lemmikin kuolema

kissan äiti

Juduimme perjantaina viemään meille niin rakkaan kissamme 14,5 v eläinlääkäriin. Se soi kolme päivä huonosti ja sitten lopetti kokonaan. Kissa kun ei munuaisten takia saa olla yli vuorokautta syömättä, niin lääkäriin. Lääkäri totesi, että kissa hengittää niin heikosti, että sitä ei voi viedä edes rötgeniin. Eli keuhkoissa vettä keuhkokuume ja mitä todennäköisemmin keuhkösyöpä. antibiottia olisi voinut pistää, mutta ruokaa ei olisi voinut enää antaa väkisi, koska eläin ei voinut syödä, kun ei saanut hegitettyä samalla. Eläinlääkäri sanoi, että jos antibiootti tehoaa, niin voidaan katsoa rötgen maanantaina, mutta että kuvassakaan ei välttämättä erota, onko siellä keuhkokuumeen takana syöpä ja että kissä hengittää niin huonosti, että se saattaa menehtyä jo viikonloppuna. Sitten täytyi tehdä se raskas päätös ja päästää irti rakkaasta ystävästä sillä oli ollut hyvä elämä. en halunnut kärsimyksiä sille. Silitimme sitä viimeiseen hengenvetoon. Nyt emme tiedä kuinka voi toipua, kaikki on niin kauheaa!!!

6

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koira lähti minulta

      Osanottoni. Itse sukon, että lemmikin voi tavat sitten taivaassakin. Kyllä rakkaan lemmikin lähtö koskettaa. Ihan saman surutyön joutuu käymään kuin ihmisenkin menetyksessä.

    • Tipi1988

      Osanottoni. Myös meidän rakas kissamme Dino poistui tänään keskuudestamme vakavan sairauden seurauksena. Ikävä on kova.

      Voimia ja jaksamisia myös teille.

    • JK

      TOIVOTTAVASTI TOIVUT

    • voi voi

      Meiltä meni lehmä.

    • Pörrin ihmisemo

      Osanotto suruunne.

      Minun tytär oli 6v,kun hamsterimme kuoli.Ja vieläkin 12vuotiaana hän jaksaa muistaa iltarukouksessa pientä Murua.Hamsterin jälkeen meille on tullut 4 kissaa,joista yksi on nyt vakavasti sairas.Tyttö suree jo nyt,miten hän pystyy elämään,kun yksi kissoista lähtee.Pörrillä on hautapaikka valmiina mummulan takapihalla.Minä yritän ajatella,että Pörrillä on parempi,kun ei enää kärsi.Mutta tyttärelle se on rakas ystävä,joka ei unohdu koskaan.Minulle tämä on niin raskas paikka,etten pysty edes ajattelemaan surua...

    • surun murtama

      se mitä rakastin eniten minun kissani kuoli leikkauksen yhteydessä eilen vaikka sen sydän jaksoi lyödä niin lääkäri sanoi että haima oli kasvaimen peitossa ja että perna oli aika hyvä vaikka ultraäänessä todettiin että kasvain oli siinä ja että se on usaasti onnistunut leikkaus, sitten se kasvain oli kietoutunut suoliston ympärille ja sisäisiä verenvuotoja, uskon kuitenkin että leikkaus ei tehnyt tarpeeksi kokenut lääkäri ja kadun leikkauspäätöstä ja uskon että verenvuoto aiheutui leikkauksessa, Miksi en viennyt sitä helsingin yliopistin eläinsairaalaan missä saa verensiirtoa leikkauksissa jos on tarvetta tai eläinsairaalaan vaan annoin rakkaimpani tavallisen eläinlääkäriaseman hoitoon KADUN;KADUN niin ja tunsin lääkärin painostavan minut lopetuspäätökseen, minä annoin luvan tappaa oman lapseni, miten voi olettaa että tuommoisissa tilanteissa voi tehdä päätöksiä olin täysin shokissa kun leikkaus mikä piti mennä hyvin ei mennytkään ja sanoin lääkärille että suljettaisiin haava ja että voisin edes sanoa hyvästi,lääkäri sanoi - eläin voi kuolla kipushokkiin, on menettänyt liika verta, ei varmaan herää kunolla, ei ehkä elää päivän ja että olen itsekäs kun ajattelen niin, meidän sopimus oli se että kun maha avataan ja jos todetaan että kasvain on edennyt muualle kuin pernassa niin suljetaan ja annetaan saattohoitoa ja odotin sitä vastausta, vastausta ei kuulunut ja pyysin toista hoijtajaa tiedustelemaan tilanetta joka sanoi että lääkäri tulee kohta . Se että ei tehty niin kun sovittiin panee minut epäilemään että hän yritti poistaa kasvaimen pernan ympäriltä ja vuotoa tapahtui ja sitten hän syytti että hän heti avattaessa huomasi verenvuotoa muutenhan en olisi saannuut odotta melkein 40 minuuttia ennen kuin sain vastauksen. Ilkeästi pitää sanoa että mitenköhän olisi lääkäri toiminut oman lapsensa kanssa. Minulla ei nyt enää ole mitään mitä rakastaa, minulla on muutenkin vaikea masennus ja sain jopa pyytämättäni sairaseläkettä 2010 kun masennus oli jatkunut kaksi vuotta kissani oli ollut minulla yli 15 vuotta ja oli se mikä oli antanut minulle niin paljon lohtua ja hän oli aina siinä vierelläni, nukkui tyynyllä vierelläni jne, Minun suru on niin suuri ja vain itken,kauhea katumus hän olisi vielä elännyt jos en olisi veinnyt häntä leikkaukseen,haluaisin viedä hänet obduktioon joten voidaan sanoa mikä on totuus kun kerran olen epäileväinen ja hastaa eläinlääkärin epäpätevyydestä mutta päätöshän oli minun, miksi miksi tein näin, ei tee mieli elää enää kun petin rakkaimpani mutta en ole itsemurha tyyppiä silloin olisin sen jo tehnyt. Tämä suru on vaan niin kauhea, kuin kylmä kouraa puristaisi rintaa koko ajan onneksi on unilääkettä joten voi olla yön tuntematta tätä kipua mutta heti herätessä se on siinä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe