Suomelle maailman ensimmäinen homo pressaksi olisi

Suomi voi olla edelläkävijä tässäkin asiassa kuten myös monessa muussa hyvässä asiassa. Tarja Halonenkin oli eilen telkussa todella iloinen ja sanoi nauraa kikattaen, että nyt kansaa kiinnostaa presidentinvaalit todella paljon, ja että ne ovat todella mielenkiintoiset.. Voimme tehdä tästä myös vientituotteen eli pilottihankkeen, jonka viemme sitten eri puolille läntisen maailman demokratiavaltioita edistäen näin tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta..
875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minä olen perussuomalainen ja myöskin homo joten voin ja saan äänestää hyvällä omallatunnolla Pekka Haavistoa kuten Soini ja Halla-Ahokin..

Äänestä
  • Teuvo Hakkarainenkin kotisivuillaan ilmoittaa äänestävänsä Pekkaa..

    Äänestä

  • muistanut aamulääkkeet

    Äänestä

Maa muuttuu somlandiasta homlandiaksi. Hyi v*ttu sentään.Kyllä hurrit nyt nauraa kun homokapula on siirtynyt ruotsista suomeen.

Äänestä

Homo presidenttinä olisi katastrofi Suomen maineelle. Arabit eivät haluaisi olla missään tekemisissä perverssin maan kanssa.

Äänestä

saa jostain hiv-tartunnan.

Äänestä
  • Haaviston yhteydet Venäjän terroristipiireihin ja homokammo 30%:ssa maailman valtioita (osassa homot listitään tavattaessa) pilaavat Suomen maineen ja ulkomaankauppa lässähtää saman tien.

    Sen jälkeen edessä on Kreikan tie, anarkia ja polttopullot.

    Äänestä

On kolme asiaa, jotka homo voi opettaa aikuiselle.
Ole onnellinen ilman mitään syytä; puuhaa aina
jotain; ja osaa vaatia – kaikella voimallasi
– sitä mitä haluat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hieno asia kirjoitti:

Suomi voi olla edelläkävijä tässäkin asiassa kuten myös monessa muussa hyvässä asiassa. Tarja Halonenkin oli eilen telkussa todella iloinen ja sanoi nauraa kikattaen, että nyt kansaa kiinnostaa presidentinvaalit todella paljon, ja että ne ovat todella mielenkiintoiset.. Voimme tehdä tästä myös vientituotteen eli pilottihankkeen, jonka viemme sitten eri puolille läntisen maailman demokratiavaltioita edistäen näin tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu