Ruandalaissyntyinen mies joutuu vastaamaan Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa epäilyihin, jotka koskevat törkeän laittoman maahantulon järjestämistä Venäjältä Suomeen ja Schengen-alueelle.
Kaakkois-Suomen rajavartiosto uskoo miehen kuuluvan järjestäytyneeseen rikollisryhmään. Ryhmä on järjestänyt matkoja Norsunluurannikolta Schengen-maihin tai Venäjälle viime vuoden helmi-syyskuussa. Laittomassa maahantulossa on ollut mukana kuusi ryhmää, joissa oli yhteensä 24 ihmistä. Suomeen heistä saapui kolme. Heidät on otettu kiinni epäiltyinä matkustusasiakirjojen väärennyksistä.
Venäjän kansalaisuuden saanut ruandalaismies otettiin kiinni viime syyskuussa Vaalimaan rajanylityspaikalla, kun hän oli poistumassa maasta.
Myöhemmin Suomeen yritti tulla Vainikkalan rajanylityspaikan kautta kaksi norsunluurannikkolaista, joilta löytyi samat asiakirjakopiot kuin ruandalaiseltakin. Heillä olleita Kreikan oleskelulupia epäiltiin vääriksi. Myöhemmin esitutkinnan aikana kumpikin haki Suomesta turvapaikkaa.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/laittoman-maahantulon-järjestelijä-kiinni-itärajalla/731284
Kyllähän sieltä Afrikasta olisi tulossa tänne miestä mustanaan, jos eivät Suomen viranomaiset olisi skarppeina..

Vastaukset 4
Vanhimmat
Joo,,totisesti biomassaa. Ja vielä helposti maatuvaa.
Paskaahan sinne on peltoihin ennenkin laitettu maatumaan.
Jos neegeririkollinen jää kiinni laittomasta maahantulosta, se anoo heti poliittista turvapaikkaa...
Neegeri on passkaloinen
Näyttää siltä, että vain harvoista afrikkalaisista miehistä on rehelliseen elämään. Porttikielto koko mantereelle ja rikolliset ehistä ulos niin, että heilahtaa.
Tasa-arvottomuuden ja kiihkouskovaisen maailman muslimeille sama homma. Miksi tunkeavat itsensä ja uskontonsa tälle mantereelle, kun katsovat, että olemme vääräuskoisia ja huoria tms.