Välillä sinkkuus on mukavaa, toisinaan taas tuskastuttavaa tunteiden kuolettamisesta. Minusta tuntuu etten koskaan saa mitä haluan, ja jos jonkun saisin en sitä huoli. Tietysti kyseessä on jonkinasteista rintamakarkuruutta, sillä varmasti voisin tyytyä vähempäänkin, ja toisaalta joskus menetän kiinnostuksen naiseen kun hän onkin mahdollinen minulle.
Mutta jokin minussa on sellaista mitä en pysty ymmärtämään. Jostain syystä suurimman suosion koen varattujen naisten taholta. Kun ajattelen asiaa positiivisesti olen tullut johtopäätökseen että varattujen naisten seurassa osaan olla luonnollinen sillä en pyri heitä aktiivisesti iskemään, joten ehkä luonteessani on jotain aidosti rakastettavaa. Toisaalta taas varatut naiset voivat pitää minua helppona leikkikaluna jonka voi heittää nurkkaan leikin loputtua. Miehenä jonka kanssa voidaan vielä kerran kokea teiniajan kihelmöivää himoa, mutta josta ei kuitenkaan ikinä voisi tulla lasten isää.
Nyt olen taas aivan romuna enkä tiedä mitä ajattelisin. Taas eräs varattu nainen leikki minulla hetken aikaa kuin kissa hiirellä. Sanoin hänelle etten voi mitään tehdä koska olet varattu ja koska, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, minullakin on tunteet ja kaikista ihmisistä jää jälki toisen sieluun. Ja hänestä voisi jäädä suurikin.
No, tuntuu että tämä oli se viimein tikku joka katkaisi kamelin selän. Enää en jaksa ihmissuhteita. Tekisi mieli muuttaa jonnekkin korpeen missä ei olisi yhtään naista, eikä ihmistäkään, ja harmaantua mökkihöperönä. Tai sitten ehkä jäädytän sydämeni ja panen kaikkea mikä liikkuu; varattua tai ei varattua, ihan sama. Rikon monta sydäntä ja toivon että se korjaisi omani.
Mutta jokin minussa on sellaista mitä en pysty ymmärtämään. Jostain syystä suurimman suosion koen varattujen naisten taholta. Kun ajattelen asiaa positiivisesti olen tullut johtopäätökseen että varattujen naisten seurassa osaan olla luonnollinen sillä en pyri heitä aktiivisesti iskemään, joten ehkä luonteessani on jotain aidosti rakastettavaa. Toisaalta taas varatut naiset voivat pitää minua helppona leikkikaluna jonka voi heittää nurkkaan leikin loputtua. Miehenä jonka kanssa voidaan vielä kerran kokea teiniajan kihelmöivää himoa, mutta josta ei kuitenkaan ikinä voisi tulla lasten isää.
Nyt olen taas aivan romuna enkä tiedä mitä ajattelisin. Taas eräs varattu nainen leikki minulla hetken aikaa kuin kissa hiirellä. Sanoin hänelle etten voi mitään tehdä koska olet varattu ja koska, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, minullakin on tunteet ja kaikista ihmisistä jää jälki toisen sieluun. Ja hänestä voisi jäädä suurikin.
No, tuntuu että tämä oli se viimein tikku joka katkaisi kamelin selän. Enää en jaksa ihmissuhteita. Tekisi mieli muuttaa jonnekkin korpeen missä ei olisi yhtään naista, eikä ihmistäkään, ja harmaantua mökkihöperönä. Tai sitten ehkä jäädytän sydämeni ja panen kaikkea mikä liikkuu; varattua tai ei varattua, ihan sama. Rikon monta sydäntä ja toivon että se korjaisi omani.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Totta, että sinkkuus on aika aaltoilevaa. Se tässä toisaalta hyväkin asia. Toisinaan nauttii pitkiäkin aikoja itsenäisyydesta ja vapaudesta. Sitten taas tulee yhtäkkiä hetki kun kaipaa sitä toista ihmistä vierelleen ja sitä parisuhdetta. Sitten on niitä hetkiä kun saa kokea treffailun mielenkiinnon ja jännityksen.
Sitä kun saa ihastua, mietiskellä mitä haluaa, mitä on yms. Toisinaan sitten valitettavasti myös niitä sydänsuruja. Sinkkuus on todellinen tunteideiden aaltoileva meri. Toisaalta voihan parisuhdekin olla sellainen, mutta yleensä sinkkuus vie voiton tossa asiassa.
Varmaan jokainen sinkku jossain vaiheessa miettiny lähtöä nunna, munkkiluostariin, autiolle saarelle, piilopirttiin, metsään, siperiaan tms. mutta sama pää se on joka paikassa ja luonto hoitaa loput.
Tietty se on varmaan totta, että mitä vähemmän virekkeitä (kauniita naisia/miehiä kadulla, painostavia sukulaisia, kyseleviä kavereita, seksileffoja yms) niin sitä vähemmän naista tai miestä ehkä kaipaa vierelleen....tai sitten ei. Ja toisaalta jossain piilopirtissä tai luostarissa elämä vois olla muutenkin aika hemmetin tylsää. Jos kerran joutuu olee sinkku niin miks pitäis vielä muutikin ilot riistää iteltä. Toisaalta itse sinkkuushan voi helposti olla yksi iso ilo, riippuu miten asennoituu siihen.
Sydämen kovettaminen, tundeiden nujertaminen ja vaikka se kylmä "paneskelen ketä sattuu ja ilman tunteita kun tilaisuus tulee" toimii hetken, mutta sitten siihenkään ei enää pysty, kyllästyy ja alkaa äklöttämään koko juttu. Tommosen hurjastelun jälkeen saattaa vaan entistä enemmän ihannoida ja haluta sitä vakaata turvallista parisuhdetta. Toisaalta ei se välttämättä huono juttu oo. Mut mun mielestä toi on vähän itsensä alentamistakin.
Onhan se sinkkuus tosiaan välillä yhtä myrskyä, ja ikävintä siinä tietysti on että joutuu myrskyt kestämään yksin. Mutta on siinä toisaalta jotain jopa jaloakin että pystyy nauttimaan onnesta yksin ja jaksaa surut itsekseen.
Tällä hetkellä on just sellainen riipivä olo sisällä, joka johtuu juuri siitä että toinen ihminen ei voinut ymmärtää että minuun voi sattua. Mitenkä muka muhun vois sattua, koska olin aikaisemminkin yksin?
No, eihän se yksin oleminen tunteita ole tappanut, joskus jopa päinvastoin. Mutta kyllä tästä selviydytään. On ennenkin selviydytty, ja jatketaan vahvempana eteenpäin. Ja jotten anna itsestäni liian hyvää kuvaa, niin olen itsekkin hylännyt naisia; joskus syystä ja joskus jopa ilman syytä. Aina johonkin sattuu, joskus sinuun ja joskus johonkin toiseen.