Poikaystäväni asuu minusta noin tunnin bussimatkan päässä, paikkakunnalla jolle olen itse muuttamassa syksymmällä opiskelemaan. Olemme seurustelleet virallisesti vasta muutaman kuukauden, mutta välitän hänestä todella paljon ja ikävä on kova. Illat ja joskus myös päivät ovat minulle vaikeita. Olen kaiken lisäksi ikävällä tavalla masentunut ja itsetuntoni on todella huono, mutta poikaystäväni on osannut olla todella ymmärtäväinen asian suhteen. Masennus kuitenkin tekee ikävästä pahemman ja saan monina iltoina pahoja ahdistuskohtauksia sen vuoksi.
Näemme poikaystäväni kanssa melkein joka viikko, kun menen hänen luokseen käymään ja jään sinne yöksi. Tuolloin vietämme ajan tiiviisti yhdessä, sillä näemme niin harvoin. Olen kuitenkin mielestäni melko rento tyttöystävä, sillä mikäli hän haluaa pelata parin tunnin ajan ollessani hänen luonaan, en loukkaannu siitä, sillä pelaan itsekin tietokonepelejä, muunmuassa samaa peliä jota hänkin pelaa usein. Mustasukkaisuus ei ole minulle ongelma, sillä poikaystävälläni on todella paljon tyttöjä kavereina ja hän on mm. todella läheinen ystävä ex-tyttöystävänsä kanssa, jonka kanssa hän seurusteli noin neljä vuotta. Tiedän, että hän ei pettäisi minua, sillä häntä on itseään petetty ja olen kertonut hänelle jo ennen seurustelumme aloittamista, että en voisi ikinä antaa anteeksi pettämistä ja että se satuttaisi minua pahasti. Luotan häneen siis täysin.
Ongelmana siis on juuri ikävä. Olen kertonut hänelle ikävöiväni häntä, mutta hän ei osaa oikein suhtautua asiaan, sillä hän ei itse juurikaan ikävöi minua. Syy on siinä, että hän ei ikävöi muitakaan ihmisiä joista välittää, eli hän ei ilmeisesti vain ole oppinut ikävöimään. Miltä tämä teidän mielestänne kuulostaa? Yritän puhua hänelle päivittäin lievittääkseni ikävääni, mutta joskus vain tuntuu siltä, että hän on välinpitämätön suhteeni. Olen kysynyt häneltä, että enkö ole hänen mielestään enää kiinnostava, kun hän ei puhu minulle niin paljon kuin ennen. Hän on kuitenkin vastannut siihen, että hän ei olisi minun kanssani mikäli en olisi hänen mielestään kiinnostava. Lisäksi minä joudun aina tekemään aloitteen seksin suhteen ja kysyessäni häneltä asiasta, hän sanoi että minun kanssani on vaikea tehdä aloitetta. Voiko asia johtua siitä, että hän tietää olevansa ensimmäinen kunnon poikaystäväni ja emme ole harrastaneet seksiä vielä kovinkaan montaa kertaa? Vika ei tietääkseni ole ulkonäössäni, sillä hän kehuu minua aina kauniiksi ja hän sanoi, että se ei ole kiinni siitä, etteikö hän haluaisi seksiä kanssani, mutta hän ei vain uskalla/kehtaa tehdä aloitetta.
Olen miettinyt, että tuo aloitteen tekeminen voi johtua ehkä myös siitä, että joskus kun hän koskettaa minua, saatan pelästyä ja kavahtaa taaksepäin. Se johtuu kuitenkin siitä, että hän on tosiaan ensimmäinen kunnollinen poikaystäväni ja minulla on ennen hänen tapaamistaan ollut ongelmia ihmisten koskemisen kanssa...
Olenko vain vainoharhainen tämän kaiken suhteen? Minulla on joskus vaikeuksia hahmottaa asioita etenkin ihmissuhteiden suhteen, sillä olen miesten kanssa vielä niin kokematon.
Näemme poikaystäväni kanssa melkein joka viikko, kun menen hänen luokseen käymään ja jään sinne yöksi. Tuolloin vietämme ajan tiiviisti yhdessä, sillä näemme niin harvoin. Olen kuitenkin mielestäni melko rento tyttöystävä, sillä mikäli hän haluaa pelata parin tunnin ajan ollessani hänen luonaan, en loukkaannu siitä, sillä pelaan itsekin tietokonepelejä, muunmuassa samaa peliä jota hänkin pelaa usein. Mustasukkaisuus ei ole minulle ongelma, sillä poikaystävälläni on todella paljon tyttöjä kavereina ja hän on mm. todella läheinen ystävä ex-tyttöystävänsä kanssa, jonka kanssa hän seurusteli noin neljä vuotta. Tiedän, että hän ei pettäisi minua, sillä häntä on itseään petetty ja olen kertonut hänelle jo ennen seurustelumme aloittamista, että en voisi ikinä antaa anteeksi pettämistä ja että se satuttaisi minua pahasti. Luotan häneen siis täysin.
Ongelmana siis on juuri ikävä. Olen kertonut hänelle ikävöiväni häntä, mutta hän ei osaa oikein suhtautua asiaan, sillä hän ei itse juurikaan ikävöi minua. Syy on siinä, että hän ei ikävöi muitakaan ihmisiä joista välittää, eli hän ei ilmeisesti vain ole oppinut ikävöimään. Miltä tämä teidän mielestänne kuulostaa? Yritän puhua hänelle päivittäin lievittääkseni ikävääni, mutta joskus vain tuntuu siltä, että hän on välinpitämätön suhteeni. Olen kysynyt häneltä, että enkö ole hänen mielestään enää kiinnostava, kun hän ei puhu minulle niin paljon kuin ennen. Hän on kuitenkin vastannut siihen, että hän ei olisi minun kanssani mikäli en olisi hänen mielestään kiinnostava. Lisäksi minä joudun aina tekemään aloitteen seksin suhteen ja kysyessäni häneltä asiasta, hän sanoi että minun kanssani on vaikea tehdä aloitetta. Voiko asia johtua siitä, että hän tietää olevansa ensimmäinen kunnon poikaystäväni ja emme ole harrastaneet seksiä vielä kovinkaan montaa kertaa? Vika ei tietääkseni ole ulkonäössäni, sillä hän kehuu minua aina kauniiksi ja hän sanoi, että se ei ole kiinni siitä, etteikö hän haluaisi seksiä kanssani, mutta hän ei vain uskalla/kehtaa tehdä aloitetta.
Olen miettinyt, että tuo aloitteen tekeminen voi johtua ehkä myös siitä, että joskus kun hän koskettaa minua, saatan pelästyä ja kavahtaa taaksepäin. Se johtuu kuitenkin siitä, että hän on tosiaan ensimmäinen kunnollinen poikaystäväni ja minulla on ennen hänen tapaamistaan ollut ongelmia ihmisten koskemisen kanssa...
Olenko vain vainoharhainen tämän kaiken suhteen? Minulla on joskus vaikeuksia hahmottaa asioita etenkin ihmissuhteiden suhteen, sillä olen miesten kanssa vielä niin kokematon.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.