eli viestittelimme suomi24 treffi -puolella jonkin aikaa, viestit lyhyitä. Tavattiin koska toinen osapuoli kokoajan kyseli milloin, milloin.. Itse profiili on miehellä yksinkertainen kun taas itselläni hieman pidempi ja asiat suoraan kertoen.
Tapaamisella sain huomata, että sain vanhan kuvan.. profiilissa ensin 97kg ja nyt 93kg, tapaamisella noin 110kg jos ei enemmänkin.
Viestien asiat hieman eri tavoin kerrottuina kuin tavatessamme ja muutama sellainen asia joita hän suoraansanoen valehteli. Jatkuvasti profiilit onlinessa, vaikka sanoo vain katselevansa.. eikä ole kokopäivätöissä koska ei silloin kerkeäisi tietokoneella kokoajan olemaan. Monia seikkoja mitä kyseinen mies puhuu/viestii toisin ja tekee ihan eri tavoin.
Päätin itse etten hänen kanssaan enempää tapaile, enkä viestittele.. liian paljon valheita, toisen kunnioitus puuttuu ja hän taitaa vain hakea sitä jotain mitä ei itsekään tiedä vaikka luulisi 45v jo tietävän mitä elämältänsä haluaa :(
Itselleni on tärkeää se että kertoo asiat kuten ne ovat, kunnioittaa toisia ja heidän mielipiteitään.. valehtelemisesta ja toisten pilkkaamisesta en pidä.
Päätinkin, että kohdallani (14 kk) profiilin pitäminen sai luvan loppua.
Suomi24 treffit luovat monille valheellisen kuvan ja mahdollisuuden valehdella kaikesta sekä aiheuttavat herkemmille ihmisille itsetunnon alentumista kun saa ns törkyviestejä.
Viestiteltiin, tavattiin
12
1263
Vastaukset
- MissHefner
Kannattaa tosiaan seurata omia vaistojaan.... jos liikaa valheita ja muuta omituista, niin kannattaa unohtaa kyseinen henkilö.
Itselläni on kokemusta vaikka minkälaisista "nettimiehistä"..... Mua on pari kertaa vedätetty oikein kunnolla ja silloin vielä uskoin kaikki selitykset.
Lopulta löysin kuitenkin ihanan miehen :) - yksin loppu elämä
Mulla on ainakin uusi kuva aina profiilissa. Ja mulla on puntari kotona et tiedän mitä painan. Mua hävettäis suunnattomasti jos kertoisin olevani jotain toista mitä olen ja jos siitä jäisi kiinni. siksi on tärkeetä olla rehellinen. Mut eipä yli 3 vuoden aikan ketään ole vastannut takas. Eli jos haluaa tavata jonkun niin melkein pitäisi valehdella itsestään et se onnistuisi. Mut mun luonne ei salli laittaa vääriä tietoja profiliin ja tiedän et se on huono juttu et en pääse koskaan treffeille.
- 17+19
Ihan näin sivuhuomiona, että mistäs sinä tiedät mitä se toinen tekee siellä palvelussa jatkuvasti jos tekee yhtään mitään ainakaan deittipuolella? Se että näkyy olevan kirjatuneena niin ei kai se kirjautuneena oleminen vaadi jotain jatkuvia toimenpiteitä? Kirjautuu aamulla, tsekkaa puolilta päivin ruokatunnilla onkohan viestejä tullut ja seuraavan kerran kotiin lähtiessä. Kas, onkin ollut koko päivän online, mutta ei ole tehnyt oikeastaan mitään. Ainakaan kirjoitellut kenellekään. Lisäksi S24:een kirjautumisen yhteydessä voi valita "muista minut", jolloin kirjautuu aina automaattisesti palveluun kun siellä edes käy. Kaikki eivät myöskään kirjaudu erikseen ulos. Itse kirjaudun aina palvelusta ulos kun en sitä käytä, mutta on hyvä huomioida, että kaikki eivät niin tee. Toki kirjautuminen joskus vanhenee jos ei ole mitään tehnyt.
- 43v ..
Tiedän miten toimii S24, joten se siitä.
Valitettavasti hän viesti kahden tuttavani kanssa myös ja asia paljastui, ensin kielsi asian, tapaamisella myönsi ja samalla pilkkasi ko naiset ja väänsi asiat toisinpäin eli hänessä ei ollut mitään vikaa vaan ne naiset olivat häneen ottaneet yhteyden. Jo yksin se, että aina kun hänen kanssa viestejä laittelin niin hän oli online tilassa ja vastasi välittömästi, oli sitten aamu, päivä, iltapäivä tai ilta.
Erehtyi jopa toiselle tutulleni sanomaan ettei ole tavannut ketään mainittavaa ja olisi valmis hänet tapaamaan, sillä hetkellä olimme juuri sopineet tapaamisen seuraavalle päivälle.
Paikalle saapui tupakalle vahvasti haiseva, paljon ylipainoinen mieshenkilö vaikka ei ollut kertonut tupakoivansa ja tietojen / kuvan perusteella oli erilainen ulkoinen olemus.
Jutellessa paljastui monenmoiset asiat, pilkkasi useita henkilöitä myös omia sukulaisiaan.. alkoholin käyttö ei ollut ongelma hänelle vaikka kohta kertoikin ottaneensa viime vuonna parit liki kuukauden kännit ym. Joten useampia asioita puhui ristiin tapaamisemme aikana.
Jatkakoon hän rauhassa postittelujaan ja usemman tapaamista yhtäaikaa.. minä sanon heit koko S24 systeemille :)
- mies128353
Viestittelyyn se useimmiten jääkin, mikä hyvä jos siltä tuntuu. Huumorintajun kanssa kannattaa olla tosi varovainen. Vähänkään reippaampaa kielenkäyttöä naiset ainakin tuntuvat karsastavan, verbaallisesta akrobatiasta puhumattakaan. Toisaalta siinä voi kyllä mitata kumppanin yleissivistystä. Silti useimmat ilmoittavat harrastavansa kirjallisuutta ja arvostavansa hyvää huumorintajua.
Ymmärrän kyllä että vastapuolella on varsin yksioikoisia vapaita miehiä, seksiä vonkaavia ukkomiehiä jne. Rehellisyys on A ja O jos meinaa tavata. Siinä kärähtää valeista äkkiä. Jos on kahdet tai useammat jutut, menee aika pian sekaisin.- 43v ..
En ole hienohelma enkä herkkähipiäinen.. huumorintaju on pysynyt ihan hyvänä ;D
Mutta kuten sanoitkin, treffeiltä löytyy monenlaista tarjontaa.. ja itseäni miellyttää rehellisyys ja aitous.
Ihmettelen vain mikä ajaa ihmiset valehtelemaan asioita kun niillä on taipumus tulla esille ennemmin tai myöhemmin. Mutta tallatkoon nämä valehtelijat läpimätöjä polkujaan ihan rauhassa.. kuten edelliseen viestiin laitoinkin niin minä sanon nyt heit.
- mies128353
Niinpä, valehtelu on aika kurjaa, ja osuu myös rehellisiin puolin ja toisin. Pitkähkö kirjeenvaihto on hyvä keino varmistua edes jollain tavalla henkilöstä, mutta liian usein se vain levähtää jonkinlaiseen ponnettomuuteen... tällainen kokemus. Hommaa pitäisi viedä eteenpäin, mutta turvallisesti. Kuvia olen pyydettäessä lähettänyt, kommentteja saanut monenlaisia ja myös hiljaisuutta... On se taiteenlaji tämä nettideittaus!
- luottamus tärkeintä
Törmäsin täällä samantyyliseen mieheen. Toisin ulkoinen olemus oli oikea, mutta mitkään muut asiat eivät pitäneen paikkansa. Loi profiilinsa sellaiseksi mitä olin etsimässä ja näyttelikin alussa olevansa sellainen. Rakastuin häneen ja pian alkoikin tulemaan ilmi että mies täydellinen vastakohta mitä itsestään oli kertonut. Työssäkäyvä mies oli työtön ja lainaili minulta rahaa niitä takaisin maksamatta, tupakoivaksi mainitseva tupakoikin salaa, raitis ja joikin monta kertaa viikossa. Luotettava, kiltti ja vain yhden naisen mies piti monia naisia samanaikaisesti ja jatkaa tälläistä elämää aina uuden kanssa.. Se mitä hän sai valheillaan aikaiseksi on yhtä tuskaa.
Löytyykö rehellisiä miehiä Suomi24 kautta? - Kyllä löytyy
Löytyy. Kirjoittelen yhden kanssa. Vaikka ei meistä paria näytä syntyvän, hän on kunnon mies. Teittemme aikanaan erotessa minulla ole pelkoa joutua solvatuksi tai muutoin häirityksi. Luultavasti kummallakaan ei olisi vaikeuksia vaihtaa kuulumisia vaikka täältä iäisyyteen.
- Ihme marisija.
No saitko koko rahan edestä ettei mennyt se 14kk hukkaan..??
- lappilainenko
Missäs päin tuo valehtelija on? Kuulostaa niin tutulta..
- hyvinpettynyt
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1041740Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081730Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1051650Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541418Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii477951Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50941Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298877Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347826