Solmussa

Minä erosin edellisestäni jo aikaa sitten, koska hän ei enää halunnut minua.
nyt hiljattain olen lähentynyt erään toisen kanssa, mutta hänessä vaivaa se, että hän on niin kovin erilainen kuin minä. Siis kiltti. Kuullostaa tyhmältä joo, mutta en voi mitään viehtymykselleni `pahoihin poikiin`.. Hän on myöskin ulkonäöllisesti täysin erilainen kuin kukaan aiempi.
Nyt tilanne onkin siis se, että tykkään joo, mutten tiedä kuinka paljon.
Lisäksi eksäni alkoi kaipailemaan minua takaisin luokseen. Äh.
Mitäs nyt..?
182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Palaa meidän panoeinojen pariin, meidän kanssa on aina hauskaa, tee palvelus kiltille kaverille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elämä kirjoitti:

Minä erosin edellisestäni jo aikaa sitten, koska hän ei enää halunnut minua.
nyt hiljattain olen lähentynyt erään toisen kanssa, mutta hänessä vaivaa se, että hän on niin kovin erilainen kuin minä. Siis kiltti. Kuullostaa tyhmältä joo, mutta en voi mitään viehtymykselleni `pahoihin poikiin`.. Hän on myöskin ulkonäöllisesti täysin erilainen kuin kukaan aiempi.
Nyt tilanne onkin siis se, että tykkään joo, mutten tiedä kuinka paljon.
Lisäksi eksäni alkoi kaipailemaan minua takaisin luokseen. Äh.
Mitäs nyt..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu