Oih ja voih. Kertokaa fiksut ihmiset mitä teen kun olen nyt useamman vuoden pyöriny samassa jamassa. Eli:
Seurustelen miehen kanssa jolla on lapsi aikaisemmasta suhteesta. Mies ei ole asunut lapsen kanssa saman katon alla kuin muutaman kuukauden, ei ole maksanut elatusmaksujaan, eikä ylipäätään ole kiinnostunut lapsen elämästä. Mies sanoo ettei tunne mitään lasta kohtaan.
Välimatkaa lapseen on satoja kilometrejä, eikä lapsi asu äitinsä luona. Lapsen äiti on kerran pitänyt kunnon saarnan miehelleni mutta muuten ei ainakaan minun korviini ole kantautunut että hänkään olisi yrittänyt tehdä asisalle mitään.
Luulen että miestäni pelottaa tämä tilanne. Siis huomata ettei ole mitään tunteita omaa lasta kohtaan. Hän ei puhu mitään (ei ole koskaan puhunut kuin pakottamalla) lapsesta tai mistään muusta asiaan liittyvästä.
Minua sattuu. Rakastan lapsia yli kaiken. Minusta jokaisella lapsella pitää olla oikeus molempiin vanhempiinsa. Jos on niin iso että voi harrastaa seksiä, tulisi minusta vastata myös seurauksista. Välimatkan takia ymmärrän ettei mieheni näe lasta, mutta hän ei pidä mitään yhteyttä sinne päin. Ei soittele kuulumisia, ei lähetä synttärilahjaa (paitsi kerran kun tappelimme viikon ennen lapsen syntymäpäiviä. hän postitti kirjan jonka suostuin paketoimaan nätisti. pakotin kirjottamaan kortinkin, vaikka jouduin melkein sanelemaan senkin. lapsi lähetti sitten muutaman viikon kulttua isälleen isänpäiväkortin, itse tehdyn. ei kiinnostanut.)
Olen varma että hän satuttaa lastaan, lapsen äitiä ja niitä ihmisiä jotka lapsesta nyt huolehtivat. En tiedä mitä tekisin. Tuntuu etten voi elää ihmisen kanssa joka käyttäytyy niin välinpitämättömästi omaa lastaan kohtaan ja satuttaa tietoisesti omalla toiminnallaan niin monia. En ole ollut yhteydessä lapsen äitiin, voisinko soittaa hänelle ja kysyä hänen mielipidettään? Neljän vuoden seurustelun jälkeen vituttaa etten jättänyt miestä heti. Nyt kuitenkin rakastan häntä ja arki sujuu hyvin.
Seurustelen miehen kanssa jolla on lapsi aikaisemmasta suhteesta. Mies ei ole asunut lapsen kanssa saman katon alla kuin muutaman kuukauden, ei ole maksanut elatusmaksujaan, eikä ylipäätään ole kiinnostunut lapsen elämästä. Mies sanoo ettei tunne mitään lasta kohtaan.
Välimatkaa lapseen on satoja kilometrejä, eikä lapsi asu äitinsä luona. Lapsen äiti on kerran pitänyt kunnon saarnan miehelleni mutta muuten ei ainakaan minun korviini ole kantautunut että hänkään olisi yrittänyt tehdä asisalle mitään.
Luulen että miestäni pelottaa tämä tilanne. Siis huomata ettei ole mitään tunteita omaa lasta kohtaan. Hän ei puhu mitään (ei ole koskaan puhunut kuin pakottamalla) lapsesta tai mistään muusta asiaan liittyvästä.
Minua sattuu. Rakastan lapsia yli kaiken. Minusta jokaisella lapsella pitää olla oikeus molempiin vanhempiinsa. Jos on niin iso että voi harrastaa seksiä, tulisi minusta vastata myös seurauksista. Välimatkan takia ymmärrän ettei mieheni näe lasta, mutta hän ei pidä mitään yhteyttä sinne päin. Ei soittele kuulumisia, ei lähetä synttärilahjaa (paitsi kerran kun tappelimme viikon ennen lapsen syntymäpäiviä. hän postitti kirjan jonka suostuin paketoimaan nätisti. pakotin kirjottamaan kortinkin, vaikka jouduin melkein sanelemaan senkin. lapsi lähetti sitten muutaman viikon kulttua isälleen isänpäiväkortin, itse tehdyn. ei kiinnostanut.)
Olen varma että hän satuttaa lastaan, lapsen äitiä ja niitä ihmisiä jotka lapsesta nyt huolehtivat. En tiedä mitä tekisin. Tuntuu etten voi elää ihmisen kanssa joka käyttäytyy niin välinpitämättömästi omaa lastaan kohtaan ja satuttaa tietoisesti omalla toiminnallaan niin monia. En ole ollut yhteydessä lapsen äitiin, voisinko soittaa hänelle ja kysyä hänen mielipidettään? Neljän vuoden seurustelun jälkeen vituttaa etten jättänyt miestä heti. Nyt kuitenkin rakastan häntä ja arki sujuu hyvin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuvaamasi tilanne on ääretömän valitettava ja surullinen tapaus ... eikä edes tavaton. Niin meitä "isiä" kuin "äitejäkin" on moneen junaan, ja osa jää laiturille. Miehesi käytökseen lastaan kohtaan tuskin kenenkään täällä on tarvetta enempää " säestää" tai tuomita... ymmärrät aivan itsekin kuinka väärin hän tekee pientä ihmistä kohtaan, ja parhaasi olet koettanut hänet saada sen tajuamaan ... muuta et voi tehdä.
Ymmärrän että koet itsesi voimattomaksi tässä tilanteessa, ja se turhauttaa koska keinovalikoimaa sinulla ei ole. Mutta älä ole lapsen äitiin yhteydessä, ja vielä vähemmän lapseen. Älä pakota miestäsi ottamaan yhteyksiä ellei itse TAHDO (ehkä joskus, voip olla myöhäistä), älä teetätä mitään synttäri tms. paketteja tahi kortteja. Anna asian olla... koska se mitä miehesi tahtoo (on ne syyt mitkä tahansa).
Jaa että miksikö näin neuvon. Koska yhteydenotot, kortit ja lahjat jotka eivät tule isän rakkaudesta lastaan kohtaan, tai hänen tunteistaan jälkeläiseensä ovat epäaitoja ja huijausta ... etenkin jos ne sinun painostuksesi aikaansaannoksia. Ei sen lahjan saanut lapsi voi tietää, että isänsä lähetti sen sinua miellyttääkseen, vaan luulee ja uskoo sen tulleen aidosta tunteesta häntä kohtaan. Lapsi väkää sitten samalla tunteella isänpäiväkortin, ehkä uskoen isänsä vihdoin hyväksyvän hänet ... ja sitten jälleen syvä hiljaisuus. EI EI EI, turhan ja valheellisen toivon antaminen lapselle on vahingollisempaa kuin että antaa asian olla ... koska niin isänsä haluaa.
Älä puutu tuohon draamaan, ei ns. tontillasi... mutta pohdi tarkkaan haluatko itse elää tuollaisen tunnevammaisen kaverin kanssa lopun elämääsi... luulen että tiedät vastauksen (ja huolehtikaa ainakin ehkäisystä).
"Anna meille nöyryyttä hyväksiä asiat joihin emme voi vaikuttaa. Ja rohkeutta puuttua asioihin joiden eteen voimme jotain tehdä. Ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan."
Viisas neuvo. Minkään suhteen ei ole hyvä perustua valheelle.
hyvät on mielipiteet ja perustelu aivan oikea.
M35, kohta M36 kypsää ja asiallista puhetta.