Israel velvoitettava korvauksiin

Israel (Edom) velvoitettava korvauksiin zionismin uhreille.
Arvioisin että omaisiaan menettäneet saavat kukin 600.000 euroa.
2999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Oletko sinä jonkinlainen sionismin uhri?
Yleensä uhrit hakevat korvauksia.

Äänestä
  • Niin. Tätä kysymme. Haluaisimme kuulla lisää.
    Ovatko zionistit tehneet sinulle "kristitty" jotakin erityistä vääryyttä?

    Äänestä

Mites olis jos laitettas kaikki rätti- ja hattupäät samaan paikkaan ja pommi perään?
En ole rasisti, mutta olen kuullut useiden henkilöiden sanovan tällaista. Yleensä he puhuvat kyllä vain rättipäistä. Katsottuani haredeja koskevan videon, päätin kuitenkin lisätä sylkevät hattupäät kuvioihin.

Äänestä
  • et ole välttämättä rasisti mutta olet antisemitisti juutalaisvihaaja.
    Lisäksi olet kuvittellisen pommin heittäjä eli murhaaja mielessä.

    --Katsottuani haredeja koskevan videon, päätin kuitenkin lisätä sylkevät hattupäät kuvioihin.
    Ovatko he sinua sylkeneet?
    Heillä olisi syy siihen.

    Äänestä

  • Natsikortti heilahta kirjoitti:

    et ole välttämättä rasisti mutta olet antisemitisti juutalaisvihaaja.
    Lisäksi olet kuvittellisen pommin heittäjä eli murhaaja mielessä.

    --Katsottuani haredeja koskevan videon, päätin kuitenkin lisätä sylkevät hattupäät kuvioihin.
    Ovatko he sinua sylkeneet?
    Heillä olisi syy siihen.

    "Natsikortti heilahta"

    - toistat itseäsi

    "Ovatko he sinua sylkeneet? "

    - jotkut kykenevät tarttumaan vääryyksiin vaikka ne eivät koske itseä,

    "Heillä olisi syy siihen. "

    toiset taas oikeuttavat vääryydet ja piilottevat asioita kun ne tuodaan esiin

    sinun logiikallasi hitler toimi vain oikein.

    Äänestä

  • 30 kirjoitti:

    Et vastannut tapasi mukaan kysymykseen vaan kiersit sen jotenkin kierosti.
    Kieroudesta syytät muita.
    Oletko itse sionismin uhri?
    Korvauksia hakevat yleensä uhrit itse Laskitkin heidät satoihin tuhansiin.
    Trakoitatko pakolaisia vai? Tiesitkö että juutalaispakolaisia eri arabimaista oli noin samanverran kuin palejakin ja useimmat joutuivat jättämään omaisuuteensa lähtiessään

    Äänestä

  • ei näitä enää kirjoitti:

    Jatkoa:

    tästä pommin heittämisestä jonka mainitsit:

    tuo saattaa olla jopa rikollinen lause tuo pommia perään ja sen tähden olistkin aivan oikea kohde sylkemiselle. phyi

    Äänestä

  • ei enää noita 33 kirjoitti:

    vedit sitten ennakoitavasti Hitlerisikin mukaan kuvioihin.
    KUKA SITÄ NATSILIPPUA HEILUTTAA?
    Sinä todistettavasti.

    Logiikallasi löytyy varmasti jokin peruste sille, miksi hitlerin toiminta oli vain juutalaisten ansaitsemaa. Sitähän sinä ajat takaa.

    Mitä tulee rättipäiden paukutteluun, se on ihan yleistä Suomessa, koeta tottua tai ota hantuuki pois päästä.

    Syljen pällesi kaksi kertaa, ja lisää tulee jos et ota opiksesi. En hyväksy toimintaasi.

    Äänestä

  • Ei enää natseja kkk kirjoitti:

    Jatkoa:

    Oetko juovuksissa? Älä ota enää...

    Äänestä

  • Ei enää natseja ja 6 kirjoitti:

    Jatkoa:
    vedit sitten ennakoitavasti Hitlerisikin mukaan kuvioihin.
    KUKA SITÄ NATSILIPPUA HEILUTTAA?
    Sinä todistettavasti.

    Sinä täällä osoitat kaikin tavoin kannattavasi väkivaltaa ja puolueellista suhtautumista muihin ihmisiin. Oletko vielä murrosiässä ja angstit purkamatta?

    Äänestä

  • ¨19 kirjoitti:

    Sinä täällä osoitat kaikin tavoin kannattavasi väkivaltaa ja puolueellista suhtautumista muihin ihmisiin. Oletko vielä murrosiässä ja angstit purkamatta?

    Ajatelin juuri kysyä sinulta samaa , koska nuo HITLER-SYMPATIAT yleensä lopetetaan jo teiniässä-

    Äänestä

  • EI ENÄÄ NATSEJA 4444 kirjoitti:

    Ajatelin juuri kysyä sinulta samaa , koska nuo HITLER-SYMPATIAT yleensä lopetetaan jo teiniässä-

    Älä ryhdy matkimaan muita, koeta keksiä itse jotain. Syitä toiminnalle löytyy aina, kuten sinulla väkivallan oikeuttaminen. Olet siis itse oikeuttanut väkivallan, jos et nyt vielä tajunnut, joten turha odottaa että muuta kääntelevät poskiaan kun sinä läimit.
    Selvisikö?

    Sinulla on antipatiasi, etkä epäröi tuoda niitä esiin ja kertoa mitä niiden perusteella tulisi tehdä. Et eroa hitleristä mitenkään.

    Äänestä

  • ei näitä enää kirjoitti:

    Et vastannut tapasi mukaan kysymykseen vaan kiersit sen jotenkin kierosti.
    Kieroudesta syytät muita.
    Oletko itse sionismin uhri?
    Korvauksia hakevat yleensä uhrit itse Laskitkin heidät satoihin tuhansiin.
    Trakoitatko pakolaisia vai? Tiesitkö että juutalaispakolaisia eri arabimaista oli noin samanverran kuin palejakin ja useimmat joutuivat jättämään omaisuuteensa lähtiessään

    Odotamme edelleen vastausta.

    Äänestä

  • g-a kirjoitti:

    Odotamme edelleen vastausta.

    Ihan totta?

    Äänestä

  • 35 kirjoitti:

    Älä ryhdy matkimaan muita, koeta keksiä itse jotain. Syitä toiminnalle löytyy aina, kuten sinulla väkivallan oikeuttaminen. Olet siis itse oikeuttanut väkivallan, jos et nyt vielä tajunnut, joten turha odottaa että muuta kääntelevät poskiaan kun sinä läimit.
    Selvisikö?

    Sinulla on antipatiasi, etkä epäröi tuoda niitä esiin ja kertoa mitä niiden perusteella tulisi tehdä. Et eroa hitleristä mitenkään.

    Väkivalta on tietysti oikeutettu itsepuolustuksekseksi ja sodan aikana.
    Selvisikö?
    Taas otit natsilippusi esiin

    Äänestä

  • oho kun häikäisee kirjoitti:

    Väkivalta on tietysti oikeutettu itsepuolustuksekseksi ja sodan aikana.
    Selvisikö?
    Taas otit natsilippusi esiin

    Mitä tekemistä haredien sylkemisellä on itsepuolustuksen tai sodan kanssa?
    Jatkuva anti-gojimismisi on tympeää.

    Äänestä

Mahdatko olla ihan täysissä tälleissä??

Äänestä
  • Kuullostaa ihan muslimiksi kääntyneeltä.
    Tai Palestiinan suomalaiselta.

    Äänestä

  • g-a kirjoitti:

    Kuullostaa ihan muslimiksi kääntyneeltä.
    Tai Palestiinan suomalaiselta.

    Tai pää täynnä tyhjää olevalta g-a:lta.
    Huutelee mitä ja milloin sattuu.

    Äänestä

  • 29 kirjoitti:

    Tai pää täynnä tyhjää olevalta g-a:lta.
    Huutelee mitä ja milloin sattuu.

    Nyt menet jo henkilökohtaisuuksiin.
    ARGUMENTIT LOPPU JA SITTEN ALKAA HAUKKU

    Äänestä

  • HAHAHAHHAH000 kirjoitti:

    Nyt menet jo henkilökohtaisuuksiin.
    ARGUMENTIT LOPPU JA SITTEN ALKAA HAUKKU

    HEHH E HEHHEHEHHEEE
    TOTTA! G-A:N ARGUMENTIT OVAT LOISTANEET POISSAOLOLLAAN KOKO AJAN.

    Äänestä

Älykkäälle lukijalle ei argumentteja välttämättä tarvitse vääntää rautalangasta.

Äänestä

Ja raakoja faktoja vaativalle lukijalle toiste mutu- ja ei nyt keskustella tästä(kään) eivät riitä perusteluiksi. Omat kuvitelmat huikeasta argumentoinnista eivät korreloi todellisuuden kanssa silloin kun kommentti sisältää lähinnä pari sanaa:
eikä?
ihan totta?
...

Onneksi tiedeyhteisö sentään osaa vaatia kunnon perustelut asioille.

Äänestä
  • --Onneksi tiedeyhteisö sentään osaa vaatia kunnon perustelut asioille. --

    Mitä tiedeyhteisöä tarkoitat?
    Omaasiko vai?
    DR Mengele mitä tulee mieleen?

    Äänestä

  • kauhutohtori M kirjoitti:

    --Onneksi tiedeyhteisö sentään osaa vaatia kunnon perustelut asioille. --

    Mitä tiedeyhteisöä tarkoitat?
    Omaasiko vai?
    DR Mengele mitä tulee mieleen?

    "Mitä tiedeyhteisöä tarkoitat?
    Omaasiko vai?"

    No ei... mutta tarkoititko sitä juutalaista, joka osallistui atomipommin kehittämiseen?

    Äänestä

Ariel Sharon on sotarikollinen, nyt ilmeisesti kasaa ympärilleen joukkotuhontaan sopivia aseita

Äänestä
  • Jaa oikein koomasta käsin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kristitty. kirjoitti:

Israel (Edom) velvoitettava korvauksiin zionismin uhreille.
Arvioisin että omaisiaan menettäneet saavat kukin 600.000 euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu