Ja tässä mennään

Muuttuuko maailma.
Sisko ja sen veli -avioliitossa on omat haasteensa. Arkea pyöritetään kuluneiden rutiinien mukaan, lapset, työ, koti. Mikä parisuhde ? Seksi, tuntematon tekijä. Jos pyytää ei saa, jos ei pyydä niin valitetaan, että mikä on. Jos halaat, kiemurrellaan pois tilanteesta. Kaksikymmentä aviovuotta takana ihanien lasten kanssa. Mutta läheisyyden kaipuun, puuttuvien kosketusten, hellyyden voi kanavoida harrastuksiin - aikansa. Joskus kyynel silmässä uneen. Kun puhe ei enää johda mihinkään.

Tästä kaikesta mieli täynnä tai tyhjä, päätin tehdä sellaista, jota en olisi koskaan voinut ajatella tekeväni. Deittipalstalle, huumorimielellä, kun hymy on osa luonnettani. Löytyykö juttukaveria, jonka kanssa voisi vaihtaa ajatuksia. Voiko kukaan muu tässä universumissa olla näin tylsässä tilanteessa ?

Yllätys : Tyhjien tarinoiden iskijöitä löytyy ja seksin vonkaajia. Ei kiitos. No, muutama lyhyt jutunpätkä, tylsää. Muutaman kanssa pidempi viestien vaihto ja lopuksi kysymys: p:ttaako nyt ? Hitto, voi kai sitä miehenkin kanssa olla tahdikas, eikö. Hanskat tiskiin ?

Ei vielä, ajattelin, joskin takaraivossa jo tuntui siltä, etten enää viitsi ja alistun kohtalooni. Ostan vaikka kolmannen moottoripyörän. Vaihdoin kuitenkin muutaman lyhyen kommentin erään ihmisen kanssa. Jokin, siis se jokin rivien välistä toi tunteen, että kyseessä on poikkeuksellinen tapaus. Olimme molemmat liittojemme ja perheidemme osalta samassa tilanteessa. Muutama viesti lisää ja siirryimme keskustelemaan anonyymiin sähköpostipalveluun.

Reilun kuukauden aikana vaihdoimme toistasataa postia, ei mitään lyhyitä, vaan pitkiä ja vielä pidempiä. Alkuvaiheessa kalvoi epäusko, voiko tämä olla totta, kuinka perkeleen korkealta putoan, jos tämä ei olekaan totta, vaan kusetus ? Luottamus alkoi hiljalleen rakentua. Keskustelimme asioista, joista en olisi kuunapäivänä voinut kuvitella kertovani kenellekään. Kerroimme toisillemme haluistamme, ihanteistamme, haaveistamme, siis niistä, joita ilman molemmat olimme. Olin ihmeissäni. Olimme molemmat. Ei hemmetti, deittipalstan kautta ?! Give me a break ! Emme harrastaneet nettiseksiä tai irstailua. Puhdasta tilitystä, toisen tunteiden tulkintaa ja hyvin, hyvin avointa ja osallistuvaa keskustelua. Sellaista, jota omassa suhteessa ei ole voinut vuosiin käydä ilman riitelyä tai itkuja, jotka taas eivät johda mihinkään.

Vaihdoimme kuvia ja pelkoni vahvistui, kaunis ja ihastuttava nainen. (Olisin voinut luistaa tilanteesta "susirumuuden varjolla", vaan ei. Se kortti meni.) Jatkoimme kirjoittelua päiviä, ehkä viikon ja tunne (!) vain vahvistui. Tunne, siis sellainen, jota en muista kokeneeni mies muistiin. Tuntui kuin olisin herännyt jostain syvästä talviunesta. Vaihdoimme puhelinnumeroita, tekstailimme ja viimein soitimme. Huomasimme, että juttu luistaa puhelimessa ja päätimme tavata. Tutustuimme toisiimme illallisella, lyhyen kaavan mukaan - vain muutama tunti, ilman viinä. Eron hetki oli kaunis ja surullinen. Sen seuraksena kymmeniä tekstiviestejä ja puheluita.

Olen realisti. Tässä voi käydä kuinka vain, mutta olen valmis ottamaan sen riskin. Jääkö tämä salasuhteeksi, sellaiseksi tätä jo voitaneen kutsua, aika näyttää. Tunne, että joku oikeasti välittää mitä sanot, miltä sinusta tuntuu ja että ennen kaikkea tunnet itsesi halutuksi - ajaa kohti maalia. Asia kirkastunee jossakin vaiheessa.

Herra47