En luota enää verkkopankkeihin

Nyt ainakin näiden tapausten valossa, missä ihmisten tileiltä on kadonnut rahaa, en tiedä uskallanko enää pitää säästöjäni virtuaalisena.

Tiedän, että on epätodennäköistä, että juuri minun rahani sieltä mihinkään katoaisivat, mutta en uskalla ottaa riskiä. Nyt ehkä vielä turvallista, mites vähän ajan päästä kun nämä rikolliset keksivät entistä parempia ohjelmia joilla putsata viattomien tilit? Tekniikka ja muu kehittyy koko ajan, niin meidän "hyvisten" kuin näiden pahistenkin.

Mieluummin säästän rahat konkreettisesti lippaaseen. Jota sitten pidän hyvässä piilossa. Minulla ei ole niin paljoa säästettävää, että olisi tarpeellista itkeä minkään vuosikorkojen ja muiden perään, mutta kuitenkin itselleni niin suuri summa että niiden menettäminen olisi todella kova kolaus.

Asun kerrostalossa kaupungissa, joten omakotitalovarkaitakaan ei tarvitse pelätä.

Mutta siis, pointti oikeastaan olisi, että ärsyttää niin maan perkeleesti kun löytyy niin paljon epärehellisiä paskapäitä joiden takia niin moni muu joutuu kärsimään eikä mihinkään enää voi luottaa. Ei koske ainoastaan verkkopankkihuijauksia vaan oikeastaan ihan kaikkea missä ihminen voi menettää jotain.
760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En minäkään luota. Mietin parhaillaan eri vaihtoehtoja tuossakin asiassa. Ennen rosvot olivat pankin tiskin takana ja nyt kansan kimpussa. Nyt myös alkaa vaikuttaa siltä, että pankkiasiakas on vastuussa jos rahat katoaa. Eli on kaksi tahoa vaatimassa rahaa rosvot ja pankki? Miten ihmeessä tavallinen ihminen voi tietää miten käyttöjärjestelmä toimii. Siihenhän tarvitaan alan ammattilaista. En minä ainakaan tiedä missä se reikä luuraa tai miten sivulla asiat on muuttuneet. Sitten pankki vielä korottaa maksuja. Mikään ei tunnu riittävän ei rosvoille eikä pankille.

Äänestä
  • juuri asikkaiden omaan vastuuseen kaikissa pankkitoimissa ovat pankit tietoisesti
    ajaneet kansaa kuin sokeaa reettaa "valotunneliin".

    pankit jättävät kaiken vastuun itseltään pois,pakottavat ihmiset ostamaan it-laitteet ja huolehtimaan ja vastaamaan aina itse laitteistaan,tietoturvistaan ja toimistaan pankin kanssa,
    joten pankin ainoaksi toiminnaksi jää vain jo olevien ja mahdollisten uusien palveluiden hintojen jatkuva automaattinen nosto,vaikka se ei käytännössä palvele asiakasta jatkossa mitenkään. ko. palvelujen suunnittelut ja teoy asiakkaat ovat jo maksaneet moneen kertaan monin tavoin.

    pankkien moraali on täysin hylätty,tosin ei sitä juuri ole ollutkaan.

    yhtä ne ei ole hylänneet, PANKKIHERROJEN OMIEN AINA SUUREMPIEN JA TÄYSIN ANSAITSEMAATTOMIEN MILJOONAPALKKOJEN NOSTOA SALAA
    VEROTTAJALTA PIILOSSA OMIEN SALASIVUPIKKUFIRMOJENSA JA VILPPILAITOSTEN KAUTTA.

    LUOTTAMUS PANKKIIN ON NOLLA, SIIS PANKKIEN JOHTAJISTOON,koska vain he ovat HUIJAREITA.

    Äänestä

Meneekö pankkien talletuslokeroista jotain maksua?

Äänestä
  • Tottakai menee ja kohta pankki ottaa maksun ulko-oven avaamisestakin.

    Äänestä

poliisilla nyt lupa mennä ihmisten koneille... eihän ne voi vastustaa kiusausta

Äänestä

mutta entäs jos naapurin juoppo polttaa kerrostalon?Savuna ilmaan kaikki!Pitäis varmaan avata pari säästötiliä joista
ei voi netin kautta rahaa liikuttaa.Jättää sit päivittäis elämälle
netti tilin niin ei kaik mene jos ottaa ohra leipä.Talletuslokerot on
kalliita.

Äänestä
  • kyllä ne varkaat kerrostaloistakin tykkää....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sukanvarteen kirjoitti:

Nyt ainakin näiden tapausten valossa, missä ihmisten tileiltä on kadonnut rahaa, en tiedä uskallanko enää pitää säästöjäni virtuaalisena.

Tiedän, että on epätodennäköistä, että juuri minun rahani sieltä mihinkään katoaisivat, mutta en uskalla ottaa riskiä. Nyt ehkä vielä turvallista, mites vähän ajan päästä kun nämä rikolliset keksivät entistä parempia ohjelmia joilla putsata viattomien tilit? Tekniikka ja muu kehittyy koko ajan, niin meidän "hyvisten" kuin näiden pahistenkin.

Mieluummin säästän rahat konkreettisesti lippaaseen. Jota sitten pidän hyvässä piilossa. Minulla ei ole niin paljoa säästettävää, että olisi tarpeellista itkeä minkään vuosikorkojen ja muiden perään, mutta kuitenkin itselleni niin suuri summa että niiden menettäminen olisi todella kova kolaus.

Asun kerrostalossa kaupungissa, joten omakotitalovarkaitakaan ei tarvitse pelätä.

Mutta siis, pointti oikeastaan olisi, että ärsyttää niin maan perkeleesti kun löytyy niin paljon epärehellisiä paskapäitä joiden takia niin moni muu joutuu kärsimään eikä mihinkään enää voi luottaa. Ei koske ainoastaan verkkopankkihuijauksia vaan oikeastaan ihan kaikkea missä ihminen voi menettää jotain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu