Voinko luottaa?

Olimme seurustelleet poikaystäväni kanssa silloin n. 4 kuukautta, kun sitten yhtenä iltana olimme juomassa kaveriporukalla. Porukassa olivat paras kaverini, yksi toinen kaverini ja hänen kaverinsa, minä ja poikaystäväni. Poikaystäväni kavereita kävi siinä välillä. Olimme sitten kaikki ottaneet ihan kunnolla, ja olin ihan kunnon humalassa. En kyennyt sillä hetkellä mihinkään, mutta sain joidenkin viikkojen päästä kuulla että poikaystäväni oli tuolloin pettänyt minua parhaan kaverini kanssa. Suutuin aivan suunnattomasti poikaystävälleni siitä, mitä hän oli minulle tehnyt. Olin myös vihainen parhaalle kaverilleni, mutta en osannut näyttää sitä samalla tavalla jostain syystä, ollaan tunnettu kolmannesta luokasta asti. Ollaan nyt kuitenkin oltu 6 kuukautta yhdessä sen poikaystävän kanssa, mutta en vieläkään pysty luottamaan hänelle. Aina kun hän on menossa juomaan, en ikinä tiedä tapahtuuko siellä jotain jonkun muun kanssa. Poikaystäväni suuttuu minulle vähän väliä siitä, etten luota häneen, mutta onko se minun vikani että hän petti luottamukseni niinkuin monet muutkin ihmiset ovat minulle tehneet?
4200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ett oo varmaan ensimmäinen, etkä toinenkaan jolla on samoja kokemuksia, pakko vaan jatkaa eteenpäin

Äänestä

Jos käännän tapauksen itselleni, olisin jättänyt miehen samantien ja ystäväni olisin luultavimmin kuristanut. Vielä noin läheinen ystävä!

1. poikaystävien ei kuulu tehdä noin
2. ilman luottamusta ei ole parisuhdetta (kokemusta)
3. se mies ei ansaitse sinua
4. kaverisi on idiootti
5. LÄHDE MENEMÄÄN!

Vaikka kuinka rakastaa toista, ilman luottamusta ei pysty rakentamaan pohjaa millekkään. Pidemmän päälle alat käydä niin vainoharhaiseksi, että suhde hajoaa pala palalta käsiin.

Tämä on vain oma mielipiteeni. Mielestäni suhteessa jossa on petetty puolin tai toisin, ei ole tulevaisuutta. Mutta toki teet niinkuin itse parhaaksi näet ja toivon, että saat tämän asian selvitettyä. Loppui se sitten miten tahansa. Paljon tsemppia ja voimia sinulle "teräsvene"! :)

Äänestä
  • Hups oikean tekstin kirjoittaja olikin "juuh"! Täytyypä siis korjata asia edes näin. Hyviä jatkoja siis SINULLE.

    Äänestä

Älä anna kenenkään pettää itseäsi kertaakaan. Jos annat anteeksi kerran, tyyppi toistaa tekonsa koska huomaa että annat kohdella itseäsi miten vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juuh kirjoitti:

Olimme seurustelleet poikaystäväni kanssa silloin n. 4 kuukautta, kun sitten yhtenä iltana olimme juomassa kaveriporukalla. Porukassa olivat paras kaverini, yksi toinen kaverini ja hänen kaverinsa, minä ja poikaystäväni. Poikaystäväni kavereita kävi siinä välillä. Olimme sitten kaikki ottaneet ihan kunnolla, ja olin ihan kunnon humalassa. En kyennyt sillä hetkellä mihinkään, mutta sain joidenkin viikkojen päästä kuulla että poikaystäväni oli tuolloin pettänyt minua parhaan kaverini kanssa. Suutuin aivan suunnattomasti poikaystävälleni siitä, mitä hän oli minulle tehnyt. Olin myös vihainen parhaalle kaverilleni, mutta en osannut näyttää sitä samalla tavalla jostain syystä, ollaan tunnettu kolmannesta luokasta asti. Ollaan nyt kuitenkin oltu 6 kuukautta yhdessä sen poikaystävän kanssa, mutta en vieläkään pysty luottamaan hänelle. Aina kun hän on menossa juomaan, en ikinä tiedä tapahtuuko siellä jotain jonkun muun kanssa. Poikaystäväni suuttuu minulle vähän väliä siitä, etten luota häneen, mutta onko se minun vikani että hän petti luottamukseni niinkuin monet muutkin ihmiset ovat minulle tehneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu