Tässä sitä nyt ollaan 9 avoliittovuoden jälkeen viittä vaille lähtökuopissa. Useamman vuoden harkinnan jälkeen pahin on tehty, asia on nostettu pöydälle.
Nyt kun sitten todella ollaan viittä vaille lähtökuopissa tulevat sellaiset tunteet kuin muutosvastarinta, tulevaisuuden ja yksinäisyyden pelko väittämään minulle, että olisi vielä muka jotain muitakin tunteita, kuten esim. rakkaus.
Missä ne tunteet olivat silloin, kun tätä vielä yksinäni mietin ja tuskailin miten kertoa. Silloin kun tunsin lähinnä toisinaan inhoa tai pelkkää kaveruutta ja sisaruutta.
Ovatko nuo muutosvastarinnan aiheuttamat tunteet sitten kuitenkaan muuta kuin lähimmäisenrakkautta, ystävyyttä, sääliä, sisarellisuutta? Pelkoa?
Nyt kun sitten todella ollaan viittä vaille lähtökuopissa tulevat sellaiset tunteet kuin muutosvastarinta, tulevaisuuden ja yksinäisyyden pelko väittämään minulle, että olisi vielä muka jotain muitakin tunteita, kuten esim. rakkaus.
Missä ne tunteet olivat silloin, kun tätä vielä yksinäni mietin ja tuskailin miten kertoa. Silloin kun tunsin lähinnä toisinaan inhoa tai pelkkää kaveruutta ja sisaruutta.
Ovatko nuo muutosvastarinnan aiheuttamat tunteet sitten kuitenkaan muuta kuin lähimmäisenrakkautta, ystävyyttä, sääliä, sisarellisuutta? Pelkoa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
että tiedät kumppanisi pystyvän olemaan sinulle mitä täydellisin kumppani, mutta hän ei sitä jostakin syystä halua tai ymmärrä olla.
Pelkäät, että heti lähtösi jälkeen hän on sitä jollekkin muulle. Ja pelkäät, että muut ihmettelevät "typerää" ratkaisuasi.
Ehkä odotat, että kumppanisi tekee jonkin selkeän ratkaisevan virheen, josta häntä on helpompi syyttää ja pitää tätä lähdön syynä.
Ja helpointahan olisi, jos hän itse "jättäisi" sinut, sitten voisit esittää marttyyriä ja kerätä sääliä.
Lähteminen on aina kova paikka, kovinta on lähdön jälkeen. Tukea ulkopuolisilta ei välttämättä heru. Ainoa "ymmärtäjäsi" voi olla jättämäsi kumppani, joten paluu yhteen voi olla enemmän kuin todennäköistä.
Tälläinen seilaaminen taas vähentää entisestään uskottavuutta muiden silmissä, joten seuraavaa eroa tulkitaan vain sinun itsekkyydeksesi.
Tota samaa sitä on tullut itse pähkittyä nyt ainakin vuosi. Sitä miettii, että jos tästä suhteesta laskee lapset pois niin mitä jää jäljelle ? Monta kertaa on tullut vastattua itse asetettuun kysymykseen, että ei juuri muuta kuin ymprärille kasattua materiaa ja sillä ei ole isoa väliä.
Miksi sitten ei eroa - lasten takia - vai onko siellä joku toive "uudesta alusta" ? Naiivia vai ei, sitäpä tässä edelleen mietitään.
Mitäpä sitä itseksesi mietit, vaan juttele kumppanisi kanssa! Ja jos jo nyt tuntuu että jäljelle ei jää mitään kun lapset on laskettu pois niin huhhuh.....
Ja pelkällä toiveella ei mennä eteenpäin vaan toiminnalla! Laittakaa asiat kuntoon ja PANOSTA MYÖS ITSE TÄYSILLÄ SUHTEEN KORJAAMISEEN, jos sitä haluat! Ja nimenomaan jos sitä haluat!
Vai oletko jo valinnut uuden kumppanin?
Oletko koskaan miettinyt että paraneeko se elämä kumppanin vaihdolla? Luovutatko liian helposti? Oletko todella itsekin täysillä mukana vai odotatko sitä vaan toiselta osapuolelta? Mitä konkreettista olet itse tehnyt asioiden eteen?
Mielestäni selkeä suunnitelma ja pelisäännöt kehiin ja sitten katsoo mitä jää käteen.....
Vaikeaa on tämä elämänkulku......
meinaan nimenomaan pelkoa. Tulevaisuus, yksinäisyys jne... Niin ja vielä pitäsi saattaa asia muiden tietoon pohdittavaksi ja päiviteltäväksi. Kun on asiaa mielessään noinkin kauan pohtinut, on luultavasti päätöksensä jo tehnyt ja lopullinen siirto lienee vain ajan kysymys.