Millä logiikalla nainen äänestää presidenttiä?

Presidentin tehtävä on johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa hallituksen kanssa toimia puolustusvoimien ylipäällikkönä. Moni nainen on kertonut äänestäneensä Haavistoa, koska hän on miellyttävämpi kuin muut ja hänellä on hyvä ulosanti. Ovatko nämä tärkeimmät ominaisuudet presidentille?
126910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 126

Vanhimmat

Moni nainen on myös kertonut äänestävänsä Haavistoa, koska hänellä on vakuuttava CV, todella paljon kokemusta kansaivälisestä politiikasta mm. rauhanneuvotteluista. Hänellä on kokemusta nimenomaan työstä sotilaitten kanssa tai puolustusvoimien kanssa, esimerkiksi

"Vuosina 1999-2005 Haavisto toimi YK-tehtävissä maailman kriisialueilla, mm. Balkanilla, Afganistanissa, Palestiinassa, Irakissa, Liberiassa ja Sudanissa johtaen useita YK:n ympäristöjärjestön UNEP:n kenttäselvityksiä kriisien aiheuttamista ympäristötuhoista. UNEP-tehtäviin kuuluivat myös selvitys Baia Maren kaivosonnettomuudesta Romaniassa sekä useat köyhdytetyn uraanin kenttätutkimukset sota-alueilla."

Lue lisää hänen cv:stään pekkahaavisto.net-sivuilta.

Niinistöllä ei ole mitään vastaavaa. Itseasiassa tuntuu, että hänen kannattajissaan on paljon enemmän pelkkiä imagoäänestäjiä. Etenkin miehissä. Toki hänen miljonäärilahjoittajansa ovat varanneet kampajalla jo etuoikeutetun aseman hänen valtakaudelleen varmastikin.

Itse naisena äänestän ihan järkiperusteilla ja otan yleensä selvää ammatillisesta pätevyydestä. Arvot on tietty yksi asia, mutta etenkin Niinistöhän kiemurtelee yhtä ja toista eikä hän puhemiehenä oikein vakuuttanut. Omiaankaan. Ammattillisessa pätevyydessä olen presidentin virkaa ajatellessa kiinnittänyt huomiota etenkin ulkopoliittiseen kokemukseen. Arhinmäki toki väittää Haaviston olevan "Naton salarakas", mutta Niinistö nyt on sitä ollut ennen vaalipuheita avoimesti ja edelleen väittänyt että "suomalaiset pelkäävät sanaa Nato.... Kansalaiset eivät ymmärrä mikä Nato on.... Jos Suomen turvallisuustarpeet eivät muuten täyty, Nato on mahdollisuus" ja ihmettelen, koska en minä ainakaan suomalaisena sanoja pelkää, Nato on aika helppo sana. Minä tiedän, mikä Nato on. Eikä Niinistö ole koskaan kertonut mitkä turvallisuustarpeet? Ai hänen ystäviensä aseteollisuuden mahdollisuudet, vai...?

Joten meillä on niin isoja mielipide-eroja Niinistön kanssa, että pelkkä imago-kampanja ei riitä.

Näin naisena sitä ajattelee asioita myös kyllä sen kannalta, mitä arvoja presidentti ajaa ihan jo olemalla. Koska presidentti on arvojohtaja kuitenkin ja kyllä tässä nyt on viimeiset 10 (tai ylikin) vuotta ajattu noita kapitalismin, kovan markkinatalouden ja kokoomuksen arvoja, ja tulokset eivät minua miellytä. En kaipaa tätä samaa enää enkä halua äänestää ihmistä, joka tässä on täysillä mukana.

Toki sekin on totta, että Haavisto on miellyttävä, hyvä esiintyjä, diplomaattinen ja edustava, hän osaa keskustella ja väitellä asiallisesti, ja hänellä on hyvä ulosanti. Hän on myös kielitaitoinen. Ne kaikki ovat ehdottomasti plussaa, en haluaisi valita presidenttiä joka olisi epämiellyttävä, huono esiintymään, epädiplomaattinen ja epäedustava, ei osaisi keskustella eikä väitellä kuin ehkä epäasiallisesti, ja hänellä olisi surkea ulosanti. Kuitenkin kun puhutaan presidentin tehtävistä, niin ne ovat paljon neuvottelua, edustamista ja myös julkisia esiintymisiä.

---

Vastagallup:

Moni mies on kertonut ettei voi äänestää Haavistoa tämän yksityiselämän takia ja koska ääri-islamilaisissa maissa kuulemma ei homoja katsota hyvällä. Joku jopa mietti mitä Putin sanoo.
Onko miesten suurin peruste äänestää siis toisen seksielämä ja se, mitä ulkomaalaiset miettii itsenäisen Suomen äänestystuloksista? Onko miehille tärkeintä Suomen Presidentissä, että valintamme miellyttää ääri-islamilaisia, natseja ja venäläisiä? Tai ylipäätään muita?

Onko miesten mielestä tärkein pätevyys työhön seksi? Esittelevätkö he työhaastattelussa oman seksielämänsä, perustelevat puolisovalintansa, ja laskevat työkavereitten pätevyyden heidän seksielämänsä perusteella? Onko heidän oma työntekonsa seksiin perustuvaa ja kyselevätkö he Putinilta minne voisivat mennä töihin, käyvät kysymässä lupaa oman kylän maahanmuuttajilta, mitä saavat tehdä?

Vai jokin muu, mikä?

Äänestä
  • Se, että Haavistoa ei katsota hyvällä joissakin maissa hänen seksuaalisen suuntautumisensa johdosta, on mielestäni kansainvälisten suhteiden kannalta ihan oleellinen seikka huomioida äänestyspäätöksessä.

    Totuushan on, että naiset eivät ole keskimäärin yhtä hyvin politiikasta perillä kuin miehet. Esimerkiksi Niinistö on paljolti heidän suosissaan juuri (ja ainoastaan) hänen ulkönäkönsä takia.

    Äänestä

  • Suomella on aina turvallisuusvaje suhteessa Venäjään, joka on ainut mahdollinen uhka. Maa voi liukua diktatuuriin, osin jo sitä onkin, silloin riittää kun yhden ihmisen päässä naksahtaa, kuten kävi 1939. Tilanne on nyt vain täysin mahdoton, ota selvää kaluston tasosta ja määrästä! Suomessa on pääosin vanhaa muiden hylkäämää romua, asiantuntijoiden mukaan vihollinen ottaisi ilmaherruuden muutamassa päivässä ja se on menoa sen jälkeen, maa on kivikauden tasolla muutamassa kuukaudesa, satojatuhansia kuolleita. Venäjän asevoimat ovat varustetut suurvaltojen väliseen sotaan, pelotteeksi sille on vain NATO:sta, tämän jokainen järkevä tajuaa, suomessa on vain aivopesua harrastettu niin pitkään, että on paljon sinun kaltaisia, jotka kovasti ottavat kantaa, toistamalla kommareiden klisheitä.
    http://www.youtube.com/watch?v=qo2tXjcAHCU&feature=related

    Äänestä

  • Nämä ovat Haaviston sivuilta. Samaa liioiteltua valhetta kuin Haaviston CV:kin. Haavisto ei ole toiminut johtavissa tehtävissä, vaan enemmänkin avustavissa. Tämä käy ilmi noista selonteoista ja loppuraporteista. Hänen kykyjään epäiltiin ulkomailta käsin. Eikä häntä juuri edes tunneta noiden väitettyjen kriisien ratkomisesta. Lähinnä avustajana väsänny raportin. Haavisto väittää toimineensa vierailevana professorina Bristolin yliopistossa, vaikka jätkä on ylioppilas. Myös yliopistosta jyrkästi kiistettiin tämä.

    Ja millä tavalla Afrikan kriiseissä avustajana toimiminen on oleellista Suomen ulkopolitiikan kannalta? Niinistöllä on ministerikokemusta paljon enemmän, lisäksi talouden tuntemusta pankkialan johtajana aivan eri tavalla Suomesta ja euroopasta. Niinistö on myös ollut oikeissa töissä omistaen lakiasiaintoimiston. Niinistö on käynyt armeijan. Haavisto on piipertänyt lähinnä joidenkin vihersanomien parissa, lukuunottamatta yhtä ympäristöministerikautta.

    Heppoisia on Haaviston Pekan saavutukset Saleen verrattuna. Niinkuin sinun perustelusikin.

    Äänestä

  • jöntti kirjoitti:

    Se, että Haavistoa ei katsota hyvällä joissakin maissa hänen seksuaalisen suuntautumisensa johdosta, on mielestäni kansainvälisten suhteiden kannalta ihan oleellinen seikka huomioida äänestyspäätöksessä.

    Totuushan on, että naiset eivät ole keskimäärin yhtä hyvin politiikasta perillä kuin miehet. Esimerkiksi Niinistö on paljolti heidän suosissaan juuri (ja ainoastaan) hänen ulkönäkönsä takia.

    Höpö höpö,ei ulkonäöllä ole osaamisen kanssa mitään tekoa!!!

    Äänestä

  • UPDATE_9375689 kirjoitti:

    Höpö höpö,ei ulkonäöllä ole osaamisen kanssa mitään tekoa!!!

    Muutama äänestäjä nainen sano, kun höpöteltiin vaaleista, ettei äänestäis Väyrystä koska tämä ei ole komea. Nuorten naisten logiikkaa, jippii!

    Äänestä

  • Olen ajatellut tätä presidentin valintaa, että miten toimisin jos olisin tarjoamassa itse työtä vastaavanlaisessa tilanteessa.Jos työ olisi pitkälti edustamista ja sisältäisi salassa pidettävää asiaa. Valintatilanteessa olisi kaksi pätevää hakijaa niin kyllä silloin valintaan vaikuttaa imagokysymys,kuin myöskin mahdolliset riskitekijät.
    Tekisin valinnan ehdottomasti varman päälle ja valitsisin henkilön,joka vastaa lähinnä sitä asiakaskuntaa, jossa tulosta pitää tehdä.
    Ensin täytyy katsoa, että yhtiö toimii normaalisti ilman yllätysmomentteja ja sitten on vasta jakamisen aika, kun on jaettavaa. Saa asioista ajatella järkevästi naisenakin.

    Äänestä

  • Oikein asiallinen ja intellektuaali vastaus, varsinkin tuo loppujohdanto. Pisteitä sulle, ei me tässä Putinille tai Iranille presidenttiä valita :)

    Meijän piiristä lähtee 9 ääntä Haavistolle.

    Äänestä

  • ReservinKapu kirjoitti:

    Nämä ovat Haaviston sivuilta. Samaa liioiteltua valhetta kuin Haaviston CV:kin. Haavisto ei ole toiminut johtavissa tehtävissä, vaan enemmänkin avustavissa. Tämä käy ilmi noista selonteoista ja loppuraporteista. Hänen kykyjään epäiltiin ulkomailta käsin. Eikä häntä juuri edes tunneta noiden väitettyjen kriisien ratkomisesta. Lähinnä avustajana väsänny raportin. Haavisto väittää toimineensa vierailevana professorina Bristolin yliopistossa, vaikka jätkä on ylioppilas. Myös yliopistosta jyrkästi kiistettiin tämä.

    Ja millä tavalla Afrikan kriiseissä avustajana toimiminen on oleellista Suomen ulkopolitiikan kannalta? Niinistöllä on ministerikokemusta paljon enemmän, lisäksi talouden tuntemusta pankkialan johtajana aivan eri tavalla Suomesta ja euroopasta. Niinistö on myös ollut oikeissa töissä omistaen lakiasiaintoimiston. Niinistö on käynyt armeijan. Haavisto on piipertänyt lähinnä joidenkin vihersanomien parissa, lukuunottamatta yhtä ympäristöministerikautta.

    Heppoisia on Haaviston Pekan saavutukset Saleen verrattuna. Niinkuin sinun perustelusikin.

    Ahtisaari vihjaisi jo Haaviston vaalikirjan paikkansäpitämättömyydestä, suorastaan suuttui Darfuria ja Sudania koskevista väitteistä. Haavistolla ei ole mitään menetettävää, jos valheilla pääsee presidentiksi. Hyvä, että nyt on tehty näistä oudoista väittämsisä rajut kantelut aorkeimmille oikeusviranomaisillemme.

    VAALIT MENEVÄT TODENNÄKÖISESTI UUSIKSI JA SE ON VALTAVA HÄPEÄ, ITSENÄISYYTEMME AJAN SUURIN MOKA, kOSKA JOHTAA SUOMEN SIVURAITEILLE JOUTUMISEEN JA VENÄJÄN MIEHITYKSEEN.

    KAIKEN TAKANA LIENEE HALOSEN LOPPUPOTKU, OPPIPOIKA PEKKA OLI SAATAVA SEURAAJAKSI HINNALLA MILLÄ HYVÄNSÄ.

    Äänestä

  • KYSE NYT HOMOPEDOFILIASTA, INHOTTAVIN RIKOS. PEDOFILIAKIN (AUER)

    HOMOUS EI RATKAISE (70 MAASSA RIKOS. SINNE EI MENEMISTÄ HOMOPRESDIDENTILLÄ

    , VAAN HO M O P E D O F I L I A, LAPSEEN SEKAANTUMINEN. LUE KIRJASTOSTA, JOS ET OLE LAKIMIES, RIKOSLAIN 20 LUKU 6-9 PYKÄLÄT, NIIN TIEDÄT MISTÄ NYT KULISSEISSA PUHUTAAN. KAATUVATKO VAALIT HAAVISTON VÄÄRÄÄN CV:HEN, JONKA HÖÄN ON ITSE (!) LAATINUT.

    Äänestä

  • äänethavikalle kirjoitti:

    Oikein asiallinen ja intellektuaali vastaus, varsinkin tuo loppujohdanto. Pisteitä sulle, ei me tässä Putinille tai Iranille presidenttiä valita :)

    Meijän piiristä lähtee 9 ääntä Haavistolle.

    Ei kai kukaan voi antaa 9 ääntä. Meillähän on salainen äänestys. Miten kukaan voi olla varma toisten äänestyskäyttäytymisestä?

    Äänestä

  • TAXATOR kirjoitti:

    KYSE NYT HOMOPEDOFILIASTA, INHOTTAVIN RIKOS. PEDOFILIAKIN (AUER)

    HOMOUS EI RATKAISE (70 MAASSA RIKOS. SINNE EI MENEMISTÄ HOMOPRESDIDENTILLÄ

    , VAAN HO M O P E D O F I L I A, LAPSEEN SEKAANTUMINEN. LUE KIRJASTOSTA, JOS ET OLE LAKIMIES, RIKOSLAIN 20 LUKU 6-9 PYKÄLÄT, NIIN TIEDÄT MISTÄ NYT KULISSEISSA PUHUTAAN. KAATUVATKO VAALIT HAAVISTON VÄÄRÄÄN CV:HEN, JONKA HÖÄN ON ITSE (!) LAATINUT.

    Mikäköhän sinä luulet olevas kun tuommosia kolmannen valtakunnan totuuksia lauot? Kun tätä maailmaa katsotaan 10 vuoden päästä, huomataan että suomi on ollut edistyksellinen valitessaan maalleen homo presidentin (jos haavisto valitaan). Maailma katsos muuttuu hyvä tuomion profeeetta.

    Äänestä

  • jöntti kirjoitti:

    Se, että Haavistoa ei katsota hyvällä joissakin maissa hänen seksuaalisen suuntautumisensa johdosta, on mielestäni kansainvälisten suhteiden kannalta ihan oleellinen seikka huomioida äänestyspäätöksessä.

    Totuushan on, että naiset eivät ole keskimäärin yhtä hyvin politiikasta perillä kuin miehet. Esimerkiksi Niinistö on paljolti heidän suosissaan juuri (ja ainoastaan) hänen ulkönäkönsä takia.

    Noissa maissa on ihan eri asia se, jos jonkun kaukaisen pinen valtion päämies on homoseksuaali. Omiaan he siellä vahtivat. Ja onhan haavisto neuvotellut jo monen tuollaisen maan valtionpäämiesten ja sotilaalisen päällystön kanssa ilman ongelmia. Ongelma onkin vain joidenkinkapeakatsesten suomalisten pään sisällä.

    Suomessa ei lain mukaan saa syrjiä sukupuolisen suuntautumisen, uskonnollisen vakaumuksen ym. Mukaan esim. Työhön otossa. Tämä koskee myös presidenttiä.

    Äänestä

  • Kun naiset nyt äänestävät presidenttiä, niin Suomi saa uuden, maailmallatunnetun Suomikuvansa. Se on kyllä kuva vuosikausia vallinneesta Ruotsikuvasta. Sellainen johtaja, jonka kansa on itse ansainnut. Och så skall jag flytta til Stockholm och aldrig komma tillbaka.

    http://www.youtube.com/user/21per3?feature=mhee#p/u/4/Q52x79cLhjA

    Äänestä

  • TAXATOR kirjoitti:

    Ahtisaari vihjaisi jo Haaviston vaalikirjan paikkansäpitämättömyydestä, suorastaan suuttui Darfuria ja Sudania koskevista väitteistä. Haavistolla ei ole mitään menetettävää, jos valheilla pääsee presidentiksi. Hyvä, että nyt on tehty näistä oudoista väittämsisä rajut kantelut aorkeimmille oikeusviranomaisillemme.

    VAALIT MENEVÄT TODENNÄKÖISESTI UUSIKSI JA SE ON VALTAVA HÄPEÄ, ITSENÄISYYTEMME AJAN SUURIN MOKA, kOSKA JOHTAA SUOMEN SIVURAITEILLE JOUTUMISEEN JA VENÄJÄN MIEHITYKSEEN.

    KAIKEN TAKANA LIENEE HALOSEN LOPPUPOTKU, OPPIPOIKA PEKKA OLI SAATAVA SEURAAJAKSI HINNALLA MILLÄ HYVÄNSÄ.

    Rauhotus ny, ei me lähetä mitään Venäjää miehittämään.

    Äänestä

  • TAXATOR kirjoitti:

    KYSE NYT HOMOPEDOFILIASTA, INHOTTAVIN RIKOS. PEDOFILIAKIN (AUER)

    HOMOUS EI RATKAISE (70 MAASSA RIKOS. SINNE EI MENEMISTÄ HOMOPRESDIDENTILLÄ

    , VAAN HO M O P E D O F I L I A, LAPSEEN SEKAANTUMINEN. LUE KIRJASTOSTA, JOS ET OLE LAKIMIES, RIKOSLAIN 20 LUKU 6-9 PYKÄLÄT, NIIN TIEDÄT MISTÄ NYT KULISSEISSA PUHUTAAN. KAATUVATKO VAALIT HAAVISTON VÄÄRÄÄN CV:HEN, JONKA HÖÄN ON ITSE (!) LAATINUT.

    Mistä helkkarin homopedofiliasta nyt muka on kyse? Haavisto tutustui Antonio Floresiin tämän ollessa 19-vuotias, siis täysi-ikäinen. Nyt siitäkin on jo 15 vuotta, ja edelleen he ovat yhdessä (ja ovat ajat sitten myös rekisteröineet parisuhteensa), joten siitä päätellen Pekkaa ei Antoniossa ihastuttanut hänen nuori ikänsä vaan ihan muut seikat.

    Ja se on harhaluulo, etteikö homopresidentti voisi vierailla sellaisissakin maissa, joissa homous on rikos. Ei presidenttiä siellä siitä rangaistaisi, koska hänellä on diplomaattinen koskemattomuus, ja onhan Haavisto diplomaattitehtävissä sellaisissa maissa jo vieraillutkin ja käynyt neuvotteluja kyseisten maiden poliitikkojen ja sotilaspäällikköjen kanssa.

    Samoin sellaisissa maissa on ollut vierailemassa myös esim. Saksan ulkoministeri, joka hänkin on julkihomo ja rekisteröidyssä parisuhteessa miehen kanssa. Kiinaan hänet kutsuttiin valtiovierailulle jopa yhdessä kumppaninsa kanssa. Olen lukenut, että myös Islannin ja Belgian pääministerit ovat homoseksuaalisia, eikä heilläkään mitään ongelmia ole ollut tehtäviensä hoidossa.

    Eivät vanhoillistenkaan maiden johtajat niin lapsellisia ja pikkumaisia ole, että asettaisivat toisen valtion edustajan henkilökohtaisia ominaisuuksia esteiksi valtioidenvälisille suhteille. Tosin vaikka asettaisivatkin, niin eipä sillä suurta merkitystä olisi. Esim. Iran tai Nigeria eivät ole Suomen ulkomaankaupan kannalta mitään ihan tärkeimpiä maita maailmassa, ja aika vähän Suomen presidentit käsittääkseni ovat niissä olleet Suomea edustamassa.

    Lisäksi on hyvä ottaa huomioon sekin, että kansainvälisiä edustustehtäviä yms. voi hoitaa kyllä ilmankin, että seksuaalista suuntautuneisuutta tarvitsee erityisesti tuoda esiin. Ei presidenteiltä ja ministereiltä heidän pyöriessään maailmalla jatkuvasti olla heidän seksuaalisuuttaan utelemassa. Sen lisäksi valtioita ja niiden edustajia on sen verran paljon ja Suomi on sen verran pieni maa, että vaikka Suomea edustavan henkilön seksuaalisuudesta olisi kuultukin, niin ei sitä välttämättä enää jälkeenpäin juuri muisteta.

    Äänestä

  • ReservinKapu kirjoitti:

    Nämä ovat Haaviston sivuilta. Samaa liioiteltua valhetta kuin Haaviston CV:kin. Haavisto ei ole toiminut johtavissa tehtävissä, vaan enemmänkin avustavissa. Tämä käy ilmi noista selonteoista ja loppuraporteista. Hänen kykyjään epäiltiin ulkomailta käsin. Eikä häntä juuri edes tunneta noiden väitettyjen kriisien ratkomisesta. Lähinnä avustajana väsänny raportin. Haavisto väittää toimineensa vierailevana professorina Bristolin yliopistossa, vaikka jätkä on ylioppilas. Myös yliopistosta jyrkästi kiistettiin tämä.

    Ja millä tavalla Afrikan kriiseissä avustajana toimiminen on oleellista Suomen ulkopolitiikan kannalta? Niinistöllä on ministerikokemusta paljon enemmän, lisäksi talouden tuntemusta pankkialan johtajana aivan eri tavalla Suomesta ja euroopasta. Niinistö on myös ollut oikeissa töissä omistaen lakiasiaintoimiston. Niinistö on käynyt armeijan. Haavisto on piipertänyt lähinnä joidenkin vihersanomien parissa, lukuunottamatta yhtä ympäristöministerikautta.

    Heppoisia on Haaviston Pekan saavutukset Saleen verrattuna. Niinkuin sinun perustelusikin.

    Mitähän armeijan käymisellä on tekemistä presidentin pätevyyden kanssa? Mielestäni on aika yhdentekevää mitä titteliä käytetään, mutta eiköhän Haavisto ole tuolla yliopistolla luennoinut. Miksi ei olisi?

    Äänestä

  • vcxvxvcx kirjoitti:

    Mitähän armeijan käymisellä on tekemistä presidentin pätevyyden kanssa? Mielestäni on aika yhdentekevää mitä titteliä käytetään, mutta eiköhän Haavisto ole tuolla yliopistolla luennoinut. Miksi ei olisi?

    Se vierailevan professorin titteli ei ollut Haaviston oma keksintö vaan tuolla nimikkeellä hänet todella kutsuttiin luennoimaan.

    Missään välissä Haavisto ei ole yrittänyt esittää jotain muuta kuin mitä on. Miksi hänen tarvitsisi? Haavistolla on todella vaikuttava CV ja asiantuntemus paistaa muun muassa vaalikeskusteluissa erinomaisesti läpi. Haavisto erottuu sillä selkeästi Niinistöstä, vaikka ihan asiallinen ja fiksu kaveri se Niinistökin on.

    Haavisto on kuitenkin kaikin puolin parempi, myös arvojohtajana. Pidän siitä, että presidentti edustaa muutakin kuin suurten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajia.

    Kokoomuslaisia arvoja omatuntoni ei koskaan voisi allekirjoittaa.

    Äänestä

  • Suomen väestöstä on yli puolet naisia. Miten he suhtautuvat Haaviston mieselämään. Haavistolta pitäisi kiireesti kysyä, miten hän suhtautuu naispuolisiin henkilöihin. Hän on suuren osan elämästään touhunnut miesten maailmassa. Mikä on Haaviston sielun ongelma, kun yksityiselämän naisryhmät eivät näy eivätkä kuulu. Samalla tavalla kun 2000 vuotta sitten Jeesuksella, opetuslasten lisäksi oli naisia, jotka ihannoivat Jeesusta. Nyt Haaviston ympärillä on nuorten naisten porukkaa, joiden mielestä Haavisto on jotain aivan vertaansa vailla oleva "Mr miellyttävyys". Minusta Haavisto on ulkoisesti fiksu, mutta hänen kuorensa takana on jotain, mikä pistää epäillyttämään. Ihan niinkuin eilisessä tv-väittelyssäkin otettiin esille Haavistosta esille tuotu luottamuspula yk:n tehtävissä. Mitä Haavisto peittelee ja pelkääkö hän naiseutta ja todellist sukupuoliin perustuvaa erilaisuutta?????

    Äänestä

  • jöntti kirjoitti:

    Se, että Haavistoa ei katsota hyvällä joissakin maissa hänen seksuaalisen suuntautumisensa johdosta, on mielestäni kansainvälisten suhteiden kannalta ihan oleellinen seikka huomioida äänestyspäätöksessä.

    Totuushan on, että naiset eivät ole keskimäärin yhtä hyvin politiikasta perillä kuin miehet. Esimerkiksi Niinistö on paljolti heidän suosissaan juuri (ja ainoastaan) hänen ulkönäkönsä takia.

    JÖNTILLE

    Taas näkyy miten naista aliarvioidaan, että me muka äänestämme ulkonäön tähden, onhan vähän yliammuttua juttusi JÖNTTI parka, mitä ulkonäöllä on asioitten kanssa tekemistä, ja luuletko että juuri naiset olisivat niin pirun tyhmiä että antavat äänensä tuollaisilla naurettavilla syillä. Se on JÖNTTI joka on tehnyt analyysin tästä ja voi vaan arvata millainen ihminen tämä JÖNTTI on siis oikeistolainen ja siinä taas yksi joka näytti kirjoituksellaan millaisia oikeistolaiset ovat ja miten aliarvioivat ihmisiä, varsinkin naisia. Joten älkää hyvät ihmiset yrittäkö päästä tuollaiseen porukkaan, kun luette vaan tälläkin palstalla niin saatte huomata miten typeriä kirjoituksia nämä oikeistolaiset kirjoittavat. Kirjoitukset ovat täynnä ihmisten aliarviontia, ironiaa ja halveksuntaa, meitä jotka olemme päättäneet antaa äänemme sille heidän vastapelurille sanovat typeriksi, ei lukeneiksi, tietämättömäksi, ja naisille ei näytä olevan minkäänlaista arvoa heidän keskuudessaan, ja vielä tämä oikeistolais JÖNTTI sanoo että me äänestetään ulkonäön perusteella. Taas siinä ääri porvari näytti oman minänsä joten lukekaapa JÖNTIN tekstiä niin sen luettuaan antaa äänensä jo vastakkaiselle puolelle mielellään.

    Äänestä

  • ReservinKapu kirjoitti:

    Nämä ovat Haaviston sivuilta. Samaa liioiteltua valhetta kuin Haaviston CV:kin. Haavisto ei ole toiminut johtavissa tehtävissä, vaan enemmänkin avustavissa. Tämä käy ilmi noista selonteoista ja loppuraporteista. Hänen kykyjään epäiltiin ulkomailta käsin. Eikä häntä juuri edes tunneta noiden väitettyjen kriisien ratkomisesta. Lähinnä avustajana väsänny raportin. Haavisto väittää toimineensa vierailevana professorina Bristolin yliopistossa, vaikka jätkä on ylioppilas. Myös yliopistosta jyrkästi kiistettiin tämä.

    Ja millä tavalla Afrikan kriiseissä avustajana toimiminen on oleellista Suomen ulkopolitiikan kannalta? Niinistöllä on ministerikokemusta paljon enemmän, lisäksi talouden tuntemusta pankkialan johtajana aivan eri tavalla Suomesta ja euroopasta. Niinistö on myös ollut oikeissa töissä omistaen lakiasiaintoimiston. Niinistö on käynyt armeijan. Haavisto on piipertänyt lähinnä joidenkin vihersanomien parissa, lukuunottamatta yhtä ympäristöministerikautta.

    Heppoisia on Haaviston Pekan saavutukset Saleen verrattuna. Niinkuin sinun perustelusikin.

    Reservin kapu
    Ihan hullua juttua, mehän ollaan nyt euroopassa , ja ymmärrän että sinun on paha olla kun Haavistosta tykätään, mutta maailma haluaa rauhaa jokapuolelle, ihmisten hyväksyntää, eikä mitään pakkokeinoja ja kummallista pelottelua, ja kaikista huvittavinta tuo että " Hän on käynyt armeijan" rauhaa reservikapu rauhaa, nyt eletään vuotta 2012 eikä 60 lukua, nyt ajatellaan ihan toisin asioista ja nyt hyväksytään ihmiset jotka ennenvanhaan saivat istua linnassa sen vuoksi että olivat syntyneet erinlaisiksi kuin joku kapu. Yritetään pysyä ajan tasalla eikä vedetä enää noita referennssejä esille jotka oli huutoa 60 luvulla.

    Äänestä

  • Naisen ote kirjoitti:

    Olen ajatellut tätä presidentin valintaa, että miten toimisin jos olisin tarjoamassa itse työtä vastaavanlaisessa tilanteessa.Jos työ olisi pitkälti edustamista ja sisältäisi salassa pidettävää asiaa. Valintatilanteessa olisi kaksi pätevää hakijaa niin kyllä silloin valintaan vaikuttaa imagokysymys,kuin myöskin mahdolliset riskitekijät.
    Tekisin valinnan ehdottomasti varman päälle ja valitsisin henkilön,joka vastaa lähinnä sitä asiakaskuntaa, jossa tulosta pitää tehdä.
    Ensin täytyy katsoa, että yhtiö toimii normaalisti ilman yllätysmomentteja ja sitten on vasta jakamisen aika, kun on jaettavaa. Saa asioista ajatella järkevästi naisenakin.

    japp

    Äänestä

  • TAXATOR kirjoitti:

    KYSE NYT HOMOPEDOFILIASTA, INHOTTAVIN RIKOS. PEDOFILIAKIN (AUER)

    HOMOUS EI RATKAISE (70 MAASSA RIKOS. SINNE EI MENEMISTÄ HOMOPRESDIDENTILLÄ

    , VAAN HO M O P E D O F I L I A, LAPSEEN SEKAANTUMINEN. LUE KIRJASTOSTA, JOS ET OLE LAKIMIES, RIKOSLAIN 20 LUKU 6-9 PYKÄLÄT, NIIN TIEDÄT MISTÄ NYT KULISSEISSA PUHUTAAN. KAATUVATKO VAALIT HAAVISTON VÄÄRÄÄN CV:HEN, JONKA HÖÄN ON ITSE (!) LAATINUT.

    TAXATOR
    Olet sekoittanut sairaassa päässäsi käsitteet. Ja sinun pelkosi homoja kohtaan on liikuttavaa, ei edes lapset pelkää mörköjä noin kovaa.
    MENE PSYKIATRILLE JA PYYDÄ APUA VIHANTUNTEISIISI JOTKA OSOITTAUTUVAT IHMISEEN JOKA ON S Y N T Y N Y T SIKSI MIKÄ ON SIIS HÄN EI OLE SAANUT VALITA ITSE OMIA GEENEJÄÄN. JA MITÄÄN PAHAA EI OLE HOMO MIEHESSÄ HOMOUDEN VUOKSI. JOS OLET LAKIMIES NIIN NYKYISIN EI SAA HARRASTAA RASISMIA, SE ON TUOMITTAVAA JO MONISSA MAISSA.
    Olet yliampunut sanomasi, ja olet todella naurettava.

    Äänestä

  • jöntti kirjoitti:

    Se, että Haavistoa ei katsota hyvällä joissakin maissa hänen seksuaalisen suuntautumisensa johdosta, on mielestäni kansainvälisten suhteiden kannalta ihan oleellinen seikka huomioida äänestyspäätöksessä.

    Totuushan on, että naiset eivät ole keskimäärin yhtä hyvin politiikasta perillä kuin miehet. Esimerkiksi Niinistö on paljolti heidän suosissaan juuri (ja ainoastaan) hänen ulkönäkönsä takia.

    Ja mikähän on se piirre ulkonäössä, joka tekee Niinistöstä niin suositun? Onhan hän hoikka ja ikäisekseen hyväkuntoinen. Kukaan tuntemani nainen ei kuitenkaan ole koskaan sanonut ihailevansa nimenomaan hänen ulkoisia ominaisuuksiaan. Tuo lienee miesten keksimä juttu.

    Äänestä

  • jöntti kirjoitti:

    Se, että Haavistoa ei katsota hyvällä joissakin maissa hänen seksuaalisen suuntautumisensa johdosta, on mielestäni kansainvälisten suhteiden kannalta ihan oleellinen seikka huomioida äänestyspäätöksessä.

    Totuushan on, että naiset eivät ole keskimäärin yhtä hyvin politiikasta perillä kuin miehet. Esimerkiksi Niinistö on paljolti heidän suosissaan juuri (ja ainoastaan) hänen ulkönäkönsä takia.

    http://kaikki-elamasta.blogspot.com/2012/01/tama-aihe-pitaisi-olla-jo-kasitelty.html

    Äänestä

Ulkopoliittisen kokemuksen perusteella.

Ja onhan Haavisto tosiaan oikein miellyttävän oloinen - ihan toisenlainen tyyppi edustustehtäviin kuin tuo aina äreä, Sarkozyn vielä ryppyisempi kaksoisolento.

Äänestä
  • Uskomatonta miten miehet yllättäen haluavat miellyttää arabimaita ja venäjää! Jos nyt lakkisvat hetkeksi ajattelemasta seksiä mennessään äänestyskoppiin. Olisi luullut että Tarjan kohdalla tämä seksi olisi ollut mielessä kun kyse oli sentään naisesta mutta että Pekka, (onhan hän ihan hyvän näköinen) aiheuttaa tämmöisiä tunnemyrskyjä monissa miehissä, enpä olisi uskonut.

    Äänestä

  • asiaan!!!! kirjoitti:

    Uskomatonta miten miehet yllättäen haluavat miellyttää arabimaita ja venäjää! Jos nyt lakkisvat hetkeksi ajattelemasta seksiä mennessään äänestyskoppiin. Olisi luullut että Tarjan kohdalla tämä seksi olisi ollut mielessä kun kyse oli sentään naisesta mutta että Pekka, (onhan hän ihan hyvän näköinen) aiheuttaa tämmöisiä tunnemyrskyjä monissa miehissä, enpä olisi uskonut.

    Minusta olisi suorastaan terveellistä koko maailmalle, että jonkun maan presidenttinä olisi miespuolinen homoseksuaali. Siinä olisi valtioiden edustajien kommunikoitava siististi keskenään ja tuotava julki se, osataanko käyttäytyä ihmisiksi vai ei. Presidentin lähettäisin kyllä matkaan omin päin, sillä ei puolisosta valtiovierailulla mitään tekoa ole, ja tässä vaiheessa ei vielä ole tarpeellista provosoida täydellä teholla ja teettää protokollaongelmia puolison takia.

    Ihmiset ovat kyllä intohimoisen kiinnostuneita Haaviston sukupuolielämästä. Minä en ole koskaan fantasioinut esimerkiksi Väyrysen tai Lipposen sänkykamaripuuhista, mutta ilmeisesti niillä on joidenkin mielestä suuri merkitys luottamustoimen hoidossa.

    IS kysyi ehdokkailta, onko olemassa jokin sellainen rikos, josta mielestänne tekijää ei pitäisi päästää vapaaksi koskaan?

    Sauli Niinistö: Kyllä. Joukkomurha.

    Paavo Väyrynen: Kyllä. Raakoja henkirikoksia tehneet ja ympäristölleen vaaralliset on voitava sulkea eliniäkseen pakkohoitoon.

    Timo Soini: Murha.

    Pekka Haavisto: Ei, koska ihmisen muuttuminen on aina mahdollista.

    Jos Haavistosta tulee epäonneksemme pressa, ei tarvi odotella enää kovempia tuomioita rikoksista. Raiskaajat ja pedosedät pääsee edelleen bilettään siis. Hän ymmärtää kyllä rikollisia hyvin, onhan hän itsekin rikollinen 80 maassa.

    Ajattelehan vähän! Onhan se nyt vähintäänkin naurettavaa, kun miespari on edustamassa suomea ulkomailla. Suomesta aletaan vitsaileen ulkomaisissa tv-sarjoissa, elokuvissa jne. pidetään ihan pelleinä maailmalla. Se on turhaa pilkkaa suomalaisuutta kohtaan, jonka voi välttää kun äänestää Niinistöä.

    Äänestä

  • Ulkopolitiikkaa kirjoitti:

    Jumalaapelkääväisenä ei voi äänestää Haavistoa, jos tämä on sitä mieltä, että avioliitto voi olla myös miesten välinen. Minusta lapsetkin menevät sekaisin, jos on kaksi isäntää Mäntyniemessä. Ymmärrän kyllä, että ihmisillä on kaikenlaisia suhteita, emmekä tiedä presidenttien yksityiselämästä, muuta kuin kulisseista. Kaikki ihmiset ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla. Siinä mielessä Haavisto ei ole sen kummallisempi kuin kukaan muukaan meistä. Ilman Jeesusta kukaan emme selviä taivaaseen.

    Ymmärrän tosi hyvin, että Haavisto kerää ihmisten sympatiat olemuksellaan ja käyttäytymisellään, sillä ihmiset ovat vieraantuneet evankeliumista. Pätevyys ei olekaan se, millä kriteerillä äänestyspäätös tehdään. Asunnon sisustamisessakin vaikuttavat mielikuvat helposti enemmän kuin toimivuus tai mikään muu. Tavalliselle kunnon duunarille vihreäkin on paljon parempi kuin aito kapitalisti. Ja vihreät ovat niin sekalainen seurakunta...

    Äänestä

  • näi on kirjoitti:

    Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle on myöntänyt koko maailmalle olevansa homo. Ja kuinka moni meillä täällä Suomessa on ko. asiaa kauhistellut. Hän on edustanut kumppaninsa kanssa ympäri maailmaa ja kaikkialla heidät on otettu hyvin vastaan, arabimaita myöden. Että herätkää jo 2000-luvulle te homokammoiset heinähatut!

    Äänestä

  • Haavistolla tyypillinen hiottu homomiehen, houkuttelijan, olemus. pikkurilli, keinuntaskeltaminen, siristävät silmät. hamuilevat kädet.

    Pekka-ukko kiinnostunut vain pikkupojista, vaan vanhat akat kuolaavat perään.

    Voin vakuuttaa tuomioistuinkokemukseni perusteella 1960-luvulta lähtien, ettevät kovat juristit ole koskaan sokeripalapoikia, kuolaavia, vaan järeitä miehiä Äke Lindmanin tyyliin. Silti olen usein lähes ainoana varatuomarinaisena pärjännyt ilman kommelluksia, ihanalle aviomiehelleni uskollisena, supernaisellisena, vaan etäisenä soopeliturkissani purjehtien seitsemän sentin koroilla. Homomiehet kaarran kaukaa. Ne haisevatkin yleemnsä spermalle. Sääli niiden pikkupetipoikia.

    Äänestä

  • old_profile_5398 kirjoitti:

    Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle on myöntänyt koko maailmalle olevansa homo. Ja kuinka moni meillä täällä Suomessa on ko. asiaa kauhistellut. Hän on edustanut kumppaninsa kanssa ympäri maailmaa ja kaikkialla heidät on otettu hyvin vastaan, arabimaita myöden. Että herätkää jo 2000-luvulle te homokammoiset heinähatut!

    Sinähän se Westerwellen perässä olet kulkenut. Et edes osaa saksaa. Et tiedä häne ongelmistaan mitään- Homomies politiikassa aselviää tilastojen mukaan jotenkin seitsemän vuotta, Sitten akoholismi/itsemurha. Näin se on. Lyhyenlännäksi se Haaviston Pekan urakin jää. Hermot brakaavat piankin.

    Presidentineläke ja Nexarin presidentskan eläke 40 vuodelta se vasta maksaa ja asunnot päälle valtion varoin.

    Äänestä

  • judge dredd kirjoitti:

    IS kysyi ehdokkailta, onko olemassa jokin sellainen rikos, josta mielestänne tekijää ei pitäisi päästää vapaaksi koskaan?

    Sauli Niinistö: Kyllä. Joukkomurha.

    Paavo Väyrynen: Kyllä. Raakoja henkirikoksia tehneet ja ympäristölleen vaaralliset on voitava sulkea eliniäkseen pakkohoitoon.

    Timo Soini: Murha.

    Pekka Haavisto: Ei, koska ihmisen muuttuminen on aina mahdollista.

    Jos Haavistosta tulee epäonneksemme pressa, ei tarvi odotella enää kovempia tuomioita rikoksista. Raiskaajat ja pedosedät pääsee edelleen bilettään siis. Hän ymmärtää kyllä rikollisia hyvin, onhan hän itsekin rikollinen 80 maassa.

    Nuoruudessani hovioikeuden naisauskultanttina, johon kuvioon Haloska ei päässyt, oli kauheimpia asioita lasten hyväksikäyttörikokset (rikoslain 20 luku 6-9 pykälät), Ihmisraunioitahan ne homomiehet olivat. Lautamieheni, sodan käyneet aliupseerit prässipuvuissaan itkivät usein, nämä miehet joiden ohi varusmiesaikana kulki kymmeniä tuhansia nuoria miehiä. Mutta he tunnustivat usein, että hyväksikäytetyt varusmiehet iotenkin vain tunnisti. Ja kärsi heidän mukanaan., yrittäen auttaa heitä. "Saanko lähettää joulukortin Teille, herra sotilasmestari", kysyi eräskin homomiehen raiskaama poika. Näki edessään oikean, kunniallisen miehen, järeän kanta-aliupseerin, räätälin tekemässä komeassa uniformussa toki, ja ihaili tätä miestä, jonka lähentelyä ja yhdynnän suunnattomia kipuja ei tarvinnut kestää.

    "Olisi ollut parempi kaatua sankarina kunniakkaasti. Rauha ottaa tosi lujaile", tunnusti suosikkivääpelini lautamiehenä.

    Äänestä

  • TAXAtor kirjoitti:

    Heteroisakin raiskajat ja pedofiilit - joita on heteroissa siis paljon! - ovat mieleltään järkkyneitä tapauksia. Heteroisät raiskaavat jopa omia lapsiaan. Eli on väärin yleistää että homoseksuaalit olisivat raiskaajia.

    Tuollaisilla kommenteilla saat aikaan vain päinvastaisen reaktion. Ihmiset jotka kannattavat tasa-arvoa ja ihmisten yhdenvertaisuutta siirtyvät Haaviston taakse jo myötätunnosta. Loan heiton sijasta kannattaisi vain rakentavasti tuoda esiin oman ehdokkaansa vahvuuksia.

    Äänestä

  • Birgitta Thuressons kirjoitti:

    Jumalaapelkääväisenä ei voi äänestää Haavistoa, jos tämä on sitä mieltä, että avioliitto voi olla myös miesten välinen. Minusta lapsetkin menevät sekaisin, jos on kaksi isäntää Mäntyniemessä. Ymmärrän kyllä, että ihmisillä on kaikenlaisia suhteita, emmekä tiedä presidenttien yksityiselämästä, muuta kuin kulisseista. Kaikki ihmiset ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla. Siinä mielessä Haavisto ei ole sen kummallisempi kuin kukaan muukaan meistä. Ilman Jeesusta kukaan emme selviä taivaaseen.

    Ymmärrän tosi hyvin, että Haavisto kerää ihmisten sympatiat olemuksellaan ja käyttäytymisellään, sillä ihmiset ovat vieraantuneet evankeliumista. Pätevyys ei olekaan se, millä kriteerillä äänestyspäätös tehdään. Asunnon sisustamisessakin vaikuttavat mielikuvat helposti enemmän kuin toimivuus tai mikään muu. Tavalliselle kunnon duunarille vihreäkin on paljon parempi kuin aito kapitalisti. Ja vihreät ovat niin sekalainen seurakunta...

    Äläs nyt höpötä, aikuinen ihminen. Ei ole olemassa sinun jumalaasi eikä niitä muita tuhansia jumalia, jota ihmiset pelkäävät.

    Minä muuten en ole tehnyt syntiä. Olen nimittäin täysin uskonnoton ihminen. Sinä voit pitää itseäsi ihan niin syntisenä kuin haluat - sinun uskomusjärjestelmääsihän tuo "synti" kuuluu - mutta älä viitsi parjata muita, ihan kivoja ja siististi eläviä ihmisiä. Jookosta?

    Äänestä

  • Taxator kirjoitti:

    Sinähän se Westerwellen perässä olet kulkenut. Et edes osaa saksaa. Et tiedä häne ongelmistaan mitään- Homomies politiikassa aselviää tilastojen mukaan jotenkin seitsemän vuotta, Sitten akoholismi/itsemurha. Näin se on. Lyhyenlännäksi se Haaviston Pekan urakin jää. Hermot brakaavat piankin.

    Presidentineläke ja Nexarin presidentskan eläke 40 vuodelta se vasta maksaa ja asunnot päälle valtion varoin.

    "Homomies politiikassa aselviää tilastojen mukaan jotenkin seitsemän vuotta, Sitten akoholismi/itsemurha."

    En väitä etteikö tuo voisi olla totta, mutta haluaisin kyllä nähdä tuon tutkimuksen...

    Äänestä

  • näi on kirjoitti:

    Ajattelehan vähän! Onhan se nyt vähintäänkin naurettavaa, kun miespari on edustamassa suomea ulkomailla. Suomesta aletaan vitsaileen ulkomaisissa tv-sarjoissa, elokuvissa jne. pidetään ihan pelleinä maailmalla. Se on turhaa pilkkaa suomalaisuutta kohtaan, jonka voi välttää kun äänestää Niinistöä.

    näi on
    Kuule se on vaan sinun mielestäsi naurettavaa, vai olisiko parempi jos vierellä seisoisi sinun aliarvioiva nainen sitten. Milläs tasolla sinä oikein olet kun heittelet vitsejäsi ihan vastoin parempaa tietoasi. Täällä puhutaan politiikasta SIIS ei ihmisten kukupuoliasioista, joten seksi palstat on muualla. voi että, millaisia tolloja sitä vielä onkaan 2000 luvulla.

    Äänestä

  • Birgitta Thuressons kirjoitti:

    Jumalaapelkääväisenä ei voi äänestää Haavistoa, jos tämä on sitä mieltä, että avioliitto voi olla myös miesten välinen. Minusta lapsetkin menevät sekaisin, jos on kaksi isäntää Mäntyniemessä. Ymmärrän kyllä, että ihmisillä on kaikenlaisia suhteita, emmekä tiedä presidenttien yksityiselämästä, muuta kuin kulisseista. Kaikki ihmiset ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla. Siinä mielessä Haavisto ei ole sen kummallisempi kuin kukaan muukaan meistä. Ilman Jeesusta kukaan emme selviä taivaaseen.

    Ymmärrän tosi hyvin, että Haavisto kerää ihmisten sympatiat olemuksellaan ja käyttäytymisellään, sillä ihmiset ovat vieraantuneet evankeliumista. Pätevyys ei olekaan se, millä kriteerillä äänestyspäätös tehdään. Asunnon sisustamisessakin vaikuttavat mielikuvat helposti enemmän kuin toimivuus tai mikään muu. Tavalliselle kunnon duunarille vihreäkin on paljon parempi kuin aito kapitalisti. Ja vihreät ovat niin sekalainen seurakunta...

    Birgitta Thressons
    Jo möläytit kakkaa, Jumalaa pelkäävänä ihmisenä, voi isä noita juttuja, eikös se sinun jumalasi luonut ihmisen ja teki muutamasta homonkin ihan kysymättä lupaa keltään, ei kai sillä nyt sellainen tarkoitus voinut olla että sinä asetut muiden ihmisten yläpuolelle jotenkin olemalla , niin mitä?
    Lapset eivät mene mitenkään sekaisin homopariskuntien olemisesta, ne on aikuiset jotka menevät sekaisin ja kunnolla sittenkin, ja kukaan ei käsitä miksi sillä ei kai nyt jumalaa pelkäävä voi olla niin pirullinen että halveksii herransa saavutuksia siitä millaisia ihmisiä on syntynyt maailmaan. Häpeä tollo.
    Miten homot nyt sitten tekevät syntiä, silläkö ett rakastavat toisiaan, koskas rakkaus on synniksi muuttunut ? Kai käsität että homoja on aina ollut tässä maailmassa ja tulee olemaan, ja sellaiset ihmiset kun sinä olet, saavat tuollaisilla höpötyksillä paljon pahaa aikaan kun eivät käsitä muutakun uskonnosta. Jos Joku jumala olisi joka haluaisi kaikille vaan hyvää niin ei hän sulkisi ketään ihmistä pois sydämmestään joten ihan väärin olet tulkannut asioita. Lue tiedettä raamatun sijasta niin et ole niin korkattu, oikein hävettää olla suomalainen kun vielä nykyaikana ollaan magian käsissä ja uskotaan asioihin joita kukaan ei ole voinut KOSKAAN todistaa oikeaksi, sinun sijassasi minä häpeäisin ja lujaa, olet yksi niistä jotka aliarvioivat ihmistä hänen geeniensä tähden ja millä perusteella olet ottanut luvan siihen, sinunlaisesi kapeitten mielipiteiden omaava ihminen luulee omien käsityksiensä mukaan että se mitä luulet on ihan oikein koska jumalaa pelkäävänä et ole hakenut tietoa pääkoppaasi milloinkaan. Minun jumalani hyväksyy kaiken elollisen sellaisena kun se on ja minun jumalani ei sorra ihmisiä erinlaisuuksien vuoksi ja minun jumalani on opettanut kunnioittamaan ihmisiä sellaisena kun he ovat ja minun jumalani hyväksyy omat tekosensa, minun jumalani on inhimillisyys, empatia ja YRITYS ymmärtää myös korkattuja mielipiteitä vaikka se on vaikeaa.Joten biggan lopeta jo nuo jutut etsi itsellesi tietoa joka on nykyajalta äläkä ole jähmetksissä vuosituhanien vanhaan uskomukseen joka ei sovellu tähän aikaan

    Äänestä

  • asiaan!!!! kirjoitti:

    Uskomatonta miten miehet yllättäen haluavat miellyttää arabimaita ja venäjää! Jos nyt lakkisvat hetkeksi ajattelemasta seksiä mennessään äänestyskoppiin. Olisi luullut että Tarjan kohdalla tämä seksi olisi ollut mielessä kun kyse oli sentään naisesta mutta että Pekka, (onhan hän ihan hyvän näköinen) aiheuttaa tämmöisiä tunnemyrskyjä monissa miehissä, enpä olisi uskonut.

    asiaan
    Miehet ovat liittäneet poliittiseenajatusmaailmaansa kuvan seksistä, ressukat, sillä onhan se nyt lamalaa että se mistä he salaa haaveilevat , niin joku toinen tekee sen julkisesti. Katsoppas vastaisuudessa näitä kirjoituksia niin näet selvästi miltä taholta ne kaikista tyhmimmät kirjoitukset tulevat, sille taholle ei kukaan uskaltaisi antaa edes ääntään.

    Äänestä

  • Taxator kirjoitti:

    Haavistolla tyypillinen hiottu homomiehen, houkuttelijan, olemus. pikkurilli, keinuntaskeltaminen, siristävät silmät. hamuilevat kädet.

    Pekka-ukko kiinnostunut vain pikkupojista, vaan vanhat akat kuolaavat perään.

    Voin vakuuttaa tuomioistuinkokemukseni perusteella 1960-luvulta lähtien, ettevät kovat juristit ole koskaan sokeripalapoikia, kuolaavia, vaan järeitä miehiä Äke Lindmanin tyyliin. Silti olen usein lähes ainoana varatuomarinaisena pärjännyt ilman kommelluksia, ihanalle aviomiehelleni uskollisena, supernaisellisena, vaan etäisenä soopeliturkissani purjehtien seitsemän sentin koroilla. Homomiehet kaarran kaukaa. Ne haisevatkin yleemnsä spermalle. Sääli niiden pikkupetipoikia.

    Taxator
    Kuuleppa sinä muiden ihmisien ivaaja, minä naisena olen kyllä kokenut niitä hamuilevia käsiä , niitten sinun reilujen miehiesi taholta, joten jos oikeisto kalastaa ääniä tällä tyylillä niin pitää olla varovainen kelle äänensä antaa.
    Vaikea uskoa että tuollaisilla asiaperusteilla kukaan olisi pärjännyt oikeus jutuissa. Sinä saat keikutella koroillasi miten paljon haluat ja kiertää homot kaukaa sitä ei kukaan noteeraa mitenkään. Mutta tapasi ivata ihmisiä kauhistuttaa
    Mitä sinulle kuuluu jonkun toisen yksityis elämä, ja hänen seksuaalinen suuntansa, parempi kun et halveksi niin kovasti sillä sinunlaisesi kirjoittajat ottavat monta ääntä siltä jota sinä äänestät.
    Sitten homofobiaan on olemassa hoitoakin, ei kai kukaan normaali ihminenvoi olla niin tyhmä nykyaikana että alkaa aliarvioimaan ihmistä vaan siksi että hänen seksualisuutensa on erinlaista mitä sinun ihanan miehesi seksuaalisuus silloin kauan sitten.
    Millä oikeudella solvaat ihmistä, suomen kansalaista joka on yksi ehdokkaista. Sinä menet henkilökohtaisuuksiin ivailussasi.
    Supernaisellisuutesi on myös sitä kauan sitten eletty juttu korkeilla koroilla, nykynainen pukeutuu naisellisesti muilla keinoilla, ei siis ole mikään pakko keikutella korkeilla koroilla vaan me saamme olla omana itsenämme sellaisia kuin olemme, ja korot ne ovat ihan muuta maailmaa. Mutta kuten ymmärrät sinun juttusi saa monen äänestäjän epävarmaksi, sillä kuka haluuaa porukkaan missä ihmisen alentaminen on näinkin mahdollista. Me nykyajan ihmiset, me ajattelemme toisin ja meidät on opettu siihen että kaikilla ihmisillä on sama arvo tässä maailmassa.
    Mutta sinä joka kukoistit 60 luvulla näytät olevan aina vaansiellä, ja mielipiteesi kuuluvat historiaan. Opiskelevat ihmiset katsos ajattelevat maailman laajuisesti siis ei korkkokenkä tyylillä.

    Äänestä

  • näi on kirjoitti:

    Ajattelehan vähän! Onhan se nyt vähintäänkin naurettavaa, kun miespari on edustamassa suomea ulkomailla. Suomesta aletaan vitsaileen ulkomaisissa tv-sarjoissa, elokuvissa jne. pidetään ihan pelleinä maailmalla. Se on turhaa pilkkaa suomalaisuutta kohtaan, jonka voi välttää kun äänestää Niinistöä.

    Sinulle näin on
    Näin on että kukaan ei tule katselemaan mitä heillä on jalkojen välissä ainoastaan mitä on pääkopassa joten sinun pikku päässäsi ennakkoluult kiehuu ihan turhaa, jos joku vielä nyky maailmassa on niin takapajulla että alkaa ihmisten yksityisimmistä asioista tekemään ivaa niin pahasti on kukkia lakissa.

    Äänestä

Naisilta pitäisi ottaa äänioikeus pois. Ja ihan vakavissani olen tätä mieltä. Niin kauheaa scheissea tulee naisten suusta kun puhutaan siitä ketä ja millä perusteilla kannatetaan. Ovat kuin pikkulapsia, joiden mielipiteet eivät perustu mihinkään.

Äänestä
  • Kyllä minutkin vetäisi vakavaksi, jos ympärilläni viihtyisi vain hyvin tyhmiä ihmisiä. Onhan noita naisia, joille riittää esimerkiksi Niinistön monivuotinen aivopesukampanja äänestämisen syyksi, mutta ihan samaan malliin on miehiä, jotka uhoilevat Niinistön lapsivaimolla ja lompakon koolla ja äänestävät sitten sen vuoksi.

    Hanki fiksumpaa seuraa ja lue välillä fiksumpia palstoja kuin tämä sosiaalipornopalsta. Jollei fiksu seura viivy pitkään sinun lähelläsi ja tyttöystäväkin on tosi tyhmä, ei asialle oikein voi mitään.

    Äänestä

  • Miksi sinä olet kuin pikkulapsi, jonka mielipide ei perustu mihinkään? Niin kummaa tekstiä tulee miehiltä anonyymisti, että heiltä pitäisi äänioikeus poistaa ja pian!

    Äänestä

  • wdqwdqxs kirjoitti:

    Miksi sinä olet kuin pikkulapsi, jonka mielipide ei perustu mihinkään? Niin kummaa tekstiä tulee miehiltä anonyymisti, että heiltä pitäisi äänioikeus poistaa ja pian!

    Viestisi oli mainio esimerkki naiseudesta.

    Äänestä

  • Vakka kantensa jne. kirjoitti:

    Kyllä minutkin vetäisi vakavaksi, jos ympärilläni viihtyisi vain hyvin tyhmiä ihmisiä. Onhan noita naisia, joille riittää esimerkiksi Niinistön monivuotinen aivopesukampanja äänestämisen syyksi, mutta ihan samaan malliin on miehiä, jotka uhoilevat Niinistön lapsivaimolla ja lompakon koolla ja äänestävät sitten sen vuoksi.

    Hanki fiksumpaa seuraa ja lue välillä fiksumpia palstoja kuin tämä sosiaalipornopalsta. Jollei fiksu seura viivy pitkään sinun lähelläsi ja tyttöystäväkin on tosi tyhmä, ei asialle oikein voi mitään.

    Siinähän se onkin kun en edes liiku missään duunariporukoissa. Silti poikkeuksetta naiset ovat todella huonoja äänestäjiä. Tai no ei poikkeuksetta. Tiedän yhden naisen, joka osaa jopa perustella puhtaasti järkiargumentein kantansa asiaan kuin asiaan.

    Äänestä

  • 9+2 kirjoitti:

    Huono äänestäjä on kaiketi sellainen, joka ei äänestä. Huonoksi ei tee se, jollei äänestä samaa kuin sinä.

    Äänestä

  • tuttuluttu kirjoitti:

    Huono äänestäjä on kaiketi sellainen, joka ei äänestä. Huonoksi ei tee se, jollei äänestä samaa kuin sinä.

    Jos ei ole ketään hyvää vaihtoehtoa niin silloin ei pidä äänestää. Ei se tee äänestäjästä huonoa. Huono äänestäjä valitsee pakolla niistä huonoista vaihtoehdoista toisen kun sillä ihku kravatti tai kiva hymy.

    Äänestä

  • 9+2 kirjoitti:

    Siinähän se onkin kun en edes liiku missään duunariporukoissa. Silti poikkeuksetta naiset ovat todella huonoja äänestäjiä. Tai no ei poikkeuksetta. Tiedän yhden naisen, joka osaa jopa perustella puhtaasti järkiargumentein kantansa asiaan kuin asiaan.

    Ei tässä duunareista ole kysymys; duunareissa on hyvikin fiksua porukkaa ja myös kovasti politiikasta kiinnostuneita ihmisiä. Voit sinä hakeutua koulutetumpaankin porukkaan ja silti olla tyhmyreiden seurassa.

    Voisiko oikeasti olla niin, että fiksut naiset pysyttelevät sinusta loitolla ja semmoiset vähän kotkottelevaisemmat viihtyvät luonasi? ;)

    Äänestä

  • Olen samaa mieltä, mutta ei miestenkään perustelut aina järin jrkeviä ole.

    Äänestä

  • Vakka kantensa jne. kirjoitti:

    Ei tässä duunareista ole kysymys; duunareissa on hyvikin fiksua porukkaa ja myös kovasti politiikasta kiinnostuneita ihmisiä. Voit sinä hakeutua koulutetumpaankin porukkaan ja silti olla tyhmyreiden seurassa.

    Voisiko oikeasti olla niin, että fiksut naiset pysyttelevät sinusta loitolla ja semmoiset vähän kotkottelevaisemmat viihtyvät luonasi? ;)

    "Voisiko oikeasti olla niin, että fiksut naiset pysyttelevät sinusta loitolla ja semmoiset vähän kotkottelevaisemmat viihtyvät luonasi? ;) "

    Ei voisi.

    Duunarikommentti pätee hyvin miehiin. Eivät kaikki duunarit ole tyhmiä (tietenkään), mutta keskimääräistä enemmän sellaisia vouhkaajia löytyy vähemmän koulutetuista. Ei esim. tiedetä mistä NATOssa on kysymys, mutta otetaan kovasti kantaa keksityin argumentein yms. Sen sijaan naisissa tämä tietämättömyys menee kyllä puhtaasti kaikkien sosiaalisten rajojen yli ja jakautuu tasaisesti koko sukupuolen osalle. Pankissa valuuttakauppaa ammatikseen tekevä nainen ymmärtää ehkä eurokriisistä jotain, mutta hänelläkin on todennäköisesti kokonaiskuva hakusessa ihan yhtä pahasti kuin siivoojalla tai kotiäidilläkin. Asioista ymmärtävää ja niihin analyyttisesti suhtautuvaa naista on hyvin vaikea löytää.

    Panitpa naisia alta lipan, eli juuri itse paljastit alhaisen älykkyytesi.
    Tietääkseni vain nainen synnyttää uutta ihmiselämää ja kaikki miehet ovat vain naisten pikkuräkänokkia, jotka useat isottelevat läpi elämänsä kasvamatta koskaan aikuiseksi mieheksi.
    Naisilla olisi halutessaan valta päättää synnyttääkö yhtään poikaa tänne rehentelemään, muista aina se.

    Olisipa mielenkiintoista päästä näkemään, millainen ihminen sinä olet elävässä elämässä. Fiksujen ihmisten piireissä sinä et selvästi ole ikinä edes piipahtanut, kun olet noin tietämättömäksi jäänyt.

    Enpä tuhlaa sinuun tämän enempää aikaa.

    Äänestä

  • syntymä kirjoitti:

    Panitpa naisia alta lipan, eli juuri itse paljastit alhaisen älykkyytesi.
    Tietääkseni vain nainen synnyttää uutta ihmiselämää ja kaikki miehet ovat vain naisten pikkuräkänokkia, jotka useat isottelevat läpi elämänsä kasvamatta koskaan aikuiseksi mieheksi.
    Naisilla olisi halutessaan valta päättää synnyttääkö yhtään poikaa tänne rehentelemään, muista aina se.

    viisas mies osaa onneksi kääntää naisen pään pyörälle niin, ettei tämmäöinen pääse tapahtumaan. Naisista kun ei tunnetusti ruudinkeksijöitä löydy.

    Äänestä

  • 9+2 kirjoitti:

    "Voisiko oikeasti olla niin, että fiksut naiset pysyttelevät sinusta loitolla ja semmoiset vähän kotkottelevaisemmat viihtyvät luonasi? ;) "

    Ei voisi.

    Duunarikommentti pätee hyvin miehiin. Eivät kaikki duunarit ole tyhmiä (tietenkään), mutta keskimääräistä enemmän sellaisia vouhkaajia löytyy vähemmän koulutetuista. Ei esim. tiedetä mistä NATOssa on kysymys, mutta otetaan kovasti kantaa keksityin argumentein yms. Sen sijaan naisissa tämä tietämättömyys menee kyllä puhtaasti kaikkien sosiaalisten rajojen yli ja jakautuu tasaisesti koko sukupuolen osalle. Pankissa valuuttakauppaa ammatikseen tekevä nainen ymmärtää ehkä eurokriisistä jotain, mutta hänelläkin on todennäköisesti kokonaiskuva hakusessa ihan yhtä pahasti kuin siivoojalla tai kotiäidilläkin. Asioista ymmärtävää ja niihin analyyttisesti suhtautuvaa naista on hyvin vaikea löytää.

    Ollakko vaiko ei siinä pulma. Tyhmyyden perikuva alentamassa muita. Niinhän ne raukat ainaovat tehneet.

    Äänestä

  • 9 2
    Sinunlaisesi pöljä kuuluu juuri siihan kastiin joka ei arvosta muita kun omaa itseään ja alentaa naisia, kuuleppa kyllä naisilla on ihan samanlaiset aivot (jos ei vielä paremmatkin) kun miehillä ja sehän sinua pelottaa pikku ressukkaa, ja kun nyt olet mikä olet ja näytät tyhmyytesi täällä palstoilla niin voin sanoa että herätät vaan säälin tunnetta ihmisissä joilla riittää empatiaa heikoille ihmisille, sillä sitä sinä olet.
    Raukkamaisuuksista voi keskustella mutta luulen että sinä et ole koskaan käynyt edes kansakoulua loppuun ainakin vaikuttaa siltä kun lukee sinun tekstejäsi. Joten me muut yritetään ymmärtää että tälläisiäkin on vielä olemassa, joille kehitys ei ole löytänyt tietä.

    Äänestä

  • vaasaan taas kirjoitti:

    9 2

    Ei naisia tarvitse alentaa. Naiset osaavat tehdä sen ihan itse keskittymällä epäolennaisuuksiin ja tunteelliseen hömppään asiakysymysten sijaan.

    Äänestä

  • gikguguki kirjoitti:

    viisas mies osaa onneksi kääntää naisen pään pyörälle niin, ettei tämmäöinen pääse tapahtumaan. Naisista kun ei tunnetusti ruudinkeksijöitä löydy.

    Vai ei naisista ruudin keksijöitä löydy. Missäs niitä viisaita miehiä sitten asuu jotka kääntävät naisen pään. Voi raukkaa kun on hyvät luulot itsestään. Kyllä se vaan on niin että suomipoika ei käännä kenenkään päätä

    Äänestä

  • .jkbdk.jsdkjbds kirjoitti:

    Ei naisia tarvitse alentaa. Naiset osaavat tehdä sen ihan itse keskittymällä epäolennaisuuksiin ja tunteelliseen hömppään asiakysymysten sijaan.

    Puhut vaan omasta naisestasi .jkbdk.jsdkjbds me muut ollaan eri mieltä siitäkin asiasta. Katsos kun itsenäinen nainen elää omillaan ja siten tekee myös elämänsä kanssa ihan niinkuin huvittaa, esim äänestää sitä jolla on jotain pääkopan sisällä.

    Äänestä

  • syntymä kirjoitti:

    Panitpa naisia alta lipan, eli juuri itse paljastit alhaisen älykkyytesi.
    Tietääkseni vain nainen synnyttää uutta ihmiselämää ja kaikki miehet ovat vain naisten pikkuräkänokkia, jotka useat isottelevat läpi elämänsä kasvamatta koskaan aikuiseksi mieheksi.
    Naisilla olisi halutessaan valta päättää synnyttääkö yhtään poikaa tänne rehentelemään, muista aina se.

    Oikeasti asioita laajasti ymmärtäviä naisia on vähän. Keskusteletteko muuten kaveripiirissäsi euro-kriisin syistä, vai siitä kuinka pikku-Sakella oli korvatulehdus viime viikolla?

    Äänestä

Tarkastelen ehdokkaan
-kokemusta Suomen sisä- ja ulkopolitiikassa
-tavoitteet Suomen työllisyyden ja edelleen kehittämisen suhteen
-onko ehdokas valmis hakemaansa tehtävään
-olisiko ehdokas hyvä ja edistyksellinen mainos Suomen imagolle
-onko ehdokas kiinnostunut muustakin kuin rahasta ja omasta edusta
-onko ehdokas siellä vain rahasta ja vallasta vai onko kiinnostunut hoitamaan presidentin tehtävää koko kansan presidenttinä
-ehdokkaan kommunikaatio taidot
-sanavalmius, asiallisuus, rohkeus, edustavuus, diplomaattisuus
-itsenäisyys. Ehdottomasti itsenäisyys. Sale tuntuu maksetulta kabinetti sikarila. Tulee mieleen ex president Bush rapakon takana.

Mua ei kiinnosta mitä mieltä muslimit, hitlerit tai kiinalaiset ovat meidän presidentin housuntäytteistä. Kenenkään elimet ei vaikuta äänestyspäätökseen. Pysytään asiassa vain asiassa. Maailmalla on muitakin homopoliitikkoja. Mitä sitten?

Olen jo tehnyt päätökseni, ketä äänestän. Äänestän samoin kuin edelliselläkin kerralla, eli Pekka Haavistoa.

Tämän ja muidenkin s24 ketjuissa naisten äänestysoikeuden kyseenalaistavat pelottelijat vain vahvistavat päätöstäni. Mikään ei horjuta sitä Saulin hyväksi. Sinä 9 2 pelottelija: olet surullinen esimerkki. Taidat olla Saulin joukkoja?

Tämän ketjun 9 2 naisvihaaja saa pitää poikaystävänsä. Saat vihata naisia, mutta se syö vain sinua itseäsi. Suomessa on demokratia ja äänestysoikeus.

Äänestä

Ihan sama vaikka Niinistöä vastassa olisi aivoton meduusa, nyt on trendikästä äänestää homoa ja siihen junaan kaikki trendipellet hyppää. Miten helvetissä Haaviston kannatus nyt yhtäkki on noussut eduskuntavaalin 2,2% kannatuksesta? nössö Haavisto putosi myös eduskunnasta kun KANNATUSTA ei löytynyt edes kansanedustajaksi.
Alan ymmärtää miksi maahamuuttopolitiikkaa ja rikoslakia ei pysty maalaisjärjellä käsittämään, samat trendipellet on päässeet vaikuttamaan noiden lakien tekemiseen.

Äänestä
  • Pohtija
    Kukaan ei äänestä homoa vaan ihan elävää ihmistä, ethän sinäkään ole heterona tapeetilla joten lopeta mouruamasta vastoin parempaa tietoasi. Ja trendeistä et kykene näköjään edes keskustelemaan. Kukaan ei äänestä trendikkäästi vaan siksi että katsoo jonkun ihmisen sopivan johonkin tehtävään joten älä aliarvioi toisten ihmisten ymmärrystä kun itselläsi ei näytä olevan kaikki kupit kaapissa.

    Äänestä

Äänestän toisellakin kierroksella Niinistöä. Kokonaispaketti, kannatan kokoomusta ja äänestän vähintään samantasoisen koulutuksen omaavaa henkilöä. Henkilönä Haavisto on miellyttävä juu, mutta vihreys, oranssius ja keskenjääneet opinnot laskevat pisteitä.

Äänestä
  • Maisterinainen
    Äänestä ihan mitä haluat kyllä tässä maailmassa on muillakin koulutus kun sinulla joten se nyt ei ole mitään erikoista sinänsä nykyaikana, silloin 60 luvullahan sitä vielä pokkailtiin jästipäille jotka hakkasivat tietoa päähänsä enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä, mutta tänäpäivänä on koulutus ihan jokapäiväinen asia ei siis mikään rykimisen arvoinen mitenkään. Ja anna äänesi kokoomukselle ihan kuten haluat samanlaiset LAPSET leikkivät parhaiten yhdessä, mutta minä en ääntäni anna kenellekkään jonka kannattajat halveksivat ihmisiä heidän ominaisuuksiensa tähden, onneksi on vapaus olla omaa mieltä asioista ja empaattinen katsomus elämään on aina plussaa silloin kun katsotaan mikä ihminen on ihmiselle, siiis ei rasisti vaan ymmärtävä kanssa ihminen.

    Äänestä

Millä logiikalla mies äänestää presidenttiä?

Äänestä

En aio äänestää kumpaakaan - äänestän tyhjää, mutta siis äänestän kumminkin.

Minusta se on tärkeää, miten nämä tyypit suhtautuvat Palestiinaan. Haavistoa en voi äänestää, jos hän presidenttinä haluaa avioliiton myös kahden miehen väliseksi; Niinistö taas vaikuttaa liian kovalta kapitalistilta kokoomuslaisena. Minusta jo puoluetaustansa takia ei voi olla koko kansakunnan presidentti, koska tulee niin äärisuunnasta. Ja mitä olen ymmärtänyt Saulin ulkopoliittiisista näkemyksistä, olen eri linjoilla. Varmasti hän olisi pätevä, mutta minusta kumminkin arveluttava.

Kieltämättä Niinistön puoliso on erittäin edustava, mutta en pidä siitäkään, että vanhat ukot saattavat ottaa mallia tässä mielessä Niinistöä ja lihanhimoissaan vaihtavat eukkonsa nuorempaan. Minusta presidenttipari saisi yhdessä edustaa elämänkokemusta ja sen takia olisin mieluummin nähnyt esim. Väyrysen ikäisen konkarin pressana. Ei presidenttikään kaikessa voi olla täydellinen, joten hän on varmasti vaimonsa 'ansainnut'. Ja en voi käsittää, miten joku normaali nainen ottaa vanhan ukon, sillä ei minusta hänen kuuluisi enemmän haluta lisääntyä. Vaikka hän on varmasti vapaaehtoisesti uhrautunut enkä tiedä heidän suunnitelmistaan, mutta tämä on vain minun henkilökohtainen ongelmani vanhana yksinelävänä kurppana. Molemmat ovat liitoissaan tavallaan perinteisestä avioliitollisesta viitekehyksestä katsoen ristiriitaisia, mutta eri kantilta, vaikkakin Niinistölle on plussaa se, että hän jäi leskeksi. Tavallaan syytön siis.

Jos toisesta pahasta pitäis valita parempi, olisi se Niinistö, mutta en häntäkään uskaltaisi äänestää. En presidenttinä luottaisi kumpaankaan.

Tämä nainen äänestää hyvin, hyvin subjektiivisesti niin kuin monet muutkin naiset taitavat tehdä.

Äänestä
  • Mainitsit Niinistöstä, että "puoluetaustansa takia ei voi olla koko kansakunnan presidentti". Ja Halonenko oli sitten parempi, vaikka puoluetausta ja -kanta
    oli koko ajan todella selvästi esillä. Että vasemmistolainen pressa saisi sun
    mielestä olla, muttei sellaista jolla oikeistolainen tausta ? Omituinen ajattelutapa, kyllä pitäisi olla samanlaiset mahdollisuudet kaikilla.
    Niinistö on mielestäni kaikin tavoin pätevämpi tuohon virkaan, presidentin tehtävä on ennenkaikkea edustustehtävä. Niinistöllä hyvä koulutus ja työura takana.
    Minusta se kertoo jo aika paljon Haavistosta miehenä, kun koulutus on pelkkä ylioppilas. Tuossa ylempänä ReservinKapu kirjoitti jo painavaa asiaa.
    Lukekaa se ! Kukin voipi miettiä asian järjellä, jätetään tunnepuoli tästä hommasta pois. Niin ja naishenkilö tääl kirjottelee, sikäli kuin kiinnostaa.

    Äänestä

  • järki käteen kirjoitti:

    Mainitsit Niinistöstä, että "puoluetaustansa takia ei voi olla koko kansakunnan presidentti". Ja Halonenko oli sitten parempi, vaikka puoluetausta ja -kanta
    oli koko ajan todella selvästi esillä. Että vasemmistolainen pressa saisi sun
    mielestä olla, muttei sellaista jolla oikeistolainen tausta ? Omituinen ajattelutapa, kyllä pitäisi olla samanlaiset mahdollisuudet kaikilla.
    Niinistö on mielestäni kaikin tavoin pätevämpi tuohon virkaan, presidentin tehtävä on ennenkaikkea edustustehtävä. Niinistöllä hyvä koulutus ja työura takana.
    Minusta se kertoo jo aika paljon Haavistosta miehenä, kun koulutus on pelkkä ylioppilas. Tuossa ylempänä ReservinKapu kirjoitti jo painavaa asiaa.
    Lukekaa se ! Kukin voipi miettiä asian järjellä, jätetään tunnepuoli tästä hommasta pois. Niin ja naishenkilö tääl kirjottelee, sikäli kuin kiinnostaa.

    En ole sanonut että Halonen olisi pressana ollut parempi. En niin väittänyt. Mutta sikäli voisin väittää, että Halonen on ollut minusta aika lailla koko kansan pressa kansanomaisutensa ja poliittisenkin taustansa takia. Eivät ne, joilla jo menee hyvin niin kipeästi tarvii tuntojensa ymmärtäjää maan keulakuvaksi, mutta heikompi osaisia ajatellen demari on enemmän kansan ääni kuin kokoomuslainen kapitalisti. Tietysti ehdolla saa olla kuka tahansa, mutta sitten voi käydä niinkin uhkaavasti kuin koko maallemme nyt uhkaa tapahtua.

    Rautalankamalli: Jos nyt ajatellaan että Amerikan malliin joku Björn Wahlroos pyrkisi pressaksi, niin ei hänestä koskaan voisi tulla koko kansan presidenttiä, koska hänen taustansa ja hänen tyylinsä estäisi sen. Tietty hänenkin pitäisi voida siihen hommaan hakea. Enemmän se meitä tavallisia pulliaisia tukee ja kannustaa, jos pressaksi nousee joku ankeista oloista tai vaikka ihan tavallisesta perheestä kuin joku ihan eri maailmoissa elävä, vaikka muuten olis kuinka fiksu. Saulin taustoista en edes tiedä.

    Selvä se, että Sauli olis pätevämpi kuin joku, melkein kuka tahansa muu. Mutta hän on niin maailmanhallituksen/globalisaation kannalla, että huh. Äläkä nyt väitä, että termit menee sekaisin. Siitä ei mihinkään pääse, että kokoomuslainen politiikka on kovaa ja ajaa vain osan etuja. Se, että se on pressan taustalla, on jo sinänsä epäuskottavaa, puhuu hän ihan mitä tahansa. Totta kai ne menee, jos ei ole asioita riittävästi seurannut ja luottaa siihen, että niin tai näin, loppujen lopuksi on niin, että kaikki yhdessä vaikuttaa niitten parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat ja hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut, että hyvää yötä vaan...

    Äänestä

jos Haavisto olsi poikamies hän saisi rutkasti ääniä akoilta,,ihan niinkuin Niinistö aikaisemmissa vaaleissa,,,, oletteko huomannut kuinka Pekka Haaviston kasvon piirteet muistuttaa Matti NykÄstä ihan kuin olisi veli-poika.tulee heti mieleen Matti kun Näkee Pekan onnea Pekalle vaaleissa

Äänestä

Olen ihmetellyt naisten meuhkaamista Haavisto-asiassa.
Ei se, joka osaa esiintyä edukseen vaalikekustelussa ,ole välttämättä paras presidentin virkaan.Kokemus ja koulutus ja soveltuvuus tehtävään ratkaiskoon.
Sateenkaarikansa muistuttaa mafiaa, joka yrittää vallata tärkeitä asemia yhteiskunnassa.
Toimittajissa on myös paljon opintonsa keskeyttäneitä ja usein puuttuu ammttitutkinto.
Tämä selittänee median innostuksen ja hypetyksen.
Ajankohtaisen kakkosen toimittajantytön innostus miesparia kohtaan ällötti tiistaina.

Äänestä
  • Mara
    Se sinun sateenkaari kansasi on tavallisista ihmisistä koostunut, siis ei mikään maffia ja heissä ei ole mitään mikä olisi sen kummempaa kuin sinussakaan pikku kaarettaja. Miksi he eivät saisi olla tärkeissä asemissa yhteiskunnassa, ei kai vaan ole mielessä seksi kuvitelmat pikku marallakin,
    Opintojen keskeyttäminen sitten, syyt ovat monet, joten kuinka monta heteroa keskeyttää opintonsa, onkos tullut vilkaistua?
    Lopeta hyvä ihminen erottelemasta ihmisiä eri kastiin sillä kaikilla on samat mahdollisuudet yhteiskunnassa joten annetaan kaikkien kukkien kukkia ja käväseppäs kirjastossa ja opiskele historiaa hieman että saat oppia minkälaisissa olosuhteissa nämä sinun sateenkaari ihmisesi ovat saaneet elää ennen vaan siksi että sinunlaisia ihmisä on ollut tuomitsemassa heitä. Ja ota huomioon että myös sinulle voi tulla lapsia jotka ovat sateenkaari ihmisiä, kuinkas sitten suukku laitetaan.

    Äänestä

äänestän sitä joka osaa kesyttää median paremmin eikä joudu presidenttinä esim. piilottelemaan puolisonsa lainrikkomuksia.

pienten lasten äitinä äänestän sitä jolla on perhearvot ja suurempi todennäköisyys hankkia myös jälkikasvua.

En haluaisi pehmoa joka ei osaa pitää puolisoaan kurissa mutta en tosiaankaan haluaisi äänestää mitään kokoomuslaista.

Tosin parempi pahvinen sauli kuin BigBrother

Äänestä
  • nainen 77777
    Puolisoita ei pidetä kurissa sillä he ovat itsenäisiä ihmisiä ja AIKUISIA joten siinä on minulla ihmettelemistä. Ja mitä lasten teko politiikkaan kuuluu ?
    Ja että joku on pehmo ei tarkoita sitä että hänellä ei olisi järkeä päässä.
    Kyllä on ihmeellisiä mielipiteitä ihmisillä ja titeen vastaisia, minä haluan äänestää elävää ihmistä katsomatta sukupuoleen tai hänen yksityis elämäänsä joka monilla näyttää olevan vaan mielessä. Ihminen joka takertuu toisen yksityiselämän muotoihin ei ole oikeastaan kelvollinen äänestämään ketään, se on noloa kun aikuiset ihmiset eivät vielä tällä vuosisadalla tiedä enempää asioista.

    Äänestä

En todellakaan äänestä Niinistöä,jonka kannattajat mollaavat vastapuolta blogeissaan.Taitavat nämä Pekka Haaviston mollaajat syödä Sauli Niinistöltä ääniä.
Nämä,jotka jaksavat jauhaa Pekka Haaviston sivaritaustasta niin muistakaas,että meidän tuleva ex-presidentti Tarja Halonen ei käynyt koskaan armeijaa ja silti teki tehtävänsä armeijan ylipäällikkönä hyvin.Homous sen sijaan on sivuseikka ja mielestäni Pekka Haaviston yksityisasia.En ymmärrä,että miten 2000-luvun Suomessa voidaan vieläkin pohtia sitä voiko homo olla presidentti?Luulin,että tästä homokammoudesta olisi päästy jo yli.

Onhan Sauli Niinistöllä pitkä ura kansanedustajana,mutta ylimielinen asenne väittelyissä ja liian monimutkainen tapa puhua eivät vakuuttaneet minua siitä,että
äänestäisin Niinistöä.

Äänestä
  • Ei kai Tarja Halonen suorittanut sivilipalvelustakaan. Tuli kyllä mieleen, että jos Haloska olisi suorittanut sivilipalveluksen, ei hän olisi koskaan tullut valituksi presidentiksi. Tarja Halonen hallitsi juristina lain ja niin hallitsee myös Sauli. Haavistolla olisi niin paljon opittavaa ylioppilasopintojen lisäksi, että jokaisen pitäisi se tajuta.

    Äänestä

  • Juuri näin! Kaikki N iinistön kannattajat, mollatkaa Haavistoa lisää niin saamme Haavistolle lisää ääniä. Minulle ei tulisi enää mieleenkään äänestää NIinistöä...

    Äänestä

Ensinnäkin, kiitos Nainen 34. Erinomainen kommentti.

Mitä tulee naisten logiikkaan äänestettäessä, niin kyllä molemmista sukupuolista löytyy niitä, jotka äänestävät olemuksen ja ulkonäön perusteella. On tutkimuksia, että miellyttävännäköiset ehdokkaat menestyvät muita paremmin, saavutuksista ja osaamisesta riippumatta.

Minusta seksuaalinen suuntautuminen ei voi olla äänestysperuste. Vaikka sitähän se tässä heteronormatiivisessa maailmassamme on...Ja osoitus siitä, ettei maamme todellakaan ole tasa-arvoinen. Toivottavasti kukaan ei pidä Haaviston mahdollista valintaa osoituksena tasa-arvosta. Se osoittaisi pikemminkin vain sen, miten vahva (hetero)normi on, kun normista poikkeaminen pitää erikseen palkita. Suuntautuminen ratkaisee nämä vaalit, kun osa äänestää Haavistoa homouden takia ja osa Niinistöä heterouden takia.

Homous ei tee kenestäkään automaattisesti parempaa johtajaa tai miellyttävämpää ihmistä. Kuten ei heterouskaan.

Ja kaikille teille tiedoksi, jotka tässä vaiheessa epäilemättä uskotte minun olevan lesbo; olen hetero. Kun eihän kukaan tietenkään tule miettineeksi näitä kysymyksiä, ellei asia kosketa suoraan itseä, eikö niin...

Äänestä

joo täällä nämä Väykyn pettyneet sitten yrittää mollata oikeistolaista!
onhan se kumma kun ihmiset ei osaa laittaa asioita oikeaan valoon kansainvälisesti?

ei kukaan todellinen vaikuttaja tule meitä kiittämään kun valitsemme homon pressaksi! vain typerä omassa kolossaan asusteleva luuseri voi näin luulla, mutta miten sitten meidän yritysmaailma suhtautuu kun ulkomailla vieroksuvat tapojamme?

se tietäisi välittömästi näkymien haalistumisia ulkomaan valloituksissa,ja viennin hiipumista! uudet suhteet olisivat kivenalla?

näitä nämä typerykset eivät koskaan osaa miettiä mitä seurauksia tollasesta homoilusta on ulkomaiden suhteisiin ja bisnes elämälle.
Haavistokaan ei ole oikeasti ollut tällaisten asioiden edessä ollut, kun eihän homolta nyt mitään luotettavaa vastausta oletea edes saavan! !

vain surkeat hölmöt äänestävät Haavistoa,pelkin itsepääteltyjen uutuusarvojen perusteella. itselle on juuri homous sisään ajettu ja kun muutkin niin itsekin haluaa olla fixu?kun menestyvä maailma ajattelee juuri päin vastoin.

miksi siis tämä omavienti pitää uhrata noihin itsekkäisiin aattoksiin,ja uhrata koko Suomen saavutukset,tehdään Suomelle maine johon ei luoteta.aletaan vieroksua Suomalaisuutta?
varmaahan se ei ole mutta varmempaa on tehdä niin kuin oletamme muiden tekevä miksi siis riskeeraisimme tässä muille arvokkaassa asiassa?

paras tapa meille on hylätä koko ultrabra ja tehdä niinkuin järki ja muiden arvostaminen edellyttää, siitä seuraa paljon hyvää kaikille.
esimerkkinä on tämä nykyinen lesbo jota ei Amerikkaan edes huolittu vaikka se itse itsensä sinne kutsui niin eipä yhtään tapaamista saanut,no yksi eli Swartsenegger olisi tarjonnut kaukaatulleelle lesbolle sapuskat mutta ei läskiposkelle kevannu! 12-vuotta lesboa riittää! KIITOS!

Äänestä
  • Vienti hiipuu kun meillä olisi homo presidenttinä. Ihme houreita ja eikö homoseksuaaleihin yleisesti ottaen luoteta maailmanpolitiikassa. Olet ihan hämärä tyyppi. Ihan vaan sen takia että toinen on homo, niin minun pitäisi äänestään rikkaiden etuja ajavaa Oikeistolaista ehdokasta. Ei kiitos.

    Äänestä

  • Hei, pissis! "haavisto", "amerikka" ja "svatrsenekker" kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella!

    Äänestä

  • Sinulle aikuistukaa
    Teeppä itse se mitä vaadit muilta, sellaiset ihmiset kun sinä olet ovat niitä pahimpia ihmisen vihaajia. "homo presidentiksi" miksi siihen olisi vastuksia sillä hänhän on ensi sijassa mies ja ihminen, eikä kukaan sano niistä muistakaan mitään sellaista. Jos nyt sukupuoli asioihin pitää mennä niin onko sitten parempi jos olisi vaikka joku MIES joka käy runkulla vessassa ylen aikaa, tai viettelee työpaikalla työkaverinsa ja pettää vaimoaan ja naisen miestä, sellaienko on sitten mies, tai olisi kaappi juoppo ja alkkis salaa ja kukaan ei tietäisi siitä ennekuin äänestys olisi valmis. Entäs jos sen oikean miehen PELIHIMO olisi tapeetilla, kelpaisiko hän siltikin koska on hetero, lopettakaa jo spekulointi ja hankkikaa oma elämä te jotka olette jääneet kiinni tähän HOMOUTEEN niin kamalasti. Kaikilla on jotain mikä ei sovi muiden ihmisten "tykkäys ympyrään" mutta pitää katsoa ettei puhu ja paasaa vastoin parempaa tietoaan.
    Joten eiköhän olisi aika näyttää että suomessa arvostetaan ihmistä joka on fiksu ja osaava ja jätetään se homottelu ihan kokonaan kun se ei mitenkään kuulu politiikkaan.

    Äänestä

  • Sinulle aikuistukaa
    Olipa juttua metsäkulmilta. Homo ei ole mikään kummajainen vaan ihan oikea ihminen, ja jos nyt sattuu syntymään homona niin sinunko vuoksesi pitäisi hänen muuttua, sinunko vuoksesi hänen kehityksesnsä pitäisi jarruttaa, sinäkö olet se joka tiedät ja osaat. Säälin todella sinua ja ajatusmaailmaasi, Mutta toisaalta hyvä että kirjoitit ja näytit minkälaiset ajatukset sillä vasta pelurilla on, ihmisen arvoa alentavat. irooniset, ja itsekeskeiset, kuka sellaiseen porukkaan haluaisi liittyä, lisää tuollaisia kirjoituksia Niinistön pojat , se on hyvä että näytätte oikea minänne niin ihmisillä on parempi kuva siitä mikä odottaa jos sattuu väärin valitsemaan, kuka meistä normaaleista ihmisistä haluaisi olla kosketuksissa ihmisten kanssa joilla on härskari tekniikka, ja pikku aivojen alikehittyneisyys päällimmäisenä.
    Joten inhimillisyys ja empaattinen katsomus joka on vastapuolella on se mihinnykyajan ihminen haluaa tähdäta, maailma haluaa RAUHAA mutta silloin se pitää aloittaa omasta itsestään, ja hyväksyä ihmiset sellaisina kun he ovat, varsinkin kun eivät vahingoita kenenkään muun elämää omalla yksityiselämällään.
    "Surkeat hölmöt" oli sinun tapasi ilmaista normaalin kansalaisen ominaisuudet, oletko mielestäsi oikea ihminen ilmaisemaan ajatuksiasi noin jyrkästi. Me surkeat hölmöt haluamme myös katsoa omien asioidemme edustajaan ja siinä ei sukupuolisuus ole edes ajatuksissa. Raukkamainsen ihmisen viha menee hänen puolueensa TAPPIOKSI.

    Äänestä

Minä naisena äänestän kaikissa vaaleissa sillä logiikalla, että katson omaa arvomaailmaani lähimpänä olevan ehdokkaan ja anna ääneni hänelle. Ulkonäkö ym. on ihan samantekeviä juttuja, vain mielipiteet ja kokemus ratkaisevat.

Äänestä

Suomen armeijan ylin johtaja ei voi olla hintti sivari. Suurin osa naisista äänestää Haavistoa vain siksi että hän on hintti.

Äänestä
  • Juu niin äänestääkin homofoobisen militantin heteromiehen mielestä :)

    Äänestä

  • dfhdhfdhd
    Mitäs hintteydellä on armeijan kanssa tekemistä, työ jota ihminen tekee on ainoa tapa näyttää mihin pystyy, ei siis millainen sukupuolinen suuntaus ihmisellä on---pöllö.
    Entäs jos ihmisellä olisi jokin muu synnynnäinen perinne, olisiko silloinkin kova vastustus kamppanja käynnissä. Ihan naurattaa kun lukee näitä juttuja kun ihmisen kehitys on vielä niin alhaista ja jotain vihataan vaan siksi että on jossain suhteessa erinlainen kun mitä nämä joukko rasistit ovat.
    Entäs miten suukku laitetaan silloin kun tälläisen miehen lapsi onkin homo, kielletäänkö oma lapsi silloin, vai luokitellaanko sairaaksi jotenkin, vai annetaanko hänen olla sitä miksi on syntynyt, näinhän niitä tummaihoisiakin aina on sorrettu, ja pidetty toisen luokan kansalaisena, ja hekään eivät voi sille mitään kun saivat erinlaisen ihon värin kun mitä punoittava SUOMI UROS, enkä usko että heistä kukaan haluaisikaan olla mitään muuta kuin mitä ovat. Samoin on homojen laita he saavat olla minun mielestäni ihan kuten ovat syntyneet, ja se ei minun elämän tahtiani haittaa, enkä myöskään leiki mielikuvitus leikkejä että mitä he tekevät sängyssä, sillä se on ihan heidän oma privaatti asiansa, pää asia että tekevät luottamuksellisen työ niin hyvin kun osaavat, siis samat vaatimukset kuin heterollakin.
    Ja olisiko mitään itua kertoa näille homo vastustajille että voisivat tutustua homo ihmiseen ja huomata että hän on ihan samanlainen kun kaikki muutksin ihmiset, ja ei mitenkään halua yeitä UROKSIA hipelöidä (sellaistakin olen kuullut että suomi poika luulee että heitä aletaan vikittelemään) sillä samanlaiset lapset leikkivät parhaiten yhdessä , joten raukkamiset rasistit voivat olla ihan huoleti. Koskahan kehitys o niin pitkällä että ihmisarvoa ei luokitella, ja että lopetetaan sekoittamasta sukupuoliasioita asiallisiin keskusteluihin

    Äänestä

Islannin pääministeri Jóhanna Sigurðardóttir on muuten avioliitossa oleva lesbo, siis kyseessä on sukupuolineutraaliavioliitto jonka Islanti laillisti vuonna 2010. Minä en ole ainakaan kuullut kenenkään kauhistelevan ulkomailla sitä että pienellä pohjoismaalla on nyt tämä kauhea lesbo pääministeri, päinvastoin, palaute on ollut asiallista ja positiivista. Ja Islantihan on ollut sotiaallisesti tärkeä valtio ja tehnyt paljon kansainvälistä bisnestä.

Olen itse ulkosuomalainen ja tuntuu että suomalasilla on ihan hirveä tarve suurennella Suomen merkitystä maailmanpolitiikassa. Miettikääpä miten paljon tiedätte esim Sveitsin presidentistä? Mies vai nainen, hetero vai homo, sinkku vai naimisissa? Aivan niin, emmehän me tiedä mitään pienten Euroopan maiden päämiehistä koska asialla ei ole mitään merkitystä meille. Pekka Haaviston vaalivoitto varmaan toisi Suomelle jonkinverran julkisuutta mutta ulkomailla, varsinkin länsimaissa on suurinpiirtein aivan sama kuka pientä ja syrjäistä Suomea johtaa. Pitäisi vain siis keskittyä siihen mitä Suomen presidentti merkitsee Suomelle ja kenen arvoja me kannatamme.

Suhteet länsimaissa eivät aivan varmasti kärsisi koska sekä Barack Obama että David Cameron ovat julkisesti puhuneet homoseksuaalisuuden ja supuolineutraalien avioliittojen puolesta.

Siis ulkopolitiikassa Haavisto presidenttinä loisi Suomelle maineen demokraattisena ja avarakatseisena maana joka elää reilusti 2000-luvulla, eihän valtionpäämiehen yksityiselämä kuulu kenellekkään kunhan osaa edustaa Suomea rehellisesti ja oikeudenmukaisesti.

Niin ja olen siis kansainvälisesti korkeakoulutettu parikymppinen nainen, ja kyllä arvostan tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä. Minusta Pekka Haavisto on oikea ihminen edustamaan Suomea ja Suomalaisuutta.

Äänestä
  • Ja haluaisin vielä lisätä että kun puhutaan perhearvoista niin minun mielestäni on ihan oikein että lapsetkin ymmärtävät että perheitä on monenlaisia ja kaikki ovat aivan yhtä arvokkaita. On avioliittoja ja avoliittoja, ydinperheitä, YH perheitä ja uusperheitä, on myös sateenkaariperheitä. Parisuhteet ja perhemuodot ovat muuttuneet paljon viime vuosikymmeninä mutta silti kaikista tärkeintä on edelleen se että vanhemmat (vanhempi) luovat lapsille turvallisen ja rakastavan kodin.

    Avioero oli vielä parikymmentävuotta sitten suuri sosiaalinen tabuu, pitäisikö lasten vieläkin hävetä sitä että omat vanhemmat ovat eronneet? Pitäisikö siis rakastavassa parisuhteessa asuvan miehen hävetä sitä että hänen puolisonsa on mies?

    Minä elän onnellisessa avoliitossa aasialaissyntyisen miehen kanssa, pitäisikö minun hävetä sitä etten edusta perus suomalaista luterilais-heteronormista valkoihoista normia?

    Minun mielestäni Pekka Haavisto edustaa enemmän arvoja jotka liitän perheisiin (rehellisyys, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, oikeus tulla hyväksytyksi omana itsenään) kuin Niinistö, joka on kylmä ja etäinen.

    Äänestä

Ostaakohan Haavisto kukkia puolisolleen niinkuin me muut heterot?

Äänestä
  • pikku detalji
    Mikä ettei , huomaan että sinua kiinnostaa mahdottomasti heidän sukupuolielämänsä ja haluaisit tietää siitä enemmän, Kuule sinähän voit hankkia tietoa asiasta tutustumalla johonkin heikäläisiin, älä pelkää ei sinun miehuutesi ole vaarassa mitenkään vaan tulet huomaamaan että kyse on tavallisista ihmisistä jotka elävät ihan normaalia arkea, iis ei mitään eroa sinun elämääsi verrattuna----juu tietoa heillä on vähän enemmän, ovat olleet pakotettuja oppimaan asioita että osaavat olla välittämättä sellaisista ennakkoluuloisista ihmisistä keitä sinä edustat.

    Äänestä

Naiset ovat "HAAVISTO HURMOKSESSA"!

MILLÄÄN FAKTALLA mitä sanoo ei ole teille KIIHKOhaavistoUSKOVAISILLE mitään merkitystä. Eihän teidän äänestyspäätös muutenkaan mihinkään järkeen perustu!

Nää kiihkohurmokselliset Haavisto-USKOVAISET kannattajat sulkevat silmänsä tosiasioilta ja "valmistautuvat vaalipäivän kliimaksiin toinen toistaan kiihottaen."

Äänestä

HaavistoHurmoslaisten mustamaalauksesta ja panettelusta huolimatta,
totuus on että Niinistö on OIKEASTI köyhien ja SUOMALAISTEN puolella!

Niinistö TEKEE köyhien hyväksi töitä, eikä vain puhu!

Niinistö on perustanut säätiön ja lahjoittanut yli 120.000 euroa "pesämunaksi" hyväntekeväisyyteen, joka käytetään nuorten auttamiseksi:

http://www.tukikummit.fi/

Niinistö on AITO ASIA!

Mitä se teidän Haavisto on tehnyt SUOMALAISTEN eteen???

Äänestä
  • Niinistö köyhien puolella? Älä naurata. Oikeisto on rikkaiden enemmän rikkaiden etuja ajava porvaripuolue, eikä mikään köyhien asialla puolue.

    Säätiöille ja hyväntekeväisyyteen annettavista rahoista vain alle 20% menee itse kerättävään kohteeseen ja 80% hyväntekeväisyysjärjestön pyörittämiseen. Miksi ihmeessä minun tarvisi maksaa järjestön pomojen hulppeat palkat.

    Äänestä

  • Kyllä Niinistölle jäi pesämunaa ihan kivasti tuonkin tukikummit-vaalikampanjateon jälkeen. Noin se presidentin duuni ostetaan, ja tollot kumartavat maahan asti.

    Äänestä

  • Sale suomen puolesta
    Niin Haavisto sattuu olemaan mies joka on osaava ja kyllä hän vielä ehtii ekemään suomen puolesta töitä joten ole ihan rauhassa. Ihmeellistä tuo jaarittelu muutamilla.
    Ei oikeisto ole koskaan ajatellut pienituloisten asioita joten ole ihan varma etteivät koskaan tule sitä tekemäänkään, mutta konstit on monet yrittäessä saada pökeröiltä ääniä ja valitettavasti monet menevät ansaan. Pitää lukea hieman historiaa että käsittää suunnan , silloin kun on tavallinen työläinen, eikä uskoa kaikenmailman höpötyksiin mitä oikeisto lupailee, sillä he tietävät tarkoin mistä narusta vedetään silloin kun pienituloisten ääniä ollaan kalastelemassa, kun suomalaisella on vaan nämä homo asiat mielessä ilman parempaa ymmärtämystä. Ottaa niin päähän kun pikku tuloiset antavat pompottaa itseään.

    Äänestä

Haavisto tulee voittamaan vaalit! :) Ei kokoomukselle! Ääneni lähtee Pekka Haavistolle niinkuin ensimmäiselläkin kierroksella.

Äänestä

Homoudesta viis, mutta ylioppilas Haaviston pitäisi ensin saada korvantaustansa kuiviksi. Vaikka hänestä onkin koetettu rakentaa jonkinlaista Mini-Ahtisaarta, pa
ino on kuitenkin sanalla mini. Haavistolta puuttuu alimmaltakin virkamieheltä vaadittava tutkinto eikä hänellä todellakaan ole sellaista kansainvälistä työkokemusta, jota vastaavaa ei olisi kymmenillä tuhansilla akateemisesti koulutetuilla suomalaisilla - tietenkin myös Sauli Niinistöllä.

Suomi väittää olevansa koulutuksen mallimaa ja Pisa-tutkimuksilla leveillään, mutta mitä se kertoo koulutuksen arvostuksesta Suomessa, että ensimmäisellä kierroksella presidenttiehdokkaista kolme tavoitteli valtakunnan korkeinta tehtävää ylioppilaspohjalta. Siinä sitä sitten nimitetään korkeimpia virkamiehiä, vaikka oma koulutus ei tarjoa pätevyyttä edes kunnanviraston kanslistiksi?

Aika erikoista on myös hakea puolustusvoimien ylipäälliköksi sivaripohjalta. Eikö muka Halosen jäljet pelota? Ja Halonen ei sentään voinut käydä armeijaa. Haavisto ei halunnut tai kyennyt.

Suomalaisista 79 % kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Saman värin eri sävyjä tunnustavat ortodoksit, roomalaiskatoliset, helluntailaiset jne. Kirkkoon kulumaton Presidentti Haavisto Eduskunnan avajaisten juhlajumalanpalveluksessa eturivissä - o tempora, o mores. No, onhan siellä Halonenkin nähty, mutta hän ei omien sanojensa mukaan olekaan ateisti.

Yleisesti ottaen poliitikkoja saa arvostella jokseenkin mistä syystä tahansa. Väyrysen karsastavat silmät, Lipposen ikä, Soinin keskivartalo ja Biaudet´n äidinkieli, Ahtisaaren lonkkavika ja ylipaino, Paasion ja Vanhasen änkytys, Halosen r-vika, Pekkarisen tupee...
Vanhasta saa pilkata vapaasti siitä, että hän yrittää huonolla tuurilla löytää uutta elämänkumppania, Niinistöä siitä, että hänen tuurinsa on ollut parempi. Niinistöä on kutsuttu pedofiiliksi, johtuen hänen puolisonsa nuorehkosta iästä.

Mutta menepä sanomaan, että en pidä siitä, että Haavisto on homo ja hänen puppelipojan näköinen poikaystävänsä ei sovi linnan juhlien emännäksi. Tuon sanottuasi olet taantumuksellinen rasisti, sivistymätön moukka, kaavoihin kangistunut, ennakkoluuloinen, ilkeä ja tyhmä sovinistinatsisika.

Kuvitelkaapa, että Timo Soini olisi 15 vuotta sitten löytänyt yökerhosta Pattayalta 19-vuotiaan parturin ja tuonut tämän vaimokseen Suomeen. Pariskunnalla olisi ollut yhteistä kieltä sen verran, että tyttö olisi osannut 5 sanaa englantia. Media olisi täynnä vihervasemmistolaista paheksuntaa täydennettynä muutamalla kokoomuslaisen opettajan ja RKP:läisen vähemmistövaltuutetun tyrmistyksellä siitä, että maisterismies tuo köyhän ja kielitaidottomat tyttöraasun koti- ja seksiorjakseen. Just tollasia ne on, armeijan käyneet, kokolihaa syövät heteromiehet. Paheksuntaan yhtyisivät kohta kaikki tiedostavista nuorista mökin mummoihin. Raavaat äijätkin puistelisivat päitään tuoppien ääressä, että on se härski jätkä; sille riittää, kun vaimo tiskaa, ei kiukuttele ja ottaa suihin. Säälittävä ukko, kun ei muunlaista muijaa saa.

Mutta annas olla, kun Pekka Haavisto löytää espanjankielisen Nectar-Antonion eteläamerikkalaisesta yökerhosta, taluttaa hotellilleen ja lupaa elättää tämän, jos poika suostuu muuttamaan kylmään pohjolaan, niin johan Pekka onkin kansainvälinen ja ennakkoluuloton mies, joka upealla tavalla näyttää esimerkkiä meille junteille, että kuinka sitä oikein pitää olla ja toimia. Ihanaa. Ja mitä siitä, ettei pariskunnalla ole aluksi yhteistä kieltä kuin kuusi sanaa, rakkaudenkielihän ei rajoja tunne.

Minä en jätä Pekka Haavistoa äänestämättä siksi, että hän on homo ja hänen puolisonsa näyttää BB-talosta reväistyltä, mutta puolustan niiden oikeuksia, jotka pitävät tätä relevanttina syynä olla äänestämättä.

Aikoinaan moni äänesti Halosta siksi, että tämä oli nainen. Nytkin Eva Biaudet ihmetteli, että on se kumma, kun äänestäjistä on puolet naisia, mutta miehet saavat 95 % äänistä. Eikö yhtä outoa ole se, että äänestäjistä 95 on heteroita, mutta homo saa 50 % äänistä? Ei tietenkään! Biaudet on jo ilmoittanut tukevansa toisella kierroksella Haavistoa.

Nainen äänestää naista siksi, että tämä on nainen = siskojen kuuluu pitää yhtä
Mies äänestää naista siksi, että tämä on nainen = esimerkillisen ennakkoluuloton ja fiksu mies
Nainen äänestää homomiestä siksi, että tämä on homomies = siskojen kuuluu pitää yhtä
Mies äänestää homiestä siksi, että tämä on homomies = esimerkillisen ennakkoluuloton ja fiksu mies
Nainen äänestää heteromiestä siksi, että tämä on hetoreromies = alistettu, ymmärtämätön nainen
Mies äänestää heteromiestä siksi, että tämä on heteromies = juntti.

Niin, miksi minä en sitten äänestä Haavistoa. Minä en tarvitse kuin yhden syyn. Suomessa ei ole yli 70 vuoteen ollut presidenttiä, jolta puuttuu korkeakoulututkinto. Sellaista ei tarvita nytkään. Maamme nuoriso ei tarvitse sellaista esimerkkiä, että ei sillä koululla väliä, kyllä mediajulkisuus aina koulun käynnin voittaa. Kyllä nämä Sauli Koskiset riittävät huonoiksi esimerkeiksi.

Äänestä

Haavisto myi juuri Helsingin Munkkiniemessä sijaitsevan "ÖKY" talonsa.
Hinta oli 1,7 MILJOONAA euroa:
http://www.seiska.fi/c/87840/5684_TALO560.jpg

Haavistolla on haussa seuraava asuntoprojekti.
– "Tämä talo oli VIIDES kohde Helsingissä", Haavisto kertoo.

Haavisto siis ostaa halvalla kämpän, remppauttaa sen ja myy HIRVEELLÄ VOITOLLA?? Haavisto on siis "Asuntojobbari"

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1253613/kansanedustaja-pekka-haavisto-myy-taloaan---hinta-lahes-17-miljoonaa

Äänestä

‎"Nainen näyttää olevan naiselle emosusi. Siltä vaikuttaa, kun lukee miten hyvässä asemassa itsekin olevat tietyt rouvasvaikuttajat näyttävät suhtautuvan Sauli Niinistön vaimoon, Jenni Haukioon. Huvittavuudessan jopa paidan silityksestä ja hellittelystä kootaan vaaliasetta. Naisten “älymystö” kirjoittelee omalla nimellään sellaista tekstiä, että siitä paistaa joko kateus tai ainakin pahanlainen ylireagointi".
Petri Ahoniemi

Äänestä

Suurin osa tämän palstan naisista kuuluu selvästikin HurmosHaaviston kannattaja ryhmään 3) "valtakunnan vihaiset, jotka ovat muuttuneet negatiivisiksi ja ovat nyt luonteiltaan pahansuopia, jotenkin katkeroituneita ja kateellisia, pahimmassa tapauksessa vielä kostonhimoisiakin."

Äänestä

Haaviston arvomaailma vastaa omaani paremmin kuin Niinistön, sellaisella logiikalla mennään.

Äänestä

Hahhhaaa hahhhaa
Oikein hyvät naurut saa kun lukee näitä homo mielipiteitä, Entäs millä perusteella ns MIEHET äänetävät?
Kyllähän se niin on että nainen ei välitä ihmisen sukupuolisesta suunnasta vaan siitä mihin ihminen kykenee.
Ja joku siellä oikein suurilla kirjaimilla antelee tietoa ihmisille homoista ja pedofiileistä. Ja ohessa että on rikos rakastaa nuorempaa ihmistä ja olla yhdessä. hahhhaaahhhhaaahaha
Homous on asia mikä ihmisellä on jo mukanaan kun saapuu tänne vihamieliseen maailmaan, ja HÄN EI VOI SILLE MITÄÄN, ja miksi pitäisi voidakkaan. Ja jos ihmistä vihataan tälläisen asian vuoksi niin jossain on pahasti vikaa. Kuka on sanonut että kaikki ihmiset maailmassa ovat heteroita, ja vain heillä pitäisi olla mahdollisuus elää , ja vielä tuollaisten tuomijoitsien ehdoilla. Annetaan kaikille ihmisille sama arvo katsomatta seksuaaliseen suuntaukseen, ja eikö olisi jo aika että tavallinen suomalais junttikin alkaisi kehittämään itseään siihen että meitä on moneen junaan ja sillä siisti. Suomalaisen juntin homo viha on eläimellistä ja ah niin tyhmää, ja antaa tyhmän vaikutuksen kun heitä kuuntelee. Mikä heidät on tehnyt sellaisiksi. Monet luulevat että pahimmat homovihaajat ovat huomanneet itsessään homon piirteitä ja siksi huutavat suurella äänellä homoutta vastaan , kas kun pelkäävät että se näkyisi. Ja sitten heidän tavoistaan, tavallinen hetero joka on ahdistellut naisia ja leikkinyt parkettien partaveistä luulossa että hän on oikea MIES on se naurettavin surku kuva miehestä joka vihaa jotain mistä ei tiedä mitään.Ja sitten tehdään kysymyksiä että millä perusteella NAISET äänestävät hahhaaa. Naisillakin on aivot ja terävät sellaiset ja heidän perustelunsa pressan valitsemiseen ei ole mikään "hintti" kulttuuri vaan ihan puhdas arvostelu kyseessä olevan ihmisen soveliaisuudesta tehtävään.
Ja moni vetää raamatun lauseita mukanaan kun ovat vastaan homoja. Mutta eikös se jumala luonut ihmisen teidän mielestänne, miksi sama jumala sitten loi homo ihmisiä jos hän nyt on kaikki valtias, ei kai vaan että sai piruilla jotenkin, ja laittaa tollot heitä painostamaan ja arvostelemaan, ihan hölmö juttu. Jos teidän jumala on niin hyvä niin pyytäkää hyvät ihmiset apua siltä tyhmyyteen joka vallitsee tiedoissa mitä tulee ihmisen biologiaan, että opitte että kaikilla ihmisillä on sama arvo.
Homokaan ei pidä suurta ääntä hetero miehestä jonka sairaat seksileikit tehdään salassa , niin naurettavaa niin typerää, mutta usein niin on kun tyhmyys saa valtaa ja tiede potkitaan taka alalle, sillä kaikilla ei ole resusseja ymmärtääkseen että sitä on muutakin kun akka, pullo ja SE. . . . . . . . . . .

Äänestä

Voi veljet näitä ajattelijoita.
Miksi sitten pitäisi vetää esiin jonkun homous noin ylsiesti ja vielä negatiivisenä , ja sanoa että mies linnan emäntänä, eiköhän miespuoliset ole aina isäntiä ja tässä tapauksessa niitä on kaksi, näyttää olevan syvässä tuo heteroitten tapa että pitää olla emäntä ja isäntä, olisi kai paras jos ihmiset oppisivat joskus olemaan hienotunteisia eikä aina huomauttelemassa jostakin mikä heidän siläänsä pistää, katsos kunsuomi poika haluaa että kaikki ovat kuten hekin ovat siis ei mitään poikkeuksia. Maailma haluaa rauhaa joka puolella, olisiko mahdollista että sen aloittasi jo siitä että epäkypsät ihmiset jättäisivät jutuistaan pois ne ominaisuudet jotka eivät kosketa heidän elämäänsä mitenkään ja politiikassa on juuri se ja sama mikä seksuaalinen suunta ihmisellä on kunhan hoitaa hommansa. raukkamaiset ihmisetovat aina lyöneet vyön alle ja lyövät jatkuvasti , mitä heidän elämässään pitäisi tapahtua että he käsittäisivät missä menee raja toisten arvostelemiseen.
Minä olen hetero mutta ei tulisi mielenikään olla ylimielinen homoja kohtaan , heillä on samat oikeudet yhteiskunnassa kuin kaikilla joten lopettakaa jo tuo jauhaminen, ymmärrän että kiinnostaa eräitä ajatus homojen elämästä mutta voin vakuuttaa että se on ihan samanlaista kun heteroittenkin.

Äänestä

Niinistön lahjoitukset ovat todistettua faktaa!

1) Sale antaa lähes 8000 euroa JOKA KUUKAUSI! Eli lähes 100.000 euroa vuodessa!

2) Lisäksi Niinistö perusti säätiön ja lahjoitti yli 120.000 euroa "pesämunaksi" hyväntekeväisyyteen, joka käytetään nuorten auttamiseksi:
http://www.tukikummit.fi/

3) Sale lahjoittaa Hurstin köyhille kaikki palkkionsa!!!

"Heikki Hursti kertoo arvostavansa kovasti presidenttiehdokas Sauli Niinistön tekemää työtä syrjäytyneiden hyväksi.Niinistö työskenteli pari vuotta sitten Hurstin avustusjärjestössä ja on sittemmin tukenut järjestön työtä kolumneistaan saamilla palkkioilla.
– Kunnioitan häntä poliitikkona, koska monet muut ovat luvanneet olla mukana, mutta kukaan ei ole lähtenyt toteuttamaan lupauksiaan yhtä konkreettisesti kuin Sauli. Sanansa mittainen mies.Ihmisenä Hursti luonnehtii Niinistöä lämpimäksi, sympaattiseksi ja aidoksi."

4) Sale oli ainoa joka antoi köyhälle omasta taskustaan!!!

Niinistö antoi piilokamerasa köyhälle kadunmiehellekin 20€ omasta taskustaan. Muut ei antaneet mitään!!!

Mutta sekään ei riitä? Mikä sitten riittää????

Niinistö TEKEE köyhien hyväksi töitä, eikä vain puhu!

Missä on ÖKYmiljonääri Haaviston hyvät teot suomalaisille???

Äänestä
  • Miljonääri-Niinistö on ostanut itselleen presidentin tehtävää jo vuosikausia juuri tuolla tavalla. Ei paljon lahjoitellut silloin, kun ei ollut vielä mitään ostettavaa.

    Äänestä

MILLÄÄN FAKTALLA mitä sanoo ei ole teille KIIHKOhaavistoUSKOVAISILLE mitään merkitystä. Eihän teidän äänestyspäätös muutenkaan mihinkään järkeen perustu!

Nää kiihkohurmokselliset Haavisto-USKOVAISET kannattajat sulkevat silmänsä tosiasioilta ja "valmistautuvat vaalipäivän kliimaksiin toinen toistaan kiihottaen."

Ne vääntää mustakin valkoseks ja valkosen mustaksi, kunhan niiten ei tarvi tajuta TOTUUTTA!

Totuus on että Niinistö tekee OIKEASTI Suomen ja SUOMALAISTEN hyväksi pyyteetöntä työtä!

Mitä Haavisto on tehnyt? Mitä Haavisto on omastaan antanut?

Äänestä
  • Haavisto-hypertäjät
    Sinäkös se päätät millä perusteella ihmiset ovat äänestäneet, eiköhän ole aika vahvaa mennä sanomaan ettei tasa arvoisten ihmisten perustelut ole järkeviä, niinhän se aina on kun ihminen uskoo omaan asiaansa. Niin mitä hänen sitten olisi pitänyt antaa kansalle, että olisi ihan hyvä kun se antaja on, eiköhän riitä että hän on antanut itsensä riepoteltavaksi ja solvattavaksi typerien ihmisten turpavärkkiin jossa kieli on kulkenut suupielestä toiseen kauhealla vauhdilla, ihmisten joilla on tarve laittaa hänen yksityis elämänsä kyseen alaiseksi vaan sillä ettei hän ole hetero, kun eivät raukat ota tietoa mistään, mutta halveksintaan ja ivaan sentään riittää tiedot näillä paskahousuilla.
    Jos minä esim tunnen sisälläni että haluan jotain ihmistä äänestää niin tottakai perustelen sen itselleni ensin mitkä syyt ovat ne jotka antavat jollekkin ihmiselle etusijan, mutta tämä kirjoittaja tekee kaikki vähäjärkiseksi, se on juuri sitä porvarillista tyyliä, ja he eivät tarvitse työläisten ääniä, joten olet näyttänyt kirjoituksellasi miten se TOINEN PUOLI ARVOSTELEE IHMISET ERI KASTIIN kiitos että kirjoitit, luulen että moni näkee nyt mitä sinun porukkasi on.

    Äänestä

  • sulle Haavisto hypertäjät
    Et kai vaan mennyt paniikkiin kun niin isoilla kirjaimilla tietoasi kirjoitat. Äänestä sinä ihan rauhassa sitä mistä tykkäät ja me muut äänestetääm myös oman tahtomme mukaan, sehän on sitä tasa arvoa herra huutaja.

    Äänestä

Tässä selitys miksi Haavistoa äänesti Hesan hyvätuloiset PORVRISNAISET:

"Pekka Haavistoa äänesti PORVARIT Hesan keskustan hyvin toimeentulevilla alueilla, kuten Kampissa, Punavuoressa ja Taka-Töölössä. Vahvimmat Haaviston tukialueet löytyvät Kallion ja Vallilan alueilta, joissa Haaviston kannatus kohosi yli 50 prosentin!"

Äänestä

Kumpi on porvari. Munkassa rehtorin poikana kasvanut vai Salossa nuoruutensa viettänyt? Haavisto on saanut hyvän pesämunan lapsuudessaan, joten ei ole tarvinnut kouluja käydä, on päässyt liitämään ilman kouluja ja raakaa duunia.

Äänestä

Entäs sitten, jäikö kirjoituksesi kesken jotenkin, mihin oikein pyrit,minä en ainakaan ymmärrä mitä tarkoitat. Ja sinä sitten oletko hänen lähin ystävänsä ehkä kun näytät olevan niin perillä asioista, vai median kirjoituksetko sinua on luetuttanut, miten vaan ihminen joka on hyvä ja älykäs on yhtä hyvä kun joku tonttu jota koulutetaan vuosikausia ja siltikään ei opi edes turpavärkkiään pitämään kiinni oikeissa paikoissa.

Äänestä

Nexar etsii "kaveria" kaiken ikäisistä ;)

Is brown with hazel eyes. 1.73 m height. and 62 Kg weight.
Looking for a friendship of all ages!!!!

http://aijaa.com/003559462227

zenkiu.net/en/mostra.php?Referencia=2036

Ei mikään ihme että Puuma-Pekka innostu?

Äänestä
  • Menehän nukkumaan nyt ja haaveile siitä kielletystä mikä sinua kiinnostaa . hyvää yötä toivotellen yksi jolla ei ole homofobiaa.

    Äänestä

  • Nexarin treffi sivu
    Ihan oli hyvän näköinen ihminen, joten kyllä sen kanssa kelpaa ja oikein kaunista katseltavaa.
    Onnen Pekka kun on saanut lankaan eikö vaan.

    Ihmeelliset muuten tavat millä ihmiset yrittävät alentaa toisia ihmisiä, sääliksi käy kun pää on ontto ja silti on vapaus vaikuttaa, ainakin täällä, vaikka kaikki mitä te ivailette Pekkaa menee kyllä niin että hän saa enemmän ääniä, sillä tuollaiset toisen puolen kannattajat näyttävät minkälaista porukkaa he ovat, joten jatkakaa samalla tavalla niin hyvää tulee.

    Äänestä

  • Jos kuitenkin Haaviston yliopisto-opintoja. Ei kai hänellä sentään omaa yliopistoa ole? Vai mitä halusit kertoa?

    Äänestä

Molemmat ihan oikeistoehdokkaita, joten en äänestä.

Äänestä

Pitäisikö naisilta poistaa äänestysoikeus?

Isot päätökset ovat naisille yleensä vaikeita, kuten on nähty.

Presidentinvaaleissakin naiset äänestävät tunteella eivät järjellä!

Äänestä
  • Haavisto hypettäjät
    Naisenoikeus äänestää on lainmukainen joten älä nyt hihku mahdottomia siellä
    Ne suuret päätökset maailmassa kuten sodat ja rasistiset teot ovat olleet kyllä miesten vastuulla, joten ajattelemisen aihetta taas uhoaja siellä
    Meillä naisilla on järki ja tunteet päässä, entäs sinulla, ei noita sinun kirjoituksiasi oikei voi sanoa mitenkään järkeviksi, ja tunteitahan sinulla ei ole näyttänyt olevankaan, olet ehdottelemassa asioita joista et käsitä yhtikäs mitään.
    NAINEN ON AINA NAINEN paina se kalloosi jo vihdoin ja tasa arvoinen miehen rinnalla.

    Äänestä

  • Ja mitä tällä sitten tarkoitetaan, todistu kun todistua ja ei mitään vikaa iinäkään
    Ja sitten se että moni ihminen on liian viisas tavallisiin kouluihin joten puolensa kummallakin

    Äänestä

Varttuneemman naisen logiikkaa:

Mielestäni presidentti on ennen kaikkea arvojohtaja, älykäs sellainen.

Suomen arvomaailmassa perhe on minun mielestäni suurimmassa kriisissä.
Maailmanmeno on mennyt täysin käsittämättömäksi parienvaihtomarkkinapaikaksi, joissa mainosmaailma ja media jaksavay rummuttaa seksin perään, joka on vain osatekijä ihmisen hyvinvoinnissa.

Jokainen ihminen toivoo varmasti naimisiin mennessään parisuhteen kestävän, saada elää rakkaansa kanssa hamaan hautaan asti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Gallup. kirjoitti:

Presidentin tehtävä on johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa hallituksen kanssa toimia puolustusvoimien ylipäällikkönä. Moni nainen on kertonut äänestäneensä Haavistoa, koska hän on miellyttävämpi kuin muut ja hänellä on hyvä ulosanti. Ovatko nämä tärkeimmät ominaisuudet presidentille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu