HIRTETÄÄNKÖ NYT KAIKKI SUOMEN VERONMAKSAJAT ??

KAMALAA! Serkkuni kertoi kuulleensa äänestyspaikalla kun yksi kannattaja sanoi, että heti kun Suomessa valitaan Presidentti loispuolueesta, KAIKKI Suomen veronmaksajat hirtetään!

Kuulemma siksi, että laittavat loisijat ja saamattomat näyttämään huonommilta yhteiskuntakelpoisten silmissä!

Onneksi on epätodennäköistä, että näin todella tapahtuisi, sillä terveet työikäiset laiskuritkin tajuavat että silloin ei olisi kukaan maksamassa heidän elatustansa.
574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Näet vain työttömät ongelmanasi, kun varsinainen pääoma on piilossa taustalla!-itseään syöden!.

Porvarin väkivalta koneisto pitää kaltaisesi aisaan potkijat kurissa omilla keinoin!. Se ei välitä vaikka aisaan potkija kuolee, vuoden 1918 malliin!. Nyt vain on niin ettei leireiltä tulla hakemaan pois hyviä aisaan potkijoita, isäntien halusta pois. Kun isäntien itse oppivat koneet tekee isäntien työt ja isäntä katselee työnsä tuloksia. Omassa rauhassa. (johto)

Koneellistamisella ei ole enää rajaa, pidäkkeet puuttuu!. Talouslama ei edes hidasta sen läpi tunkevaa voimaa-vaan voimistaa sen halua!. (tuotanto)

Yhä kiihtyvällä vauhdilla ihmiset saavat luun kouraan nimikkeellä "tuotannollisilla ja taloudellisilla syin" (pääoman tuotto)

Äänestä

HIRTETÄÄNKÖ NYT KAIKKI SUOMEN VERONMAKSAJAT ??

"TUOTANNOLLISISTA JA TALOUDELLISISTA SYISTÄ

Äänestä

Ei hirtetä, vain ne jotka aukovat suutaan väärin ja väärään tahtiin. Aloittajan kannattaa huomata, että liki kaikki suomalaiset maksavat veroja, myös köyhät.

Äänestä
  • Koko kansa elämään avustuksilla, veroprosentiksi vaikka 50%. Ei tehdä töitä, maksellaan vaan veroja ja kaikilla kaikki hyvin. kappas kun tätä ei kukaan aikaisemmin keksinyt..

    Äänestä

  • kkglh kirjoitti:

    Koko kansa elämään avustuksilla, veroprosentiksi vaikka 50%. Ei tehdä töitä, maksellaan vaan veroja ja kaikilla kaikki hyvin. kappas kun tätä ei kukaan aikaisemmin keksinyt..

    Tämä onkin hyvä idea:)

    Kaikki avustuksilla "veronmaksajiksi" voitaisiin nostaa veroprossa vaikka 99,99 % :iin niin kaikki on ihan uskomattomia veronmaksajia.

    Tämä pummien veronmaksajakortti on kyllä koominen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NÄYTTÄISI PAHALTA kirjoitti:

KAMALAA! Serkkuni kertoi kuulleensa äänestyspaikalla kun yksi kannattaja sanoi, että heti kun Suomessa valitaan Presidentti loispuolueesta, KAIKKI Suomen veronmaksajat hirtetään!

Kuulemma siksi, että laittavat loisijat ja saamattomat näyttämään huonommilta yhteiskuntakelpoisten silmissä!

Onneksi on epätodennäköistä, että näin todella tapahtuisi, sillä terveet työikäiset laiskuritkin tajuavat että silloin ei olisi kukaan maksamassa heidän elatustansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu