Synti

Kolmekymmentävuotta naimisissa, pikkuhiljaa vuosien varrella iloja ja suruja, yhdessä mennään eteenpäin. Pikkuhiljaa huomaamatta, hipihiljaa hiipinen huomasin että mieheni rakastelu muuttui itsestäänselvyydeksi, hän otti nautinnon vain itselleen, unohti minut, jätti valvomaan. Juttelin, neuvoin, anelin, mikään ei auttanut. Kysyin onko hänellä toinen. (en usko että on, koska hän ei käy oikein missään). Muuten meillä on kaikki hyvin, minun puoleltani seksiä lukuunottamatta. Kaipasin hyvää seksiä, hellyyttä, himoa. En saanut sitä kotona, en vaikka pyysin, yritin itse vietellä, ei auta. Tapasin miehen josta tuli rakastajani. Meillä on ihanaa yhdessä. Sallittuahan tämä ei ole, mutten tunne myöskään pahaa oloa siitä mitä teen. Onko muita samassa tilanteessa, samoista syistä.
2720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

olisit kirjoittanut minun elämästäni. Tosin itse hain lohtua toisesta naisesta, joka oli samanlaisessa tilanteessa omassa suhteessa. En olisi ikinä uskonut, että ihastuisin naiseen. Tällä hetkellä olen eronut ja suhteeni tähän naiseen on muuttunut taas ystävyydeksi. Miten paljon ihminen kaipaa toisen läheisyyttä, hellyyttä, rakkautta ja myös seksiä, sitä ei voi kukaan kertoa. Elämme täällä vain kerran...

Äänestä
  • niin,yksi elämä,jonka jälkeen tullaan takaisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nainen53v kirjoitti:

Kolmekymmentävuotta naimisissa, pikkuhiljaa vuosien varrella iloja ja suruja, yhdessä mennään eteenpäin. Pikkuhiljaa huomaamatta, hipihiljaa hiipinen huomasin että mieheni rakastelu muuttui itsestäänselvyydeksi, hän otti nautinnon vain itselleen, unohti minut, jätti valvomaan. Juttelin, neuvoin, anelin, mikään ei auttanut. Kysyin onko hänellä toinen. (en usko että on, koska hän ei käy oikein missään). Muuten meillä on kaikki hyvin, minun puoleltani seksiä lukuunottamatta. Kaipasin hyvää seksiä, hellyyttä, himoa. En saanut sitä kotona, en vaikka pyysin, yritin itse vietellä, ei auta. Tapasin miehen josta tuli rakastajani. Meillä on ihanaa yhdessä. Sallittuahan tämä ei ole, mutten tunne myöskään pahaa oloa siitä mitä teen. Onko muita samassa tilanteessa, samoista syistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu