Haavistosta pressa?? Kyllä suomalaisten pitää ottaa järki käteen, ajatella jos
presidentti lähtisi "puolisonsa" kanssa valtiovierailulle esim. Amerikkaan??
mikä olisi vastaanotto:))DD samoin linnanjuhlien vastaanotolla olisi kaksi
äijää tervehtimässä, paljon jäisi porukkaa tulemasta ja en mailmalla ainakaan
itse kehtaisi tunnustaa itseäni suomalaiseksi, paras olisi muuttaa kirjansa vaikka Viroon. Pressa edustaa Suomea mailmalla, sananvaltahan on jo viety, joten olisi koko kansan häpeä tuollainen äijäpari, no eipä heitä pahemmin kutsuttaisi mihinkään eikä moni viitsisi tulla valtiovierailulle Suomeen ellei olisi tosi tärkeää asiaa.
Seksuaalisesti toisin ajattelevia en vihaa mutta hoitakoot hommansa omien seiniensä sisällä eipä avioliitoistakaan vouhoteta jatkuvasti pidetään perheet kunniassa.
JO OIS AIKOIHIN ELETTY JOS HAAVISTO PRESSAKSI
30
94
Vastaukset
- linnanjuhlat tärkein
Linnanjuhlathan ovatkin se elämän tärkein juttu. Ja ne puvut. AHHH.
Olisipa pian 6.12.- Suomi kunniaan
SAULI EDUSTAAN MAATAMME NUOREN FIKSUN, EDUSTAVAN VAIMONSA KERA. Kuuntelin juuri lapinradiota, en tiedä mikä oli sielläkin tosi tyhmä, väitti tosissaan, että Haavistolla ois parempi " kansainvälinen kokemus" en ymmärrä, että viitsitään soitella radioon ja puhutaan noin tyhmiä.
- Sameja satatuhatta?
Suomi kunniaan kirjoitti:

ÖÖ, Sauli, kuka heistä?
- fdsgasdfasdfasdfsd
haavisto olisi siinä mielessä hyvä valinta, että se tavallaan pakottaisi muslimimaatkin pieneen suvaitsevaisuuteen. ja elleivät suomen presidentin kanssa tekemisissä olisi, ei sekään olisi mikään menetys ja kertoisi enemmän näistä ahdasmielisistä maista kuin meistä.
- Pakstori
Ei ole kovin todennäköistä mutta silti mahdolllista, että Keskusta siirtyisi kokonaan Pekan puolelle, vain siinä tapauksessa mainitsemasi Haave-skeanaario on mahdollinen...
- Sapa mies
Sauli eka rivillä tällä hetkellä ja JUUTALAINEN Essayah 8-rivillä.
Vaikka itsekin niin Ennustin ja äänestinkin Essayrahia on merkillistä että ne kasi-rivin naiset KD oli se Upseeririvi Lohikäärmeelle ennemmin, kuin huomattavasti raujallisemmin esiintynyt Biodet.
Ja sitäkin yllätyin, että Essayahia nussittiin silti huomattavasti vähemmän kuin Biodeettia
Ei ole kyse enää Suomi vastaan Ruotsi asetelmasta niin ilmeisesti... Ainakan tämän tuloksen perusteella...
Haavisto on parempi puhuja kuin Sauli, mutt Saulilla on enenmmän kokemusta johtamisesta.... - Vittuillaanko täällä
Sapa mies kirjoitti:
Sauli eka rivillä tällä hetkellä ja JUUTALAINEN Essayah 8-rivillä.
Vaikka itsekin niin Ennustin ja äänestinkin Essayrahia on merkillistä että ne kasi-rivin naiset KD oli se Upseeririvi Lohikäärmeelle ennemmin, kuin huomattavasti raujallisemmin esiintynyt Biodet.
Ja sitäkin yllätyin, että Essayahia nussittiin silti huomattavasti vähemmän kuin Biodeettia
Ei ole kyse enää Suomi vastaan Ruotsi asetelmasta niin ilmeisesti... Ainakan tämän tuloksen perusteella...
Haavisto on parempi puhuja kuin Sauli, mutt Saulilla on enenmmän kokemusta johtamisesta...."Nuorin veli shakkiasetelmassa ja suurin kuin Vuori" olI Lipponen tällä kertaa, mikäli tämä oli alkuasetelma, eikä se että Kingi tai joku muu olisi lähtenyt reunalle...
Soini Suossa?
http://personal.inet.fi/koulu/karppi/IChing.htm
- mummeliini
Voi teitä homokauhuisia kaikentietäjiä. Homous ja kaikenlainen erilaisuus, jos homoutta erilaisuutena halutaan pitää, on sallittua ja normaaliksi todettu täällä lottovoittajien maassa. Jos et voi äänestää ihmistä, on parempi ettet sitten äänestä lainkaan. Mitä tulee arabimaailman omiin pelkoihin ja kieltoihin, on se arabien ongelma, ei meidän. Eihän siellä nainenkaan ole kuin orjan asemassa. En ole kaiken tietävä enkä kaiken salliva, mutta onhan minulla korvat ja silmät päässäni ja kun olen vaalitenttejä seuranneena todennut Haaviston osaavan, fiksun ja sallivan, tasa-arvoa puolustavan ja kaikkien kansalaisten yhdenvertaisuutta tukevan, ulkopolitiikan hyvin tuntevan artikuloinnin, toivon hänen päihittävän Niinistön. Minä olen mummo maalta ja vaikka jo korkeassa iässä äänestän toisellakin kierroksella Haavistoa. Porvareita en ole äänestänyt koskaan, mutta olisin joutunut antamaan ääneni Niinistölle, jos Väyrynen olisi tullut kakkoseksi. ILOA ELÄMÄÄN. ELÄ JA ANNA ELÄÄ!
- Vääryytä vääryttä!
Ehkä se sittenkään ei ollut niin suuri yllätys, että Väyrysläiset jäivät vähemmistöön?
- Aki_piksukka
Vääryytä vääryttä! kirjoitti:
Ehkä se sittenkään ei ollut niin suuri yllätys, että Väyrysläiset jäivät vähemmistöön?
Minä en ole elementiltäni ehkä silti Äiti maa, enkä edes Tappavampi Taivas, (vaan siskon perhe) vaan tuli tai vesi...
Poltiitiikka vs. Urheilu skenaario ja Miehet vastaan Naiset tilla näytti, mutta tuo asetelma ei ole tietysti totta sen takia,ettei vaaleissa ollu 4 naista ja 4 miestä?
Vesi on suurin palvelija ja ei se Paavon VÄY-HYMY niin katkera ollut, vaikka jostakin siltä näytti! - Voi Voittammatta jää
Aki_piksukka kirjoitti:
Minä en ole elementiltäni ehkä silti Äiti maa, enkä edes Tappavampi Taivas, (vaan siskon perhe) vaan tuli tai vesi...
Poltiitiikka vs. Urheilu skenaario ja Miehet vastaan Naiset tilla näytti, mutta tuo asetelma ei ole tietysti totta sen takia,ettei vaaleissa ollu 4 naista ja 4 miestä?
Vesi on suurin palvelija ja ei se Paavon VÄY-HYMY niin katkera ollut, vaikka jostakin siltä näytti!Voi niitä häviäjiä, jotka luulevat että vain 1. ja 2. on parasta Suomelle, siinä asiassa olisi hyvä muuttaa Suomen Perustuslakia? Eipä kuitenkaan ehkä? Jos on vähäiseen eroon tyytyväinen ei tietysti mitään korkeaa maan päällä tapahdu eikä tule tapahtumaankaan lie....
Olisi kauhean paljon vaikeampi valita sellaiset, jotka saisivat puolet äänimääristä, ei sekään hullua olisi, mutta muuttaisi liikaa ehkä perinnäistä järkiajatusta? - Shamaani kakastori
Voi Voittammatta jää kirjoitti:
Voi niitä häviäjiä, jotka luulevat että vain 1. ja 2. on parasta Suomelle, siinä asiassa olisi hyvä muuttaa Suomen Perustuslakia? Eipä kuitenkaan ehkä? Jos on vähäiseen eroon tyytyväinen ei tietysti mitään korkeaa maan päällä tapahdu eikä tule tapahtumaankaan lie....
Olisi kauhean paljon vaikeampi valita sellaiset, jotka saisivat puolet äänimääristä, ei sekään hullua olisi, mutta muuttaisi liikaa ehkä perinnäistä järkiajatusta?1.ja 8. torneihinsa menestykööt HETI!
- Surullinen asia
Voi teitä homokauhuisia kaikentietäjiä. Homous ja kaikenlainen erilaisuus, jos homoutta erilaisuutena halutaan pitää, on sallittua ja normaaliksi todettu täällä lottovoittajien maassa. Jos et voi äänestää ihmistä, on parempi ettet sitten äänestä lainkaan. Mitä tulee arabimaailman omiin pelkoihin ja kieltoihin, on se arabien ongelma, ei meidän. Eihän siellä nainenkaan ole kuin orjan asemassa. En ole kaiken tietävä enkä kaiken salliva, mutta onhan minulla korvat ja silmät päässäni ja kun olen vaalitenttejä seuranneena todennut Haaviston osaavan, fiksun ja sallivan, tasa-arvoa puolustavan ja kaikkien kansalaisten yhdenvertaisuutta tukevan, ulkopolitiikan hyvin tuntevan artikuloinnin, toivon hänen päihittävän Niinistön. Minä olen mummo maalta ja vaikka jo korkeassa iässä äänestän toisellakin kierroksella Haavistoa. Porvareita en ole äänestänyt koskaan, mutta olisin joutunut antamaan ääneni Niinistölle, jos Väyrynen olisi tullut kakkoseksi. ILOA ELÄMÄÄN. ELÄ JA ANNA ELÄÄ!
Älä höpisettemme, ei ole mitään todisteita että Pekka Haavisto joku homo_SEKSUAALI absoluuttisesti vakaumukseltaan olisi, mutta kun on niin kaunis mies, niin naiseetkin usein kadehtivat liikaa, ja siksi joutuu niin usein siihen suuruunsa vaihtamaan vaikeampaan eli samaan sukupuoleen siinäkin asiassa... - Hyvä hyökkäys?
Surullinen asia kirjoitti:
Voi teitä homokauhuisia kaikentietäjiä. Homous ja kaikenlainen erilaisuus, jos homoutta erilaisuutena halutaan pitää, on sallittua ja normaaliksi todettu täällä lottovoittajien maassa. Jos et voi äänestää ihmistä, on parempi ettet sitten äänestä lainkaan. Mitä tulee arabimaailman omiin pelkoihin ja kieltoihin, on se arabien ongelma, ei meidän. Eihän siellä nainenkaan ole kuin orjan asemassa. En ole kaiken tietävä enkä kaiken salliva, mutta onhan minulla korvat ja silmät päässäni ja kun olen vaalitenttejä seuranneena todennut Haaviston osaavan, fiksun ja sallivan, tasa-arvoa puolustavan ja kaikkien kansalaisten yhdenvertaisuutta tukevan, ulkopolitiikan hyvin tuntevan artikuloinnin, toivon hänen päihittävän Niinistön. Minä olen mummo maalta ja vaikka jo korkeassa iässä äänestän toisellakin kierroksella Haavistoa. Porvareita en ole äänestänyt koskaan, mutta olisin joutunut antamaan ääneni Niinistölle, jos Väyrynen olisi tullut kakkoseksi. ILOA ELÄMÄÄN. ELÄ JA ANNA ELÄÄ!
Älä höpisettemme, ei ole mitään todisteita että Pekka Haavisto joku homo_SEKSUAALI absoluuttisesti vakaumukseltaan olisi, mutta kun on niin kaunis mies, niin naiseetkin usein kadehtivat liikaa, ja siksi joutuu niin usein siihen suuruunsa vaihtamaan vaikeampaan eli samaan sukupuoleen siinäkin asiassa...Ei kellään ole ollut omassa pienessä lihassaan mitään absoluuttisia valtoja kuin omaan kehoonsa, eikä siihenkään joka asiassa, vaikka kuulisikin kaiken, miltä tuo Saulin kokomuuksen tilanne näyttää.... Kaikkikuuleva vastaan kaikkietävä asetelma on myös seuraava vaali, myöskään en tiedä, kumpi on tärkeä ja kumpi tärkeämpi, ja tärkeintä asiaa, eli niitä kurkokortteja vaikka Elisana ja Kirsinä huvitellessaan saattaa kannattaa kokeilla....
- Voi Suomea
Aki_piksukka kirjoitti:
Minä en ole elementiltäni ehkä silti Äiti maa, enkä edes Tappavampi Taivas, (vaan siskon perhe) vaan tuli tai vesi...
Poltiitiikka vs. Urheilu skenaario ja Miehet vastaan Naiset tilla näytti, mutta tuo asetelma ei ole tietysti totta sen takia,ettei vaaleissa ollu 4 naista ja 4 miestä?
Vesi on suurin palvelija ja ei se Paavon VÄY-HYMY niin katkera ollut, vaikka jostakin siltä näytti!Sästyyhän Väyrynen
Ikävästä asemasta presidenttinä, kun maamme MIEHITETÄÄN. Siitä vaan EU:hun, mutta seuraukset ovat tulossa. - Veikko Tapanin veli
Hyvä hyökkäys? kirjoitti:
Ei kellään ole ollut omassa pienessä lihassaan mitään absoluuttisia valtoja kuin omaan kehoonsa, eikä siihenkään joka asiassa, vaikka kuulisikin kaiken, miltä tuo Saulin kokomuuksen tilanne näyttää.... Kaikkikuuleva vastaan kaikkietävä asetelma on myös seuraava vaali, myöskään en tiedä, kumpi on tärkeä ja kumpi tärkeämpi, ja tärkeintä asiaa, eli niitä kurkokortteja vaikka Elisana ja Kirsinä huvitellessaan saattaa kannattaa kokeilla....
Ei ole enää ihmiskunnalla(ilman suurempaa sotaa) mihinkään suuriin teknologisiin pareantulumahdollisuuksiin, eikä se ole edes täysin välttämätöntä eikä edes pakollista siksi, Vihreiden kortti on Suojeleva. Tahdommeko tulla suojelluksi vain teurastetuksi, no tapahtuuhan sekin tietysti, mitä tahansa valitsisimmekin itse mukamas....
Ei meille teknologialla tule fyysisessä kehossamme mitään suurta voimaa, mutta ei niin, että ilmankaan sitä sitä tulisi....
Mutta ihan normaali suomalainen vaali taas, mutta en usko, että absoluuttisen vilpitöntäkään kaikilla osapuolilla.... - Pikkuista ivaa....
Veikko Tapanin veli kirjoitti:
Ei ole enää ihmiskunnalla(ilman suurempaa sotaa) mihinkään suuriin teknologisiin pareantulumahdollisuuksiin, eikä se ole edes täysin välttämätöntä eikä edes pakollista siksi, Vihreiden kortti on Suojeleva. Tahdommeko tulla suojelluksi vain teurastetuksi, no tapahtuuhan sekin tietysti, mitä tahansa valitsisimmekin itse mukamas....
Ei meille teknologialla tule fyysisessä kehossamme mitään suurta voimaa, mutta ei niin, että ilmankaan sitä sitä tulisi....
Mutta ihan normaali suomalainen vaali taas, mutta en usko, että absoluuttisen vilpitöntäkään kaikilla osapuolilla...."Kyllä Karppisella Karismaa on aina ollut", mutta Lupäketjun nimeäminen varmasti murhaa jonkun suvustamme, ehkä alkaisi siis olla aika jo minullakin kuolla vähän isommasti...
- Aki V.
Pikkuista ivaa.... kirjoitti:
"Kyllä Karppisella Karismaa on aina ollut", mutta Lupäketjun nimeäminen varmasti murhaa jonkun suvustamme, ehkä alkaisi siis olla aika jo minullakin kuolla vähän isommasti...
Kaksi ohjelmistoprojektiani kesken, mutta en ymmärrä miksen pääset työhön kiinni. Auttaisiko Viina muka? On vähän liikaa Rammia hermoissani ehkä pitäisi joksus saada vahän kovoakin Rommina.
EN halaisi kuolla, ennenkuin edes toisen niistä saan toimimaan, enkä haluaisi menehtyä ennen valmistumistansa, mutta ei ole hyötyä poistaa inspiraatiota minulta siihen, vain sen nojalla, että saisi itse elää jotenkin ikuisesti laiskuuteen...
Ei tämä kirjoittelu ole hyödyllisempää kuin ohjelmointi, hävetköön ne, jotka estelevät minua henkisesti tehdä paria ohjelmaani valmiiksi. Antikristus ei ole se, joka minua estäisi mennä koheltamaan sitä väärään aikaan, vaan Jeesus itse. Mutta en tiedä, mikä nykyään on nimensä, joskus kuulemma inkarnoitui Leopoldiksi, niin Jeesus minulle kuiskasi, kun kertoi jonkun inkarnaatio nimensä.... Mutta vain yksi mies ja yksi nainen on toisaalta olemassa, en tiedä oliko ihmisille hyötyä skitsostua näinkin suureksi kansaksi? - Suuri pelko
Aki V. kirjoitti:
Kaksi ohjelmistoprojektiani kesken, mutta en ymmärrä miksen pääset työhön kiinni. Auttaisiko Viina muka? On vähän liikaa Rammia hermoissani ehkä pitäisi joksus saada vahän kovoakin Rommina.
EN halaisi kuolla, ennenkuin edes toisen niistä saan toimimaan, enkä haluaisi menehtyä ennen valmistumistansa, mutta ei ole hyötyä poistaa inspiraatiota minulta siihen, vain sen nojalla, että saisi itse elää jotenkin ikuisesti laiskuuteen...
Ei tämä kirjoittelu ole hyödyllisempää kuin ohjelmointi, hävetköön ne, jotka estelevät minua henkisesti tehdä paria ohjelmaani valmiiksi. Antikristus ei ole se, joka minua estäisi mennä koheltamaan sitä väärään aikaan, vaan Jeesus itse. Mutta en tiedä, mikä nykyään on nimensä, joskus kuulemma inkarnoitui Leopoldiksi, niin Jeesus minulle kuiskasi, kun kertoi jonkun inkarnaatio nimensä.... Mutta vain yksi mies ja yksi nainen on toisaalta olemassa, en tiedä oliko ihmisille hyötyä skitsostua näinkin suureksi kansaksi?Jos on semmojnen pelko että suomesta tulee Amerikan köyhemmän polittisen jäjjestelmän uhri, nyt kun RKP:lle tuli SILMÄN silmissä hiukan kiusallinen tilanne, niin saa parahtaa meille kristillis-demoneille myöst että olettekin KID! Ei kaiken tarvitse näkyä paperilla, sekin on varma asia....
- Tuho-X-Mutantti
Suuri pelko kirjoitti:
Jos on semmojnen pelko että suomesta tulee Amerikan köyhemmän polittisen jäjjestelmän uhri, nyt kun RKP:lle tuli SILMÄN silmissä hiukan kiusallinen tilanne, niin saa parahtaa meille kristillis-demoneille myöst että olettekin KID! Ei kaiken tarvitse näkyä paperilla, sekin on varma asia....
Tuhoja on niin monenlaisia, se joka manaa jonkun absoluuttisen tuhon SINUN NUMEROLLESI (Ilmestys 17-18) vaikka kuinka varma asia pilipalipaperillan sekin olisi niin todennäköisemmin vain itse tuhoutuu, mikäli sen toisen kuului jääda massalliseksi kaemmaksi aikaa...
- seuratkaa johtajaa
Perussuomalaisten puheenjohtaja, puolueen presidenttiehdokas Timo Soini on kallistumassa Pekka Haaviston äänestäjäksi vaalien toisella kierroksella
http://yle.fi/uutiset/teemat/presidentinvaalit/2012/01/soini_harkitsee_aanestavansa_haavistoa_toisella_kierroksella_3196462.html- Nukku-matti tulee
Ei politkotkan EHKÄ aina jättäneet sieluaan näyttämättä, eikä se viisastakaan pelkästään ole ellei halua rakastaa.... Ei puheista ja kuvista ainoastaan pääse kenenkään sydämeen vaan ainoastaan YMMÄRTÄMÄLLÄ sanojaan ja silmiin katselemalla ja haistelemaalla.
Arhinmäen ja Essayeahin leijonankarjaisut kuulin, mutta en sillä kertaa siihen nukahtanut - Tullimylly
Nukku-matti tulee kirjoitti:
Ei politkotkan EHKÄ aina jättäneet sieluaan näyttämättä, eikä se viisastakaan pelkästään ole ellei halua rakastaa.... Ei puheista ja kuvista ainoastaan pääse kenenkään sydämeen vaan ainoastaan YMMÄRTÄMÄLLÄ sanojaan ja silmiin katselemalla ja haistelemaalla.
Arhinmäen ja Essayeahin leijonankarjaisut kuulin, mutta en sillä kertaa siihen nukahtanutÄlkää liian helposti vaihtako kantojanne seurallakaan kierroksella, vaikka kuulisittenkin jonkun lipervän argumentin vastapuolelta, kyllä kaikki kannat on puolustelavissa, mutta ei niistä tiedä aina mikä olisi se 1. kanta....
Naiselle en tätä sano, sillä naisella on lupa olla tuuliviirempi, ainakin vanhan sananlaskun ja historian mukaan.... - Kuka on johdossa?
Lainaa: seuratkaa Johtajaa...
Perussuomalaisten puheenjohtaja, puolueen presidenttiehdokas Timo Soini on kallistumassa Pekka Haaviston äänestäjäksi vaalien toisella kierroksella
Tai jos ette seuraa, eksytte, jos ette tiedä silloinkaan minne olette menossa?
Onko Sauli viemässä meitä muualle kuin auto, laiva, metsäretkelle ja Lennostoon?
Niillä sinne pääsee, mutta miksi pitäisi lähteä silloin pois, kun on ulkona liukasta ja vaaralliista? Yksi hyvä syy tietysti on kaunis ilma ja toinen jännitys....
- iran homo free
>>>kanssa valtiovierailulle esim. Amerikkaan??
Parempi kun Amerikka päättäis kuka Suomella presidenttinä?
Muutappa sinä Iranii siellä ole yhtään homoa.- Hassuja puhutte...
>>>kanssa valtiovierailulle esim. Amerikkaan??
Parempi kun Amerikka päättäis kuka Suomella presidenttinä?
Muutappa sinä Iranii siellä ole yhtään homoa.
Tuota ei kyllä usko Erkkikään:-) - Todennäköisyys?
Hassuja puhutte... kirjoitti:
>>>kanssa valtiovierailulle esim. Amerikkaan??
Parempi kun Amerikka päättäis kuka Suomella presidenttinä?
Muutappa sinä Iranii siellä ole yhtään homoa.
Tuota ei kyllä usko Erkkikään:-)Pienemmän kuuloisen nimen(Pekka) on joskus tarkoitettu kasvavan yhtä suureksi kuin Suuren samaistuksen(Sauli) mutta ei Pekkaus ole pienuutta vain ihan täysin synonyymikin koska se on myös Paljoutta.
On tietysti ennustettu uskonnossamme että suuriakin tulee kaatumaan, mutta se on silloin kyllä ihan oma syynsä, jos ei varastudu kunnolla.
Pekka se tällä kertaa on se joka kahdella kingillään tulee Sauliaan vastaan,puolta pienemmin voimin, mutta naiset ovat kyllä täysin ennustamaton ja yllättävä kappale näissa vaaleissa, varsinkin sellaiset, joilla ei olisi omaa miestä pakottamassa äänestämään samaa ehdokasta.... - Kiusaaja Aki Usassa
Todennäköisyys? kirjoitti:
Pienemmän kuuloisen nimen(Pekka) on joskus tarkoitettu kasvavan yhtä suureksi kuin Suuren samaistuksen(Sauli) mutta ei Pekkaus ole pienuutta vain ihan täysin synonyymikin koska se on myös Paljoutta.
On tietysti ennustettu uskonnossamme että suuriakin tulee kaatumaan, mutta se on silloin kyllä ihan oma syynsä, jos ei varastudu kunnolla.
Pekka se tällä kertaa on se joka kahdella kingillään tulee Sauliaan vastaan,puolta pienemmin voimin, mutta naiset ovat kyllä täysin ennustamaton ja yllättävä kappale näissa vaaleissa, varsinkin sellaiset, joilla ei olisi omaa miestä pakottamassa äänestämään samaa ehdokasta....Essayah ja ruotsalaista ässänsä kullaksi muuttamaan. Biodet ei taida osata laksea Binääreillä edes niin hyvin BinLaden.
Arhinäki Typeryydesä syytti tyttöä, vaikkei ole saanut edes perää...
Lipponen on vuorella tuulettumassa.
Soini suon silmäkkeessä etsimmässä hellu hillojaan...
Väyrynen väylää vänkää vääryyttää vähemmistölle jäänmisestään väliinpitäämättömänä.
Pekka ei taida tietää missä maassa on eniten K:ta?
Sauli ulisee jos jää seuraavalla kierrolla vaikka 5,6 miljoonanneksi? - Helppo tieto
Kiusaaja Aki Usassa kirjoitti:
Essayah ja ruotsalaista ässänsä kullaksi muuttamaan. Biodet ei taida osata laksea Binääreillä edes niin hyvin BinLaden.
Arhinäki Typeryydesä syytti tyttöä, vaikkei ole saanut edes perää...
Lipponen on vuorella tuulettumassa.
Soini suon silmäkkeessä etsimmässä hellu hillojaan...
Väyrynen väylää vänkää vääryyttää vähemmistölle jäänmisestään väliinpitäämättömänä.
Pekka ei taida tietää missä maassa on eniten K:ta?
Sauli ulisee jos jää seuraavalla kierrolla vaikka 5,6 miljoonanneksi?Vain yksi asia on mahdotonta seuraavalla kierroksella, se on se, että jompikumpi saisi 100% äänistä, edes kenenkään henkilökohtaisessa mieltymyksessä.
Tai jos vaalikone niin näyttäisi, niin silloin olisi varmasti meitä petetty....
- ristiverinen.
H A A V I S T O A !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242022Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1341933Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101807Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561474Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5311103Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115921Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348894