Bullterrieri repi kuusivuotiaalta korvan

Perheenisä joutui lyömään koiraa toistuvasti päähän saadakseen sen irrottamaan otteensa kuusivuotiaasta pikkutytöstä, kertoivat silminnäkijät The Telegraph -lehdelle.

Nelihenkinen perhe oli ulkoilemassa Epping Forestin alueella Chingfordissa, Koillis-Lontoossa, kun perheelle tuntemattoman miehen omistama bullterrieri hyökkäsi tytön kimppuun.

Koira irrotti otteensa vasta isän lyötyä sitä toistuvasti päähän, Telegraph kertoi.

Tytön korva repeytyi välikohtauksessa pahoin. Perheenisä joutui etsimään maasta palaa, joka oli irronnut korvasta.

Tyttö joutui plastiikkakirurgiseen leikkaukseen, josta hän on parhaillaan toipumassa. Hän sai vamman myös silmäkulmaansa.

Poliisi on pidättänyt koiran 56-vuotiaan omistajan. Mies pakeni paikalta hyökkäyksen jälkeen, mutta ilmoittautui sitten itse poliisiasemalle. Myös koira on otettu viranomaisten haltuun.

IS
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taas kerran kirjoitti:

Perheenisä joutui lyömään koiraa toistuvasti päähän saadakseen sen irrottamaan otteensa kuusivuotiaasta pikkutytöstä, kertoivat silminnäkijät The Telegraph -lehdelle.

Nelihenkinen perhe oli ulkoilemassa Epping Forestin alueella Chingfordissa, Koillis-Lontoossa, kun perheelle tuntemattoman miehen omistama bullterrieri hyökkäsi tytön kimppuun.

Koira irrotti otteensa vasta isän lyötyä sitä toistuvasti päähän, Telegraph kertoi.

Tytön korva repeytyi välikohtauksessa pahoin. Perheenisä joutui etsimään maasta palaa, joka oli irronnut korvasta.

Tyttö joutui plastiikkakirurgiseen leikkaukseen, josta hän on parhaillaan toipumassa. Hän sai vamman myös silmäkulmaansa.

Poliisi on pidättänyt koiran 56-vuotiaan omistajan. Mies pakeni paikalta hyökkäyksen jälkeen, mutta ilmoittautui sitten itse poliisiasemalle. Myös koira on otettu viranomaisten haltuun.

IS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu