettänyt viestin.

Noh, se että itse joutuu tekemään kaikki aloitteet ei kuitenkaan ole mikään merkittävä haittatekijä. Isompia ongelmia ovat:

1. Naisten persoonattomat profiilit, jotka eivät juuri toisistaan eroa. Persoonattomaan profiiliin on myös vaikea vastata persoonallisesti, mitä kuitenkin odotetaan.

2. Naisten passiivisuus vaikka aloite menisikin läpi. Tulee ilmi esim. siinä etteivät naiset juuri koskaan kysy mitään itseltäni kuin korkeintaan kuvaa. Mesessäkin se on sitten sitä että itse kyselet kaikenlaista ja nainen vastailee esittämättä mitään vastakysymyksiä.

Ongelmakohdasta 1. johtuen tulee tuijotettua aika paljon ulkonäköön jos ja kun profiiliteksti on lattea, lyhyt tai molempia.

Kokonaisuudessaan (ulkonäkö päänsisältö) oikeasti potentiaalisia tapauksia on ollut vain muutama, jotka eivät kuitenkaan koskaan johtaneet tapaamiseen.

Treffejä on ollut kuudet:

1. Vastasin kuvattomaan ja aika lyhyeen ilmoitukseen puolen rivin vastauksella. Vaihdettiin kuvat, vastapuoli oli ihan hyvännäköinen, ei vain yhtään tyyppiäni. Lisäksi kuvassa ei näkynyt koko naamaa. Odotukset eivät siis olleet kovin korkealla tapaamiseen lähtiessäni. Käveltiin jonkin aikaa ja keskustelu jäi varsin hajanaiseksi johtuen mm. yhteisten kiinnostuksenkohteiden puutteesta eikä arvotkaan oikein kohdanneet.

2. Vastasin taas kuvattomaan profiiliin josta ei käynyt ilmi muuta kuin ikä, sukupuoli ja vartalonmalli. Kuvia ei vaihdettu eikä viestejäkään montaa, eli sokkotreffit. Naisen olemus oli epäsiisti, mikä häiritsi melkoisesti ja puhelimessa puhuminenkin oli jotenkin vaikeaa hänelle, josta olisi jo pitänyt päätellä jotain.

3. Samanlaista venäläistä rulettia kuin edellinen. Ulkonäkö/tyyli oli "jotain ihan muuta" ja tunne taisi olla molemminpuolinen.

4. Sokkotreffit nämäkin. Nainen oli ihan kohtuullisen näköinen, mutta ei ollut juuri mitään yhteistä. Aiempiin tapaamisiin verrattuna kuitenkin omaa luokkaansa, koska tapaaminen meni kuitenkin kohtuu luontevasti keskustellen.

5. Nainen oli kiistämättä hyvännäköinen, mutta henkinen puoli ei lopultakaan kohdannut. Teki ihme tulkintoja.

6. Tämä oli tapaamisista paras. Nainen oli 10 vuotta vanhempi ja oikeastaan ainut ketä ei olisi voinut luonnehtia ujoksi. Ikäero kaiketi kuitenkin oli liikaa koska toista tapaamista ei tullut.

0

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

        Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
        Maailman menoa
        90
        7502
      2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

        Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
        Maailman menoa
        121
        6237
      3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

        Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
        Maailman menoa
        160
        4357
      4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

        asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
        Maailman menoa
        230
        2990
      5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
        Maailman menoa
        91
        2608
      6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

        Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
        Maailman menoa
        18
        1818
      7. Tunnustusten lauantai

        Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
        Ikävä
        111
        1348
      8. Yhteydenotto

        Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
        Ikävä
        165
        1334
      9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

        Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
        Tv-sarjat
        21
        741
      10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

        Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        19
        676
      Aihe